Ulkoministeri Haaviston salaiseksi leimaama al-Hol-asiakirja on julkaistava

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) hyllyttämä konsulipäällikkö Pasi Tuominen on antanut haastattelun Helsingin Sanomille. Haastattelu julkaistiin tänään (HS 6.12.2019).

Konsulipalveluista, joita Tuominen on johtanut, voi käydä lukemassa ulkoministeriön sivuilla (UM, Edustustojen konsulipalvelut ja UM, Konsulipalvelujen yhteystiedot). Konsulipalveluista on myös oma lakinsa (Konsulipalvelulaki 22.4.1999/498).

Hyvä, että Tuominen antoi tuon haastattelun. Ulkoministeri Pekka Haaviston toiminta al-Hol-tapauksessa on syytä selvittää perusteellisesti sekä juridisten seikkojen perusteella että poliittisen vastuun näkökulmasta. Onko ulkopoliittinen päätöksenteko tehty asiassa lainsäädännön mukaisesti? Kuka kantaa poliittisen vastuun asiassa?

Ulkoministeri Haavisto on nimennyt lokakuussa erityisedustajan al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten avustamiseksi. Tuo erityisedustaja aloitti tehtävässään 23.10.2019. Erityisedustajan nimeä ei annettu julkisuuteen. Valtioneuvoston jäsenille erityisedustajavirkamiehen nimittämisestä kerrottiin hallituksen iltakoulussa 31. lokakuuta. Presidentille tieto saatettiin jälkikäteen.

Ulkoministeri Haavisto on antanut 18. lokakuuta sähköpostitse Tuomiselle toimintaohjeen, miten al-Holin asiassa pitäisi toimia. Helsingin Sanomissa ei kerrota, onko toimintaohje kirjattu sähköpostiviestinä vai sähköpostin liiteasiakirjana. Kun kyse on toimintaohjeesta, kyse on kuitenkin virallisesta asiakirjasta, olipa se vain sähköpostiviestiksi kirjattu. Tiettävästi tuota toimintaohjetta ei ole luokiteltu ulkoministeriössä salaiseksi.

Ministeri Haaviston päätös nimetä erityisedustaja al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten avustamiseksi on kirjattu salaiseksi, minkä vuoksi Tuominen ei voinut kertoa siitä Helsingin Sanomien haastattelussa.

Luojan kiitos,  että salaisen asiakirjan olemassaolo on sentään vielä julkista tietoa.

”Käsitykseni mukaan ministerin päätös on myös lainvastainen. Päätöksessä ei ole esittelijää eikä siinä kerrota, mikä on ministerin toimivalta. Päätöksessä ei myöskään kerrota, millä perusteella ministeri voi ottaa lakisääteisen tehtävän virkamieheltä eli minulta pois.” Tuominen kertoi tuosta salaisesta asiakirjasta Helsingin Sanomissa.

Tuomisen mukaan Haaviston erityisedustajan nimitystä koskeva päätös rikkoo ainakin hallintolakia. Lisäksi Tuomisen mukaan sekä konsuliosaston ja hänen oman näkemyksensä mukaan pakolaisleirillä olevien suomalaisten avustamisesta olisi pitänyt tehdä ensisijaisesti poliittinen päätös valtioneuvostossa.

”Ainakin hallintolakia [päätös rikkoo]. En ota millään tavalla kantaa siihen, onko päätös sellainen, että siitä olisi säädetty rangaistus. Olen myös sitä mieltä, että ministerin päätös olisi syytä tutkia huolellisesti. Nämä ovat lakisääteisiä tehtäviä, mihin poliittinen ohjaus ei kuulu.” Tuominen tilittää.

****

Ilta-Sanomat uutisoi 2.12.2019, että Tuomisen olisi pitänyt siirtää al-Holin leirin suomalaislapset Suomeen konsulikyydillä. Kyse oli huippusalaisesta ”Operaatio Korvesta”:

”Tiettävästi Haavisto yritti taivutella ulkoministeriön konsulipäällikköä Tuomista siihen, että lapset kotiutettaisiin nopeasti niin sanotulla konsulikyydillä ja Tuominen tekisi päätöksen omissa nimissään.” (IS 2.12.2019).

Tuosta tulee mieleen kymmenen vuotta sitten sattunut tapahtuma Venäjään ja Suomen ulkoministeriöön liittyen.

Tuolloin ulkoministeri oli Kokoomuksen Alexander Stubb. Kyse on ns. Anton-pohjan tapauksesta, joka käsitti huoltajuuskiistan venäläisäidin ja suomalaisisän lapsesta, jonka äiti vei Venäjälle ja jonka isä toi salaa Suomen ulkoministeriön konsulikyydillä takaisin Suomeen.

”Venäjä: Anton-pojan tuonut konsuli ei-toivottu henkilö” (TS 8.6.2009).

Venäjä jätti asiassa Suomelle nootin. Anton-pojan ”kyydittäjä” oli konsuli Simo Pietiläinen Pietarin konsulaatista. Venäjä syytti Suomen ja Pietiläisen tietoisesti (= Suomen ulkoministeriön tietoisuudessa ja päätöksellä) rikkoneen Wienin diplomaatti- ja konsulisuhteita koskevaa sopimusta. Pietiläinen sai porttikiellon Venäjälle.

Asia oli Venäjällä iso uutinen ja Stubb joutui käsittelemään asiaa ulkoministeri Lavrovin kanssa.

Tuolloin kymmenen vuotta sitten Suomen konsuliyksikön päällikkö oli – yllätys, yllätys – Pasi Tuominen.

”Konsuliyksikön päällikön Pasi Tuomisen mukaan ei-toivotuksi henkilöksi julistaminen ei tullut Suomen ulkoministeriölle yllätyksenä. Aivan jokapäiväisestä diplomaattisesta toiminnasta ei hänen mukaansa kuitenkaan ole kyse.” (TS 8.6.2009).

Venäjän näkemyksen lisäksi myös Tuomisen mukaan Pietiläinen ei tuon jälkeen voinut palata enää asemapaikalleen Pietariin, mutta Pietiläinen voi jäädä edelleen ulkoministeriön palvelukseen.

Tuo Anton-tapaus ei täyttänyt Suomen ulkoministeriön osalta mitään hyvää lainsäädännön noudattamisen periaatetta, ei Suomen solmimia kansainvälisiä sopimuksia eikä varsinkaan hyvää hallintotapaa.

Kaiken takana oli ulkoministeri Alexander Stubb vastaavasti kuin nyt Pekka Haavisto.

Jos Anton-poika ja konsuli Simo Pietiläinen olisivat jääneet kiinni Venäjällä, vastuunkantaja olisi ollut konsuli Simo Pietiläisen lisäksi konsulipäällikkö Pasi Tuominen. Vastuunkantaja ei olisi ollut ulkoministeri Alexander Stubb, koska mitään virallista Stubbiin liittyvää dokumentaatiota ei asiassa ollut olemassa. Ei hallintopäätöstä, ei poliittista päätöstä, ei mitään. Kaikki virkamiestoiminta perustui vapaaehtoisuuteen omalla riskillä.

Voi helvetti, miten ulkoministeriön poliittinen johto osaakin tehdä suomalaiselle kuuliaiselle virkamiehelle.

”UM: Konsulin toiminta ei mallikasta Anton-tapauksessa” (KSML 28.5.2009):

”Ulkoministeriön mielestä Anton-pojan Suomeen tuonut konsuli hoiti virkavelvollisuuttaan.”

Ulkoministeriön mielestä virkamiehen velvollisuus käskettäessä on siis rikkoa Suomen allekirjoittamia kansainvälisiä sopimuksia ja myös Suomen omaa lainsäädäntöä. Ulkoministeriön mukaan Pietiläinen hoiti virkavelvollisuuttaan, mutta ulkoministeriön oma toiminta ei ollut mallikasta.

Ulkoministeriö tavallaan pesi kätensä, mutta tavallaan myös puolusti Pietiläistä. Vilunkipeliä puhtaimmillaan.

Asiasta seurasi myös rikostutkinta. Keskusrikospoliisi epäili esitutkinnassa Pietiläistä virkarikoksesta ja avunannosta valtionrajarikokseen. Toukokuussa 2010 Poliisihallitus määräsi Keskusrikospoliisin tutkimaan, ovatko Suomen Pietarin pääkonsulaatin diplomaatit syyllistyneet vapaudenriistoon ja virkarikoksiin pitäessään äidiltään siepattua Anton Salosta kuukauden ajan konsulaatin tiloissa ennen salakuljetusta takakontissa Suomeen.

On tähtitieteellisen varmaa, ettei Suomen yhdessäkään konsulaatissa tällaisia pitkäaikaisia operaatioita tehdä ilman ulkoministeriön tietoa ja vähintään hiljaista hyväksyntää.

Onneksi Tuomien ei tehnyt virhettä toistamiseen, vaan nyt al-Hol-asiaan Haavisto on nimennyt toisen virkamiehen. Se nyt vielä puuttuisi, että se olisi Simo Pietiläinen. Pietiläinen toimii tällä hetkellä asiantuntijana (justice monitor) EULEX Kosovon kriisihallintaoperaatiossa.

****

Ulkoministeri Haavisto oli ulkoasiainvaliokunnan kuultavana tiistaina 3.12.2019. Kyse oli siis vain kuulemisesta. Ulkoasiainvaliokunta ei ollut yksimielinen ja joutui äänestämään ottaessaan kantaa Haaviston toimiin liittyen Syyrian al-Holin pakolaisleirin tilanteeseen ja mahdollisiin palautussuunnitelmiin.

Ulkoasiainvaliokunnan kokouspöytäkirja löytyy eduskunnan sivuilta (Pöytäkirja UaVP 37/2019 vp):

”Keskustelun päätteeksi varapuheenjohtaja Tuomioja [sd.] esitti edustajien Sipilä [kesk.], Arhinmäki [vas.], Biaudet [r.], Hopsu [vihr.], Hyrkkö [vihr.], Kiljunen [sd.], Ovaska [kesk.], Pelkonen [kok.] ja Savola [kesk.] kannattamana, että ulkoasiainvaliokunnan pöytäkirjaan kirjattaisiin valiokunnan kanta: ’Ulkoasiainvaliokunta toteaa, ettei asiassa ole tarvetta ryhtyä enempiin toimenpiteisiin. Valiokunta hyväksyy valtioneuvoston toimintalinjan.’”.

 Ed. Kankaanniemi esitti ed. Packalénin ja pj Niikon kannattamana, että ulkoasiainvaliokunnan pöytäkirjaan kirjattaisiin valiokunnan kanta: ’Ulkoasiainvaliokunta toteaa, ettei saatu selvitys ei ole kaikilta osin tyydyttävä’”. 

 Äänestyksessä ed. Tuomiojan ehdotus hyväksyttiin äänin 10-3.”

Kokoomus siis hyväksyi Haaviston sepustukset Jaana Pelkosen valiokuntatoiminnalla.

Ulkoministeriön tämän kirjoituksen ensimmäisessä luvussa mainittu salainen asiakirja ei tiettävästi ole ollut ulkoasiainvaliokuntakokouksen käytettävissä eikä sitä ole kukaan kansanedustaja kysellytkään. Siis sitä asiakirjaa, joka ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomisen mukaan on lainvastainen.

****

Ulkoministeri Haavisto kertoi jo maanantaina 2.12.2019 tiedotustilaisuudessaan, että valtioneuvostoa on informoitu määrävälein al-Holin tilanteesta ja että myös presidenttiä on pyydettäessä informoitu.

Mitähän presidentti osaisi pyytää, jos edes pyyntökohteen olemassaolo ei ole tiedossa?

Tähän Haaviston ilmoitukseen presidentti Niinistö älähti.

Haavisto antoi kuvan sanavalinnoillaan, että hänen toimillaan olisi ollut presidentin tuki ja hyväksyntä, mitä ei ole ennalta ollut. Siis, että presidentti Niinistö olisi ennalta hyväksynyt Haaviston toimet ulkoministeriössä al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten avustamiseksi.

Haavisto käytti presidenttiä hyväkseen asian viestinnässä julkisuuteen. Haavisto yritti ratsastaa presidentti Niinistöllä.

” Presidentti Niinistö: Tästä ilmaisusta haluan eroon” (IS 5.12.2019).

Niinistön mukaan pitäisi tehdä ero siihen, mistä asioista presidentti on kuullut etukäteen ja mistä asioista jälkikäteen. Asia nousi jälleen esiin heti ulkoministeri Haaviston toimiin liittyneessä keskustelussa.

”Olen usean kerran virkaurani aikana törmännyt ilmaisuun ’presidenttikin on tästä tietoinen’. Tästä eteenpäin haluan esittää toivomuksen, että ilmaisija, joka näin lausuu, täsmentää, että onko presidentti tietoinen etu- vai jälkikäteen. Tässä on nimittäin pieni ero. Ilmaisusta tulee helposti kuva, että presidenttikin on osallinen johonkin toimenpiteeseen. Olisi siksi kohteliasta kertoa onko tieto kerrottu presidentille etu- vai jälkikäteen.” Niinistö totesi Ilta-Sanomissa.

****

Kyse nyt on, ovatko ulkoministeri Haaviston toimet Suomen valtion nimissä al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten avustamiseksi tapahtuneet Suomen lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

”Käsitykseni mukaan ministerin päätös on myös lainvastainen.” Tuominen siis totesi tänään julkaistussa Helsingin Sanomien haastattelussa.

Asiasta ei ole virallista poliittista päätöstä, mutta asialla on hallituspuolueiden poliittinen yhteisymmärrys ja siis ulkoministerin päätös. Hallituspuolueiden poliittinen yhteisymmärrys tuli esille myös ulkoasiainvaliokunnan äänestyspäätöksessä, johon myös Kokoomus yhtyi.

”Niinistö HS:lle: Poliittista päätöstä al-Holin palautuksista ei ole, tietoa valmistelusta on saatu” (HS 3.12.2019).

Valmistelusta? Asiaan liittyy myös päätöksiä, jotka tulevat ilmi Tuomisen tämänpäiväisestä Helsingin Sanomien haastattelussa. Nuo päätökset ovat saaneet ulkoministeriön täysin sekaisin.

****

Mitä seuraavaksi?

Nyt on olemassa kaksi asiakirjaa, jotka on saatava julkisuuteen.

Toinen asiakirja on päätösasiakirja nimetä erityisedustaja al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten avustamiseksi. Asiakirjan tarkkaa päivämäärää ei ole saatettu julkisuuteen. Tuon asiakirjan ulkoministeriö on leimannut salaiseksi, mutta salauksen perusteista ja lainmukaisuudesta ei meillä ole tietoa.

Toistaiseksi meidän on mahdoton arvioida asiakirjaa julkisuudessa ennen kuin se saadaan julkiseksi ja ensivaiheessa edes eduskunnan nähtäväksi.

Toinen asiakirja on ulkoministeri Haaviston 18.10.2019 sähköpostitse Tuomiselle annettu toimintaohje koskien al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten avustamista.

Konsulipäällikkö Pasi Tuomisen mukaan päätösasiakirja nimetä erityisedustaja al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten avustamiseksi on siis lainvastainen. Tuomisen mukaan asiakirjassa ei ole nimetty esittelijää eikä siinä kerrota, mikä on ministerin toimivalta. Päätöksessä ei myöskään kerrota, millä perusteella ministeri voi ottaa lakisääteisen tehtävän virkamieheltä pois.

Nuo ovat niin kovia väitteitä kokeneelta vikamieheltä, että oikeuskanslerinviraston on selvittävä asian laillisuus omaehtoisesti laillisuusvalvontavelvollisuuden edellyttämänä valtioneuvoston oikeuskansleria koskevan lain 2 §:n mukaisesti (Laki valtioneuvoston oikeuskanslerista 25.2.2000/193) ilman kantelua. Asia on siis viimeistään nyt oikeuskanslerinviraston tiedossa.

Tuominen oli kymmenen vuotta sitten Anton-pojan tapauksessa niin kovassa prässissä, että hän tietää, mistä puhuu. Hän tietää perin pohjin asiaan liittyvän lainsäädännön, joka tuli kymmenen vuotta sitten hänelle todella tutuksi.

****

Asiakirjan julkisuudesta salaamista on säädetty laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 21.5.1999/621). Turvallisuusluokkaa koskevan merkinnän tekemisestä on säädetty julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetussa laissa (Laki julkisen hallinnon tiedonhallinnasta 906/2019 ja Valtioneuvoston asetus tietoturvallisuudesta valtionhallinnossa 681/2010).

Suojaustasoja on yhteensä neljä (suojaustaso I, suojaustaso II, suojaustaso III ja suojaustaso IV). Taso I on suojatuin.

Uskallan omasta kokemuksestani väittää, että suomalaiseen poliittiseen käytäntöön on muodostunut tapaa, että poliittisesti arkoja asiakirjoja merkitään salaiseksi, vaikka lainsäädäntö ei antaisi siihen perusteita.

Kyse on poliittisesta salaamisesta, jolla ei ole mitään tekemistä Suomen ulkomaansuhteisissa niin, että nyt olisi olemassa lainmukaista tarvetta salata tuota Haaviston salaamaa asiakirjaa. Todennäköisesti korkeintaan nimetyn erityisedustajan nimi on salassa pidettävää, ja sehän on asiakirjasta helposti mustattavissa.

Al-Holin leirillä olevien suomalaisten saanti Suomeen on ollut poliittinen prosessi ulkoministeri Haaviston johdolla ja tämä prosessi ei ole saanut ulkoministeriön virkamiesten hyväksyntää. Anton-tapaus muistetaan virkamieskunnassa liiankin hyvin.

Mielenkiintoista on, millä koko asiakirja Suomessa julistetaan perusteetta salaiseksi, vaikka asiakirjasta vain tietyt osat olisivat salassa pidettäviä.

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta, 3 luku, 10 § Tiedonsaanti salassa pidettävästä asiakirjasta (21.5.1999/621):

”Kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon.”

Pitää siis harrastaa mustausta.

Asiakirjan salaamiseen liittyviä perusteita on huonosti säädetty Suomen lainsäädännössä. Salassapidon riitauttaminen on työstä, kun asiakirja ei ole ollut nähtävissä ja siten salassapidon perusteiden oikeutus ei ole tiedossa. Asiakirjan julkisuuteen tulisi esim. oikeuskanslerinviraston voida ottaa kantaa niin, että prosessointi helpottuisi ja nopeutuisi. Ettei asiakirjan saanti olisi mahdollista vain valittamisen kautta.

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta sisältää kaksi kohtaa, joka koskee tässä kirjoituksessa mainitun salaiseksi luokitellun asiakirjan julkisuutta.

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta, 6 luku, 24 § Salassa pidettävät viranomaisen asiakirjat (21.5.1999/621):

”1) valtioneuvoston ulkopoliittisia asioita käsittelevän valiokunnan asiakirjat, jollei [ulkoasiain]valiokunta toisin päätä, sekä ulkoasioita hoitavan ministeriön ja Suomen edustustojen poliittiset tilannearvioinnit, poliittisista tai taloudellisista suhteista toisen valtion kanssa käytyjä neuvotteluja koskevat asiakirjat ja ulkoasiainhallinnon alaan kuuluvat salakirjoitetut viestit, jollei asianomainen ministeriö toisin päätä;

2) muut kuin 1 kohdassa tarkoitetut asiakirjat, jotka koskevat Suomen suhteita toiseen valtioon tai kansainväliseen järjestöön, asiakirjat, jotka liittyvät kansainvälisessä lainkäyttö- tai tutkintaelimessä tai muussa kansainvälisessä toimielimessä käsiteltävään asiaan, ja asiakirjat, jotka koskevat Suomen valtion, Suomen kansalaisten, Suomessa oleskelevien henkilöiden tai Suomessa toimivien yhteisöjen suhteita toisen valtion viranomaisiin, henkilöihin tai yhteisöihin, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi vahinkoa tai haittaa Suomen kansainvälisille suhteille tai edellytyksille toimia kansainvälisessä yhteistyössä;”.

Ulkoministeriöltä on syytä kysyä salaukseen liittyen, onko salaiseksi julistettu asiakirja yksikään edellä alleviivatuista. Kyse ei ole tilannearvioinnista, kyse ei ole myöskään poliittisista tai taloudellisista suhteista toisen valtion kanssa, koska Suomi ei käy neuvotteluja asiassa Syyrian valtion kanssa. Mitkä siis ovat salauksen lakiin kirjatut perusteet?

Jos asiakirjan sisältö saatettaisiin vaikkapa jollakin tapaa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan asiakirjaksi, eduskunnan ulkoasiainvaliokunta voisi sen jälkeen vapauttaa tuon ministeri Haaviston salaiseksi leimaaman asiakirjan sisällön em. lainkohdan kirjauksella.

Asiakirjan saaminen julkiseksi on muitakin vaihtoehtoja, mutta ne ovat raskaampia, aikaa vievimpiä ehkä sellaisia, ettei tulosta synny oikeuden päätökselläkään.

Kehottaisinkin ulkoasianvaliokuntaa toimiin asiakirjan julkistamiseksi, jotta asiasta saadaan selvyyttä ja jotta poliittiselle toiminnalle Suomessa saataisiin edes hieman luottamusta kansalaisten keskuudessa. Tuo luottamus on ollut viime aikoina kovalla koetuksella. Mitattaisiin myös poliittista avoimuutta. Kuinka avoin hallituksen vihervasemmisto onkaan, kun kyseessä on ulkoministeri Haavisto.

Sen sijaan ulkoministeri Haaviston 18.10.2019 sähköpostitse antama toimintaohje konsulipäällikkö Tuomiselle on julkinen asiakirja, joka on pyydettävissä ulkoministeriöstä (tietopalvelu.um@formin.fi) ilman erillisiä prosesseja salassapidon erillisellä selvittämisellä.