Suomen aseostot ja Venäjä – Kaksi lyhyttä historiaa vuosilta 1968 ja 2021 unohtamatta vuotta 2012

”Suomen ei tulisi hankkia lisää aseita.”

Neuvostoliiton suurlähettiläs Andrei Efimovitš Kovalev (Андрей Ефимович Ковалёв), Paasikivi-Seuran tilaisuus Helsingissä 23.4.1968.

Tuo kielteinen ajatus Suomen asehankinnoista ei ole jäänyt epäselväksi suurlähettiläs Kovalevin puheesta. Suomen ei tule hankkia lisää aseita edes YYA-sopimuksen varjolla. Kovalev ei pitänyt oikeana sitä, että Suomessa vedotaan YYA-sopimukseen aseistuksen lisäämiseksi. Hänen käsityksensä mukaan Suomelle riittää Suomen nykyinen aseistus. Maailmassa on jo riittävästi aseita.

Kovalevin puhetta ei löytynyt netistä. Alkuperäisen puheen löytäminen ei ollut ihan helppoa. Sitä ei löytynyt enää Paasikivi-Seura ry:stä (kotisivut). Sitä ei löytynyt ulkoministeriöstä (kotisivut). Kansallisarkistosta (kotisivut) pyynnön käsittely olisi kestänyt ikuisuuden. Sitä ei löytynyt myöskään Urho Kekkosen arkistosta (kotisivut).

Teksti löytyi Venäjältä Pravdasta.

Puhetta etsiessä Urho Kekkosen arkistosta löytyi mielenkiintoinen UKA 41/82-kansio, joka sisältää Kekkosen keräämiä Kovalevin puhetta käsitteleviä lehtileikkeitä. Kekkosen keräämät lehtileikkeet käsittelivät pääosin olutpulloetikettiä:

Helsingin Sanomat uutisoi suurlähettiläs Kovalevin puheesta 24.4.1968 (HS Aikakone 24.4.1968):

Puhe oli suurlähettilään kuuluisa puhe myös Karjala-olutpullon etiketistä. Karjala-olutpullon etiketti Kovalevin puheestaan muistetaan, ei muuta. Hän arvosteli puheessa pulloetiketin Karjala-vaakunaa, joka synnyttää hänen – ja Neuvostoliiton – mukaan vääriä ajatuksia.

”Voin täydellä vakaumuksella sanoa, että miekka ja sapeli eivät milloinkaan enää tule lyömään toisiaan vastaan maaperällämme.” Kovalev totesi puheessaan 23.4.1968.

Toisin kuin monessa lehtijutussa ja viitelähteessä mainitaan, Kovalev ei puhunut 23.4.1968 Lappeenrannassa paikallisen Paasikivi-Seuran tilaisuudessa vaan Helsingissä. Lappeenrannan Paasikivi-Seura perustettiin vasta vuonna 1970. Kovalev oli Lappeenrannassa ystävyysjuhlassa sunnuntaina 21.4.1968, jossa hänelle tarjottiin tuota Karjala-olutta miekkoineen ja sapeleineen.

****

Kovalevkin oli KGB-mies.

Käytössäni on hyvä venäinen tietokirja Kuka johti valtion turvallisuusvirastoja: 1941–1954 -otsikolla (Кто руководил органами госбезопасности: 1941–1954).

Kirjan on kirjoittanut kiovalaissyntyinen Nikita Petrov (Никита Петров, Биография), jolla on ehdottomasti paras ja laajin tietämys Neuvostoliiton turvallisuusvirastoista.

Tietokirjassa käsitellään Neuvostoliiton turvallisuusvirastojen organisaatiota ja rakennetta vuosina 1941–1954. Kirjaan on nimetty noin 2 000 osastopäällikköä, joista 1308 on julkaistu ​​ansioluettelot, palvelupöytäkirjat ja valokuvat.

Kirjassa käsiteltyjä Neuvostoliiton turvallisuusvirastoja ovat Neuvostoliiton valtion turvallisuusministeriö ja turvallisuuskansankomissariaatti (NKGB-MGB, Министерство государственной безопасности НКГБ – Народный комиссариат государственной безопасности МГБ), Neuvostoliiton sisäasiainkansankomissariaatti ja sisäministeriö (NKVD-MVD, Народный комиссариат внутренних дел НКВД – Министерство внутренних дел МВД), sisäministeriön alainen salainen tiedustelupalvelu SMERŠ (контрразведки СМЕРШ) ja poliittista tiedostelua harjoittanut tiedotuskomitea (Комитета информации).

Kirjassa on mainittuna myös Kovalev. Kovalev kuului ns. KGB-aktiivireserviin (Действующий резерв КГБ). KGB-reservissä kyse on muissa järjestöissä, ministeriöissä ja yksiköissä työskentelevistä KGB-elinten virkamiehistä. Ei siis sellaisista KGB-toimijoista, jotka odottelivat varajoukossa vuoroaan, vaan jotka toimivat KGB-tiedustelijoina neuvostoyhteiskunnan hallinnossa ja yrityksissä.

Kyse on Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean puheenjohtajiston (Президиума ЦК КПСС) P165/XXI-op-päätöksestä (П165/XXI-оп) päivämäärällä 10.24.55 ”Muissa organisaatioissa, ministeriöissä ja yksiköissä työskentelevistä KGB:n elinten virkamiehistä” (”Об офицерах органов КГБ, работающих в других организациях, министерствах и ведомствах”).

KGB-reservissä hankittiin tiedustelukokemusta myöhemmälle työuralle ja myöhempiin työtehtäviin myös ulkomailla. Niin myös Kovalev hankki.

Kun katsoo tuosta kirjasta Suomessakin toimineiden venäläisdiplomaatteja, onpa melkein vaikea löytää henkilöä, jolla ei olisi ollut jossakin uravaiheessa KGB-kytköstä.

Kerran KGB-mies, aina KGB-mies.

KGB-reservijärjestelmä on vieläkin käytössä FSB:ssä. Kyse on 24. huhtikuuta 2001 päivätystä salaisesta määräyksestä nro 094 (секретный приказ № 094) ”Liittovaltion turvallisuuspalvelun sotilashenkilöstön lähettämisen järjestämisestä” (”Об организации работы по прикомандированию военнослужащих органов Федеральной службы безопасности”).

Pitää varmaan jossakin yhteydessä kirjoittaa blogi FSB:n toimintaorganisaatiosta ja siitä, miten FSB toimii myös Suomessa. Mikään ei ole muuttunut kylmän sodan vuosista. Ehkäpä päinvastoin. Tietotekniikka ja digitaaliset yhteydet ovat tehneet tiedustelustakin helpompaa vähäisemmin ihmiskontaktein.

****

Vuosi 1968 oli levotonta aikaa jo keväällä. Saksan kysymys oli revitty taas auki. Tšekkoslovakiassa kuohui ja Neuvostoliitolla oli keinovalikoimassa jo alkuvuodesta Prahan kevään tiimoilta väliintulo, jonka sitten Varsovan liitto Neuvostoliiton johdolla pani täytäntöön 20.8.1968.

Kekkonen oli kiihkeästi kiinnostunut aluevaihdoista Neuvostoliiton kanssa saadakseen Karjalan takaisin. Kekkonen oli valmis luovuttamaan osan Lappia Karjalan tiettyjen alueiden tilalle, eikä vuosi 1968 jäänyt tuossa Kekkosen päämäärässä osattomaksi. Olen käsitellyt aihetta jo aikaisemmin melko perusteellisesti (Presidentti Kekkonen käsitteli aluevaihtoja Neuvostoliiton kanssa kolmesti, US-blogi 21.5.2019).

Kekkosen Karjala-kysymykseen liittyen Saimaan kanavan 300 miljoonaa markka maksaneen kolmannen rakennusprojektin ensitäyttö vedellä oli aloitettu 19.4.1968. Uusi kanava vihittiin käyttöön 5. elokuuta 1968. Kanava oli oleellinen osa Kekkoselle saada osia luovutetusta Karjalasta takaisin.

Kekkonen halusi Saimaan kanavaa saadakseen takaisin kanavan ja rajan välisen osan luovutettua Karjalaa ja jopa Viipurin.

Kekkonen ei kuitenkaan Karjala-vimmassaan osannut lukea Neuvostoliittoa oikein. Tunne luovutettuja alueita kohtaan voitti ulkopoliittisen järjen. Neuvostoliitto ei ollut tullut eikä tule luovuttamaan osaakaan Karjalasta Suomelle.

Vuonna 1968 presidentti Kekkonen tarjosi Neuvostoliiton kommunistisen puoleen pääsihteeri Leonid Brezhneville – siis Neuvostoliitolle – 67. leveyspiirin pohjoispuolisia alueita Lapista.

Kekkonen otti Karjala-kysymyksen esille Brezhnevin kanssa kesäkuussa 1968. Vasta vuosia myöhemmin selvisi Suomessa pienelle poliitikkoryhmälle, että presidentti oli esittänyt jonkinlaista aluevaihtoa, jolla osa Lappia olisi siirtynyt Neuvostoliitolle ja sen vastineeksi Suomi olisi saanut osan Karjalankannasta ja Viipurin.

Eipä siis oikein ihme, että suurlähettiläs Kovalevin Karjala-näkemyskin oli jo huhtikuussa 1968 varsin jyrkkiä. Ilmassa oli selvästi liikaa Karjala-aiheita – siis alueasioita kahden eri valtion välillä. Samaan aikaan ilmapiiri Euroopassa oli jo varsin kireä mm. Tšekkoslovakiasta johtuen.

Karjalasta siis kajahti.

****

Mennäänpä takaisin tuosta Karjala-sivuheitosta itse asiaan vuonna 1968. Miksi Neuvostoliitto aikaisemmin ja Venäjä nyt ei halua Suomen hankkivan lisää aseita?

Neuvostoliitto ei siis halunnut Suomeen aseita edes silloin, kun Suomi oli sidottu sotilaallisesti YYA-sopimuksen kautta Neuvostoliittoon.

Suomi oli uusimassa 1960-luvulla puolustusjärjestelmäänsä aluepuolustukseen. Olen käsitellyt tuota asiaa jo aikaisemmin (Alueellinen puolustus – antaako se enää vastauksen puolustuksemme haasteisiin?, US-blogi 15.10.2016).

Alueellisen puolustuksen strategian synnyn taustalla olivat YYA-sopimus ja tuon aikaiset ”ulkopoliittiset syyt”, jotka olisivat estäneet näkyvästi joukkojen riittävän ryhmittämisen Etelä-Suomen turvaksi, mikäli hyökkäys olisi tullut idästä (Helsingin Reservin Sanomat 16.12.2011, s. 16).

Pääesikuntassa oli laadittu jo 1950-luvulla salaiset valtakunnalliset puolustussuunnitelmat idän uhkaa vastaan. Vuoden 1952 suunnitelma oli peitenimiltään Polttoaine­hankinta ja vuoden 1957 suunnitelma Valpuri (3. Divisioonan puolustussuunnittelu vuosina 1945–1966, 7–2017).

Neuvostoliiton ja sen liittolaisten invaasio Tšekkoslovakiaan kuitenkin osoitti jo vuonna 1968 suunniteltuun aluepuolustukseen liittyviä heikkouksia. Sissisodankäynti ei ollut avain kaikkiin uhkiin. Yli itärajan tapahtuvan suurhyökkäyksen ohella olisi varauduttava Suomeen kohdisteluihin nopeisiin strategisten alueiden haltuunottoihin, joita Neuvostoliitto suorittaisi Suomenlahdelta käsin.

Neuvostoliiton KGB-tiedustelu toimi Suomessa erinomaisen hyvin suomalaispoliitikkojen suurella avustuksella. Neuvostotiedustelu oli koko ajan hyvin kärryillä, mistä Suomen puolustusjärjestelmämuutoksissa oli kysymys ja mihin Suomi varautui Neuvostoliiton suhteen.

Kovalevin puhe 23.4.1968 muun muassa oli osoitus, että Neuvostoliitto oli perillä Suomen suunnitelmista. Puheessa tavallaan esivaroitettiin Suomea tulevasta Tšekkoslovakian tapahtumien suhteen ja siitä, mitä Suomelle sallittiin puolustuksen kehittämisen suhteen.

Lokakuun 7. päivänä 1968 presidentti Kekkonen tapasi Neuvostoliiton ulkoministeri Andrei Gromykon (Андрей Громыко, Биография) Hankoniemen edustalla neuvostoliittolaisella ohjushävittäjällä hyvin dramaattisissa merkeissä ja olosuhteissa.

****

Suurlähettiläs Kovalev esitti 23.4.1968:

”Niinpä nyt ajatellessamme keskinäisten suhteittemme historiaa 20 viime vuoden ajalta, voimme täysin vastuuntuntoisesti sanoa ystävyys-, yhteistyö- ja keskinäisen avunantosopimuksen laskeneen keskinäisen luottamuksen perustan. Sopimuksen perustan muodostivat Suomen valtiomiesten Paasikiven ja Kekkosen lausumat ajatukset.

 Mikä on mielestänne ystävyys sopimuksessa tärkeintä? Sopimus – kuten Paasikivi oli ehdottanutkin – edellyttää, että mikäli Suomi tai Neuvostoliitto Suomen alueen kautta joutuu Saksan tai sen kanssa liittolaissuhteessa olevan valtion taholta hyökkäyksen kohteeksi, Suomi taistelee tämän vaaran torjumiseksi ja tarpeen vaatiessa turvautuu Neuvostoliiton apuun. Neuvostoliitto puolestaan on velvollinen määrättyjen olosuhteiden vallitessa antamaan tämän avun.

 Juuri nämä selvät ja täsmälliset asetukset ovatkin muodostuneet Neuvostoliiton ja Suomen välisten suhteiden perustan. Kun aiemmin on ollut tapauksia, jolloin kolmannet valtiot ovat käyttäneet hyväkseen Suomea Neuvostoliittoa vastaan, niin nyt Suomi on sitoutunut torjumaan jokaisen tällaisen yrityksen. Tämä muodostaakin luottamuksen perustan.

Mitä sitten Suomi edelleen kirjoittaa vuonna 2020 eduskunnan hyväksymässä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa:

”Suomi harjoittaa aktiivista vakauspolitiikkaa sotilaallisten uhkien ehkäisemiseksi ja jännitteiden vähentämiseksi. Suomi noudattaa YK:n päämääriin perustuvia Euroopan turvallisuuden yhteisesti sovittuja periaatteita. Mikäli Suomi joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, Suomi puolustautuu YK:n peruskirjan mukaisesti. Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan. Tiivis kansainvälinen puolustusyhteistyö sekä mahdollisuus antaa ja ottaa vastaan kansainvälistä apua ovat jatkossakin tärkeä osa Suomen puolustuskykyä.” (Valtioneuvoston julkaisuja 2020:30).

Suomi kirjoittaa siis vuonna 2020 samaa, mitä YYA-sopimuksessa kirjoitettiin 6.4.1948 ja mistä Neuvostoliiton suurlähettiläs Kovalev lausui 23.4.1968.

Tuo selonteossa alleviivattu lause on kansanedustaja Erkki Tuomiojan (sd., 74 v.) mielilause. Neuvostoliitossa synnytetty lause on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toistettava kulmakivi ainakin niin kauan kuin Erkki Tuomiojalla on vähänkin sanavaltaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Suomi kykenee siis elämään vain Neuvostoliiton ja Venäjän määrittelemää historiaa kopioimalla hajonneessa Neuvostoliitossa luotuja ulko- ja turvallisuuspoliittisia lauseita yhä aina vaan.

****

Luottamus ja vakaus.  Доверие и стабильность. Trust and stability.

Kovalevin puheessa 23.4.1968 luottamus-sana löytyy 14 kertaa:

”Luottamuksen pohjalla on käynyt mahdolliseksi toteuttaa laajasti ja molemminpuolisen edullisesti muitakin sopimuksen asetuksia, joiden päämääränä on maittemme välisen yhteistyön kaikinpuolinen kehitys politiikan, talouselämän ja kulttuurin aloilla. Olemme sitä mieltä, että nyt luotu luottamuksen ilmapiiri on mitä suurin kansojemme saavutus ja meidän on tehtävä kaikki voitavamme tämän luottamuksen lujittamiseksi.”

Luottamus- ja vakaus-sanoja ei kuulija voi merkityksessään haastaa. Sanoilla on lähtökohtainen positiivinen kaiku. Nuo sanat ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme ovat vanhaa Neuvostoliitto-perustaa. Ne ovat olleet ahkerassa käytössämme. Kylmän sodan ajan vakiosanoja, jotka näyttävät pätevän Suomessa yhä edelleen.

Niitä siis käytetään Venäjän ulkopoliittisessa propagandassa, koska niitä on vaikea haastaa pätemättömäksi.

Noita sanoja ei kukaan voi siis haastaa merkityksessään. Neuvostoliitto käytti ja Venäjä käyttää noita sanoja pyrkimyksissään saamaan myös muut noita sanoja toistamaan ja Venäjän agendaa täyttämään.

Nuo sanat ovat kuitenkin tulleet myrkytetyiksi Venäjän toimesta.

Suurlähettiläs Kovalevin puhetta vastaava puhe oli myös Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Nikolai Makarovin (Николай Макаров, Биография) puhe Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tilaisuudessa Helsingin yliopistolla 5.6.2012.

Puheessaan Makarov varoitti Suomea veljeilemästä Naton kanssa. Tuo puhe on niin läpikaluttu, etten käsittele sitä enää tarkemmin tässä yhteydessä (Yle 7.6.2012). Mm. vakaus-sana on mainittu puheessa yhdeksän kertaa. Samaa venäläisagendaa vuonna 2012 kuin vuonna 1968.

Sauli Niinistö oli astunut presidentin virkaan 1. maaliskuuta 2012. Siis vain kolmea kuukautta ennen Makarovin puhetta.

Kuten vuonna 1968 neuvostotiedustelu tiesi Suomen sotilaspoliittiset asiat tarkasti Kovalevin puheen pohjaksi, tiesi Venäjän tiedustelu vuonna 2012 Suomen uuden presidentin edellyttämät asiat tarkasti Makarovin puheen pohjaksi.

Tällä hetkellä 72-vuotiaan Niinistön presidenttikausi päättyy kolmen vuoden päästä 1.3.2024.

Venäjältä on odotettavissa taas tuolloin jo tuttutapainen peloteoffensiivi uudelle presidentille, millä se pyrkii varmistamaan, ettei Suomi vain liity Natoon seuraavaan kuuden vuoden aikana.

Saapa nähdä, tuleeko uusi presidenttimme yhtä helposti pelotelluksi kuin mitä Niinistö tuli. Venäjän ei tarvitse pitää huolta Suomessa kuin yhdestä henkilöstä.

****

Nuo sanat – luottamus ja vakaus – ovat myös sitä, mitä Suomi on viljellyt ja viljelee edelleen ulko- ja turvallispoliittisessa argumentoinnissaan. Myös virallisessa argumentoinnissaan. Näin Suomi on asettanut itsensä Venäjän päämäärien toteuttajaksi.

”Концепция внешней политики Российской Федерации (утверждена Президентом Российской Федерации В.В.Путиным 30 ноября 2016 г.)” (Министерство иностранных дел Российской Федерации, 2232, 1.12.2016).

Vapaasti suomennettuna:

”Venäjän federaation ulkopolitiikan käsite (jonka Venäjän federaation presidentti V. V. Putin hyväksyi 30. marraskuuta 2016)”.

Kyse on Venäjän ulkoasiainministeriön asiakirjasta, joka määrittelee Venäjän ulkopolitiikan. Ulkopolitiikan perusperiaatteet, painopistealueet, päämäärät ja tavoitteet.

Luottamus-sana (доверие) tekstissä on mainittu yhteensä yhdeksän kertaa, vakaus-sana (стабильность, нестабильность) 32 kertaa. Alueellinen-sana (региональный) yhteensä 31 kertaa ja jännitys/jännite-sana (напряжённость) kaksi kertaa.

”3 е). формирование отношений добрососедства с сопредельными государствами, содействие устранению имеющихся очагов напряженности и конфликтов на их территориях и предотвращению возникновения таких очагов и конфликтов;”

Vapaasti suomennettuna:

”3 e). hyvien naapuruussuhteiden luominen naapurivaltioihin, apu niiden alueella vallitsevien jännite- ja konfliktipesäkkeiden poistamiseksi sekä estämiseksi;”

Nuo sanat ovat siis Venäjän ulkoasiainministeriön asiakirjasta, joka määrittelee Venäjän ulkopolitiikan.

Kuulostavatko ohjeinen jotenkin tutulta nuo vakaus- ja alueellinen jännitys -käsitteet?

Kuulostavat kyllä.

Nuo samat sanat (luottamus, vakaus, jännitys/jännite jne.) toistuvat jatkuvasti suomalaisessa ulkopoliittisessa viestinnässä ja lähde on Venäjän ulkopoliittinen viestintä. Suomi toteuttaa ahkerasti tietoisesti tai tietämättään venäläisten agendaa kopioimalla sanomisensa venäläisistä ulkopolitiikan määrityksistä. Listaan voisi lisätä myös turvallisuus-sanan (безопасность) sen venäläislähtöisessä käyttötarkoituksessa.

”Oman lähialueemme, Itämeren alueen ja Pohjois-Euroopan, vakaus ja turvallisuus ovat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kärkihanke, jos nyt tätä hallituspolitiikan projektinjohtotermiä halutaan käyttää. Siinä meillä on eniten pelissä.” (TPK 5.4.2016).

Noin siis yhtenä esimerkkinä myös presidentti Niinistö on Venäjän viitoittamalla linjalla ainakin sanojen ja kirjausten mukaan.

Kun presidentti Niinistö tapaa presidentti Putinin, voin vain kuvitella, kuinka monta kertaa vaikkapa vakaus- ja luottamus-sanoja Putin toistaa ja sitten syytetään Suomea vakauden horjuttamisesta, jos Suomi on ostamassa aseita tai haikailemassa Nato-jäsenyyttä: ”Suomi toimii alueellista jännitystä lisäävään suuntaan”.

****

Miksi menneenä aikana Neuvostoliitto ei halunnut Suomen hankkivan aseita, vaikka olimme YYA-sopimussidottuja?

Miksi nykyaikana Venäjä ei halua Suomen hankkivan aseita eikä tulevan Naton jäsenmaaksi?

”Военной угрозы Эстония не представляет для России, нас больше заботит развитие инфраструктуры, на которой может развертываться группировка войск НАТО вблизи от российских границ.” (Sputnik 24.5.2019).

Vapaasti suomennettuna:

”Viro ei ole sotilaallinen uhka Venäjälle, mutta Venäjä on huolissaan sellaisen [sotilaallisen] infrastruktuurin rakentamisesta rajojensa läheisyyteen, johon Nato-joukkoja ja Naton sotilaallista voimaa voidaan sijoittaa.”

Noin totesi venäläinen sotilasasiantuntija Viktor Murahovski (Виктор Мураховский, биография) Virossa toimivalle venäläiselle Sputnik-uutiskanavalle (Sputnik Эстония). Murahovski kommentoi Suomenlahdella Naton pitämää sotaharjoitusta.

Harjoituksen nimi oli Spring Storm (Kevätmyrsky), joka kesti toukokuun 6. päivästä 17. päivään vuonna 2019 (Nato 13.5.2019).

Murahovski on Venäjän kansainvälisten asioiden neuvoston ja Izborskin klubin (Изборский клуб)  asiantuntija sekä Isänmaan arsenaali -sotilaslehden (Арсенал Отечества) päätoimittaja. Murahovski on Venäjällä arvostettu sotilasasioiden lausunnonantaja.

Luonnehtisin Murahovskia Kremlin mieheksi ja Kremlin viestinviejäksi. Murahovski toimi Venäjällä lausunnonantaja-automaattina Naton sotaharjoitukseen liittyen.

”Прибалтика для НАТО — это плацдарм вблизи крупнейших российских городов, военных объектов. Натовские войска дислоцируются там на постоянной основе, а также готовят инфраструктуру для развёртывания группировок.” (RT 29.4.2019).

Vapaasti suomennettuna:

”Baltian maat Natolle – maat ovat ponnahduslauta Venäjän suurimpien kaupunkien ja sotilaskohteiden lähettyvillä. Nato-joukot ovat sijoittuneet sinne pysyvästi ja valmistelevat myös [sotilaallista] infrastruktuuria joukkojen lähettämistä varten.”

Noin Murahovski lausui venäläiselle RT-uutiskanavalle (kotisivut), jonka uutiset ovat ulkomaille suunnattuja.

Naton Venäjälle muodostamasta uhasta Murahovski lausui tuossa edellä mainitussa RT-uutiskanavan haastattelussa seuraavasti:

”Меры Североатлантического альянса по подготовке театра военных действий в Балтии создают потенциальную военную угрозу для России.”

Vapaasti suomennettuna:

”Pohjois-Atlantin liiton toimenpiteet Baltiassa [sotilas]operaatioiden taistelukentän valmistelemiseksi luovat potentiaalisen sotilaallisen uhan Venäjälle.”

Sekä lisäksi:

”С военно-тактической точки зрения Балтийский регион чрезвычайно важен для Североатлантиче-ского альянса. Потому что от Таллина, Риги, Вильнюса можно легко ’достать’ до Петербурга, Кали-нинграда и даже Москвы.”

Vapaasti suomennettuna:

”Sotilastaktisesta näkökulmasta katsottuna Itämeren alue on erittäin tärkeä Pohjois-Atlantin liitolle. Koska Tallinnasta, Riiasta, Vilnasta on helppo pääsy Pietariin, Kaliningradiin ja jopa Moskovaan.”

Lainausmerkeissä oleva достать-sana tarkoittaa sen ottamista, joka on läheisyydessä tai sisällä. Kyse on tavallaan sukulaisilmaisu sille, mistä presidentti Niinistö on puhunut: ”kasakka ottaa sen, mikä on heikosti kiinni” (”казак берёт всё, что плохо лежит”). Noidenkin Niinistön sanojen lähde on Venäjä.

****

Tuo sotilaallinen infrastruktuuri on siis avainsana.

Suomi, Valko-Venäjä ja Ukraina ovat vielä Venäjän Natoon kuulumattomia rajanaapureita. Suomi, Valko-Venäjä ja Ukraina ovat vielä Venäjän puskurivyöhykettä, joiden sotilaallista infrastruktuuria ei ole saatettu Naton toimintaan edellytetylle tasolle. Valko-Venäjä on eri tapaus kuin Suomi ja Ukraina. Valko-Venäjä on Venäjän liittolainen.

Puskurivyöhykkeessä kyse on siitä, ettei puskurivyöhykkeen maalla olisi turvanaan sellaista omaa eikä etenkään sotilasliittouman infrastruktuuria, joka estäisi Venäjää ottamasta maata nopeammin haltuunsa kuin mitä maa tai liittouma kykenisi maata puolustamaan. Kyse on siis ennen kaikkea nopeudesta.

Venäjä on ovela. Venäjää vetoaa vakauteen ja luottamukseen, jotta Natoon kuulumattomat naapurimaat eivät hankkisi sellaista aseistusta ja sellaista sotilasinfrastruktuuria, joka vaikeuttasi ja hidastasi Venäjän sotilaallista toimintaa näissä maissa. Ajatusta myydään, että ette joutuisi sotatilanteessakaan Venäjän sotatoimien kohteeksi, jos toimitte Venäjän etujen mukaisesti ettekä liity puolustusliittoon. Sen sijaan puolustusliiton jäsenenä joutuisitte sotatoimiemme kohteeksi.

Tuohon sinisilmäisesti Suomessa luotetaan ehdoitta. Suomi on sinisilmäisesti ostanut tuon venäläisen ajatuslogiikan toistelle sitä jopa virallisissa ulkopoliittisissa asiakirjoissa.

Vaikka maalla tai liittoutumalla olisi suurikin sotilaalleen ylivoima Venäjään nähden, on nopeus ratkaiseva tekijä. Nopeus edellyttää valmista sotilaallista infrastruktuuria. Sitä ei rakenneta päivissä eikä viikoissa, jos tilanne kiristyisi sotilaalliseksi kriisiksi tai sodaksi.

****

Palataan vuodesta 1968 vuoden 2012 kautta nykyaikaan ja vuoteen 2021.

Onko mikään muuttunut?

“Possible sale to 🇫🇮 of M30A2 & M31A2 🚀by the 🇺🇸 #DSCA raises questions. What these offensive weapons are for? What these offensive weapons are for? Against what enemy? We share time tested relationship with #Helsinki. The #US push to arm our neighbor is a step in the wrong direction aimed at raising regional tension.” (Twitter Russian Embassy in USA, 18.2.2021).

Vapaasti suomennettuna:

“Mahdollinen M30A2- ja M31A2-ohjusten myynti Yhdysvalloista Suomelle herättää kysymyksiä. Mihin nämä hyökkäävät aseet ovat tarkoitettu? Mitä vihollista vastaan? Meillä on pitkän ajan koettelema suhde Suomen kanssa. Yhdysvaltojen naapureittemme aseistaminen on askel väärään alueellista jännitystä lisäävään suuntaan.”

Kyse on Venäjän Yhdysvaltojen-suurlähetystön kommenteista Suomen aseostoihin Yhdysvalloista vuonna 2021 (DSCA 17.2.2021).

Alueellinen (региональный, regional) jännitys (напряжённость, tension) on yhtä kuin vakaus (стабильность, stability).

Kuten Kovalev vetosi vuonna 1968 Suomen ja Neuvostoliiton väliseen sotahistoriaan, niin vetosi myös Venäjän Yhdysvaltain-suurlähetystö: ”Meillä on pitkän ajan koettelema suhde Suomen kanssa.”

Alueellinen ja jännitys. Eikö olekin tuttuja termejä jo 1960-luvulta, mitä edellä tässä kirjoituksessa on käsitelty? Eikö olekin tuttu neuvostoliittolainen kanta jo 1960-luvulta, kun ja jos Suomi on parantamassa puolustuskyvykkyyttään.

Venäjä on siis myrkyttänyt noita hyviä sanoja käyttäytymisellään. Niillä ei ole enää Venäjän lausumana merkitystä ja termit synnyttävät negatiivisia tunteita. Venäjä on saanut nuo sanat kuulostamaan jopa irvokkailta.

Vanhalla kaavalla siis mennään edelleen Venäjän taholta. Politiikka ja toimintatavat eivät ole muuttuneet.

****

Mutta olisiko jo Suomen hieman syytä katsoa asiaa eri silmin eikä toistella Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittista liturgiaa, mitä länsikumppaneittemme piirissä varmasti kummastellaan.

Venäjän takia noiden sanojen käyttöä tulisi Suomen ulkopoliittisessa viestinnässä välttää. Sanojen käytöstä syntyy helposti kuva, että Suomi on Venäjän asialla.

Miksi oikein toimimme Venäjän äänitorvena?

”Mainitsemattakin on selvää – vaikken tässä puheessa sitä laajemmin käsittele tai perustele – että Suomen tärkein väline turvallisuutemme puolesta on ylläpitää vakautta lähialueellamme viisaalla ulkopolitiikalla.” (Matti Vanhanen 24.9.2015).

”Suomi on oppinut hallitsemaan kansainvälisten suhteiden ja turvallisuuskysymysten monimutkaisuuksia tavalla, jossa yhdistyvät osoitettu puolustustahto ja vakaa suhde (modus vivendi) Venäjän kanssa.” (Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista 16.1.2017).

Modus vivendi tarkoittaa elämäntapaa. Eletään, niin kuin on eletty. Mikään ei saa muuttua, vaikka maailma ympärillä muuttuu. Suomen Nato-jäsenyysarvion tekijät Mats Bergquist, Francois Heisbourg, René Nyberg ja Teija Tiilikainen arvioivat Suomi-Venäjää. Heidän arvionsa Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista 16.1.2017.

Oheiset lainaukset ovat esimerkkejä, miten Suomi toteuttaa yhä edelleen Venäjän agendaa. Suomi ei ole katsonut tarpeelliseksi muuttua minnekään Toisen maailmansodan jälkeen. Vanhoilla edelleen mennään. Vanhoilla lausumilla ja vanhoilla opeilla.

Vakaus, vakaus ja aina vaan vakaus. Tuota Suomikin osaa toistaa.

Kyse Venäjälle on Suomen Nato-jäsenyydestä, joka saattaisi Suomen sotilaalliset voimavarat Venäjän tasolle eikä Suomi olisi enää Venäjän melko vapaasti käytettävissä oleva puskurialue.

****

Kyselen itseltäni varsin usein Suomen Venäjä-suhteita analysoidessani, onkohan suomalaispoliitikkojen ja -virkamiesten Venäjä-tietämys ylipäätään sillä tasolla, millä usein on kehuttu sen olevan.

Ei taida olla sittenkään.