Sammuta lämpö ja sähkö Putinilta – Juuri noin Enelin, Fortumin ja Uniperin on tehtävä Venäjällä

Kuva Fortumin (Фортум) Njaganin lauhdevoimalaitoksesta (Няганская ГРЭС) Venäjällä Njaganin (Нягань) kaupungissa Uralin tuntumassa. Voimalaitoksen tuotantokapasiteetti on 420,9 megawattia ja kaupalliseen tuotantoon voimalaitos otetiin 1.4.2013. Kun Venäjä omistaa energiatuotantolaitoksia länsimaissa, joista esimerkkinä Rosatomin ydinvoimalat Unkarissa, niin omistavat myös länsimaiset energiayhtiöt energiatuotantolaitoksia Venäjällä. Nyt käydään energiasotaa, jossa aseet tulee olla määritettyjä molemmin puolin. Kuva vapaa lähde (fortum.ru-sivusto).

Sammuta valot Putinilta (HS 27.8.2022).

Oheinen on Helsingin Sanomien lauantaisen lehden yhden pääkirjoituksen otsikko ja iskulause.

Venäjän ja lännen välistä sotaa – tai paremminkin Venäjän ja EU-Euroopan välistä sotaa –  käydään nyt energialla. Tuossa energiasodassa emme ole vielä tehneet mitään sellaista, mikä olisi tuntuvaa Putinille, Venäjälle ja venäläisille.

Joko olisi aika varautua sodassa ensi talveen ja antaa Venäjälle takaisin samalla mitalla?

****

Kolme länsimaista energiayhtiötä, jotka tuottavat suuressa mittakaavassa Venäjällä lämpöä ja sähköä, ovat suomalaistaustaiset Fortum Oyj (kotisivut) ja Uniper SE (kotisivut) sekä italialaistaustainen Enel S.p.A (kotisivut).

Enel Russian enemmistöomistaa Venäjällä Konakovon lauhdevoimalaitoksen (Конаковской ГРЭС), Nevinnomysskin lauhdevoimalaitoksen (Невинномысской ГРЭС) ja Sredneuralskin lauhdevoimalaitoksen (Среднеуральской ГРЭС). Noiden voimalaitoksien tuotantokapasiteetti on yhteensä 5 650 megawattia.

Fortum enemmistöomistaa Venäjällä Tumenin vastapainevoimalaitoksen nro 1 (Тюменская ТЭЦ-1), Tumenin vastapainevoimalaitoksen nro 2 (Тюменская ТЭЦ-2), Njaganin lauhdevoimalaitoksen (Няганская ГРЭС), Tšeljabinskin vastapainevoimalaitoksen nro 1 (Челябинская ТЭЦ-1), Tšeljabinskin vastapainevoimalaitoksen nro 2 (Челябинская ТЭЦ-2), Tšeljabinskin vastapainevoimalaitoksen nro 3 (Челябинская ТЭЦ-3) ja Tšeljabinskin vastapainevoimalaitoksen nro 4 (Челябинская ТЭЦ-4). Noiden seitsemän voimalaitoksen tuotantokapasiteetti on yhteensä 12 285 megawattia, josta sähkön osuus on 4 672 megawattia ja lämmön 7 613 megawattia.

Etenkin Tšeljabinskissa kävisi melko ”holotna” ilman Fortumia.

Uniper enemmistöomistaa Venäjällä Surgutin lauhdevoimalaitoksen nro 2 (Сургутская ГРЭС-2), Berejozovskin lauhdevoimalaitoksen (Березовская ГРЭС), Šaturan lauhdevoimalaitoksen (Шатурская ГРЭС), Smolenskin lauhdevoimalaitoksen (Смоленская ГРЭС) ja Jaivan lauhdevoimalaitoksen (Яйвинская ГРЭС). Noiden viiden voimalaitoksen tuotantokapasiteetti on yhteensä 11 235 megawattia.

Nuo kolme länsimaista Venäjällä toimivaa energiayhtiötä enemmistöomistavat Venäjällä yhteensä siis 15 lämpöä ja sähköä toimittavaa suurta gigawattiluokan voimalaitosta. Yhteenlaskettu energiantuotantokapasiteetti on yhteensä 29 160 megawattia (noin 29 gigawattia). Määrä on huikea. Vastaa 18 Olkiluoto 3:n 1 600 megawatin ydinvoimalaa.

Vertailuna Venäjän kokonaissähköntuotantokapasiteetti oli vuoden 2021 alussa yhteensä noin 245 313,25 megawattia eli noin 245 gigawattia («Системный оператор Единой энергетической системы», АО «СО ЕЭС»). Venäjän yhtenäisessä energiajärjestelmässä (Единая энергетическая система России, РАО «ЕЭС России») toimii lämpövoimaloita, joiden kokonaiskapasiteetti sekä lämpöä että sähköä tuottaen oli vuoden 2020 alussa 164 612 megawattia eli noin 164 gigawattia.

Verrattuna esimerkkinä noita lukuja kolmen em. länsimaisen energiayhtiön energiatuotantokapasiteettiin Venäjällä, nuo länsimaiset yhtiöt tuottavat merkittävän osuuden energiaa venäläisen yhteiskunnan pyörittämiseksi. Osalla alueista ratkaisevan osuuden.

Fortumin voimalaitokset Venäjällä. Alueellisesti voimalaitokset sijoittuvat kauaksi Suomen rajoita syrjäisille seuduille. Tuokin oli aikanaan Venäjälle strategien valinta länsimaisten energiayhtiöiden suhteen. 4 672 (МВт) tarkoittaa sähköntuotantokapasiteettia megawatteina ja 7613 (МВт) lämmöntuotantokapasiteettia megawatteina. TES (тепловая электростанция, ТЭС) tarkoittaa lämpövoimalaitosta, VES tarkoittaa tuulipuistoa (ветряная электростанция, ВЭС) ja SES tarkoittaa aurinkovoimalaa (солнечная электростанция, СЭС). Kuva vapaa lähde (fortum.ru-sivusto).

****

Fortumin Markus Rauramo: Fortumin Venäjän-liiketoimien myynti loppusuoralla (Yle 27.8.2022).

Italialainen Enel neuvoteli kaupat valmiiksi Venäjä-toimintojensa myymisestä jo kesäkuussa. Lopullinen kauppa on kiinni enää venäläisviranomaisista ja Kremlistä (US-blogi 24.8.2022). Kaupan hyväksyminen ei ole nyt edennyt Venäjällä.

Viime vuoden lopussa Fortum itse arvioi Venäjän omaisuuden kirjanpitoarvoksi 5,5 miljardia euroa. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Fortum kirjasi 3,3 miljardin euron poistot. Jos Fortum saa Venäjä-toimintonsa myytyä, alaskirjauksia tulee varmasti lisää.

Länsimailla on noilla länsimaisilla enemmistöomisteisilla energiatuotantolaitoksilla merkittävä vaikutusmahdollisuus Venäjän energiahuoltoon, jos Venäjällä vaikutusmahdollisuuden muodostaa omistus ylipäätään. On tietysti eri asia, missä määrin ja millä ehdoilla yksityisiä yrityksiä voidaan käyttää energiasodassa Venäjää vastaan.

Myös Venäjä tietää tuon länsimaisten enemmistöomisteisten energiatuotantolaitoksien vaikutusmahdollisuuden. Kyse vaikutusmahdollisuuksissa on kääntäen siitä, mitä Venäjä omistaa ydinvoimalaitoksia Rosatomin kautta länsimaissa – esimerkkinä Fennovoiman Hanhikiven voimalaitos, joka ei nyt kuitenkaan onneksemme toteutunut.

Unkari hyväksyi ydinvoima­hankkeen: venäläinen Rosatom rakentaa kaksi uutta reaktoria (HS 26.8.2022).

****

Nuo Enelin, Fortumin ja Uniperin voimalaitokset ovat länsiteknologialla uudistettuja ja Venäjän uudenaikaisempia ja tehokkaimpia. Jatkossakin nuo voimalaitokset eivät pitkään pyörisi ilman lännestä tulevia varaosia ja päivityksiä. Eivät pyörisi ilman länsimaista osaamista.

Venäjä tarvitsee nuo kolme länsiyhtiötä pyörittämään noita voimalaitoksia. Venäjä ei voi kansallistaa noita 15 voimalaa tai ottaa muutoin haltuun, mikäli voimalaitosten halutaan toimivina jauhavan energiaa pitkälle tulevaisuuteen. Tuon takia pidän mahdollisena ja jopa todennäköisenä, ettei Venäjältä tule siunausta Enelin, Fortumin ja Uniperin Venäjä-toimintojen myynnille, vaikka hinta olisi vain muutaman ruplan luokkaa ja vaikka ostaja olisi sudeettivenäläinen yritys ja/tai oligarkki Putinin lähipiiristä.

Voimalaitokset ovat eräänlaisia panttivankeja.

Kuinka Venäjä on prosessoinut asiaa nyt kesän aikana, kirjoitin siitä blogikirjoituksen otsikolla Fortumin piti myydä oma ja Uniperin Venäjä-omistus heinäkuun alkuun mennessä – Miksi myyntiä ei tapahtunutkaan? (US-blogi 24.8.2022).

Päätökset energiavarojen ja energian tuotantolaitosten ostamisesta ja myynnistä ovat aina pohjimmiltaan poliittisia, eivät taloudellisia. Venäjällä päätökset tehdään Kremlissä, ei missään muualla.

Enel, Fortum ja Uniper on nyt tässä vaiheessa tehneet kaiken sen, kun ja jos Venäjä-toimintojen myymisille on löydetty ostajat ja kun kaupat on neuvoteltu loppuun viranomaishyväksyntävaiheeseen.

Mutta miten jatketaan, jos lupaa kaupoille ei Kremlistä herukaan?

****

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin käy kahta sotaa, aseellista sotaa Ukrainassa ja energiasotaa EU:ta vastaan (HS 26.7.2022).

Mika Lintilä on tuossa Venäjän käymässä energiasodassa sataprosenttisesti oikeassa. Kerrankin oikein sanottuna ministerin suusta.

Kyse on siis todellakin Venäjän ja EU-maiden välisestä siitä sodankäynnistä, jossa Venäjän käyttämänä aseena on energia. Käymme tällä hetkellä todellakin sotaa. EU-alueeella on siis sotatila. Tuossa sodassa olemme tyytyneet voivottelemaan energian saatavuutta ja sen korkeaa hintaa.

Ajatuksemme tulisi nyt olla virittynä sodankäyntiin, mitä ne todellakaan eivät vielä tällä hetkellä ole.

It is a maxim, that it is better to attack than to receive one (W. H. Drayton, 1775).

Hyökkäys on paras puolustus.

Sama pätee myös energiasodassa. Tuossa sodassa EU ei ole pärjännyt Venäjälle ollenkaan. EU ei vielä ole edes sotinut, vaikka on sodassa. Venäjä on edennyt hyökkäystoimissaan jo pitkälle. EU:n puolustus ei toimi. EU ei ole tehnyt mitään sotatoimia puolustaakseen, vaan on ottanut nöyrästi vastaan kaikki Venäjän hyökkäykset ja kärsinyt hyökkäystappiot armottomasti nahoissaan.

Lyökö Venäjän sotataktiikka EU:n täysin kanveesiin ensi talvena?  Onko meidän auttauduttava ehdoitta Venäjälle?

Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni ja sisukas Suomi.”, kuten Vanhala totesi Linnan Tuntemattomassa.

Putinin kleptokraattinen Venäjä voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni ja sisukas EU.

 Onko tuo nyt siiten tämän päivän Linnan Tuntematonta ensi talven jälkeen?

****

Neuvoston asetus (EU) 2022/428, annettu 15. päivänä maaliskuuta 2022, rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan tilannetta epävakauttavien Venäjän toimien johdosta neuvoston asetuksen (EU) N:o 833/2014 muuttamisesta ((EU) 2022/428, 15.3.2022).

Maaliskuun puolivälissä Euroopan unionin jäsenvaltioiden valtion- ja hallitusten päämiesten muodostama Eurooppa-neuvosto päätti Venäjää koskevista pakotteista, jotka koskivat myös Venäjän energiasektoria.

Asetus kieltää uudet investoinnit Venäjän energiasektorille sekä ottaa käyttöön kattavat vientirajoitukset energiateollisuuden laitteille, teknologialle ja palveluille.

N:o 833/2014 -asetuksen 1 artiklaan alakohtana on lisätty i), ii) ja iii) kohdat 1 artiklan u) momentissa seuraavasti:

u) ’energia-alalla’ alaa, joka kattaa seuraavan toiminnan lukuun ottamatta ydinvoiman siviilikäyttöön liittyvää toimintaa:

 i) raakaöljyn, maakaasun tai kiinteiden fossiilisten polttoaineiden etsintä, tuotanto, jakelu Venäjällä ja kaivaminen tai polttoaineiden jalostus, maakaasun nesteytys tai uudelleenkaasutus;

ii) kiinteiden fossiilisten polttoaineiden, jalostettujen öljytuotteiden tai kaasun tuotanto tai jakelu Venäjällä; tai

iii) tehontuotantoon tai sähköntuotantoon liittyvään toimintaan liittyvien laitosten rakentaminen tai laitteiden asentaminen tai palvelujen, laitteiden tai teknologian tarjoaminen.

Enelin, Fortumin ja Uniperin toiminnassa energiatuottajina Venäjällä 1 artiklassa u) momentin iii) kohta on ratkaiseva.

Enel, Fortum ja Uniper eivät voi tehdä rakennustoimia voimalaitoksissaan (on yhtä kuin laitosten rakentamien), yhtiöt eivät voi tehdä laiteasennuksia voimalaitoksissaan eivätkä yhtiöt voi tarjota voimalaitoksilleen palveluja, laitteita ja ylipäätään mitään teknologiaa. Jo tarjoaminen on siis laitonta.

EU kieltää siis ohjelmistotoimitukset sekä ohjelmistopäivitykset tai vaikkapa uudet länsimaiset venttiilit ja laakerit rikkoutuneiden tilalle. Kielto teknologian viennistä tarkoittaa, ettei Fortum voi kuskata suomalaisia asiantuntijoitaan ja asentajiaan voimalaitoksille ratkomaan mahdollisia ongelmia tai tekemään vuosihuoltoja. Voimalaitosten on vain pärjättävä omillaan, vaikka ovatkin länsimaisessa omistuksessa.

Tuo on se, mikä Putinia ja Kremliä ärsyttää. Venäjällä olevat länsimaiset tuotantokoneet ja -laitteet sekä ohjelmistot eivät voi kauan aikaa toimia ilman länsimaista tukea. On pelko, että jos länsimaiset yhtiöt lähtevät Venäjältä, ettei Venäjä kykene itseomin avuin pitämään yllä niiden tuotantoa.

Tuon takia Venäjä pyrkii pitämään korkean teknologian länsimaiset yritykset Venäjällä.

****

Ранее «Газпром» сообщил, что транспорт газа по «Северному потоку» будет приостановлен на трое суток, с 31 августа по 2 сентября, в связи с плановым техобслуживанием единственного рабочего газоперекачивающего агрегата на компрессорной станции «Портовая».” (EurAsia Daily 20.8.2022).

Vapaasti suomennettuna:

Gazprom ilmoitti aiemmin, että kaasutoimitukset keskeytetään Nord Streamin kautta kolmeksi päiväksi 31. elokuuta – 2. syyskuuta johtuen Portovajan kompressoriaseman ainoan toimivan kaasunpumppuyksikön suunnitellusta huollosta.”

Gazprom ei suostunut korvaamaan huoltoseisokin ajaksi sopimuksenmukaisia kaasutoimituksia Ukrainan kautta.

Käsittelin Venäjän tapaa käydä energiasotaa kaasutoimituksilla blogikirjoituksessa otsikolla Gazpromin toimet maakaasun huippukorkealle hinnalle – Jo nyt Nord Stream 2 osoittaa, miten Venäjä pyörittää EU-Eurooppaa (US-blogi 8.8.2021).

Venäjä on siis käynyt energiasotaa jo pitkän aikaa. Sota ei alkanut Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Tuo blogikirjoitus on laadittu siis jo toista vuotta sitten, eikä EU-Eurooppa ole oikein vieläkään herännyt noihin jo kauan sitten annettuihin varoituksiin.

Venäjän tämänhetkinen poliittinen linjaus on, että energiatoimitusten keskeytykset perustellaan joko huoltoseisokeilla tai laitevioilla.

Varmasti vastaavasti Venäjällä länsimaisessa omistuksessa olevien voimalaitosten energiatuotantokeskeytykset voitaisiin perustella niin ikään joko huoltoseisokeilla tai laitevioilla. On syytä muistaa, että käymme nyt todellakin energiasotaa. Länsimaiset yritykset toki toimivat omista lähtökohdistaan ilman poliittista ohjausta, mutta EU-pakotteet muodostavat vahvan juridisen perustan toimille Venäjällä.

Muuttuisiko mikään Venäjän kannalta parempaan, jos Enelin, Fortumin ja Uniperin Venäjä-toimintojen myyntiä ei hyväksyttäisikään. Jos nuo kolme yhtiötä noudattavat EU:n asettamia pakotteita kirjaimellisesti, mikään ei muuttuisi.

Mutta noudattaisivatko ne, jos esimerkiksi rikkoutuneen venttiilin uusinta edellyttäisi pakotteiden kiertämistä, jotta voimalaitoksen voisivat tuottaa energiaa keskeytyksettä?

On selvää, että voimalaitosten toimintaan vaikuttaisivat pakotteet varmemmin, jos omistajia olisivat venäläiset eivätkä ne länsimaiset, joiden vastuulla on voimalaitosten energiatuotanto.

Toivotaan, että Enelin, Fortumin ja Uniperin kantti kestää ja että Neuvoston asetusta (EU) 2022/428 todellakin pilkulleen noudatetaan kirjailullisesti. Niin, että etenkin sitten, jos Venäjä ei hyväksy noiden yhtiöiden Venäjä-toimintojen myyntiä. Jokainen venttiilirikko tarkoittaa energiantuotannon ajamista alas Siperian rantamailla ensi talven paukkupakkasissa.

Nyt täällä Euroopassa pitäisi asiat osata laittaa vaikuttavuudeltaan tärkeysjärjestykseen. Se on tärkeintä, miten kykenemme horjuttamaan Kremliä. Käymme siis nyt energiasotaa, jossa venäläisille myönnettävät viisumit ovat sivuroolissa, mikä ei nyt tosin näy käytävässä keskustelussa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu