Suomen tuleva Nato-jäsenyys – Onko Suomi valmis irtisanomaan Venäjän kanssa solmitun naapuruussopimuksen?

Suomen pääministeri Esko Aho ja Venäjän varapääministeri Gennadi Burbulis allekirjoittivat Suomen ja Venäjän välisen naapuruussopimuksen 20.1.1992 Helsingissä Presidentinlinnan valtiosalissa. Mukana myös presidentti Mauno Koivisto.

Asiantuntijat: Valtiosopimus Venäjän kanssa hankaloittaa mahdollista Nato-jäsenyyttä (Yle 28.6.2007).

Tuossa Ylen uutisjutussa kaksi valtiosääntöoppinutta – professorit Ilkka Saraviita ja Lauri Hannikainen – epäilivät, että voimassa oleva Venäjän kanssa solmittu naapuruussopimus valtiosopimuksena on ristiriidassa Suomen Nato-jäsenyyskysymyksessä ja että Venäjälle jäisi näin jäsenyyskysymyksessä tulkintavaltaa.

Siinä on aivan selvästi Venäjän federaation turvallisuuteen tähtääviä elementtejä kuten YYA-sopimuksessa. Eli se varmasti mutkistaa neuvotteluja monilla tavoin.”, lausui valtiosääntöoikeuden professori Saraviita.

Nyt jo edesmennyt Saraviita oli tuolloin Lapin yliopiston julkisoikeuden professori. Lauri Hannikainen on Turun yliopiston kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori ja Helsingin yliopiston Erik Eastrén -instituutin tutkija.

Sen sijaan samassa jutussa professori Martti Koskenniemi arvioi, että Naton peruskirja ja naapuruussopimus eivät ole keskenään ristiriidassa, vaikka hän ei pitänytkään Suomen Nato-jäsenyyttä mitenkään ongelmattomana naapuruussopimusasiassa.

Vuonna 2007 Suomessa käytiin vilkasta keskustelua liittymisestä Natoon, mutta keskustelu on tuolloin toisin kuin nyt pelkkää varjokeskustelua ja huitomista ilmassa.

Suomi tulee nyt viimein liittymään Natoon. Asia on jo täysin varmaa. Ulkoministeri Pekka Haaviston tuore Turkin matka toiseen Antalyan diplomatiafoorumiin oli yksi vaihe prosessia saada selville Turkin ja presidentti Reeep Tayyip Erdoğanin näkemyksiä Suomen Nato-jäsenyyteen. Turkin arvioidaan olevan yksi kriittinen tekijä uusien jäsenmaiden ottamisessa Natoon.

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto ja Turkin ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlu  tapasivat 11.3.2022 Antalyan diplomatiafoorumissa. On varsin todennäköistä, että tapaamisen aikana Haavisto on tiedustelut Turkin näkemyksiä Suomen Nato-jäsenyyteen.

Mitä Suomen ja Venäjän väliselle naapuruussopimukselle tai toisella nimellä sopimukselle suhteiden perusteista – Asetuksesta Venäjän federaation kanssa suhteiden perusteista tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta (63/1992 27.7.1992) – tulisi Nato-jäsenyyden koittaessa tehdä?

Vai onko ylipäätään tarpeen tehdä mitään?

Suomen valtiosääntöoppineiden on syytä tuotakin asiaa pohtia, kun Suomen eduskunta alkaa käsitellä Nato-jäsenyysasiaa.

****

Suomen ja Venäjän välinen sopimus suhteiden perusteista solmittiin 20. tammikuuta 1992. Sopimuksessa käsitellään alueellista koskemattomuutta ja valtiollista yhteistyötä. Sopimuksen allekirjoittivat Suomen pääministeri Esko Aho ja Venäjän varapääministeri Gennadi Burbulis (Геннадий Бурбулис). Sopimus ratifioitiin 26. kesäkuuta ja se tuli voimaan 11. heinäkuuta 1992.

Suomen idänsuhteisiin kirjoitettiin 20. tammikuuta 1992 uusi luku, kun vuonna 1948 allekirjoitetun YYA-sopimuksen (17/1948 4.6.1948) voimassaolo lakkasi naapuruussopimusprossin myötä. Suomi oli jo neuvotellut syksyllä 1991 hyvää naapuruutta ja yhteistyötä koskevan sopimuksen Neuvostoliiton kanssa, mutta sopimusta ei koskaan allekirjoitettu Neuvostoliiton tarun päättyessä. Venäjän kanssa solmitun sopimuksen sisältö oli kutakuinkin sama kuin tuon Neuvostoliiton kanssa neuvotellun sopimuksen.

Kysymys kuuluu nyt Suomen liittyessä Natoon, määrittääkö naapuruussopimus edelleen turvallisuuspoliittisia reunaehtoja ja muita sellaisia ehtoja, joita Venäjä voisi käyttää hyväsekseen pyrkiessään estää Suomen Nato-jäsenyyden.

Pääesikunnan päällikkö, kenraali Gustav Hägglund arvioi Tiedonantajalle vuonna 1992, että Suomen ja Venäjän välisessä uudessa sopimuksessa on YYA-sopimuksen ydin mukana (Tiedonantaja 24.1.2018). Hägglundin mukaan sopimus asettaa Suomen turvallisuuspolitiikan reunaehdot: Suomi huolehtii siitä, että se ei itse käytä eikä salli muidenkaan käyttää aluettaan hyökkäykseen Venäjälle ja pidättäytyy sotilaallisen avun antamisesta muualtakin hyökkäävälle. Hägglund nosti esille Paasikiven legitiimeiksi kutsumat Venäjän turvallisuusintressit.

Gustav Hägglund on Suomen Nato-jäsenyyden vastustaja.

Kuinka Venäjä onnistuikin saamaan sopimuksen mukaan YYA-sopimuksen ytimen eli sotilaallisia määritteitä? Sopimus tuolta osin on varsin hyvin Venäjän intressejä palveleva.

Kysymys on 12 artiklaa sisältävän sopimuksen 4 artiklasta, joka on kirjoitettu:

Sopimuspuolet pidättyvät voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan ja selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti.

 Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.

 Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.

YYA-sopimuksen 1 artikla on puolestaan kirjattu:

Siinä tapauksessa, että Suomi tai Neuvostoliitto Suomen alueen kautta joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta, Suomi uskollisena velvollisuuksilleen itsenäisenä valtiona tulee taistelemaan hyökkäyksen torjumiseksi. Suomi kohdistaa tällöin kaikki käytettävissään olevat voimat puolustamaan alueensa koskemattomuutta maalla, merellä ja ilmassa ja tekee sen Suomen rajojen sisäpuolella tämän sopimuksen määrittelemien velvoitustensa mukaisesti tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa.

Yllämainituissa tapauksissa Neuvostoliitto antaa Suomelle tarpeen vaatimaa apua, jonka antamisesta Sopimuspuolet sopivat keskenään.

Naapuruussopimuksessa on Venäjän federaation turvallisuuteen tähtääviä elementtejä kuten YYA-sopimuksessakin oli. Suomen liittyessä Natoon Venäjä varmasti pyrkisi mutkistamaan sekä Suomen Nato-sopimukseen että naapuruussopimukseen liittyviä neuvotteluja monilla tavoin, mikäli Suomi ylipäätään kävisi Venäjän kanssa neuvotteluja naapuruussopimuksesta maan liittyessä Natoon.

Naapuruussopimus sisältää Venäjälle tulkintavaltaa. On selvää, että Venäjä tulee tulkitsemaan sopimusta siinä vaiheessa, kun Suomi liittyy Natoon. Me tiedämme kyllä jo nyt, mikä on Venäjän tulkinta.

****

YYA-sopimus oli Neuvostoliitolle Suomi-politiikan tärkein instrumentti.

Suomen kylmän sodan aikainen puolueettomuuspolitiikka sai lisäpontta syyskuussa 1990, kun Suomi reagoi oma-aloitteisesti Saksan suvereniteetin palauttamiseen ja mitätöi Pariisin rauhansopimuksen (20/1947 10.2.1947) sotilasartiklat (Osa III).

Kysymys oli presidentti Mauno Koiviston johdolla toteutetusta operaatio Paxista.

Pariisin rauhan­sopimus vuonna 1947 pääsi myös suomalaiseen 10 markan arvoiseen postimerkkiin Pax-tunnuksella.

Suurinta tyytymättömyyttä operaatio Paxia kohtaan osoitti Neuvostoliiton ulkoasiainministeriö, joka vaati Suomelta vahvistusta siitä, että se ei ylittäisi rauhansopimuksessa mainittuja määrävahvuuksia ja pysyisi ydinaseettomana maana. Sen sijaan Iso-Britannialle rauhansopimuksen sotilasartiklojen mitätöinti ei ollut mikään kysymys.

Kun Suomi ei toimittanut varustautumisestaan erillisiä sitoumuksia Neuvostoliiton ulkoasianministeriön tietoon, Neuvostoliitto lähetti Suomelle asiasta virallisen nootin 6.11.1990.

Jälkipuinti päättyi vasta, kun Suomi toimitti Neuvostoliitolle vastausnoottinsa 22.11.1990. Siinä todettiin, että Suomi irtautui hallituksen syyskuisessa päätöksessä rauhansopimuksen sotilasartikloista, mutta turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perusteet säilyivät ennallaan. YYA-sopimus oli siis tuolloin vielä voimassa.

Iso-Britannia oli vaatinut vuoden 1947 rauhansopimukseen Suomelle sotavoiman vahvuusrajoitteita, koska sillä oli jo tuolloin tiedossa mitä tuleman pitää Suomen olleessa Neuvostoliiton vasallina. Vuonna 1990 tilanne kääntyi päinvastaiseksi. Se oli Neuvostoliitto, joka halusi rajoittaa Suomen sotilaallista voimaa.

Neuvostoliiton ulkoministeriön nootti päivämäärällä 6.11.1990 Suomelle Pariisin rauhansopimuksen Osa III:n sotilasartiklojen kumoamisesta. ”…siten, että Suomi: –  ei aio ylittää rauhansopimuksessa maa-, meri- ja ilmavoimille asetettuja ja sopimuksen nyt valvomia enimmäismääriä;” (– не намерена выходить за установленные Мирным договором и соблюдаемые ею сейчас верхние пределы для своих сухопутных военно-морских и военно-воздушных сил;).
Iso-Britannian ulkoministeriön vastaus päivämäärällä 28.9.1990 Suomelle Pariisin rauhansopimuksen Osa III:n sotilasartiklojen kumoamisesta. ”We do not intend to raise any objection.”.

****

Sotilasartiklojen purkamisessa kysymys oli osaltaan myös Suomen EY-jäsenyydestä ja sopimuksesta Euroopan unionista (SEU) eli Maastrichtin sopimuksesta, joka allekirjoitettiin Maastrichtissa 7. helmikuuta 1992. Pariisin rauhansopimuksen sotilasartiklat eivät olisi mahdollistaneet Suomen EY-jäsenyyttä ja Koivisto tiesi tuon hyvissä ajoin jo vuonna 1990. Sama koski YYA-sopimusta. Presidentti Koivisto tiesi jo hyvissä ajoin etukäteen Maastrichtin sopimuksen velvoitteista.

Paavo Väyrynen oli Suomen ulkoministerinä tuolloin vuosina 1991-92, kun naapuruussopimusta prosessoitiin. Aluksi sopimus oli Suomen ja Neuvostoliiton välinen, mutta Neuvostoliiton hajottua sopimuksesta tuli Suomen ja Venäjän välinen.

4 artiklan tekstit ovat siis kriittisiä:

Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.

 Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.

Väyrynen kirjaa kirjassaan Suomen puolueettomuus uudessa Euroopassa (ISBN 951-1-14459-6) sivulla 15:

Neuvotteluissa uudesta naapuruus- ja yhteistyösopimuksesta tuli esille pieni Suomen puolueettomuusperiaatteisiin liittyvä ongelma. Suomi sisällytti omaan sopimusluonnoksensa molemminpuolisen sitoumuksen siitä, että osapuolet eivät luovuttaisi aluettaan käytettäväksi hyökkäyksen toista sopimuspuolta vastaan. Tämä on ollut YYA-sopimuksen ydin ja katsoimme tämän riittävän. Sen sijaan sopimusluonnokseemme ei sisältynyt mainintaa siitä, että sopimuspuolet pidättäytyisivät avustamasta hyökkääjää. Tämä johtui siitä,  että Suomi puolueettomana maana ei tietystikään sekaannu mihinkään kolmansien maiden välisiin konflikteihin. Katsoimme kuitenkin, ettei tämä periaatteellinen näkökohta ole niin tärkeä, ettemmekö voisi tämänkin sopimuskohdan hyväksyä varsinkin, kun se sisältyy muihinkin Neuvostoliiton länsimaitten kanssa tekemiin sopimuksiin. Meidän sopimuksessamme pyrittiin hyvin täsmälliseen sanontaan ja siinnä puhutaan siten vain sotilaallisesta avusta.

Tuo Suomen ja Venäjän välinen sopimus on siis Suomen aloitteesta laadittu oletuksella, että Suomi olisi puolueeton maa. Väyrynen tuo esiin sen saman, mihin viittasi pääesikunnan päällikkö Gustav Hägglund Tiedonantajalle vuonna 1992 antamassaan arviossa: YYA-sopimuksen ydin mukana naapuruussopimuksessa.

Väyrysen mukaan Suomen sopimusluonnokseen ei sisältynyt mainintaa siitä, että sopimuspuolet pidättäytyisivät avustamasta hyökkääjää. Tuo kuitenkin tuli sopimukseen venäläisten vaatimuksesta: pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.

Varmemmaksi vakuudeksi vanha YYA-pohjainen teksti on kirjattu myös pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan sivulle 58:

Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan. (Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019).

****

Sopimuksen 12 artiklaan on kirjattu sopimuksen päättäminen:

Sopimus on voimassa kymmenen vuotta, minkä jälkeen sen voimassaolo jatkuu viisivuotiskausittain, ellei jompikumpi sopimuspuolista irtisano sitä toiselle sopimuspuolelle kirjallisesti tehtävällä ilmoituksella vähintään vuotta ennen voimassaolokauden päättymistä.

Itse irtisanominen on siis varsin helppo prosessi: pelkkä kirjallinen ilmoitus riittää.

Sopimus on katkolla seuraavan kerran 11.7.2022, mutta se olisi pitänyt irtisanoa vuotta aiemmin. Katsotaan, miten Venäjä alkaa riehua, kun Suomi nyt liittyy tänä vuonna Natoon. Katsotaan myös, miten Suomi reagoi Venäjän riehuntaan.

Sopimus on laadittu niille kylmän sodan ajan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perusteille, jotka eivät ole enää Suomen osalta voimassa. Vielä vähemmän ne ovat voimassa, kun Suomi liittyy Natoon.

Vuoden 1992 sopimus on huonosti laadittu etenkin juuri 4 artiklan osalta. Tuo sopimus laadittiin noissa olosuhteissa laimennettuna YYA-sopimuksena eikä se enää vastaa nykyaikaa. Ei ole vastannut vuoden 1995 jälkeen. Sopimuksen pääarkkitehti oli tuolloin ulkoministeriön poliittisen osaston osastopäällikkö Jaakko Blomberg (sd.), joka kansliapäällikkö Jaakko Kalelan kanssa osasivat kyllä hyvin ajaa Suomessa Neuvostoliiton ja Venäjän intressejä.

Kun Suomi nyt liittyy Natoon, Venäjä tulee jättämään sopimusta koskevan nootin, johon Suomi vastaa vastanootilla. Asia pitäisi tuolla olla valmis. Sopimusta ei avata, mutta heinäkuussa alkava viisivuotiskausi on varmasti viimeinen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu