Ukraina tuhosi helposti kahdella ohjuksella Venäjän ylpeydenaiheen – Onko Suomen suurien Laivue 2020:n fregattien kohtalo sodassa sama?

Neptune-ohjus laukaistuna. Kahdella tuollaisella ohjuksella Ukraina tuhosi Venäjän laivaston ylpeydenaiheen.

Ukraina on nyt kyennyt upottamaan Mustallamerellä kaksi merkittävää venäläistä sota-alusta.

Tieto suuren maihinnousualus Orskin (БДК «Орск») tuhosta Berdjanskin (Бердянск) satamassa Asovanmeren rannalla saatiin 24.3.2022. ORSK oli projektin 1171 (проект 1171) maihinnousualus.

Orsk oli melko suuri alus. Uppouma oli 3 600 tonnia ja syväys 4,5 metriä.

Tieto ohjusristeilijä Moskvan (ракетный крейсер «Москва») tuhosta Mustanmeren aalloilla saatiin 15.4.2022. Mustanmeren laivaston lippulaivan uppoaminen on Venäjälle suuri menetys sotavoimana, aluksen raha-arvona ja imagona sotilaallisesta kyvykkyydestä. Moskva oli projektin 1164 (проект 1164) ohjusristeilijä.

Moskva oli suuri alus. Uppouma oli 12 500 tonnia ja syväys 8,4 metriä.

Nyt jo venäläismediassakin uutisoidaan, että Moskva vei mukanaan meren pohjaan noin 450 sotilasta. Turkki pelasti uppoavalta alukselta 52 sotilasta. On selvää, että jos uppoavan Moskvan vierellä olisi ollut muita venäläisiä Mustanmeren laivaston aluksia, ei turkkilaisaluksella olisi ollut mitään asiaa alusten lähettyville pelastamaan venäläissotilaita hukkumiselta.

Jos nyt noin 450 sotilasta on hukkunut, miehistötappio Venäjän merisodankäynnissä olisi toiseksi suurin sitten vuoden 1905 Tsushiman meritaistelun, jonka Venäjä kävi Japania vastaan Japanin sodassa 27.-28. toukokuuta 1905. Venäläisen hieman Moskvaa pienemmällä taistelulaiva Borodinon (броненосец «Бородино») tuhossa kuoli 855 sotilasta. Vastaavia menetyksiä merisodassa Venäjä Neuvostoliiton ominaisuudessa ei ole kokenut edes Toisen maailmansodan aikana.

Sekä venäläis- että ukrainalaislähteiden mukaan aluksella olisi upotessaan kaksi ydinkärjin varustettua ohjusta, jotka olisivat nyt Mustanmeren pohjassa (esim. Украинская правда 15.4.2022). Vaikka Yhdysvallat on uutisoinut, ettei aluksella olisi ollut ydinkärjin varustettuja ohjuksia, on Slava-luokan ohjusristeilijöissä ollut ydinkärkiä jo Neuvostoliiton aikaan. Nuo Moskvan ydinkärkiä kantamaan kykenevät ohjukset olivat aikanaan P-500 Bazalt -ohjuksia (ПКР  П-500 «базальт»), joka voitiin varustaa noin 350 kT:n ydinkärjellä.

Venäjä otti käyttöön uudistutun Moskvan neljä vuotta kestäneen peruskorjauksen jälkeen vuonna 2020. P-500 Bazalt -meritorjuntaohjukset oli kuitenkin uusittu P-1000 Vulkan -ohjuksiksi (ПКР П-1000 «Вулкан») jo edellisessä peruskorjauksessa vuosina 1991-1996. Myös nuo ohjukset kykenevät kantamaan 350 kT:n ydinkärkiä.

Venäjä idea käyttää meritorjuntaohjuksissa taktisia ydinkärkiä on saada kyvykkyys tuhota Yhdysvaltojen lentotukialuksia. Paljon pienempiä aluksia ei ydinasein ole järkeä tuhota. Yhdysvallat on todennäköisesti nyt ajatellut, ettei Venäjän ole järkeä lastata ydinaseita ohjusristeilijään pienissä Mustanmeren tai Itämeren uima-altaissa.

Venäjä on kuitenkin suunnitellut Moskvan toimivaksi myös Välimerellä, jossa on Yhdysvaltojen lentotukialuksia saattueineen.

****

Ohjusristeilijä Moskvan upotus oli Ukrainalta suuri sotilaallinen taidonnäyte. Todella suuri taidonnäyte. Myöhemmin tässä kirjoituksessa lisää, miten se oikein tehtiin.

Ohjusristeilijä Moskvan upotti ukrainalainen risteilyohjus – tai oikeastaan kaksi ohjusta. Se, millä Ukraina upotti aikaisemmin 24.3.2022 maihinnousualus Orskin, ei ole kerrottu julkisuuteen. Oliko myös Orskin upotuksen takana risteilyohjus tai ohjuksia?

Ukraina on kertonut, että Moskva upotettiin Ukrainan omalla Neptune-meritorjuntaohjuksella (противокорабельная ракета, ПКР «Нептун»), koodinimi 360MTS (360МЦ). Tässä tapauksessa on kuitenkin parempi puhua risteilyohjuksesta kuin meritorjuntaohjuksesta. Merellä Neptune on suunniteltu tuhoamaan aluksia, joiden uppouma on enintään 5 000 tonnia. Ohjukset on suunniteltu tuhoamaan myös maakohteita, mutta tuolta osin suunnitteluprosessi on vielä kesken.

Ohjus on kirjattu tähän kirjoitukseen latinalaisilla aakkosilla Neptune englannista lainaten myös suomeksi, vaikka oikea käännös siirtokirjoituttuna olisi Neptun. Venäjän ja ukrainan kielessä Нептун-nimi olisi suomeksi käännettynä (ei siis suomennettuna, vaan kirjoitettuna latinisaatioon tai romanisaatioon) Neptun. Englannin kieleen ohjuksen nimeksi on vakiintunut Neptune tai R-360 Neptune (Р-360 «Нептун»).

Moskvan uppouma oli siis 12 500 tonnia ja kaksi Neptune-risteilyohjusta vei sen Mustanmeren pohjaan.

Neptune-ohjuksen kantama on enimmillään 280 kilometriä ja taistelukärjen paino on 150 kilogrammaa. Ohjuksen kaliiberi on 380 mm. Ohjuksen suunnittelutyö aloitettiin vuoden 2013 lopulla ja siis jo ennen Venäjän Krimin valtausta. Ensimmäiset koelaukaisut tehtiin vuonna 2018 ja ohjuskokeet saatiin päätökseen vuonna 2019. Ukrainan puolustusministerin Andrij Zagorodnjuk (Андрій Загороднюк) ilmoitti vuonna 2020, että järjestelmän ajoneuvoihin asetettava versio otettaisiin käyttöön armeijan taisteluyksikköihin vielä vuonna 2020.

Ohjuksen on kehittänyt vanhan neuvostovalmisteisen KH-35-ohjuksen (Х-35) pohjalta Kiovan valtion suunnittelutoimisto Lutš (ДП «ДержККБ «Луч»). Yrityksen suunnittelemien tuotteiden mielenkiintoiseen tuoteluetteloon voi käydä tutustumassa täällä. Itse asiassa Neptune-ohjuksen kehitystyö on vielä meneillään eikä se vielä ole lopullisesti valmis.

Esittelysivu Neptune-risteilyohjuksesta Kiovan valtion suunnittelutoimisto Lutšin tuoteluettelosta. Ohjuksia voidaan laukaista tällä hetkellä kuvassa esitetystä liikkuvan alustan ohjuslaukaisimesta, mutta tiettävästi jo lähitulevaisuudessa lentokoneesta tai merialuksen ohjusputkesta. Ohjuksen kantaja taivaalla olisi Suhoi Su-24M -pommittaja. Neptune-ohjukset tulevat korvetteihin, jotka Ukraina on tilannut Turkista. Ensimmäinen Ukrainan merivoimien Turkista tilaama korvetti laskettiin turkkilaistelakalla virallisesti syyskuun 7. päivänä 2021. Turkista tulee ja on jo tullut yksi keskeinen Ukrainan aseistaja. Kyse on Mustanmeren hallinnasta, josta nyt osaltaan soditaan. Neptune-ohjusjärjestelmä on suunniteltu otettavaksi Ukrainan laivastolle vuonna 2022 noihin uusiin korvetteihin ja viimeisenä Su-24M-pommittajiin.

****

Ukraina ei ole voinut luoda vuoden 2014 Venäjän Krimin valloituksen jälkeen täysimittaisia meri- ja ilmavoimia. Kyse on ollut kansakunnan vähäisistä voimavaroista, jolloin puolustuksessakin on jouduttu tekemään valintoja, mistä saadaan paras tulos käytössä oleviin voimavaroihin nähden. Ilma- ja merivoimien luominen tyhjässä on kallista puuhaa. Miljardi euroa tai dollaria on pikkusumma lähteä liikkeelle.

Ukraina teki tuolloin kahdeksan vuotta sitten linjauksen turvautua merellä ja ilmassa ohjuksiin ja miehittämättömiin ilma-aluksiin (UAV). Päätöksen saneli käytössä olevat voimavarat, mutta tuo päätös näyttää olleen oikea. Kaikki ei kuitenkaan ole ollut helppoa. Vaikeuksia on ollut ohjuskehittelyssä ja ohjustestit ovat ottaneet aikaa.

Kahdeksan vuotta on nyt kulunut. Kun Venäjä aloitti sodan Ukrainaa vastaan, Ukrainan päätös investoida miehittämättömiin ilma-aluksiin ja ohjuksiin vaikuttaa viisaalta. Kun Venäjä astui Ukrainan maaperälle, uusista ilmavoimien hävittäjistä ja merivoimien korveteista tai fregateista olisi tullut vain Ukrainalle kallis virhehankinta Venäjän ohjusten tuhottavaksi. Vaikka meillä länsimaissa on toisenlainen näkemys, Venäjä on kuitenkin kyennyt tuhoamaan merkittävästi Ukrainan asevarastoja ohjusiskuilla.

Jo muutama kymmenen tarkkuusohjattua ohjusta, joita ohjaavat UAV:t, pystyvät tekemään Venäjälle mittavaa tuhoa, kuten olemme nyt jo kahdesti Mustanmeren aalloissa nähneet. Kohteet vähäisillä voimavaroilla pitää valita tarkasti. Toistaiseksi Ukraina on onnistunut valinnoissa hyvin.

Tuo Venäjän kyky sotavoiman tuhoamiseen ohjuksilla on syytä muistaa myös Suomessa, kun olemme Ukrainan tapaan Venäjän ohjuspeiton alla 24/7-aikaperiaatteella. Kaiken sotilaallisen pitää olla suojattuna samalla 24/7-aikaperiaatteella yllätyksiltä.

Suojaus vaatii hirvittävästi torjuntaohjuksia. Suomen olisi myös tarkastettava sodankäynnin ideassaan ylipäätään suhtautumista ohjuksiin, koska Suomen voimassa olevat kannat ja näkemykset ohjusten suhteen ovat mielestäni jo vanhentuneita.

****

Käsittelen nyt hieman tarkemmin Neptune-ohjusjärjestelmän toimintaa. Jos jaksaa pari seuraavaa kappaletta lukea, ymmärtää, miten Ukraina onkin saanut tuhottua huippuunsa omasuojatun Venäjän Mustameren laivaston lippulaivan.

Ukraina on tehnyt pitkän päivätyön ohjuskyvykkyytensä parantamiseksi. Vakuuttavia näyttöjä jo on, vaikka järjestelmän rakentaminen on vielä kesken.

Toistaiseksi Neptune-ohjusjärjestelmiä on vain liikkuvilla ajoneuvoalustoilla, ei vielä lentokoneisiin tai merialuksiin asennettaviksi. Merialuksiin ensimmäiset ohjukset tulevat Turkissa rakennettaviin korvetteihin ja ilma-aluksiin Ukrainan jo olemassa oleviin Suhoi Su-24M -pommittajiin (Сухой Су-24).

Yksi Neptune-ohjuksien laukaisujärjestelmä sisältää komentoaseman RKP-360 (командный пункт РКП-360), kantoraketit USPU-360 mukaan lukien kuljetus- ja laukaisukontin TPK-360 (пусковая установка УСПУ-360 с транспортно-пусковыми контейнерами ТПК-360), kuljetus- ja lastausajoneuvon TZM-360 (транспортно-заряжающая машина ТЗМ-369) sekä kuljetusajoneuvon TM-360 (транспортная машина ТМ-360).

Yksi RKP-360-komentoasema ohjaa kahdeksaatoista TPK-360-, TZM-360- ja TM-360-yksikköä (6+6+6 yksikköä) ja tuo kokonaisuus käsittää siten yhteensä 19 ajoneuvoa (1+6+6+6), mikä on nimetty yhdeksi divisioonaksi. TPK-360:ssa on neljä laukaisuputkea.

Divisioonan 18 ajoneuvon ohjuskapasiteetti on yhteensä 72 ohjusta. Laukaisualustaloilla on 24 ohjusta (6 x 4) ja 48 lisäohjusta uudelleenlatausta varten (6+6 x 4). Divisioona koostuu siis kuudesta patterista ja noita kaikkia pattereita ohjaa yksi RKP-360-komentoasema.

Joulukuun 2021 lopussa Ukraina puolustusministeriö tiedotti, että se on rahoittanut toisen divisioonan tuotannon. Ukraina on ilmoittanut hankkivansa yhteensä kolmesta viiteen divisioonaa, mutta nyt ei ole tiedossa, miten sota tulee vaikuttamaan hankintoihin.

****

Järjestelmään liittyy myös Nato-maa Tšekki. Laukaisujärjestelmän alustoina tulevat olemaan sarjatuotannossa tšekkiläisen Tatran (kotisivut) T 815 8×8 -ajoneuvoalusta. Ukrainalla oli tarkoitus alkuun käyttää kuljetusalustoina omaa KrAZ-alustaa (КрАЗ), jonka valmistaja olisi ollut ukrainalainen AvtoKrAZ (Компанія «АвтоКрАЗ»), mutta ajoneuvo oli todettu haasteelliseksi etenkin TPK-360-laukaisukontille.

Kuvassa vasemmalla ylhäällä on Neptune-ohjuksen laukaisuyksikön RKP-360, vasemmalla alhaalla on TZM-360 (ilman kontteja), oikealla ylhäällä on USPU-360 (laukaisukontti TPK-360 on laukaisuputkien edessä) ja oikealla alhaalla on TM-360. Laukaisuyksikkö käsittää siis neljä ajoneuvoa.
Kuva laukaisuyksikön RKP-360 sisältä. Kuinka sattuikaan, että näytöillä on se merialue, jonne Ukraina upotti risteilijä Moskvan.

Komentoasemalta lähetetään tietoa hyökkäyskohteen tyypistä, sen tarkasta koordinaatista ja nopeudesta suojatun satelliittiyhteyden kautta. Tarvittavia tietoja hyökkäyskohteesta voidaan tuottaa sekä maassa että ilmassa sijaitsevilla tutka-asemilla, satelliiteilla, elektronisilla tiedustelulaitteilla tai vastaavilla muilla tiedontuottojärjestelmillä. Tiedot siirretään ohjukselle kantoraketin linkin kautta.

Digitaalisten tietojen vaihto komentoaseman ja ohjusjärjestelmän muiden osien välillä tapahtuu yhdysvaltalaisten L3Harris Technologiesin (L3Harris) digitaaliradioasemien kautta. L3Harris on yksi luotetuimmista sodankäynnin digitaalisten radiolaitteiden toimittajista. Hyökkäyskohteen tarkan sijainnin varmistamiseksi käytetään ukrainalaisen Orizon-Navigatsijan («Оризон-Навігація») satelliittinavigointijärjestelmää. Orizon-Navigatsija on Ukrainan suurimman aseteollisuuskompleksi Ukroboronpromin (ДК «Укроборонпром») tytäryhtiö. Toiminnassa käytetään yhdysvaltalaissatelliitteja.

Uskallan väittää, että Moskvan tuhossa oli tavallaan hieman mukana Yhdysvallat noiden satelliittipalvelujen kautta.

Ukroboronprom on asevalmistajana syytä panna muistiin.

****

Moskvan upottua, Venäjä iski heti perjantaina 15.4.2021 kello 1:30 Ukroboronpromin Kiovassa sijaitsevaan Žuljanskin koneenrakennustehdas Vizariin (ДП «Жулянський машинобудівний завод «Візар»), jossa valmistetaan ohjuksia ja joka sijaitsee 50°23’07.0″N 30°21’23.0″E-pisteessä. Myös Neptune-ohjukset oli valmistettu ennen ohjusiskua kyseisellä Vizarin tehtaalla. Ukroboronprom kommentoi iskua Facebookissa (Facebook, Державний концерн «Укроборонпром» 15.4.2022).

Neptune-ohjuksien laukaisujärjestelmän esittelytilaisuus Žuljanskin koneenrakennustehdas Vizarissa ennen kuin Venäjä hyökkäsi ohjuksin kohteeseen.

Suomenkin on syytä huomioida, että Venäjä kyllä kykenee tuhoamaan ohjuksilla haluamansa kohteen, olipa kyse ohjustehtaasta tai sattumanvaraisesta siviilikohteesta.

Divisioonalla on yksi johonkin kuorma-autoon asennettu Ukrainan itse kehittämä Mineral-U-tutka («Минерал-У»), jonka kantama on 600 kilometriä. Tutkan on kehittänyt Valtion yritysten tutkajärjestelmien tutkimuslaitos Kvant-Radiolokatsija (ГП НИИ РС «Квант-Радиолокация»). Mineral-U-tutka voi olla myös omalla itsenäisellä liikkuvalla alustalla.

Ukrainan laivasto voi käyttää uusia turkkilaisia Bayraktar TB2 -drooneja tunnistaakseen venäläisiä aluksia. Nuo droonit tulivat tutuiksi, kun TB2:sta laukaistu MAM-L-tarkkuuspommi iskeytyi Itä-Ukrainan separatistien tykistöpatteriin (US-blogi 31.10.2021). Ukraina on käyttänyt TB2:n tarkkuuspommeja venäläiskolonnia vastaan myös nyt sodan aikana.

Mineral-U-tutka kytkeytyy päälle vain, kun on tarpeen määrittää tarkat koordinaatit, minkä jälkeen se sammuu, jotta vihollinen ei havaitse tutkaa. Kun kirjoitin edellä vastaavilla muilla tiedontuottojärjestelmillä, kyse on siis tiedustelua tekevistä miehittämättömistä ilma-aluksista, jollaisina Ukraina nyt käyttää TB2-drooneja.

Mineral-U-tutka liikkuvalla alustalla. Tutkajärjestelmän voi integroida Neptune-ohjusjärjestelmään. Mineral-U läpäisi tehdastestit lokakuussa 2021, jonka jälkeen alkoivat Ukrainan valtion hyväksyntämenettelytestit.

Taistelutehtävät ja komennot Neptunen kantoraketille voidaan antaa myös toiselta komentoasemalta tai vaikkapa pääesikunnasta. Tätä varten jokainen kantoraketti on varustettu satelliittiviestintäjärjestelmällä.

Laukaisun jälkeen risteilyohjus lentää lähellä pintaa korkeintaan vain kymmenien metrien korkeudessa pinnan yläpuolella ohjuksen muistiin määritellyn kulkureitin mukaisesti. Navigointiin käytetään inertiajärjestelmää satelliittijärjestelmän avulla tapahtuvan korjauksen kanssa. Järjestelmä on siis autopilotti, joka vie ohjuksen kohdealueelle.

Kohdealueella, jollaiseksi määriteltävä alue on kymmenkunta kilometriä ennen kohdetta, ohjus tekee liukua nousten useisiin satoihin metreihin. Ohjus sisältää aktiivisen kohdistuspään, jonka on kehittänyt Radioniks-yhtiö (ТОВ «Радіонікс»). Tämä uutuusmallinen kohdistuspää kykenee näkemään ja vangitsemaan kohteen 50 kilometrin etäisyydeltä.

Ukrainalaiset kehuvat nyt kehittäneen kohdistuspään, jonka havainnointikulma on ±60°. Esimerkiksi yhdysvaltalaisessa AN/DSQ-28-kohdistuspäässä, jota käytetään mm. AGM-84 Harpoon -ohjuksissa, suurin havaintokulma on ±45°. Laaja havainnointikulma on tarpeen, mikäli tuhoamiskohde liikkuu nopeasti ja/tai vaihtaa liikkumiskulmaa aktiivisesti.

Kun kohde on havaittu ja optimaalinen lentorata kohteen tuhoamiselle on laskettu, Neptune-ohjus laskeutuu aivan pintaan korkeintaan muutaman metrin korkeudelle.

Neptune-ohjusjärjestelmä on ylivoimaisesti edistynein Ukrainan kehittämä asejärjestelmä. Tuota järjestelmää esittelevät videot voi käydä katsomassa YouTubessa Defence Expressin laatimana (YouTube 7.2.2020 ja YouTube 7.2.2020). Tuo jälkeisempi YouTube-video on kuvattu em. Žuljanskin koneenrakennustehdas Vizarissa, jonne Venäjä hyökkäsi 15.4.2022 ohjuksin kostona Moskva-aluksen upottamisesta.

Defence Express on mielestäni Ukrainan merkittävin sotilasasioiden portaali.

****

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ohjusristeilijä Moskva oli saadessaan osuman ukrainalaisohjuksesta 46 kilometriä Käärmesaaresta (остров Змеиный) itään. Käärmesaari on Ukrainan ja Romanian merirajalla alle 40 kilometrin päässä rannikosta ja Ukrainan ja Romanian maarajasta (45°15’18.0″N 30°12’15.1″E).

Risteilijä on ollut siis alle sadan kilometrin päässä siitä Ukrainan rannikko-osuudesta, joka alkaa Odessasta ja joka päättyy Romanian rajaan. Alueella Nato-maa Romania antaa tavallaan suojaa, jos ohjuslaukaisualustoja on alueelle sijoitettu.

Pidän todennäköisenä, että Moskvan tuhonneet ohjukset on laukaistu maalta rannikon tuntumassa olleesta liikkuvan alustan ohjuslaukaisimesta – siis edellä kuvatusti USPU-360/TPK-360 kuljetus- ja laukaisukontista.

Joidenkin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Ukraina olisi käyttänyt hyödyksi paikanuksessa ja kohdentamisessa droonia. Drooni käyttö on melkeinpä itsestäänselvyys, jos tämän kirjoituksen edellisiä lukuja lukee ja jos riittävän varmaa sijaintitietoa tuhoamiskohteesta ohjuslaukaisulle ei muutoin ole.

Joissakin sotilaslähteissä on mainittu, että Ukrainalla olisi ollut tapahtumahetkellä kolme Bayraktar TB2 -droonia, joiden tehtävä oli sekä tiedustella että kiinnittää Moskva-risteilijän huomio ohjushyökkäyksestä muualle.

Kyse Mustallamerellä oli kuitenkin Venäjälle sodan seuraavan vaiheen valmisteluista, mitkä eivät koske vain Itä-Ukrainaa vaan koko Ukrainan Mustanmeren rannikkoa aina Odessaan ja jopa Nato-maa Romanian rajaan saakka. Venäjä oli tekemässä järjestelyjä mahdolliseen maihinnousuun myös Ukrainan vielä hallitsemilla Mustanmeren rannoilla ja jopa Odessan seudulle. Joissakin sotilaslähteissä on arvioitu, että Moskva oli hyökkäysvalmisteluissa ryhmittymässä Mustanmeren laivaston komentaja amiraali Igor Osipovin (Игорь Осипов) käskystä sivustan hyökkäysvoimaksi Ukrainan rannikkopuolustuksen eliminoimiseksi.

Mielenkiintoista on, miten myrskyisät sääolot ovat vaikuttaneet toisaalta ohjuksen onnistuneeseen kohdelöytöön, toisaalta Venäjän kykyyn torjua ohjuksia haastavissa sääolosuhteissa. Onko ohjusjärjestelmän käyttö myrskyisässä säässä varmempaa huomioiden vastaiskumahdollisuus, kun kohdentaminen on varmistettu?

Iso-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n näkemys Neptune-ohjuksen 280 kilometrin kantamasta Odessasta (Одесса) ja Otšakovista (Очаков) käsin. Käärmesaareen on piirretty 46 kilomerin säde osoittamaan ohjusristeilijä Moskvan etäisyyttä saaresta saadessaan ohjusosumat kahdesta ohjuksesta.

****

Olen käsitellyt Suomen Laivue 2020 -taistelualushaketta useassa kirjoituksessa. Kyse on kokonsa puolesta fregateista eikä korveteista, kuten puolustushallinto aluksia uutterasti määrittelee. Suomi hankkii neljä fregattia ja ne tulevat korvaamaan Merivoimien seitsemän alusta. Miinalaiva Pohjanmaa on jo poistettu käytöstä ja uudet fregatit korvaavat Pohjanmaan lisäksi neljän Rauma-luokan ohjusvenettä ja kaksi Hämeenmaa-luokan miinalaivaa.

Rauma-luokan ohjusvene Rauman (kylkinumero 70), Raahen (kylkinumero 71), Porvoon (kylkinumero 72) ja Naantalin (kylkinumero 73) uppouma on vain 210 tonnia ja syväys vain 1,5 metriä. Hämeenmaa-luokan miinalaiva Hämeenmaan (kylkinumero 02) ja Uusimaan (kylkinumero 05) uppouma on puolestaan 1 450 tonnia ja syväys noin 3 metriä. Miinalaiva Pohjanmaan (kylkinumero 01) uppouma oli 1 450 tonnia syväys noin 3,3 metriä.

Uusien fregattien uppoumaksi on arvioitu noin 4 000 tonnia. 3 900 tonnia on ollut kirjattuna joihinkin asiakirjoihin ja julkisuustietoihin (esim. HS 21.9.2019). Alusten syväys on noin 5 metriä. Alustyyppi on siis kirkkaasti fregatti, ei mikään korvetti millään muotoa. Uudet fregatit ovat ihan eri kokoluokassa kuin korvattavat seitsemän alusta.

Uusien fregattieni operatiivinen valmius pitäisi saavuttaa vuoteen 2028 mennessä, mitä on jo nyt suuresti epäiltävä huomioiden alusvalmistaja Rauma Marine Constructions -konsernin (RMC Oy ja RMC Defence Oy) kyvykkyys tehdä kyseisiä aluksia. Meneekö koko projekti lopulta vituiksi?

Olen käsitellyt vuosien myötä Suomen Laivue 2020 -hankintaa useassa blogikirjoituksessa.

  • Laivue 2020 ja Venäjän alustuhoamiskyky (US-blogi 22.9.2019)
  • Laivue 2020 -hankinnalla Suomella on mahdollisuus laukaista myös ydinohjuksia (US-blogi 24.2.2019)
  • Uusilla korveteilla pitää olla kyky torjua myös Iskander- ja Kalibr-ohjuksia (US-blogi 9.3.2018).

Asiaan liittyvä tärkeä kirjoitus myös Venäjän Itämeren laivasto on valmis hyökkäyksiin viholliskohteita vastaan (US-blogi 11.9.2019).

Olen noissa kirjoituksissani arvostelut Suomen puolustushallintoa siitä, että Suomi hankkii nyt uima-altaaseen liian suuria aluksia. Suurissa monitoimialuksissa sotavoimaa keskitetään eikä hajauteta. Toisin sanoen Suomi keskittää merivoimaansa muutamaan alukseen, jotka Venäjän on kohtuullisen helppo tuhota, mikäli aluksen omapuolustus ei ole riittävä tai yllätysiskussa ei muutoin olla riittävästi hereillä.

Yhdysvaltojen politiikka merialusasiassa oli vielä muutama vuosi sitten pyrkimys suurempiin monitoimialuksiin, mutta nyttemmin politiikkaa on jo muutettu havaittujen ongelmien vuoksi.

Mielestäni pienellä valtiolla pienellä uima-altaan kokoisella merialueella, jossa ohjusten kantama ulottuu helposti rannalta toiselle, ei ole järkeä keskittää voimaansa, vaan hajauttaa niin, että yhdenkin alustuhon jälkeen on vielä paljon sotavoimaa jäljellä. Pienempiä aluksia on myös helpompi piilottaa rannikkosaariston suojaan, vaikka tiedustelu-UAV:t tekevät suojautumisesta koko ajan haastavampaa.

Ukraina on nyt osoittanut, että suuria aluksia on helppo tuhota, vaikka aluksen omapuolustusjärjestelmän ja kaiken muun pitäisi olla kunnossa.

Olenko näkemyksissäni oikeassa vai väärässä? Ainakin venäläisten mukaan en ole väärässä.

Blogikirjoituksessa otsikolla Venäjän Itämeren laivasto on valmis hyökkäyksiin viholliskohteita vastaan” (US-blogi 11.9.2019) todetaan Venäjän tarve venäläisten sotilasasiantuntijoiden esittämänä Itämerellä ja muilla suljetuilla merialueilla pieniin ja hankintakustannuksiltaan alhaisiin pienen uppouman ja alhaisen syväuksen aluksiin, joissa tulivoima aluksen kokoon nähden on suuri.

Kyse on riskien ja tulivoiman hajauttamisesta merillä, joiden rannikot ovat matalia ja koko merialue on hallittavissa ohjuksilla, joilla on vain muutaman minuutin lentoaika rannikolta toiselle. Venäjä on Itämerellä altavastaaja suhteessa Natoon ja tuo on se pohjimmainen syy, miksi Venäjä on alkanut ajatella pienten alusten perään. Moskvan tuho Mustallamerellä edistää osaltaan varmasti tuota ajatusmallia Venäjällä.

Itämerellä yli 300 kilometrin levyisiä alueita ei ole. Alle 300 kilometrin kantaman meritorjuntaohjuksilla pärjää hyvin, kun nykyisin peittyvä horisonttikin ei tuota enää vastaavaa tuskaa kuin ennen, kun ohjustoimintaan liitetään integroidusti UAV:t

****

Uusiin Pohjanmaa-luokan fregatteihin Suomi on päättänyt hankkia yhdysvaltalaisen Raytheonin Evolved Sea Sparrow -ohjusjärjestelmän, lyhenteenä RIM-162 ESSM.

Ostovaltuutuksen ohjuksille Suomi sai Yhdysvalloista jo helmikuussa 2018. Defence Security Cooperation Agencyn (DSCA) lehdistötiedote otsikolla “Finland – Evolved SEASPARROW Missiles (ESSM)” päivämäärällä 5.2.2018 löytyy täältä (tiedote 17-77).

Järjestelmä on varmasti sinänsä hyvä, sen hyvyyttä ei minulla asiantuntemusta arvioida. Ohjuslaukaisua alussiilosta voi käydä katsomassa esimerkiksi täältä. Omasuojauksena aluksissa on myös mm. neljä Rheinmetall MASS -harhamaaliheitintä.

Jos Venäjä haluaa suomalaisfregatit tuhota, se onnistuu helpoiten silloin, kun alukset eivät ole valmiita torjumaan ohjushyökkäysiskua. Samanlainen sodan ensihetken yllätys, minkä Ukraina koki helmikuun 24. päivän aamuna noin kello 5. Toinen mahdollisuus on lähettää tuhottavaa alusta kohden niin monta meritorjuntaohjusta, että aluksen omasuojaus ei kykene kahdeksan ohjussiilon avulla eikä myöskään muutoin niitä kaikkia tuhoamaan.

Venäjä käyttää meritorjunnassa yleisimmin P-800 Oniks -ohjuksia (П-800 Оникс), joiden kantama on enimmillään 300 kilometriä ja taitelujärjen massa 250 kilogrammaa. Jo yksi tuollaisen ohjuksen kärki kykenee tuhoamaan suomalaisfregatin toimintakyvyttömäksi vastaavasti kuin kaksi Neptune-ohjusta kykeni tuhoamaan Moskva-risteilijän Mustallamerellä.

****

Suomi säilöö Ilmavoimien 10 miljardin euron hävittäjiä kallion sisään ja siellä ne ovat turvassa myös yllättävässä ja ennalta-arvaamattomassa ohjushyökkäyksessä. Sen sijaan merialukset ovat vastaavassa tilanteessa vailla muuta suojaa kuin mitä oma alusohjuspuolustus ohjuksilla tai ympäristössä kykenee tuottamaan.

Suomen ohjuspuolustuskyky on tällä hetkellä heikko. Ohjukset ovat kalliita. Kyse on jo ohjusmäärästä kuten Ukrainallakin.

En ole siis ollenkaan varma, että maa, joka sijaitsee 24/7-aikaperiaateella Venäjän hyökkäysohjusten vaikutusalueella, kannattaa keskittää sotavoimaansa suurin sotilaskomplekseihin. Tulkitsen nuo fregatit tuollaisiksi suuriksi sotilaskomplekseiksi. Jos olisimme Venäjästä hieman etäämpänä, tilanne olisi toinen. Suomi ei ole tässä asiassa Norja eikä edes Ruotsi. Suomi on Venäjän suhteen yhtä kuin Ukraina.

Mitä suurempi alus, sitä enemmän sitä halutaan sodassa tuhota. Niin nyt Mustallamerellä ja niin ehkä jossakin kiristyvässä tilanteessa myös Itämerellä. Saksalaisen taistelulaiva Tirpitzin kohtalon Pohjois-Norjassa marraskuussa 1944 on jäänyt historiankirjoihin. Suuri alus kerää ympärilleen tuhoajia kuin hunaja karhuja.

Suurten alusten tuhoamisyrityksissä kysymys on sotilaallisen haasteen voittamisesta saadun tyydytyksen lisäksi myös suuren sotilaallisen voiman saamisesta pois käytöstä vähäisellä voimalla nopeasti.

Sotavoima on siis syytä hajauttaa pienenpiin yksikköihin. Ukraina on tuonkin asian taas kertaalleen opettanut. Yksi onnistunut venäläisohjus ja lähes 350 miljoonan euron arvoinen fregattimme on merenpohjassa ohjusristeilijä Moskvan seurana.

No, kun Suomi on pian Nato-jäsenmaa, on yksi lysti, mitä virheitä Suomi puolustussuunnittelussaan mahdollisesti tekee.

+15

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu