Suomi jarruttaa kielteisellä Nato-jäsenyyskannallaan edelleen myös Ruotsin Nato-jäsenyyttä

”Skulle vi ​​ändra vår säkerhetspolitiska doktrin och välja att söka Nato-medlemskap, det setter ohört stark tryck mot Finland. Man måste se vad vil så fall åstadkomma i förhållandet Finland om vi skulle ta sådant beslut.” (TV-Uutiset 28.12.2020, Yle Areena).

Oheiset sanat ovat Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin sanoja. Ylen Pohjoismaiden-kirjeenvaihtaja Kirsi Heikel haastatteli puolustusministeri Peter Hultqvistia. Haastattelu julkaistiin maanantaina 28.12.2020.

Hultqvistin haastattelujuttu on Yle Areenassa nauhan kohdassa 10:25–13:13. Edellä lainatut sanat ovat kohdassa 12:01–12:19. Artikkelikuva on kuvakaappaus tuosta Ylen uutislähetyksestä.

En ole varma onko välja-sana oikein kirjattu, kun Hultqvistin lausuma kuulostaa korvaani enemmän värja-sanalta, mutta se ei oikein sovi yhteyteen. Riikinsuomalaisena en ole ruotsin kielen osaaja.

Jutussa Peter Hultqvistin sanat oli käännetty oheisesti:

”Jos me muuttaisimme turvallisuuspoliittista oppiamme ja hakisimme Naton jäsenyyttä, siitä seuraisi valtava paine Suomelle. Meidän on katsottava, mitä sillä Suomen suhteen saavutettaisiin, jos tekisimme sellaisen päätöksen.”

”Suomen suhteen”. Palataan tuohon myöhemmin, mitä se tarkoittaa ruotsalaisessa katsannossa.

Hultqvist on todennut samassa haastattelussa myös oheisesti:

”Jos me muuttaisimme turvallisuuspolitiikan linjaa ja hakisimme Naton jäsenyyttä, se muuttaisi tasapainoa koko Skandinaviassa. Se aiheuttaisi Suomelle valtavan paineen, jolla on pitkä raja Venäjän kanssa.” (Yle 28.12.2020).

Oheinen puolustusministeri Hultqvistin toteama on asian ydin, mistä on ollut kyse jo Toisesta maailmansodasta lähtien.

Tuota asian ydintä harva on ymmärtänyt Suomessa. Ei vieläkään 75 vuoden jälkeen eikä edes 28.12.2020 päivän ja Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin sanojen jälkeen.

Olisi jo viimein aika ymmärtää, mistä kaikesta on kysymys.

Kyse on siitä, että Ruotsin tehtävä on edelleen paapoa Suomea, joka ei vieläkään ole valmis liittymään Natoon. Suomen vuoksi Pohjoismaiden ja Baltian maiden puolustus ei ole saanut vieläkään lopullista muotoa Pohjolan alueella. Vaikeaa ja hidasta on ollut.

****

Suomi on siis Ruotsin Natoon liittymisen jarruttaja. Kirsi Heikelin Hultqvist-haastattelu oli pitkä ja silloin haastateltava yleensä alkaa kertoa myös totuuksia. Hultqvist lausui totuuden, joka ei liene ollut hänen tarkoituksensa.

Kylmän sodan aikana valitulla Suomi-Ruotsi-kuviolla oli perusteet, koska Ruotsin liittyminen Natoon olisi merkinnyt, että Neuvostoliitto olisi aktivoinut YYA-sopimuksen (17/1948) sotilaslausekkeet, joiden perusta on kirjattu sopimuksen 1 artiklaan. Nato ja Ruotsi olisivat menettäneet Suomen itse itseään puolustavana puskurivyöhykkeenä suhteessa Neuvostoliittoon.

Suomi sai Neuvostoliitolta kutsun neuvotteluihin YYA-sopimuksesta 22. helmikuuta 1948. Nopeiden neuvottelun jälkeen Suomen eduskunta ratifioi sopimuksen Neuvostoliiton kanssa ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta jo 28.4.1948. Neuvottelut kestivät vain kahden kuukauden ajan.

Keväällä 1948 Ruotsin Neuvostoliiton suurlähetystössä toiminut diplomaatti Rolf Sohlman teki Neuvostoliitolle selväksi, että jos Neuvostoliiton toimet Suomea kohtaan olisivat liian voimakkaita YYA-neuvotteluissa, puolueettomuusasema Ruotsissa harkittaisiin uudelleen. Toisin sanoen Ruotsi liittyisi perusteilla olevaan länsimaiseen puolustusliittoon ja luopuisi puolueettomuudesta.

Ruotsin viesti Sohlmanin välittämänä Neuvostoliitolle oli vahvaa diplomaattista kieltä. On huomattava, että Ruotsi oli itseasiassa jo tuolloin aloittanut oman ydinaseen kehittämiseen tähtäävät valmistelut (US-blogi 26.12.2020).

Kylmän sodan ja YYA-sopimuksen aikana Ruotsin Nato-jäsenyys ei siis olisi ollut Ruotsillekaan hyvä vaihtoehto, koska se olisi merkinnyt Suomen menettämistä puskurialueena. Idän ja lännen raja olisi kulkenut Tornionjokilaaksossa.

Suomi oli siis sekä idän että lännen puskurialuetta ja tilanne oli status quo, muttei ainakaan Suomelle tyydyttävä.

Yhdysvallat tarkkaili koko ajan Suomen tilannetta ja oli huolissaan etenkin 1950-luvulla Suomen valumisesta taloudellisesti Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Asia käy hyvin ilmi asiaa koskevissa CIA-raporteista (CIA, Freedom of Information Act Electronic Reading Room).

Ruotsi oli ydinaseisiin turvallisuuttaan perustava ”puolueeton” valtio. Ensin ajatuksena oli turvautua omiin ydinaseisiin ja vuosista 1963–64 lähtien Yhdysvaltojen ydinaseisiin, kun sen sijaan Suomi kuului sotilaallisesti Neuvostoliiton etupiiriin YYA-sopimuksen kautta aina peräti 20.1.1992 saakka.

Vuosien 1949–1961 välisenä aikana harjoitettua ulkopolitiikkaa on Ruotsissa luonnehdittu sanalla ”dubbelpolitik”, mutta mielestäni tuo politiikka kesti aina sinne saakka, kunnes Ruotsi luopui oman ydinaseen kehittelystä ja pääsi Yhdysvaltojen ydinasesateenvarjon alle.

****

Suomi on nyt tykästynyt kylmän sodan aikaiseen asemaansa niin perinpohjin, ettei se ole halunnut siitä eroon, vaikka Neuvostoliitto on ollut hajonneena jo kolmen vuosikymmenen ajan. Mahdollisuuksia eroon pääsylle Suomelle on tarjottu enemmän kuin tarpeeksi.

Suomella on tavallaan edelleen suurta halukkuutta elää näennäisturvallista kylmän sodan aikaa. Perusajatuslogiikka Suomen ulkopoliittisessa johdossa on ollut, että jos Suomi käyttäytyy Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän tahdon ja etujen mukaisesti, Venäjä ei kohdistaisi Suomeen sotilaallisia toimia.

Venäjä on aistinut tuon Suomen halukkuuden ja on onnistunut pitämään tilanteen itsellensä suotuisana jo kolmen vuosikymmenen ajan. Suurimmat jarruttajat tarvittaville muutoksille ovat olleet Suomen tasavallan presidentit Halonen ja Niinistö.

Suomi ei ole nähnyt ydinaseiden tuovan sille turvaa vastaavasti kuin mitä ne tuovat kaikille neljälle muulle Pohjoismaalle ja kaikille kolmelle Baltian maalle.

Suomi on siis poikkeus.

Koko muu Eurooppa Venäjän rajaa myöten on jo Naton jäsenmaita. Vielä ilman jäsenyyttä olevilla – kuten Ukrainalla – on kova halu jäseniksi, muttei Suomella. Suomi on tosiaankin tykästynyt asemaansa ja kuvittelee sen tuovan edelleen turvaa. Suomi luulee edelleen olevansa jokin erityinen tapaus suhteessa Venäjään.

****

Palataan Suomeen ja Ruotsiin.

Kaikki Suomen integraatio länteen kylmän sodan aikana tapahtui Ruotsin vanavedessä ja Ruotsin esimerkistä.

Ruotsi jätti EY-jäsenhakemuksen heinäkuussa 1991, Suomi jätti EY-jäsenhakemuksen maaliskuussa 1992. Suomi liittyi Euroopan neuvostoon vuonna 1989 Neuvostoliiton ollessa luhistumassa, kun puolestaan Ruotsi on ollut järjestön perustajajäsen jo vuodesta 1949. Suomesta tuli Eftan liitännäisjäsen vuonna 1961 ja täysjäsen vasta vuonna 1986, kun taas Ruotsi on ollut järjestön perustajajäsen jo vuodesta 1960. Suomi liittyi OECD:hen vuonna 1969, kun vastaavasti Ruotsi on ollut järjestön perustajajäsen jo vuodesta 1961. Suomi liittyi Pohjoismaiden neuvostoon vuonna 1955, kun muut neljä pohjoismaata perustivat järjestön jo vuonna 1952.

EEC-vapaakauppasopimus 1970-luvun alussa ei olisi ollut Suomelle tosiasia, jos myös Ruotsi ei olisi solminut sopimusta. Iso-Britannia ja Tanska lähtivät Eftasta EC:n – suomalaisittain Euroopan yhteisön – jäseneksi vuonna 1973.

EY-jäsenyyttäkään Suomi ei olisi uskaltanut hakea, ellei Ruotsi olisi asettanut Suomea pakkovalinnan eteen. Luojan kiitos, että Ruotsi haki jäsenyyttä Suomelta salaa eikä Suomi näin päässyt säätämään omia virityksiään ja laimentamaan Ruotsin jäsenyyspyrkimyksiä.

Historia on osoittanut, ettei Venäjän pelko ole ollut Suomessa viisauden alku.

Suomi ja Ruotsi ovat kuin Majakka ja Perävaunu, Ohukainen ja Paksukainen tai don Quijote ja Sancho Panza. Se on Ruotsi, joka on vienyt. Se on Suomi, joka on vikissyt.

Sama tulee olla aikanaan Ruotsin Nato-jäsenyyshakemus ja sen poliittinen päätös. Ruotsin Nato-jäsenyyshakemus on parempi tehdä Suomelta salaa niin, että Suomi asetetaan pakkovalinnan eteen kuten historiassa. Muuten Suomi ei kykene asiaa päättämään, vaan alkaisi säätää omia virityksiään.

Vain pakkovalinnassa tahmea Suomi kykenee päättämään ja saa asioita ratkaisuun. Suomen uskallus uutteen on aina ollut vähäistä.

****

Varapresidentti Joe Biden vieraili Ruotsissa 25.8.2016. Venäjän aggressiivinen käytös Ukrainassa oli saanut myös ruotsalaiset huolestuneiksi turvallisuudestaan.

Varapresidentti Bidenin ja pääministeri Löfvenin tapaamisen tiedotustilaisuus on katsottavissa esimerkiksi Expressenin nauhana YouTubesta (YouTube 25.8.2016).

”Ingen ska kunna missförstå, varken herr Putin eller någon annan, att detta är okränkbart territorium. Punkt. Punkt. Punkt.” olivat Joe Bidenin sanat  pääministeritapaamisen jälkeen lehdistötilaisuudessa englannista ruotsin kielelle käännettynä (Expressen 25.8.2016).

Vapaasti suomennettuna:

”Kukaan ei voi ymmärtää väärin, ei herra Putin eikä kukaan muu, että tämä [Ruotsi] on loukkaamatonta aluetta. Piste. Piste. Piste.”

Biden toisti selväsanaisesti kuuluisalla ”piste”-puheellaan Ruotsille ne turvatakuut, jotka Ruotsille oli annettu 1960-luvulla hieman vähäisemmällä julkisuudella. Ehkä Bidenin tarkoitus ei kuitenkaan ollut puhua lehdistötilaisuudessa julkisesti noin selväsanaisesti.

Vastaavaa ei ole koskaan Suomelle annettu. Ei salaa, ei julkisesti eikä millään muullakaan muotoa. Ei niin, että olisi vaikuttanut Venäjän toimintaan. Suomi ei ole Ruotsi.

Vain viikkoa aikaisemmin 18.8.2016 ulkoministeri John Kerry lounasti ruotsalaisen kollegansa Margot Wallströmin kanssa Östermalmshallenissa Tukholmassa. Kerry oli yksityismatkallaan häissä Ruotsissa ja tapasi samassa yhteydessä Ruotsin ulkoministerin.

Toisin kuin suomalaiset poliitikot presidenttiämme myöten, ruotsalaiset osaavat olla varsin rentoja myös korkea-arvoisessa seurassa eivätkä seiso kuin paskakanki televisiokameroiden edessä. Ulkoministeri Timo Soini oli tosin Suomessa hienoinen poikkeus. Suomalaisille poliitikoille ikään kuin uskottavuus ja arvovalta olisivat kiinni pönäkästä esiintymisestä kuin Kremlissä Leninin mausoleumin päällä kuunaan.

****

Edellisessä kappaleessa kerrottu huomioiden Suomessa olisi hyvä ymmärtää, miksi Ruotsi ei ole Suomen tapaan kiinnostunut EU-puolustusyhteistyöstä laisinkaan. En minäkään olisi, jos olisin Ruotsi.

Suomessa vannotaan presidenttiä myöten Suomen ja Ruotsin sotilaallisen yhteistyön nimiin eikä puolustusliittoakaan maiden välillä nähdä Suomessa mahdottomana.

Ruotsissa ei moisen varaan lasketa. Asia tuli hyvin esille, kun Ruotsin Riksdagen sääti syksyllä lain sotilaallisen avun antamisesta Suomelle. Laki on kirjattu käytännössä sellaiseen vaikeaan muotoon, että sotilaallisen antaminen on mahdotonta, jos Suomi joutuu sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi ja jos Suomi on jo sodassa (US-blogi 27.11.2020).

Mistä on oikein kysymys?

Kysymys on ydinaseista ja niiden tuomasta turvasta. Kyse on puolustuksen korkeimmasta tasosta. Ruotsi tulkitsee – ja tulkitsee aivan oikein –, että Ruotsi kuuluu edelleen Yhdysvaltojen ydinasesuojan alle. Suojan, joka Ruotsille on ollut jo vuosista 1963–64 lähtien.

Eikä Ruotsi ole väärässä.

Suomi puolestaan yrittää keksiä kaiken maailman korvikkeita. Edes mielikuvitus ei ole rajana, kun kaiken maailman korvikkeita yritetään keksiä. Virkamiehet ulkoministeriössä, puolustusministeriössä ja Ulkopoliittisessa instituutissa yrittävät keksiä typeryyttään typerämpiä selityksiä Suomen linjalle.

Pohjolassa kolme Pohjoismaata ja kolme Baltian maata ovat ydinasesuojan alla Natossa ja Ruotsi muutoin. Suomi ei ole missään.

Tuon takia Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö ei voi oikein toimia niin, että siitä syntyisi puolustusliitto. Suomi ja Ruotsi eivät ole tasaveroisia. Olisi koomista, että Yhdysvallat takaisi Ruotsin turvallisuutta ja Ruotsi puolestaan Suomen turvallisuutta.

Yhdysvallat on sitoutunut Ruotsiin niin, että myös Venäjä tietää sitoutumisen. Sen sijaan Yhdysvallat ei ole sitoutunut Suomeen vastaavasti eikä sitoudu, vaikka Suomi ostaa yhdysvaltalaishävittäjät. Yhdysvallat ei ole antanut Suomelle vastaavia ydinasetakuita kuin Ruotsille. Suomi näkee Ruotsin itselleen tasaveroisena, mutta Suomi ei Ruotsille tasaveroinen muiden näkemänä.

Itse asiassa nyt harjoitettavan pohjoismaisen puolustusyhteistyön päämäärä lienee saattaa yltiövarovaista Suomea askel askelelta lähemmäksi Nato-jäsenyyttä, mutta toistaiseksi Suomen kansan päätä yhteistyö ei ole kääntänyt vielä yhtään.

****

Ruotsin seuraavat parlamenttivaalit ovat jo ensi vuonna. Syyskuun 11. päivänä 2022.

Ruotsin Nato-jäsenyys tulee ajankohtaiseksi seuraavien parlamenttivaalien jälkeen, mikäli porvariblokki ja Ruotsidemokraatit (Sverigedemokraterna, SD) voitavat vaalit niin, että punaviherblokki ei kykenisi muodostamaan toimivaa enemmistö- tai vähemmistöhallitusta.

Porvariblokista Keskustapuolue (Centerpartiet, C) ja Liberaalit (Liberalerna, L) tukevat istuvaa Löfvenin vähemmistöhallitusta, Kristillisdemokraatit (Kristdemokraterna, KD) ei.

Eri mielipidekyselylaitosten kannatusmittaustuloksia on kirjattu Wikipedian sivuille (Opinionsundersökningar inför riksdagsvalet i Sverige 2022).

Tuoreimpien joulukuun puoluekannatuskyselyjen keskiarvona sosiaalidemokraattien (Sveriges socialdemokratiska arbetarparti, S) kannatus oli 26,15 prosenttia, Maltillisen Kokoomuksen (Moderata samlingspariet, M) 22,25 prosenttia ja Ruotsidemokraattien 19,73 prosenttia.

Porvariblokin Löfvenin vähemmistöhallitusta tukevien Keskustapuolueen ja Liberaalien kannatus (7,80 ja 2,80 prosenttia) on niin vähän verrattuna Ruotsidemokraattien kannatukseen, että Kokoomuksen on parempi nojautua Ruotsidemokraatteihin ja Kristillisiin kuin Keskustapuolueeseen ja Liberaaleihin.

Kokoomuksen, Ruotsidemokraattien ja Kristillisdemokraattien kannatus oli joulukuun kannatuskyselyssä yhteensä 47,43 prosenttia eikä se ihan riitä enemmistöhallitukseen.

Paljon on tapahduttava porvariblokin sisällä, että kaikki hyväksyisivät nojautumisen Ruotsidemokraatteihin ja Ruotsidemokraattien ottamisen jopa hallitukseen.

Maltillisella Kokoomuksella eikä myöskään Kristillisdemokraateilla ole ongelmia toimia Ruotsidemokraattien kanssa, mutta Keskustapuolueella ja etenkin sen puheenjohtaja Annie Lööfillä edelleen on.

Kokoomuksen ja Ruotsidemokraattien yhteistyö alkoi noin vuosi sitten (Sveriges Radio 5.12.2019).

Jossakin muodossa edelleen jatkavan porvariblokin on kyettävä luomaan suhteet Ruotsidemokraatteihin, mikäli haluavat hallitusvastuuseen. Ilman lähes 20 prosentin kannatuksen omaavaa porvaripuolen puoluetta porvariyhteistyö ei onnistu.

Sama asia on Suomessa Perussuomalaisten suhteen, mikäli porvarit halajavat keskinäiseen yhteistyöhön eivätkä halua antaa vihervasemmiston jollekin puolueelle poliittista linjaa määräävää ja ratkaisevaa hallitusvaltaa.

Kehitys, jossa puolueet blokkiutuvat porvarilliseksi ja vihervasemmistolaiseksi ryhmäksi, tulee Suomessa seuraavissa eduskuntavaaleissa todeksi. Keskusta on hyvä esimerkki, miten käy, kun istuu väärän puolen hallituksessa.

****

Mikäli vaalitulos tuo Ruotsissa porvarien eteenpäinmenoa, ovat mahdollisuuksina porvariblokin hallitus, jota Ruotsidemokraatit tukevat oppositiossa. Toinen mahdollisuus on Maltillisen Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Ruotsidemokraattien hallitus, jota Keskustapuolue ja Liberaalit tukevat oppositiossa.

Noin siis, mikäli Keskustapuolue ja Liberaalit suhtautuvat edelleen Ruotsidemokraatteihin yhtä kielteisesti kuin tähän saakka.

Porvariblokki ajaa vahvasti Ruotsin Nato-jäsenyyttä ja sai nyt syksyllä tuekseen Ruotsidemokraatit kannattamaan Ruotsin Nato-optiota (US-blogi 14.12.2020). Nato-optiokäänne osoitti myös Suomelle, etteivät Ruotisissa puolueet aina pyri ulkopoliittiseen yksimielisyyteen. Porvarit ajoivat Nato-jäsenyysasiaa voimalla.

Jos Ruotsidemokraatit hyväksyvät Ruotsin Nato-jäsenyyden esimerkiksi Maltillisen Kokoomuksen asettamana ehtona hallitukseen pääsylle, Ruotsidemokraatit tulevat sen hyväksymään. Heille niin tärkeä asia päästä hallitukseen ja silloin kyllä Nato-kantakin kääntyy, jos Ruotsin maahanmuuttopolitiikan suuntaa saadaan käännettyä Ruotsidemokraatteja miellyttäväksi.

Keskustapuolue ja Liberaalit kyllä oppositiossakin kannattavat Ruotsin Nato-jäsenyyttä, jos eivät muutoin tukisi hallitusta, jossa mukana Ruotsidemokraatit.

Sosiaalidemokraatit kyllä sitten kääntäisivät kelkkansa Nato-asiassa, jos porvarienemmistö sitä lähtee hallitusvastuussa ajamaan.

Jos siis porvarit voittavat parlamenttivaalit ensi vuoden syyskuussa ja pystyvät muodostamaan hallituksen Kokoomuksen johdolla, Nato-jäsenyysasia menee Ruotsissa eteenpäin.

Suomenkin on sitten viimein reagoitava. Suomi on ollut äärimmäisen huolestunut, jos Ruotsi tekisi Nato-ratkaisunsa ilman Suomea. Suomen etu olisi kuitenkin, että Ruotsi tekisi ratkaisun ilman ilmoitusta Suomelle eikä Suomi pääsisi leipomaan.

Pohjolassa Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteinen turvallisuus voi perustua aidosti ja tehokkaasti vain yhteiseen Nato-jäsenyyteen. Kaksi maata kahdeksasta vielä puuttuu Suomen ”ansiosta”.