Venäjän uusi turvallisuusstrategia – KGB/FSB-miehet Vladimir Putin, Nikolai Patrušev sekä myös Leonid Veselovski, osa 2/2

Tämä on kaksiosaisen kirjoitussarjan jälkimmäinen osa. Ensimmäinen osa julkaistiin 8.9.2021 (US-blogi 8.9.2021).

Venäjän federaation kansallinen turvallisuusstrategia 2021. Стратегия национальной безопасности Российской Федерации (СНБ) 2021. National Security Strategy 2021 (NSS 2021).

Tuo uusin Venäjän federaation kansallinen turvallisuusstrategia päivämäärällä 2.7.2021 löytyy mm. Venäjän federaation turvallisuusneuvoston (Совет Безопасности Российской Федерации, СБРФ) sivuilta (Указ Президента Российской Федерации от 2.7.2021 г. № 400). Sivuja strategiassa on 44.

Edellinen Venäjän federaation kansallinen turvallisuusstrategia päivämäärällä 31.12.2015 löytyy sen sijaan Kremlin (Президент России) omilta sivuilta (Указ Президента Российской Федерации от 31.12.2015 г. № 683). Sivuja tuossa strategiassa on puolestaan 41.

Mikä on muuttunut reilussa viidessä vuodessa Venäjän turvallisuusstrategiassa?

Vuoden 2015 strategian Venäjä laati Krimin valtauksen jälkimainingeissa. Tuota aikaisempaa turvallisuusstrategiaa suomalaismedia kävi perusteellisesti läpi lukuisissa jutuissa, mutta nyt uudesta strategiasta olen löytänyt pikakatsannolla vain muutaman lehtikirjoituksen (Verkkouutiset 10.7.2021, IS 17.7.2021, HS 21.8.2021).

Miksi näin? Onko tilanne muka Venäjän suhteen helpottunut?

Olisiko uudessa strategiassa kuitenkin jotain, mitä meidän olisi hyvä huomioida?

En käsittele tässä blogikirjoituksessa tarkasti tuota uutta strategiaa tai siihen kirjattuja muutoksia vanhaan, mutta otan esille Ukrainaa koskevan kirjauksen. Käsittelen sen sijaan tuon turvallisuusstrategian luojia ja heidän yhteistä historiaansa. Mitkä ja millaiset miehet johtavat Venäjän turvallisuutta ideologisesti. Onko pohja edelleen vanhojen KGB-herrojen KGB-pohja, mitä käsittelin kaksiosaisen kirjoituksen ensimmäisessä osassa.

****

Verrattuna vanhaan strategiaan, uudessa strategiassa Natoa (НАТО) ja Euroopan unionia (Европейский Союз) ei mainita kertaakaan, Eurooppakin maanosana (Европа) vain kahdesti. Euroopan unioni on kirjattu vain Yhdysvaltojen liittolaisena kuitenkin erikseen sitä nimeämättä (”США и их союзников”, sivu 35). Yhdysvallat (США) on uudessa strategiassa mainittu sentään kolmesti.

Tuo kuvaa hyvin mm. sen, millaisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen roolin Venäjä antaa nykyisin EU:lle. Venäjä ei anna EU:lle mitään roolia. Vielä vuoden 2015 strategiassa EU:llakin oli pieni rooli. EU mainittiin kolme kertaa.

EU:sta poiketen Ukraina (Украина) sen sijaan on uudessa strategiassa mainittu kertaalleen sivulla 41:

20) укрепление братских связей между русским, белорусским и украинским народами;

Vapaasti suomennettuna:

20) Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan kansojen veljessuhteiden vahvistaminen;

Venäjällä on siis edelleen halukkuus saada korkeimmalla strategiatasolla Ukrainan kielellinen ja historiallinen veljeskansa hallintaansa. Kirjaus oli 20. kohta 32-kohtaisessa listassa kappaleessa 101, jotka ovat kirjattuna strategisen vakauden ja molempia osapuolia hyödyttävä kansainvälinen yhteistyö -alaotsikon alle (Стратегическая стабильность и взаимовыгодное международное сотрудничество).

Vuoden 2015 strategissa, kun Venäjä oli valloittanut Ukrainalta Krimin ja aloittanut sotatoimet Itä-Ukrainassa, oli Ukrainalle omistettu pitempi kappale:

”17. Позиция Запада, направленная на противодействие интеграционным процессам и создание очагов напряженности в Евразийском регионе, оказывает негативное влияние на реализацию российских национальных интересов. Поддержка США и Европейским союзом антиконституционного государственного переворота на Украине привела к глубокому расколу в украинском обществе и возникновению вооруженного конфликта. Укрепление крайне правой националистической идеологии, целенаправленное формирование у украинского населения образа врага в лице России, неприкрытая ставка на силовое решение внутригосударственных противоречий, глубокий социально-экономический кризис превращают Украину в долгосрочный очаг нестабильности в Европе и непосредственно у границ России.”

Vapaasti suomennettuna:

17. Lännen näkökanta, jolla pyritään estämään integroitumisprosesseja ja luomaan jännitteitä Euraasian alueelle, on kielteinen vaikutus Venäjän kansallisten etujen toteuttamiselle. Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin tuki Ukrainan perustuslain vastaiselle vallankaappaukselle johti syvään hajaannukseen Ukrainan yhteiskunnassa ja aseellisen konfliktin puhkeamiseen. Äärioikeistolaisen nationalistisen ideologian vahvistuminen, Venäjä-viholliskuvan muodostaminen tarkoituksella Ukrainan väestön keskuudessa, kaunistelematon luottamus sisäisten ristiriitojen ratkaisemiseen voimalla ja syvä sosioekonominen kriisi, joka muuttaa Ukrainan pitkäksi aikaa epävapaaksi Euroopassa ja suoraan Venäjän rajoilla.

Venäjän näkemys vuonna 2015 siis oli, että länsi pyrki estämällä estämään Ukrainan integroitumisen Venäjän johtamaan Euraasian unioniin. Kirjaus oli 17. kappale 116-kappaleisessa strategiassa Venäjä nykymaailmassa -alaotsikon (Россия в современном мире) alla.

Siitä Ukraina kohdalla on kyse Venäjällä edelleen. Venäjä ei halua päästää maata länteen, vaikka Ukrainan katse on yhä vain tiukemmin vain länteen.

Käsittelin kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa, miten Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteeri Juri Andropov näki jo 1980-luvun alkupuolella Ukrainan kohtalon mahdollisesti kahteen osaan jakautuneena, mikäli Neuvostoliitto ottaa kommunistiseen järjestelmäänsä kapitalistisia elementtejä uudistuakseen. Andropov näki riskin, että Neuvostoliiton reuna-alueet pyrkisivät uudistusten myötä irtautumaan länteen.

****

Mennään kirjoituksen pääasiaan. Ketkä ovat luoneet Venäjän nyt hyväksytyn strategian? Mikä on heidän taustansa ja toimintatapansa Venäjän tämänhetkisessä korkeimmassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa johdossa?

Strategiasta vastaavat Venäjän turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrušev (Николай Платонович Патрушев, ФСБ-биография, СБРФ-биография), ikä 69 vuotta. Nikolai Patruševin lisäksi strategiasta ovat vastanneet turvallisuusneuvoston  ensimmäinen apulaissihteeri Juri Averjanov (Юрий Тимофеевич Аверьянов, СБРФ-биография), ikä 71 vuotta sekä luonnollisesti Venäjän presidentti Vladimir Putin (Владимир Владимирович Путин, ФСБ-биография, биография), ikä 68 vuotta.

Venäjän turvallisuuspolitikkaa – kuten Venäjää nyt myös muutoinkin – hallitsevat jo elämänsä ehtoopuolella olevat noin 70-vuotiaat KGB-kaaderit samaan tyyliin kuin aikanaan Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteerit Brežnevistä Tšernenkoon 1980-luvun alkupuolella liittokunnan lopun jo häämöttäessä.

Kun nyt vallassa olevasta 1950-luvun alussa syntyneestä ikäpolvesta lopullisesti aika jättää, uudistuuko Venäjä taas viimein vaikkapa tämän ajan mukaisella vallankumouksella?

Kuka olisi uuden sukupolven nuori johtaja? Mikä osuus jatkossa KGB/FSB:llä olisi Venäjän hallitsemisessa?

****

Mielenkiintoisinta noissa kolmesta strategiasta vastanneista on Nikolai Patruševin ja Vladimir Putinin välinen yhteys. Patruševia ja Putinia yhdistää Neuvostoliiton valtiollinen turvallisuuspoliisi KGB ja nykyinen Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB.

Vladimir Putinin ja Nikolai Patruševin vanhat KGB-arkistokuvat. Nämä KGB-taustaiset herrat ovat laatineet Venäjän uuden turvallisuusstrategian kuten ovat myös muutoin keskeisiä päättäjiä Venäjän turvallisuusstrategiassa.

Mikä on heidän yhteinen historiansa ja miksi heidän johdollaan Venäjällä menee nyt niin kuin menee: ei erityisen hyvin kansan mieliessä kaduille osoittamaan tyytymättömyyttään Venäjän kehitykseen.

Onko Venäjä pysynyt kehityksessään taas kertaalleen olleenkaan kiinni ajassa, kun nuoremmat sukupolvet ovat mellakoineet venäläiskaupunkien kaduilla. Nyt on pinnalla rauhallisempaa valtionhallinnon ankarien sääntely- ja rajoitustoimien johdosta, mutta kuinka kauan Venäjän kansa kestää elintasokuilun repeämistä niin paikaan polkevaan länteen kuin kasvavaan Kiinaan?

Ollaanko pian samanlaisessa tilatessa kuin 1980-luvun alussa, jolloin Juri Andropov oli pakotettu kehittämään uudistusohjelmaa Neuvostoliiton ollessa jo pahassa kriisissä.

Käykö Venäjälle niin kuin Neuvostoliitolle: kaatuu uudistusten puuttuessa taloutensa kyvyttömyyteen, kun maata ovat johtaneet yli-ikäiset KGB-eläkeläiset, joita nuoremmat sukupolvet eivät enää kelpuuta ja kun talouskaan ei enää tuota riittävää hyvää?

****

Putin oli FSB:n pääjohtajana Moskovassa lyhyen 5.7.1998–9.8.1999 välisen ajan ennen kuin Jeltsinin presidentin hallinto kutsui hänet muihin tehtäviin. Putin oli lyhyen ajan 29.3.1999-9.8.1999 myös Venäjän federaation turvallisuusneuvoston puheenjohtaja. SBRF-puheenjohtajuuden jälkeen Putin siirtyi Venäjän federaation hallituksen puheenjohtajaksi – siis pääministeriksi – Jeltsinin nimittämänä päivämäärällä 16.8.1999.

Presidentti Jeltsin oli erottanut 9. elokuuta 1999 pääministeri Sergei Stepašinin (Сергей Вадимович Степашин, биография) ja hänen johtamansa hallituksen. Putinin tapaan myös Stepašinilla on vahva KGB-tiedustelupalvelutausta.

Vladimir Putinin ja Sergei Stepašinin vanhat KGB-arkistokuvat. KGB-herrat olivat siis peräkkäiset pääministerit ajanjaksolla 9.8.1999-7.5.2000. Kolmantena kuvana pitäisi olla vielä Jevgeni Primakovin kuva, koska hän oli pääministerinä ajanjaksolla 11.9.1998-9.8.1999. Primakovista ei löydy vastaavaa KGB-kuvaa, vaikka olikin KGB-mies –  ei kuitenkaan nuoruuden KGB-koulutettuna – siinä laajuudessa kuin mitä kirjoitussarjan ensimmäiseen osaan on kirjattuna. Primakov oli Neuvostoliiton keskustiedustelupalvelun (Центральная служба разведки СССР) ja ulkomaan tiedustelupalvelu SVR:n (Служба внешней разведки Российской Федерации) johtaja vuosina 1991–1996, mutta sielläkin biografiakuvassa hän on siviiliasussa.

Venäjällä oli kolme KGB-pääministeriä 21 kuukaudessa aikavälillä 11.9.1998-7.5.2000: Primakov, Stepašin ja Putin. Miksi juuri Putin tuli valituksi jatkoon noista kolmesta joidenkin sattumien säestämänä, olisi oman pitkän kirjoituksen väärti. Lakkautetulla KGB:llä – siis FSB:llä – oli ratkaiseva rooli valintaan. Ratkaisevampi kuin Jeltsinin.

Jeltsin piti 9.8.1999 televisiopuheen, jossa hän sanoi, että duuman vaalit pidetään 19. joulukuuta ja tuossa televisiopuheessaan hän myös ilmoitti haluavansa Putinin olevan seuraaja tulevana presidenttinä (Коммерсантъ 10.8.1999). Tuonkin kannanoton takana olivat KGB-voimat.

Patrušev seurasi Putinia FSB:n johtajana 9.8.1999-12.5.2008 välisen ajan. Patrušev oli Putinin valinta FSB:n johtoon seuraajakseen.

Vielä tuolloin vuosituhannen vaihtuessa Putinin ja Patrušev olivat sopivassa iässä johtamaan maataan: noin viisikymppisiä.

****

Patrušev on syntynyt 11. heinäkuuta 1951 Leningradissa. Putin on syntynyt 7. lokakuuta 1952 niin ikään Leningradissa. Molempien herrojen tiettävä yhteinen taival alkoi KGB:stä jo 1970-luvulla. Patrušev työskenteli tuolloin KGB:n vastatiedustelupalveluissa (контрразведывательное подразделение) Leningradin alueella, Putin vuodesta 1977 Leningradin ja Leningradin alueen KGB:n tutkimusosastolla (следственный отдел).

Onko heillä jotain vähäistä yhteistä jo aikaisemmin nuoruudesta leningradilaisen koulun tai asuinpaikan muodossa, sitä en lähtenyt selvittämään. Tuskin on.

Mielenkiintoinen tapahtuma on, että Patrušev nimitettiin heti vuoden 1991 elokuun vanhoillisten vallankaappauksen jälkeen FSB:n Karjalan tasavallan vastatiedustelun päälliköksi. Miten tuo epäonnistunut vallankaappaus liittyy yksityiskohdiltaan Patruševin siirtoon, on vielä KGB-salaisuus. Vuonna 1994 Patrušev siirtyi FSB:n tai virallisemmin sen edeltäjän keskustoimistoon (Центральный аппарат ФСБ) Moskovaan FSB:n oman turvallisuuden päälliköksi ja myöhemmin henkilöstötehtäviin.

Putiniin ja Patruševin yhteistaival alkoi siis viimeistään jo 1970-luvulla KGB:stä.

Nikolai Patrušev opiskeli samassa leningradilaisessa opinajossa nimeltään Koulu nro 211 (Школа № 211) samalla luokalla kuin vuonna 1950 syntynyt Boris Gryzlov (Борис Вячеславович Грызлов, биография). Gryzlov on toiminut Yhtenäinen Venäjä -puolueen (Единая Россия) korkeimman neuvoston puheenjohtajana, mikä tarkoittaa Suomessa puolueen puheenjohtajaa.

Putinin opinahjot Leningradissa sen sijaan olivat Koulu nro 193 (Школа № 193) ja Koulu nro 281 (Школа № 281).

Suppeita ja suljettuja ovat suhteet Venäjällä korkeimmassa johdossa edelleen. Boris Gryzlov toimi Venäjän federaation turvallisuusneuvoston jäsenenä vuodesta 2011 vuoteen 2016. Gryzlovin biografia löytyy SBRF:n sivuilta (СБРФ-биография).

****

Valta siis vaihtui, mutta vain lyhyen aikaa itänaapurissamme valta oli Jeltsinin ajan jollakin muulla kuin KGB:llä tai nykyisemmin FSB:llä, joiden kautta syntyneet henkilöt ovat edelleen Venäjällä todellista valtaa pitäviä.

Kaikkea rahavarallisuutta länsimaissa Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ja myös Neuvostoliiton aikana on prosessoinut KGB ja nyttemmin KGB-taustaiset henkilöt tämän kaksiosaisen kirjoitussarjan ensimmäisen  osan mukaisesti. Sama KGB/FSB-klikki prosessoi myös Venäjän turvallisuuspolitiikkaa.

Oligarkkijärjestelmä on yksi osa Venäjän KGB-taustaista hallintojärjestelmää pitämään talouden valta ja mittava varallisuus suppean etuoikeutetun KGB/FSB-taustaisen joukon hallussa.

Putinin ja Patruševin yhteys tiivistyi Putinin siirtyessä Pietarin pormestari Anatoli Sobtšakin hallintoon ja Patruševin ratkoessa rikollisuutta FSB:ssä salakuljetuksen ja korruption vastaisen yksikön johtajana.

Korruptionvastaiseksi kampanjaksi nimetyt kampanjat ovat olleet autoritääristen valtioiden turvallisuuspalveluiden tapa siivota pois valtaa pitävän puolueen sisäisiä vastustajia ja puolueeseen pesiytyneitä valtaa hajottavia käytäntöjä. Kampanjoita ovat käyttäneet niin Venäjän Vladimir Putin kuin Kiinan Xi Jinping.

Korruption vastaiset kampanjat olivat jo Andropovin aikaista uudistusohjelmaa edellä mainitussa tarkoituksessa. KGB on pitänyt pitkälti hallinnassa ja osaltaan myös hyväkseen Venäjän rikollistoimintaa.

Patrušev on ollut Yhdysvaltojen pakotelistoilla 4.6.2018 alkaen (U.S. Department of the Treasury 4.6.2018), muttei EU:n pakotelistoilla. EU ei häntä uskalla asettaa pakoteiden kohteeksi korkean asemansa vuoksi.

****

Miten Putinin ja Patruševin KGB-suhteet aikanaan 1970-luvulla muodostuivat niin, että ne kantavat edelleen Venäjän korkeimmassa turvallisuusjohdossa, ei oikein löydy tarkkaa julkista tietoa. Herrat ovat kuitenkin hyvin olleet samalla KGB-aaltopituudella jo 1970-luvulta ja ovat samalla aaltopituudella edelleen. Sen sijaan Boris Gryzlovin asema on heikentynyt Putinin erotettua hänet turvallisuusneuvosto SBRF:n jäsenyydestä 2016.

Boris Gryzlov oli tekemässä vielä vuoden 2015 turvallisuusstrategiaa ja sen Ukraina-kirjauksia. Hän on ollut presidentin täysivaltainen edustaja Ukrainan yhteysryhmässä vuoden 2016 alusta alkaen (Президент России 26.12.2015).

Kuten olen aikaisemmin monessa kirjoituksessa todennut, kaikki Putinin nykyiset läheiset liittolaiset ja ystävät ovat lähtöisin Leningradista ja/tai KGB:stä.

Kolmas nimettävä henkilö strategialaadinnassa on Putinin ja Patruševin lisäksi Juri Averjanov, mutta hän on taustaltaan poikkeus, koska hänellä ei ole Leningrad/Pietari- eikä KGB-taustaa. Missä määrin on osallistunut itse strategian tosiasiallisen sisällön luomiseen ja missä määrin vain prosessointiin, ei ole täysin selvitettävissä julkisista lähteistä. Hän on syntyjään Moldovasta ja hänen taustansa on Venäjän asevoimissa ilman KGB- tai FSB-historiaa. Pidän häntä asemastaan huolimatta vain toteuttajaportaan edustajana ilman ideologista vaikuttamista Venäjän asioihin.

****

Venäjää johtaa nyt siis noin 70-vuotiaat KGB:n kasvatit, jotka ovat tunteneet toisensa vähintään 1970-luvulta alkaen ja joidenkin henkilöiden osalta jopa lapsuudesta saakka. Useimpien juuret juontavat vanhaan Leningradiin. Myös Venäjän tärkeimpään oligarkiaan sopivat samat määritteet.

Kyse on 70-vuotiaiden KGB-klaanista, jonka ajatukset ja käsitykset eivät vastaa enää nykyaikaa ja jonka energia kuluu jatkossa vain nykyisen KGB-pohjaisen rakennelman säilyttämiseen, ei uuden luomiseen. Sama KGB-analogia koskee siis myös Venäjän nykyistä oligarkkikerrostumaa.

Ihmisen ikä on vaan sellainen, joka ei anna periksi uudelle ajattelulle. Ei anna periksi pysymään kiinni ajan kehityksessä ja uudistumaan. Politiikka ja uuden luominen ei vain ole enää seitsemänkymppisten asiaa.

Venäjällä ei ole demokratiaa, joka takaisi edes hieman uudistumista. Venäjä ei ole ottanut opiksi tsaarin vallan tai Neuvostoliiton vallan luhistumisesta. Kyse on siis uudistamisessa ajassa eikä vain kerran sataan vuoteen. Demokratia ja uudistuminen edellyttää myös päättäjäsukupolven uudistumista.

Voisi toki länsikin etenkin Euroopassa katsoa peiliin samoissa asioissa kuin Venäjä, ja nähtäväksi jää joka tapauksessa myös meidän pärjäämisemme Kiinan rinnalla.

+8

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu