Venäjän puolustushallinnon vanhojen edustajien näkemyksiä Suomen tykistöstä ja sen kyvykkyydestä

Julkaisin kirjoituksen otsikolla Nyt olisi syytä toimittaa Suomesta Ukrainaan myös vielä varastoista löytyvät vanhat neuvostovenäläiset 152 TelaK 91:t ja ItO 96:t jokin päivä sitten (US-blogi 9.4.2023). Tämä on tavallaan jatkokirjoitus tuohon kirjoitukseen.

Käsittelen tässä jatkokirjoituksessa, mitä venäläiset asevoimissa palvelleet tai asevoimissa palvelevat asiantuntijalähteet ovat kirjoittaneet Suomen Maavoimista ja etenkin tykistöstä. Tykistön laadusta ja määrästä sekä myös sen heikkouksista venäläisten näkemänä.

Noita venäläisnäkemyksiä on koottu tähän blogiin muutaman vuoden takaisista asiakirjoista. Kolmesta asiakirjasta vuosilta 2021-23. Nuo asiakirjat eivät ole salaisia, mutta niitä ei myöskään ole saatettu erityisemmin julkisuuteen. Asiakirjat ovat samantyyppisiä kuin vaikkapa Suomessa Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) julkaisusarjojen tutkimusasiakirjat.

Pääosa asiakirjojen tiedoista löytyy sinänsä julkisuudesta, mutta itse asiakirjoja ei ole netissä. Asiakirjat eivät suinkaan ole salattuja. Minulla on muutamia tuttuja Venäjällä, joilta saan noita mielenkiintoisia aiheita ja joihin tutustuin jo aikoinaan 1990-luvulla Ukrainassa.

Asiakirjoissa on venäläiseen tapaan paljon historian kertausta ja vanhojen asioiden toistoa. Lukumäärät ovat julkista aineistoa. Mielenkiintoista on, miten asioita on nykyhetkellä tulkittu. Mielenkiintoisinta antia ovat esitetyt johtopäätökset.

Tunnen siis menneiltä vuosilta ja vuosikymmeniltä muutamia noita sotilasasiantuntijoita Venäjältä. Saan muistutuksia yhdestä suomalaisesta kirjasta, jota he  kehuvat. Tuon kirjan on kirjoittanut Markku Palokangas ja se on nimeltään Jalkaväen raskaat aseet ja ryhmäaseet, joka on julkaistu vuoden 2017 alussa (esim. Booky.fi Oy). Vaikuttaa siltä, että teos on opiskeltu tarkkaan niissä piireissä, jotka seuraavat Venäjällä Suomen Maavoimia. Kirjaa ei tosin ole käännetty venäjäksi.

****

Kylmän sodan aikana neuvostovenäläiset näkivät Suomen turvautuvan asejärjestelmien toimittamisessa Puolustusvoimille kolmeen lähteeseen: tuonti lännestä ja erityisesti Ruotsista, tuonti idästä ja erityisesti Neuvostoliitosta ja kolmantena oma tuotanto. Asejärjestelmien hankinnan määritti YYA-sopimus ja Suomen harjoittama ulkopolitiikka YYA-sopimuksen pohjalta. Neuvostoliitto pyrki kontrolloimaan YYA-sopimuksella tarkasti Suomen asehankintoja lännestä. Yksi ilmeinen kontrollointiväline oli pyrkimys säätää Suomen ammusten saantikykyä, mikäli konflikti tai sota syttyisi.

Kolmen lähteen malli ei kuitenkaan pätenyt tykistöön: tykkikalustoa ei tuotu lännestä, joten tykistön hankintalähteitä oli vain kaksi. Sama koski Suomen panssarivaunukalustoa: T-55 (Т-55) ja T-72 (Т-72) ovat Suomessa tuttuja neuvostotaistelupanssareita kylmän sodan ajoilta. Panssarivaunuissa Suomella oli vain yksi toimituslähde: Neuvostoliitto.

Suomen Puolustusvoimat hankki T-54- ja T-55-vaunuja vuosina 1959–1961 useassa erässä ja vielä lisää vuonna 1972. T-55:t olivat kylmän sodan ajan pääkalustona kunnes 1990-luvulla lopulta ne korvattiin T-72-vaunuilla. T-72-vaunuja oli lopulta melkoinen vaunumäärä – 162 vaunua.

Ensimmäiset Neuvostoliiton keskiraskaat T-54A-panssarivaunut luovutettiin syyskuussa 1959. Puolustusvoimilla oli 1960-luvun puolivälissä viisikymmentä T-54-vaunua. Vuosina 1965-1967 Suomi osti vielä T-55- ja T-55K-vaunuja lisää 70 kappaletta. 1980-luvun lopulla nuo Neuvostoliitosta hankitut vanhat panssarivaunut vielä päivitettiin ennen T-72-vaunuja.

Kyse oli pohjimmiltaan siitä, että Neuvostoliitto halusi kontrolloida Suomen Maavoimien sodankäyntikyvykkyyttä, jos Neuvostoliitolle syntyisi tarve tunkeutua Suomeen vastaavasti kuin mitä Venäjä on nyt tunkeutunut Ukrainaan. Kyse on kontrolloinnista etenkin ammusten saatavuudella, kun Neuvostoliitolla oli tarkasti tiedossa Suomen oma tuotantokapasiteetti aina 152 mm:n ja 155 mm:n ammuskaliiberiin saakka.

Neuvostoaseet ja neuvostokaliiberit siis, kun puhutaan 122 mm:n tai 152 mm:n kaliiberista.

Kontrollointi on helpompaa, jos on itse toimittanut kontrolloitavan aseistuksen.

****

Venäläiset näkevät pitkää jatkumoa, että 1900-luvun jälkipuolella yli Neuvostoliiton hajoamisen ajankohdan Suomen Maavoimat varustettiin enimmäkseen kalustolla ja aseilla, jotka ostettiin osana Neuvostoliiton ja Suomen sotilasteknistä yhteistyötä. Samalla Suomen oma puolustusteollisuus täytti osittain Suomen Puolustusvoimien tarpeita, mutta Neuvostoliitolla oli vahva rooli tuossakin. Pääosa Puolustusvoimien pienistä aseista valmistettiin suomalaisyrityksissä. Myös panssarintorjunnan kranaatinheittimiä ja 155 mm:n pitkän kantaman tykistöammuksia valmistettiin itsenäisesti. Myös suurin osa Suomen puolustusvoimien erikoisajoneuvoista oli kansallista tuotantoa.

Venäläiset näkevät Neuvostoliiton romahduksen ja YYA-sopimuksen loppumisen syinä muutoksiin, joita Suomi ei kuitenkaan tehnyt kovinkaan nopeasti niin kuin muissa Itä-Euroopan maissa, jotka vapautuivat samaan aikaan kuin Suomi Neuvostoliiton ikeestä. Varsovan liitosta vapautuneet Itä-Euroopan maat joutuivat säilyttämään neuvostosotakalustoa pitkään, kun ei ollut varaa hankkia länsikalustoa.

Suomella olisi ollut varaa hankkia.

1990-luvun jälkipuolelta alkaen Suomen Puolustusvoimiin alkoi ilmestyä enemmän Ruotsista ja Nato-maista ostettuja aseita, mutta vanhaa neuvostokalustoa ostettiin kuitenkin DDR:n, Puolan ja Slovakian armeijoiden jäämistöstä jalkaväen taisteluajoneuvoina (боевые машины пехоты), kevyesti panssaroituja tela-alustaisina ajoneuvoina eli rynnäkköpanssarivaunuina (легкобронированные гусеничные тягачи) ja tykistöjärjestelminä (артиллерийские системы). Vasta 2000-luvulla Suomen Puolustusvoimat sai modernit saksalaiset käytetyt panssarivaunut, ruotsalaiset jalkaväen taisteluajoneuvot ja eteläkorealaiset itseliikkuvat tykit.

Venäläisillä on melko hyvät tiedot Suomen sotakaluston määrästä ja laadusta sekä sotakaluston kehityksestä. Määrät julkisessa aineistossa perustuvat pääosin julkisiin lähteisiin, kuten esimerkiksi Etyjin Wienin asiakirjan 2011 puitteissa laadittavaan aineistoon. En tosin osaa sanoa, pitävätkö kaikki luvut paikkansa enää nykytodellisuuden kanssa – tuskinpa. Kaikki seuraaviin lukuihin kirjattu on peräisin venäläisaineistosta vuosilta 2021-23. Mahdolliset virheet ovat siis venäläisaineistossa, jos niitä on kaluston laatu- tai määräarvioissa.

****

Suomella on venäläislähteiden mukaan Suomesta hankittua tykistökalustoa eli omaa tuotantoa vielä seuraavasti:

• 155 K 98 -haupitsit, vuosina 2001-2005 Suomen armeija sai yhteensä 56 kappaletta 155 K 98 -haupitsijärjestelmiä
• 155 K 83 -haupitsit, vuosina 1983-1997 Suomen armeija sai yhteensä 113 kappaletta 155 K 83 -haupitsijärjestelmiä, jotka ovat Tampellan ja myöhemmin Vammaksen valmistamia (myöhemmin ne modernisoitiin asentamalla 23 litran lukko- ja kammio-osat, jotka on sovitettu modulaaristen latausten käyttöön, ja modernisoidut ovat nimetty 155 K 83-97 -haupitseiksi).

Venäläiset kirjaavat Tampellan 155 K 83 -haupitsien olleen 1980-luvun puolivälissä hyvin moderni tykistöjärjestelmä, joka etenkin tuolloin piti ottaa huomioon 23 kilometrin kantamalla. Vastaavasti piti ottaa huomioon 155 K 98 -haupitsien 41 kilometriin kasvanut kantama aktiivisilla rakettiammuksilla (активно-реактивный снаряд).

Vaikuttaa siltä, että venäläisillä on ollut suurta kiinnostusta seurata Puolustusvoimien suurikaliiberisen aseistuksen kantamia.

Merkittävän osan Neuvostoliitosta peräisin olevasta tykkikalustosta Suomi osti 1990-luvun alussa entisen DDR:n kansallisen kansanarmeijan sotakalusto- ja sotavarustemyynnistä. Kuten 122 mm:n SAU 122 PSH 74 -panssarihaupitsi (2S1 Gvozdika, 2С1 «Гвоздика»), mistä yksi patteri olisi vielä käytössä pysyvästi Panssariprikaatin jääkäritykistörykmentissä (JTR).

Venäläiset ovat kirjanneet aineistossaan 122 PSH 74 -tunnuksen eteen SAU (самоходная артиллерийская установка, САУ eli telatykistö).

Suomi hankki 1970-luvulla suuren erän noita 122 mm:n 2S1 Gvozdika itseliikkuvia haupitseja Neuvostoliitosta. Venäläisten mukaan 122 PSH 74:n päätarkoitus oli antaa tulitukea jalkaväelle ja mekanisoiduille ryhmille epäsuorana tulena (с трельба с закрытых позиций).

Toinen DDR:n ostettu perintö oli 152 mm:n M1955 eli D-20 (152-мм пушка-гаубица Д-20) on jo poistettu käytöstä, samoin kuin kaksi tusinaa (24 kappaletta) 152 mm:n 2C5-telakanuunaa (2С5 «Гиацинт-С»), jotka Suomi osti Neuvostoliitolta/Venäjältä 1990-luvun alussa.

152 mm:n 152 K 89 -kenttätykkejä eli 2A36 Giatsint-B (2А36 «Гиацинт-Б») Suomi hankki 24 kappaletta ja ne ovat ilmeisesti edelleen arsenaaleissa, kunhan vain 152 mm:n ammuksia löytyy. Giatsint-B-kenttätykkejä hankittiin vielä 18 kappaletta lisää vuonna 1991 (venäläiset ovat nimenneet ne 152 K 91 -haupitseiksi). Varmuuden vuoksi arsenaalissa on edelleen myös 76 kappaletta 130 K 54 -kanuunoita eli 130 mm:n M-46-kanuunoita (130-мм 52-П-482 (М-46)), joilla ei tiettävästi ole ammuttu venäläisten mukaan vuoden 2019 jälkeen. Suomessa on myös lähes puolisen tuhatta (tarkemmin sanottuna 471 kappaletta) 122 H 63 -kenttähaupitseja eli 122 mm:n D-30-haupitseja (122-мм гаубица Д-30). Ko. haupitsit venäläiset ovat kirjanneet Maavoimien runsaslukuisimmaksi.

”Tykistön tarkastajan, eversti Pertti Holman mukaan parhaillaan selvitellään 122 H 63 -järjestelmän elinkaarta ja järjestelmän korvaamista tulevaisuudessa osana koko tykistöjärjestelmän kokonaisuutta. Tällä hetkellä haupitsista luopuminen ei ole ajankohtaista.” (Yle 21.2.2022).

Tuo Pertti Holman lausunto julkaistiin kolme päivää ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Onkohan ajatukset jo nyt muuttuneet Puolustusvoimissa huomioiden Ukrainan avustaminen?

Tšekkiläinen RSZV (Raketomet vzor) RM-70-raketinheitin päätyi myös Suomeen yhdistyneestä Saksasta, ja niitä Puolustusvoimilla oli alun perin 36 kappaletta. Puolustusvoimissa niiden nimi on modernisoituna 122 RakH 89M1 (RM-70/85 (122 RakH 89)). Tšekkiläisten ensimmäinen asiakas oli Itä-Saksan armeija 36 heittimellä, jotka siis myytiin Suomeen Saksojen yhdistymisen jälkeen. Ilmeisemmin ajan kuluessa määrä on pudonnut 36:sta 24:ään, mikä on kirjattu venäläisaineistoon määräksi. Noissakin käytön edellytys on ilmeisesti ollut niin pitkään, kuin 122 mm:n ammuksia vain Suomessa löytyy. Rakettipuolella taitaa löytyä paremmin kuin tykkipuolella.

Itse asiassa RM-70 MLRS on Neuvostoliiton Grad (БМ-21 «Град») eli suomalaisittain BM-21 (122 RAKH 76), joka rakennettiin panssaroidulla ohjaamolla varustetun tšekkiläisen Tatra T813:n (Tatra T813) alustalle.

****

Kun lännessä hollantilaiset laittoivat tyhmyyden vuosinaan sotakalustoa myyntiin, Suomi osti kaikkiaan 22 raskasta M270 MLRS -raketinheitinjärjestelmää (M993-alusta ja M269-raketinheitin) vuonna 2006. Puolustusvoimat nimesi ne 298 RSRAKH 06:ksi. MLRS-raketinheitinjärjestelmät päivitettiin M270D1:ksi vuonna 2011. Päivityksen suoritti Lockheed Martin 45,3 miljoonan dollarin hintaan (Cision PR Newswire 18.5.2011).

Suomi osti lisäksi kuusi kunnostettua M270D1:tä Yhdysvalloista vuonna 2014 (UNROCA, Original report, United States 2014). Suomi hankki myös Tanskasta ko. raketinheitinjärjestelmää 12 kappaletta, mutta niitä käytetään vain kuljettajien koulutukseen (Danish Army Vehicles Homepage, M270 (MLRS)).

Nyt Suomi on ostamassa lisää myös GMLRS-ohjuksia ja saikin Yhdysvalloista jo ostoluvan (DSCA, Transmittal No. 22-61 2.11.2022).

Yksi viimeisimmistä hankinnoista Puolustusvoimien tykistöön on 155 PSH K9 FIN eli korealainen raskas panssarihaupitsi K9 Thunder. Suomi on ostanut 48 kappaletta tuollaisia itseliikkuvia tykkiä ja toimitukset alkoivat 2017.

Suomi käytti osittain K9 Thunder -hankintaoptiota 21.10.2021 allekirjoittamalla sopimuksen kymmenen panssarihaupitsin lisätoimituksista 30 miljoonalla eurolla (PM, Tiedote 21.10.2021). Venäläiset ovat kirjanneet, että vuoden 2022 aikana panssarihaupitsien varusmieskoulutus laajenee Karjalan prikaatiin.

Puolustusvoimilla on 698 kappaletta 120 mm:n 120 KRH 92 -kranaatinheitintä ja 60 kappaletta vanhempaa 120 KRH 85 -kranaatinheitintä. Vanhempia käytetään koulutuksessa. Käsittelin tarkemmin noita kranaatinheittimiä tarkemmin US-blogi 9.4.2023 -kirjoituksessa. Toiseen lähdeasiakirjaan oli tosin kirjattu, että 120 KRH 92 -kranaatinheittimiä olisi Suomella peräti yli 800 kappaletta, mutta 698 kappaleen lukumäärä on kirjattu myös Etyjin Wienin asiakirjoihin.

Sisu NA-122 GT (KRH-nasu) telavetoisia nivelohjattuja ​​maastoajoneuvoja käytetään 120 mm:n kranaatinheittimien kuljettamiseen. Hankinnasta päätettiin loppuvuodesta 2009. Noita Sisuja on kuitenkin vain 27 kappaletta Puolustusvoimien nimeämänä Krh-TeKa. Yhteen Sisu-maastoajoneuvoon sopii 18 sotilasta varusteineen, joten nuo 27 telakuorma-autoa kykenevät kuljettamaan yhteensä 486 sotilasta.

Venäläislähteiden mukaan K 83- ja K 98 -haupitsijärjestelmät ovat palveluksessa kolmessa jatkuvassa valmiudessa (постоянной готовности) olevassa prikaatissa, jotka ovat Porin prikaati (PORPR), Karjalan prikaati (KARPR) ja Kainuun prikaati (KAIPR) ja niiden tykistörykmenteissä, jotka ovat Satakunnan Tykistörykmentti (SATTR) Karjalan tykistörykmentti (KARTR) ja Kainuun tykistörykmentti (KAITR). Venäläislähteet ovat laskeskelleet, että teoriassa jokaisessa tykistörykmentissä pitäisi olla 18 tykistöyksikköä, mutta käytännössä rauhan aikana venäläisten mukaan olisi käytössä vain kaksi tykistöpatteria.

****

Venäläiset ovat laskeskelleet, että Suomen Maavoimilla on yhteensä peräti noin 2 200 kappaletta 81–155 mm:n kaliiperilla varustettuja itseliikkuvia ja hinattavia tykkejä ja kranaatinheittimiä sekä noin 200 kappaletta 120–155 mm:n kaliiberilla varustettuja itseliikkuvia kranaatinheittimiä ja haupitseja. Venäläiset kirjaavat, että nyt Suomen Puolustusvoimilla olisi yhteensä 80 kappaletta 122 mm:n itseliikkuvia haupitseja.

Venäläiset ovat laskeneet määrän aika suureksi. Ilta-Sanomat uutisoi juuri, että Suomella olisi 809 tykkiä, 840 kranaatinheitintä ja 76 raketinheitintä, jotka on ilmoitettu Etyjille 12.12.2022 (IS 10.4.2023). Yhteensä siis 1 725 tykki- ja heitinyksikköä.

Iltalehti puolestaan julkaisi jutun joulukuussa 2021, että Suomella olisi noin 1 500 tykistöasetta (IL 5.12.2021).

Ruotuväki-lehti (kotisivut) puolestaan uutisoi vuosi sitten keväällä, että Suomella on tällä hetkellä noin 1 500 tykistöasetta, joista raketinheittimiä on noin sata (Ruotuväki 5.3.2022).

Vuonna 2016 nousi kohu Puolustusvoimien Etyjille ilmoittamista tykistövahvuuksista, kun Suomi oli aiemmin kirjannut tykistöaseita Merivoimille, kun Wienin sopimus ei edellytä merivoimien vahvuuksien ja asekaluston ilmoittamista (IL 19.11.2016).

Venäläisten mukaan aluekomentojen (территориальные команды) tulivoima on Tšekkoslovakian ja Yhdysvaltojen tuottamissa MLRS-järjestelmissä.

Tuolla tarkoitettaneen edellisessä luvussa mainittuja Hollannista hankittua M270 MLRS -raketinheitinjärjestelmää sekä Tšekkoslovakiasta hankittua RM-70-raketinheitinjärjestelmää, jota Suomi ei kuitenkaan ole tiettävästi päivittänyt melko kevyen 122 RakH 89M1 -modernisoinnin jälkeen.

Vuonna 2000 slovakialainen Konštrukta Trečín (nyk. Konštrukta-TireTech, kotisivut) ja saksalainen Diehl (kotisivut) suorittivat Slovakian puolustusministeriön tilaaman järjestelmän modernisoinnin kahdessa vaiheessa. Ohjaamoihin asennettiin uudet navigointilaitteistot sekä radiojärjestelmät, ja versio tunnetaan nimellä RM-70/85M. Toisessa vaiheessa RM-70/85M:t uusittiin niin perusteellisesti, että ainoaksi alkuperäiseksi osaksi jäi ajoneuvoalusta. Uusittu heitin nimettiin RM-70 (Modular) (RM-70 Modular).

Uusittu heitin kykenee ampumaan 28 kappaletta 122 mm:n raketteja tai vaihtoehtoisesti kuusi kappaletta 227 mm:n raketteja, joka on rakettityyppi myös M270 MLRS-heittimessä. Järjestelmästä on näin ollen saatu Nato-yhteensopivaksi.

Venäläiset kirjaavat, että vuonna 2022 Suomi tilasi Israelista Elbit Systems -yhtiöltä erän RM-70:ään käyviä 122 mm:n raketteja 70 miljoonalla eurolla. Rakettien kantama on 70 kilometriä. Tuo oli venäläisillä hyvissä ajoin tiedossa jo vuonna 2022. Venäläiset ovat kirjanneet, ett he ovat varautuneet rakettien aina 80 kilometriin yltämään kantamaan jo vuodesta 2007 alkaen.

Ovatkohan varautuneet myös Ukrainassa noihin kantamiin?

M270 MLRS:n kantama on tavanomaisesti 80 kilometriä. Venäläiset ovat kirjanneet asiakirjoihinsa huolestuttavaksi M270 MLRS -raketinheitinjärjestelmän (298 RSRAKH 06) Suomessa käytössä olevat ne raketit/ohjukset, joilla on myös voimakkaasti räjähtävä sirpalointi (осколочно-фугасная боевая часть, high explosive fragmentation warhead) tai AT2-sirotemiina (противотанковая мина АТ 2, AT2 Anti-Tank Mine) ja yli 150 kilometrin kantama.

150 kilometrin kantama tarkoittaa ER GMLRS -rakettia (Lockheed Martin, GMLRS).

M270 MLRS kykenee laukaisemaan AT2:lla 12 rakettia, joten yhdellä latauksella voidaan levittää yhteensä 336 panssarimiinaa. Ukrainan armeija käyttää tällä hetkellä noita AT2-sirotemiinoja Venäjää vastaan (Technology Org 9.102022). AT2 Scatmin -raketteja (DM1399-miina, Dynamit Nobel Defence, kotisivut) on tällä hetkellä vain Saksalla, Suomella ja Ukrainalla (scatmin = scatterable mines).

Elbit Systems Awarded a Contract of $70 Million to Supply Rockets to a European Country (Elbit Systems 23.1.2023).

Vapaasti suomennettuna tuo Elbit Systemsin (kotisivut) löytyvät tiedotteen otsikko:

Elbit Systems teki 70 miljoonan dollarin sopimuksen rakettien toimittamisesta johonkin Euroopan maahan”.

Tuo maa on siis Suomi, mutta jostakin syystä Elbit Systems ei kuitenkaan nimeä maata Suomeksi, vaikka valtioneuvosto tiedotti asiasta joulukuussa:

Puolustusministeriö päätti 122 mm rakettien hankinnasta (VN, Tiedote 12.12.2022).

****

Jalkaväelle on tarkoitettu Suomessa valmistetut 81 mm:n kranaatit 81 KRH 13 (brittiläiset kranaatit L16) sekä kranaatit 81 KRH 71Y ja 81 KRH 96. Yhteensä Suomen Maavoimien joukoilla ja varastoissa on noin 700 kappaletta 81 mm:n kranaatinheitintä. Osaa 81 mm:n 81 KRH 96 kranaateista käytetään ruotsalaisissa tela-alustaisissa BV206 D6N -nivelkuljettimissa. Venäläiset myös kirjaavat, että 120 mm:n kranaatinheittimien kuljetukseen käytetään Sisu SA-151-, Sisu A2045 -maastokuorma-autoja, Sisu Nasu NA-122 -niveltelaketjukuljettimia ja neuvostovalmisteisia MT-LB-kuljetuspanssarivaunuja (многоцелевой транспортёр-тягач лёгкий бронированный, МТ-ЛБ).

Venäläiset ovat kirjanneet, että vuonna 2006 Suomi tilasi 24 kappaletta KRHPSAJON XA-361-AMOS 120 mm:n itseliikkuvaa kranaatinheitinjärjestelmää ja että järjestelmä oli Alvis Hägglunds AB:n ja Patria Weapon Systemsin yhteinen kehitystyö. Tilaus käsitti siis 24 kappaletta, mutta vain 18 ostettiin ja toimitettiin (Patria Hägglunds 10.12.2010). Määrärahat ilmeisesti loppuivat kesken 24 kranaatinheitinjärjestelmän toimittamiseen.

Venäläisille tuntuu asiakirjojen perusteella olevan jostakin syystä tärkeää tietää, miten Suomi kykenee siirtämään 120 mm:n ja 122 mm:n kranaatinheitinkalustoaan.

Jo kerran aikaisemmin todetusti venäläisten mukaan Maavoimien joukoilla ja varastoissa on yli 800 kappaletta 120 mm:n kranaatinheitintä. Venäläiset laskevat ne uudeksi malliksi, joka tunnetaan nimellä 120 KRH 92.

Aikaisemmin tässä kirjoituksessa oli kirjauksia 122 PSH 74:sta. Venäläiset kirjaavat, että 2000-luvun alussa Suomi korjasi ja modernisoi 122 PSH 74 itseliikkuvat tykit ja että Suomi olisi lisäksi ostanut myöhemmin Puolasta itseliikkuvaa tykistöä (самоходная артиллерия). Nyt Suomen armeijalla olisi 80 kappaletta 122 mm:n itseliikkuvia haupitseja, kuten jo aikaisemmin oli todettu.

Minulla ei ole muusta lähteestä peräisin olevaa tietoa, että Suomi olisi nyt ostanut Puolasta mitään itseliikkuvia aseita. Tuo kirjaus on varmaan virheellinen?

Ylipäätään esimerkiksi ETYJ:lle ilmoitutuista määristä (esim. Global Exchange of Military Information, GEMI ja Annual Exchange of Military Information, AEMI) on välillä vaikea päästä Suomen osalta selvyyteen, kun vertailee eri tilastoja ja eri tilastoja eri vuosina.

Esimerkkinä puolustusvoimat ilmoitti (GEMI) sillä olevan vuonna 2015 yli 100 mm:n raketinheittimiä yhteensä 94 kappaletta:

• 22 kpl M270 (298 RSRAKH 06, em. Hollannista vuonna 2006 hankitut)
• 12 kpl M270A1 (298 RSRAKH 06, em. Tanskasta 2013 vuonna hankitut)
• 36 kpl RM-70/85 (122 RAKH 89M, em. Itä-Saksasta hankitut 1990-luvun alussa)
• 24 kpl BM-21 (122 RAKH 76, em. Neuvostoliitosta 1970-luvulla hankitut ja viimeksi koulutuskäytöstä poistetut).

Tuo mukaan esimerkiksi käytöstä jo aikaisemmin poistettuna olleet BM-21:t olisivat olleet kuitenkin yhä varastoituina ja olemassa olevia.

Venäläiset kirjaavat, että merkittävä osa suomalaisen Tampellan 1980-luvun puolivälistä alkaen valmistamia 120 mm:n kranaateista (120 KRH 85) olisi luovutettu Ukrainaan. Käsittelin tuota asiaa US-blogi 9.4.2023-kirjoituksessa.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten perillä Venäjän tiedustelu on siitä sotamateriaalista, mitä Suomi on luovuttanut Ukrainaan, mutta mitä Suomi ei ole tiedottanut julkisuuteen.

****

Eri yhteenvedoissa venäläiset näkevät, että vaikka Suomen vakinaiset käytössä olevat maajoukot ilman reservijoukkoja ovat suhteellisen pienet, maalla on merkittävät mahdollisuudet ottaa reserviläisiä palvelukseen.

Venäläiset eivät perusta Suomen 280 000 reserviläisen armeijasta, koska todellisuudessa tuossa laajuudessa sellaista ei ole toimivana olemassa. Venäläiset sotilasasiantuntijat arvioivat erityisesti konfliktin tai sodan alkuvaihetta, jossa Suomella olisi kyvykkyys nostaa maajoukkojen määrää noin 80 000 henkilöön lyhyessä ajassa ensimmäisen vaiheen reserviläisten kutsunnan jälkeen. Venäläiset myös näkevät, että vain tuon sotilasmäärän Suomi olisi kykenevä varustamaan täysin kalustolla ja aseilla pysyvien valmiusyksiköiden valmiuteen.

Kehumispuolella venäläiset ovat puolestaan kirjanneet, että kaikki suomalaiset panssaroidut miehistönkuljetusvaunut, jalkaväen taisteluajoneuvot ja tykistö ovat varsin moderneja ja kyvykkyyteen pystyviä.

Tuo on kirjaus parin vuoden takaa, kun Venäjä ei ollut vielä hyökännyt Ukrainaan eikä Suomi ollut vielä Naton jäsenmaa. Venäjä piti jo tuolloin Suomen reilun kahdensadan vaunun panssarivaunureservejä lukumäärältään vähäisinä.

Venäläiset näkevät armeijan reserviläisten käyttöönoton täyteen vahvuuteen olevan Suomessa vaikeaa. Vaikka käsiaseiden varastot varastoissa riittävät noin 300 000 sotilaan aseistamiseen, kaikki täysimääräisen mobilisoinnin yhteydessä muodostetut yksiköt eivät kokonaisuudeksi muodostaessa saa esimerkiksi tarvittavia panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja ja tykistöä.

Kuulostaako tutulta? Kyllä kuulostaa, kun katsotaan Venäjän Ukrainassa käymässä sodassa kaluston ja miehistön epäsuhtia sodan eri vaiheissa ja niistä syntyneitä sodankäyntiongelmia. Kun jostain on puutetta, pyritään puute kompensoimaan jollakin toisella runsaudella, niin lopputulos ei yleensä ole hyvä.

Venäläiset tosin näkevät, että Suomen Puolustusvoimissa palvelukseen astuvat reserviläiset vaikeassa metsäisessä maastossa ottaen huomioon riittävä kertausharjoitustoiminta ja korkea puolustusmotivaatio pystyvät suorittamaan tehokkaita puolustusoperaatioita myös numeerisesti ylivoimaista vihollista vastaan.

Venäläiset myös näkevät, että Suomi voi osittain kompensoida panssaroitujen miehistönkuljetusajoneuvojen ja jalkaväen taisteluajoneuvojen pulaa panssaroimattomien sotilasajoneuvojen ja myös kaupallisten maastoajoneuvojen suurella määrällä sekä hyvällä maastotuntemuksella mukaan lukien esimerkiksi sotavoimasiirtoihin ja logistiikkaan tarvittava korkea insinöörikoulutus.

Venäläiset ovat kirjanneet, että Suomen Puolustusvoimien heikko kohta on edelleen tiedustelukyvyn puute sotatoimialueella, joka johtuu tiedusteludroonien vähäisestä määrästä joukoissa. Venäjä näkee myös, että kuljetushelikopterien puute ja vähäinen määrä estää joukkojen nopeaa siirtoa rintaman ratkaiseviin kriisipesäkkeisiin. Venäläiset muistuttavat hyökkäyshelikopterien ja taisteludroonien täydellisestä puuttumisesta maajoukkojen tulitukeen.

NH90-kuljetushelikopterien määrä on siis vähäinen ja niiden toimintakunnossa on ollut jatkuvia puutteita. Taisteludrooneja Suomen Puolustusvoimilla ei vielä ole ollenkaan, minkä venäläiset ovat noteeranneet.

Venäläiset näkevät siis, että Suomen droonisodankäyntikyvykkyys on heikkoa ja oikeastaan sitä ei vielä nykyisellä droonimäärällä ole.

Edellä kirjattu on siis venäläisnäkemyksiä ennen kuin Suomesta tuli Naton jäsenmaa. Ihan varteenotettavia huomioita myös, jotka me itsekin melko hyvin tiedämme.

Venäläiset ovat käsitelleet tuossa tarkastelemassani aineistossa myös Suomen Puolustusvoimien panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja (бронетранспортёры) ja jalkaväen taisteluajoneuvoja (боевые машины пехоты), mutta kirjoituksen pituutta rajatakseni ei käsittele niitä tässä yhteydessä. Venäläiset ovat kuitenkin kirjanneet myös tuon sotakaluston tarkasti.

****

Jos tiivistäisi tuosta venäläisestä aineistosta oleellisen Suomen maasodankäyntiin, niin kaikki tarkastelu tapahtuu aluksi tarkastelemalla sotaresurssien määrää ja laatua. Kuinka paljon on sotakalustoa ja miehistöä sekä minkä laatuista.

Suomessa Venäjä vaikuttaa seuraavan maasodankäynnissä suurella mielenkiinnolla aseiden kantamia ja liikkumiskykyä. Erityisesti suurkaliiperisten aseiden kantamia ja liikkumiskykyä. Venäläiset tuntuvat seuraavan tarkasti Suomen hallussa olevien ammusten, kranaattien ja rakettien sekä ohjusten kantamia.

Venäjän Ukrainassa käymä sota on osoittanut, ettei sotakalustostoa – etenkin tykistöaseita – voi pitää pitkään paikallaan, ellei halua kaluston tulevan tuhotuksi. Kaluston pitää olla lähes jatkuvassa liikkeessä. On eri asia, onko kalusto itseliikkuvaa vai vedettävää. Vetäminen sitoo aina ajoneuvon vetämään.

Venäjä kiinnittää huomiota myös Suomen Maavoimien käytössä olevien joukkojen liikkumiskyvykkyyteen. Kuinka suuria joukkoja Suomi kykenee siirtämään ja kuinka nopeasti. Venäjä on ilmeistä laskeskellut hyvin tarkkaan, missä määrin ja millä aikataululla Suomi kykenee purkamaan miehistöreservejään rintamalle.

Venäjä laskee Suomen tykistö-, kranaatin- ja raketinheitinkalustoon kahteen osaan. Se, mikä länsimaista ja mikä on vanhaa neuvostoaikaista kalustoa. Kyse lienee aseistuksen kaliipereista ja sitä kautta ammusten saatavuudesta. Kyse Venäjän 122 mm:n ja 152 mm:n kaliiperista versus 120 mm:n ja 155 mm:n kaliiperiin.

Neuvostoliiton, Venäjän ja sitä kautta entisten itäblokin maiden tykistö käyttää yleensä 122 mm:n, 130 mm:n ja 152 mm:n kaliiberia. Naton listoilla on tykistöllä puolestaan 105 mm (105 mm, STANAG 4425) ja 155 mm (155 mm, STANAG 4425), panssarivaunuissa 105 mm (105x617mmR, STANAG 4458) ja 120 mm (120x570mmR, STANAG 4385). Jos ”stanagit” kiinnostavat jotakuta enemmän, esimerkiksi Euroopan puolustushankintojen käsikirjasta löytyy jotain tietoa (CEN Workshop 10 – European Handbook for Defence Procurement).

Kuten aikaisemmin on kirjattu, Suomella on suuri määrä tykistöä 122 mm:n kaliiberiin. Vaikka tykistön määrä on suuri, riittäisikö Suomella, Natolla tai lännellä ammuksia tuohon tykistöön? Tiedämme Ukrainasta, miten valtavaa pitkällä rintamalla on tykistöammusten kulutus. 100 000 ammusta ei ole määrä eikä mikään.

****

Jo 2000-luvun alusta lähtien useimmat Nato-maiden asevoimat ovat ottaneet 155 mm:n aseita yleisstandardiksi. Nato on myös päättänyt lopettaa yli 155 mm:n tykistökaliipereiden käytön, kun Venäjällä käytetään vielä mm. raskasta 203 mm:n kaliiberia. Yli 155 mm:n tykistökaliipereiden käytön rajoittamisessa kyse on kuoren painosta ja kantamasta. Ongelma kaliiperin kasvaessa on kuoren painon massiivinen kasvu.

Nato käyttää pitemmissä kantamissa tykistön sijaan mieluummin raketteja, jotka ylittävät tykistön kantamat ja lisäksi ne on varustettu nykyaikaisilla tarkoilla ohjausjärjestelmillä. Esimerkkinä aikaisemmin tässä blogikirjoituksessa selostettu M270 MLRS. Kevyt raketinheitin M142 HIMARS on esimerkkinä kuningas, rakettien kaliiberi 227 mm tai 610 mm.

Western-Style Armaments for New NATO Countries (IDA: Institute for Defense Analyses IDA, Paper P-3450, 6-1999).

Oheinen asiakirja vuosituhannen vaihteesta kertoo niistä itäisen Euroopan uusien Nato-maiden uusista haasteista, joita maiden vanhan neuvostokaluston sovittaminen Nato-muottiin synnytti ja synnyttää edelleen. Yhdysvaltalaisasiakirja käsittelee Tšekkiä, Unkaria ja Puolaa, jotka olivat Naton uudet jäsenmaat Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen päivämäärällä 12.3.1999:

“While all three new members possess some ammunition and weapons comparable to at least the calibers and families of those recognized by NATO, we discovered that, especially in the medium to large caliber range (except for mortars), none of the three fields much that is compatible with NATO. It is useful as a starting point to compare calibers and weapons families fielded by NATO and the three new members, but it is also important to consider that some of the new members’ ammunition and weapons are based on Soviet/Eastern bloc design and manufacturing or could simply be old, outdated, or in other ways incompatible.”

Vapaasti suomennettuna:

”Vaikka kaikilla kolmella uudella jäsenellä on joitain ammuksia ja aseita, jotka ovat ainakin verrattavissa Naton hyväksymiin kaliipereihin ja aseperheisiin, havaitsimme, että varsinkin keskisuurista suurkaliiperisiin lukuun ottamatta kranaattien kaliibereja mikään näillä kolmella [ammuksien, aseiden ja kaliiberien] saralla ei ole juurikaan yhteensopiva Naton kanssa. On hyödyllistä vertailla Naton ja kolmen uuden jäsenmaan käyttämiä kaliipereita ja aseperheitä, mutta on myös tärkeää ottaa huomioon, että osa uusien jäsenmaiden ammuksista ja aseista perustuu Neuvostoliiton/itäblokin suunnitteluun ja valmistukseen tai se voi muutoin yksinkertaisesti olla vanhaa, vanhanaikaista tai muuten yhteensopimatonta.”

****

Kaliiberiongelma on siis vanha ja sitä Suomikin joutuu nyt miettimään osaltaan Suomen liityttyä Natoon huomioiden Suomen vielä käytössä oleva vanha neuvostokalusto ja Ukrainasta saatu kokemus. Nato otti siis tykistöammuksissa 155 mm:n kaliiberin yleisstandardiksi jo hetimmiten, kun ensimmäiset Itä-Euroopan maat liittyivät Natoon.

Suomen Puolustusvoimien yksi logiikka tuntuu olevan se, että vanhat asejärjestelmät säilytetään niin kauan kuin ammuksia riittää.

Mitä tulee Suomessa esim. 122 mm:n kenttätykkien poistamiseen, se on ollut puheissa jo ainakin viime vuosikymmenen puolivälistä. 130 mm:n ja 152 mm:n kalusto oli jo tuolloin tarkoitus hiljalleen poistaa käytöstä ampumatarvikevarastojen loppuessa. Esimerkiksi 130 K 54 oli pitkään käytössä vain sen takia, että sillä oli jäljellä vielä 130 mm:n ampumatarvikkeita paljon mahdollistaen harjoituttaa esim. tulenjohtoa.

”Todella monelle varusmiehelle tuttu tykki on siirtynyt pois käytöstä Puolustusvoimista. Niinisalossa ammuttiin viime viikolla viimeiset laukaukset 130 K 54 -kanuunalla.” (IS 15.11.2019).

130 mm:n tykistöammukset riittivät siis vuoteen 2019 saakka. Kuten venäläiset ovat kirjanneet, nuo D-30-haupitsit olisivat kuitenkin edelleen Suomella varastossa.

Tulikomentoja-lehdessä (kotisivut) oli vuonna 2015 maininta (Tulikomentoja 2/2015, s. 7), että Puolustusvoimien 122 mm:n vanhenevan tykkikaluston elinkaari kestäisi pitkälle 2020-luvulle. Tuo tarkoittaa, että myös ammusvarastot olisivat ilmeisen suuria.

Venäjän Ukrainassa käymä sota on nyt ankaralla kädellä osoittanut, jos Venäjää vastaan käymässä sodassa oman tykistön – siis vaikka Suomen tai Ukrainan tykistön – kaliiberi on neuvostoperäinen 122 mm tai 152 mm. Ukraina ei saa noiden kaliiberien ammuksia enää oikein mistään ja 155 mm:n kaliiberi on myös kortilla huomioiden länsimaiden ja etenkin Euroopan heikko varautuminen tykistösotaan ja 155 mm:n ammuksiin.

Kun tässä kirjoituksessa on melko tarkasti kerrottu Suomen 122 mm:n, 130 mm:n tai 152 mm:n tykistöaseet, Suomen on syytä tarkkaan miettiä, millä aikataululla Suomi luopuu noista neuvostoaseista myös tykistössä ja siirtyy täysin Nato-standardeihin. Venäjä tietää tarkalleen Suomen tilanteen ja kapasiteetit, jotka muistuttavat Ukrainan tilannetta ja kapasiteettiä.

Suomen on syytä nyt yrittää lahjoittaa Ukrainalle kaikki vanha neuvostokama, jonka uusinta meillä olisi käsillä pian joka tapauksessa. Aseiden käyttömahdollisuudet riippuvat ammusten riittävyydestä.

****

Overnight Explosion Rocks Ammunition Depot In Bulgaria (RFE/RL 31.7.2022).

Vapaasti suomennettuna Radio Free Europe/Radio Libertyn (kotisivut) viime heinäkuinen uutisotsikko:

Räjähdyksiä yli yön ammusvarastossa Bulgariassa.

RFE/RL:n juttu kirjaa, että huhtikuussa 2021 Bulgaria karkotti venäläisen diplomaatin sen jälkeen, kun maan viranomaiset ilmoittivat epäilevänsä kuutta Venäjän kansalaista osallisuudesta räjähdyksiin, jotka ovat tapahtuneet Bulgariassa vähintään neljässä ase- ja sotavarustevarastossa kymmenen vuoden aikana. Heinäkuussa 2022 räjäytetty varasto kuului bulgarialaiselle asevalmistaja Emcolle.

Räjähdyksiä on Bulgariassa tapahtunut kaiken kaikkiaan yli vuosikymmenen kuluessa yhteensä seitsemällä paikkakunnalla (Cornilom, Kostenets, Iganovo, Kazanlăk, Maglizh, Straldzha ja Karnobat), mutta vain neljään Bulgarian viranomaiset ovat toistaiseksi yhdistäneet venäläisagentit.

Tšekin tasavalta määräsi 18 venäläistä diplomaattia poistumaan maasta sen jälkeen, kun Tšekin tiedustelupalvelu yhdisti venäläiset sotilasagentit massiiviseen ammusvaraston räjähdykseen Tšekissä lähellä Vrběticeä 20. lokakuuta 2014. Seuraava räjähdys Vrběticessä tapahtui 3. joulukuuta 2014. Kyse oli GRU:n agenteista sotilasyksikössä 29155 (ГРУ РФ в/ч 29155). Tuo sotilasyksikkö tuli tutuksi mm. Skripalien myrkytystapauksessa.

Noissa kahdessa varastossa oli yhteensä 150 tonnia ampumatarvikkeita.

Ukraina toi Tšekistä 120-152 mm:n ampumatarvikkeita joulukuusta 2014 helmikuuhun 2015. Ukraina ja  Tšekkiä allekirjoittivat ampumatarviketoimitussopimuksen 10.11.2014.

Yritys, joka toimitti ammuksia, oli bulgarialainen asevalmistaja nimeltään Emco (kotisivut). Siis sama yritys, jonka asevarasto räjähti Bulgariassa 31.7.2022.

Toinen bulgarialainen asevalmistaja, joka on joutunut räjäytysten kohteeksi, on VMZ (kotisivut, «Вазовски машиностроителни заводи» ЕАД, ВМЗ). VMZ:n ammusvarastoilla räjähti ensimmäisen kerran 21.3.2015. Seuraavan kerran 14.4.2015. VMZ on Bulgarian suurin asevalmistaja. VMZ valmistaa neuvostokaliibereja.

VMZ varastoi sotatarvikkeita lähetettäväksi Ukrainaan välittäjien kautta. Välittäjiä olivat ainakin Puola ja Tšekki.

Se oli Venäjä, joka räjäytti nuo varastot taivaan tuuliin mukaan lukien varastoissa olleet neuvostokaliiberiset ammukset, kuten 122 mm ja 152 mm.

Emco on toinen kahdesta EU-alueen yrityksestä, joka on erikoistunut valmistamaan neuvostoaikaisiin aseisiin sopiva suurkaliiberisia 120-152 mm:n ammuksia. Toinen EU-alueen yritys oli puolestaan Venäjän tehokkaassa valvonnassa (“the other company was under effective Russian control”, Euractiv 27.4.2021).

Ei ole julkisessa tiedossa, mikä on tuo toinen asevalmistaja EU-alueella, joka valmistaa esim. 122 mm:n ja 152 mm:n ammuksia, mutta jota Venäjä kontrolloi. Minulla on epäily, mistä yrityksestä on kysymys, mutta jätettäköön tässä yhteydessä mainitsematta.

Länsi ei kykene nyt toimittamaan uudella ammustuotannolla vanhoja neuvostokaliiberiammuksia. Venäjä on tehnyt tehtäväänsä räjäytyksillä ainakin Bulgariassa ja Tšekissä, ehkä myös Romaniassa.

On selvää, että tämän blogin alussa kirjatusti myös Suomea koskien Venäjä pyrkii säätelemään ammusten saatavuudella niiden naapurimaittensa sodankäyntikykyä, joiden sotakalusto käyttää vielä neuvostokaliibereja. Venäjä on valmis jopa räjäyttämään asevarastoja estääkseen ammustoimituksia rintamille.

Suomessa tuota asiaa olisi tosiaankin hyvä hieman miettiä syvällisesti. Siis neuvostokaliiberiammusten riittävyyttä, jos tukala paikka tulee ja ammuskulutus kriisissä tai sodassa hypähtää useisiin kymmeniin tuhansiin ammuksiin kuukaudessa eikä omat varastot ole riittäviä. Meillä on vielä paljon neuvostokaliiberiammuksia vaativaa sotakalustoa.

Suomen olisi todellakin syytä harkita tuon vanhan neuvostokaluston lähettämistä Ukrainaan, jos siitä olisi Ukrainalle vielä jotain hyötyä. Suomen on syytä viimeistään nyt siirtyä täysin Nato-kaliibereihin.

Olkoon Ukrainassa käytävä sota viimeinen neuvostokaliiberiammuksilla käytävä sota lännen puolelta.

Venäjä on toiminut omalta kannalta varsin fiksusti pyrkiessään estämään lännen mahdollisuuksia auttaa Ukrainaa ammustoimituksilla. Tulokset ovat vakuuttavia. Länsi ainakin Euroopassa on hieman neuvoton. Ammusvarastojen tuhoaminen kahdessa Nato-maassa on mestarillinen suoritus, johon ainakaan Euroopassa ei osattu oikein reagoida.