Viro linnoittaa itärajansa ja raja-aitakin on jo melkein valmis – Entä mitä tekee Suomi?

Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola. Naton etulinjamaiden rajat Venäjää ja sen läheisintä liittolaista Valko-Venäjää vasten. Yhteensä 3 530 kilometriä, josta Suomen osuus 1 340 kilometriä eli reilu kolmannes. Tuo raja vaatii etenkin Suomelta turvallisuutemme varmistamiseksi toimenpiteitä, joita Suomi ei ole vielä tehnyt toisin kuin vaikkapa Viro. Kyse on puolustuslinjan linnoitustoimista sekä välineellistetyn maahantulon estämisestä. Kumpaakaan asiaa Suomi ei ole hoitanut vielä edes tyydyttävään kuntoon. Suomessa Perussuomalaisetkin on ollut itärajasta pihalla kuin lumiukko. Rajaturvallisuuden varmistaminen pitäisi olla noiden kuuden maan yhteinen – siis nimenomaan yhteinen – kärkihanke, mitä se tällä hetkellä ei ole. Kuva: vapaa lähde (Google-karttapohja + omat merkinnät).

Putin Unlikely to Be Pleased: Estonia Considers Placing Mines Along the Russian Border (Dagens.com 16.1.2024).

Vapaasti suomennettuna tanskalaisen Dagens.com-verkkojulkaisun (kotisivut) uutisotsikko:

Putin ei ole todennäköisesti tyytyväinen: Viro harkitsee Venäjän rajan miinoittamista.

Virossa Riigikogun maanpuolustusvaliokunnan (Riigikaitsekomisjon) varapuheenjohtaja, reservin luutnantti Leo Kunnas kertoi mielipiteenään, että Viron tulisi rakentaa linnoitukset (kaitserajatiste) Viron Venäjän vastaiselle rajalle ja että rakennustyössä jalkaväki- ja panssarimiinojen käyttö olisi tärkeää (ERR 12.1.2024).

Kunnaksen mukaan linnoitusesteiden tulee koostua monista eri fyysisistä esteistä, kuten ns. lohikäärmeen hampaista, panssarimiinoista ja jalkaväkimiinoista. Linnoitukset tulee suojata puolustusvoimien toimesta ja sijoitettava puolustuksen kannalta kauttaaltaan tarkoituksenmukaisiin paikkoihin.

En osaa viron kieltä kuin muutaman sanan. Käänsin viron kielen kaitserajatis-sanan (monikko kaitserajatiste) edellä linnoituksiksi. Voisi varmaan kääntää myös puolustusrakenteiksi.

Kunnaksen mukaan Viro on lahjoittanut Ukrainalle suuren määrän panssarimiinoja sekä muuta pioneeritoiminnassa tarvittavaa kalustoa ja materiaalia. Kunnas kiirehti Ukrainalle annettujen ammus- ja miinavarastojen korvaamista, mitä varten Virossa tulisi käynnistää myös sotilaskäyttöön tarkoitettujen räjähteiden valmistus panssarimiinoja, jalkaväkimiinoja sekä kranaatinheitin- ja tykistöammuksia varten.

Kunnaksen mukaan yksi askel prosessissa olisi irtautuminen jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksen muiden Baltian maiden kanssa.

Leo Kunnas on Ekre-puolueen poliitikko. Ekre on Perussuomalaisten virolainen sisarpuolue.

****

Leo Kunnaksen kannanotto ei kuitenkaan ollut pelkkä populistinen heitto. Presidentti Alar Karis kertoi maanantaina 8.1.2024 Maanpuolustusneuvoston (Riigikaitse nõukogu) kokouksen jälkeen, että hän on jo keskustellut ja aikoo jatkaa keskustelua puolustusministeriön kanssa Viron itärajan linnoittamisesta.

Maanpuolustusneuvosto on presidentin neuvoa-antava elin puolustusasioissa. Neuvoston muodostavat Riigikogun puheenjohtaja, pääministeri, Riigikogun maanpuolustusvaliokunnan puheenjohtaja, Riigikogun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, ulkoministeri, puolustusministeri, valtiovarainministeri, sisäministeri, oikeusministeri, talous- ja infrastruktuuriministeri sekä puolustusvoimien komentaja. Vastannee Suomessa lähimmäksi Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunnan TP-UTVAa.

”Sõjalised kaitserajatised meie piiriregioonis on kindlasti üks teema, millega uuel aastal tuleb jätkata. Ja kaitseministeerium koos Balti kolleegidega selles suunas praegu ka töötab.” presidentti Karis totesi Viron yleisradioyhtiön haastattelussa (ERR 12.1.2024).

Vapaasti Google-kääntäjän kääntämänä tuo Viron yleisradioyhtiö ERR:n (kotisivut) sivuilla olleen jutun lainaus presidentti Karisen esittämänä:

”[Keskustelu] rajaseudun linnoituksista ovat ehdottomasti yksi asia, jota on jatkettava tänä vuonna. Puolustusministeriö toimii parhaillaan balttikollegoidensa kanssa tuohon suuntaan.”

Baltian maiden puolustusministerit käsittelivät itärajalinnoituksia tällä viikolla. Puolustusministerit tapasivat toisensa Baltian maiden puolustusministerien kokouksessa Riiassa 18.-19.1.2024. Yhteisiä linjauksia yhteisistä linnoitustoimista lieneekin saatu aikaan, mikäli Viron puolustusministeriön tiedotteesta voidaan jotain päätellä:

“In peacetime, no explosives, cutting wires or other obstacles are placed on the border of Estonia. Instead, a network of bunkers, support points and distribution lines is established. The building process is carried out in cooperation with local communities and with the agreement of landowners.” (Republic of Estonia, Ministry of Defence 19.1.2024).

Vapaasti suomennettuna:

“Rauhan aikana Viron rajalle ei aseteta räjähteitä, katkaisulankoja [tarkoitettaneen piikkilankaa] tai muita esteitä. Sen sijaan luodaan bunkkereiden, tukipisteiden ja jakelulinjojen verkosto. Rakennusprosessi toteutetaan yhteistyössä paikallisyhteisöjen kanssa ja maanomistajien kanssa sopien.”

Tuo on hyvä tapa linnoitusten toteuttamiselle. Tarkoittaa, että linnoitukset on kuitenkin suunniteltu ja osittain toteutettu rauhan ajan vaateet huomioiden niin, että tarvitessa ne otettavissa riittävän nopeasti käyttöön tilanteen niin vaatiessa.

Virossa ja Baltian maissa ylipäätään ei ole ollut tapana tuhertaa päätöksenteossa toisin kuin vaikkapa täällä meillä Suomessa.

****

Svenska krigsvarningen ger eko i världen (Svenska Dagbladet 10.1.2024).

Vapaasti suomennettuna tuo Svenska Dagbladetin (kotisivut) uutisjutun otsikko:

Ruotsin varoitus sodasta kaikuu ympäri maailmaa.

Kallas Timesile: Kreml võib ohustada NATO piire juba kolme aasta pärast (ERR 16.1.2024).

Vapaasti Google-kääntäjän kääntämänä tuo Viron yleisradioyhtiö ERR:n sivuilla ollut uutisotsikko:

[Viron pääministeri] Kallas Timesille: Kreml voi uhata Naton rajoja jo kolmen vuoden kuluttua.

Tuo Timesin juttu otsikolla Russia could threaten Nato within three years, says Estonia löytyy The Times 15.1.2024 -osoitteesta.

Krieg mit Russland “in fünf bis acht Jahren“ (Bild 19.1.2024).

Vapaasti suomennettuna nuo Saksan puolustusministeri Boris Pistoriuksen lausumat sanat, jotka on kirjattu Bild-lehden (kotisivut) otsikkoon:

Sota Venäjän kanssa mahdollinen ”viidestä kahdeksaan vuoden kuluttua”.

Tuossa jutussa Pistorius toteaa:

”Unsere Experten rechnen mit einem Zeitraum von fünf bis acht Jahren, in denen das möglich sein könnte.“

Vapaasti suomennettuna:

”Asiantuntijamme odottavat viidestä kahdeksaan vuoden ajanjaksoa, jolloin tämä [sota Venäjän kanssa] voisi olla mahdollista.”

Miksi Nato-Euroopassa on alettu nyt kovin sanakääntein puhua Venäjän ja Nato-maiden välisestä sodasta?

Miksi juuri nyt?

Kyse on siitä ja näyttää siltä, että länsi on häviämässä sodan Ukrainassa Venäjälle.

Häviäminen on vääjäämättä seurausta länsimaiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. EU- sekä Nato-maiden ja etenkin Yhdysvaltojen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

EU:nkin Ukrainan tukeminen on ollut kehiteltyinä prosesseina hieman omintakeista, mikä nyt pikkuhiljaa alkaa paljastua myös poliitikoille, kun karut seuraukset alkavat tulla esiin.

****

Yksi hyvä esimerkki on EU:n Ukrainan aseapurahastohanke rauhanrahastoon liittyen (European Peace Facility). Rahaston tarkoitus on vauhdittaa aseavun lähettämistä Ukrainaan siten, että jäsenmaat voivat hakea rahastosta korvauksia Ukrainaan lähettämästään kalustosta. Korvauksilla aseapua Ukrainalle antaneet maat voivat hankkia korvaavaa puolustuskalustoa.

Tuo on kyyninen periaate, jossa sotakalustoa voidaan antaa, kunhan muut maksavat.

Tuo aseapurahasto oli kiireessä huonosti suunniteltu ja teki hyväksikäytön mahdolliseksi. Rahastosta on tullut jäsenmaille – myös Suomelle – tapa ensisijaisena päämääränä uudistaa omaa asekalustoa sen sijaan, että ensisijainen päämäärä olisi Ukrainan voittaminen Ukrainan kaipaamilla tärkeimmillä aseilla. Eipä ihme, että Saksa on kyllästynyt rahastovarojen suurimpana rahoittajana neljänneksen rahoitusosuudellaan olla muiden EU-maiden armeijoiden kalustouudistusten maksaja.

Kun piikki on auki, piikkiä käytetään. Tuo on EU-maiden yleinen periaate. Kaikessa pitää hakea maksajia muualta kuin omalta kohdalta.

Kuten olen niin monessa kirjoituksessa aikaisemmin todennut, tuskinpa Suomikaan olisi tunkenut vanhaa kalustoaan Ukrainaan, ellei olisi saanut EU:n aseapua kompensoivasta rahastosta korvausta ”lahjoituksilleen”. Kaikki aseaputoiminta on Suomessa salattu. Ehkäpä kaikkein ankarimmin koko EU-alueella.

Saksa on puolestaan Yhdysvaltojen tapaan kertonut melko avoimesti aseavustaan Ukrainalle (Bundesregierung, Liste der militärischen Unterstützungsleistungen 4.1.2024). Ei Nato-maa Suomi voi pienuudellaan tai kokemallaan Venäjän uhalla perustella jättää kertomatta tärkeitä julkisen vallankäytön asioita.

Pohjimmainen tosiasia on, ettei Ukrainaa ole kyetty avustamaan tai ei ole haluttu avustaa niin, että Ukraina saisi Venäjälle menettämänsä alueet takaisin.

Nyt sodan häviäminen merkitsee sitä, että odotetaan Venäjän seuraavaa liikettä, joka kohdistuisi johonkin Nato-maahan. Odotetaan, että Venäjä haastaa jonkun Nato-maan ja sitä kautta koko Naton. Nuo sotapuheet viestivät juuri tuosta huolesta, kun länsi on häviämässä sodan Ukrainassa Venäjälle. Jos länsi olisi voittamassa sodan, noita sotapuheita ei pidettäisi.

Nyt siis alamme pikkuhiljaa toden teolla maksaa hintaa siitä, ettemme toimineet oikein Venäjän hyökättyä Ukrainaan emmekä auttaneet Ukrainaa nopeaan voittoon. Kaikella on hintansa. Jokainen voi miettiä nyt sitä, minkä hinnan moninkertaisena me joudumme typerästä toiminnastamme maksamaan. Baltian maat ovat jo linnoittamassa itärajaansa ja Suomellakin asia on edessä.

Sinänsä Venäjän kasvava uhka saa kenties viimein Euroopan ja etenkin Nato-Euroopan vastaamaan edes omasta turvallisuudestaan syyttämättä Yhdysvaltoja Euroopan jättämisestä oman onnensa nojaan.

****

Mika Aaltola toivoo nykyaikaista Salpalinjaa – ”Suomen linnoitustyö pitää aloittaa” (Etelä-Saimaa 10.12.2023).

Kouvolassa vieraillut Mika Aaltola edistäisi itärajan linnoittamista (Kouvolan Sanomat 1.12.2023).

Virolaisten näkemykset linnoitusten rakentamisesta ovat mielenkiintoisia. Suomessa presidenttiehdokas Mika Aaltola on myös puhunut itärajan linnoittamisesta, mutta muutoin asiaa ei ole Suomessa Viron tapaan käsitelty.

Sotahistoriafriikeille yllä mainitut SK 2 löytyvät 60°30’16.2″N 29°00’14.0″E-koordinaattipisteessä (ДОТ номер 2) ja SK 10 60°30’21.6″N 29°01’58.8″E-koordinaattipisteessä (ДОТ номер 10).

Toisin kuin Aaltola, Perusuomalaisetkin Jussi Halla-ahon johdolla on ollut itärajasta täysin hiljaa. Pitäisikö perussuomalaisten mielestä itäraja linnoittaa turvallisuutemme varmistamiseksi? Tuota asiaa voisi kysyä muiden presidenttiehdokkaiden ohella etenkinkin presidenttiehdokas Jussi Halla-aholta.

Mika Aaltolan referoiminen tässä yhteydessä ei missään nimessä tarkoita hänen presidenttiehdokkuutensa tukemista.

****

Venäjän jopa yli tuhat kilometriä pitkät linnoitusrakennelmat Ukrainan maaperällä ovat osoittaneet voimansa estää vastapuolen valloitukset ja rintamalinjojen hyökkäyslävistykset. Sodankäynnin muutokset kamikazedroonien myötä ovat korostaneet puolustuslinjojen merkitystä muuttuneissa sodankäyntitavoissa. Kamikazedroonien myötä hyökkäystoimia suorittavan panssari- ja tykistökaluston tuhoaminen on yhä helpompaa. Puolustuslinjojen rakentamisella ja muuttuneilla sodankäyntitavoilla on siis yhteys.

Suomen kannalta pidän huolestuttavana, että Suomen Puolustusvoimat vaikuttaa olevan noista drooneihin perustuvista nopeasti muuttuneista sodankäyntitavoista vielä tällä hetkellä vähintäänkin hieman jäsentymätön. On tosiasia, että Venäjän on oppinut Ukraina-sodankäynnissään droonien käytön, mitä Suomi ei ole vielä oppinut eikä ole oikein vielä halunnutkaan opiskella.

Onko Suomella vielä edes ensimmäistäkään taisteludroonia? Siis vaikkapa kamikazedroonia, joka kantaa räjähteitä kohteeseensa.

Suomella on vain noin 200 Leopard-panssarivaunua. Kuinkahan Suomi kykenisikään säilyttämään eturintamassa tuota kalustoa Venäjän drooniarmeijan alla? No, on Puolustusvoimissa edes yksi henkilö, joka on asiaa jo miettinyt (HS 19.1.2023). Hän on Puolustusvoimien tutkimusjohtaja, insinöörieversti Jyri Kosola.

Puolustusvoimissa olisi ehkä syytä tarkemmin ja laajemmin kuunnella noita eri insinöörien ajatuksia tarkalla korvalla. Nyt Jyri Kosolan ajatuksia kuten aikaan puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juustin ajatuksia.

Venäjä suunnitteli ja rakensi yhden Euroopan suurimmista puolustusjärjestelmistä toisen maailmansodan jälkeen reilusti vajaassa vuodessa. Venäjä on rakentanut noin kaksi tuhatta kilometriä pitkän puolustuslinjan linnoituksineen, joka kulkee Venäjän ja Valko-Venäjän rajalta Dnipr-joen suistoon Mustanmeren rannalle. Noin puolet näistä puolustusrakenteista sijaitsee Ukrainan maaperällä, jossa käytännössä kaikki Venäjän ja Ukrainan välinen konventionaalinen maavoimien sodankäynti on tapahtunut tuon puolustuslinjan yli.

Kysymys tulee asettaa, onko Naton Venäjän vastaisille rajoille syytä rakentaa myös vastaavat linnoitusrakenteet estämään Venäjän maavoimien pääsymahdollisuudet Naton etulinjavaltioiden maaperälle. Siis Suomen, Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan maaperälle.

Niin, Norjalla on myös yhteistä rajaa Venäjän kanssa hieman vajaa kaksisataa kilometriä.

Olisiko puolustuslinnoitusten rakentaminen kuitenkin se halvin puolustustapa, jolla uskottavasti estetään runsaalla droonikalustolla varustetun Venäjän maavoimien tunkeutuminen jalkaväki- ja panssariarmeijoineen etulinjan Nato-maihin? Olisi ikään kuin turvallisempi olo ilman suurempaa jokapäiväistä huolta etenkin täällä Suomessa tuon 1 340 kilometriä pitkän rajan kanssa, joka pääosin liittyy lisäksi tiettömään korpimetsään laajoine soineen.

Kun Venäjä kykeni rakentamaan massiiviset puolustusrakennelmat parille tuhannelle kilometrille vajaassa vuodessa, kykenisivätkö etulinjan Nato-maat lähellekään samaan?

****

Maismaapiiri taristu valmib 2025. aasta lõpuks (ERR 5.12.2023).

Vapaasti suomennettuna:

Maanrajan rakennustyöt valmistuvat vuoden 2025 loppuun mennessä.

Viro päätti jo vuonna 2015 tehdyllä periaatepäätöksellä aidata osan Venäjän vastaisesta rajastaan. Fyysiset rakennustyöt vuoden 2015 periaatepäätöksen pohjalta alkoivat kuitenkin vasta vuoden 2020 keväällä 23,5 kilometrin osuudella. Tuo ensimmäinen osuus oli valmis syksyllä 2022. Kutakinkin 80 kilometriä pitkästä aidasta kahden muun osuuden pituudet ovat noin 35 ja 25 kilometriä.

Viro teki uuden päätöksen koko Venäjän vastaisen rajan aitaamisesta eikä vain 80 kilometriä. Viron Venäjän vastaisen maarajan aidan infrastruktuuri eli maarakentamisen ja infrastruktuurirakentamisen työt valmistuvat vuoden 2025 loppuun mennessä, jonka jälkeen alkaa varustaminen valvontalaitteilla vuoden 2027 loppuun mennessä, jos ja kun 55 miljoonan euron lisärahoituksesta on tehty päätös.

Vastaavasti Suomi teki päätöksen koeaidan rakentamisesta omalle itärajalleen vuoden 2022 lopulla. Suomella on tarkoitus saada rakennettua päättämänsä 200 kilometrin esteaidan valmiiksi vuoden 2026 loppupuolella (HS 1.12.2023). Tuolloin noin 15 prosenttia itärajastamme olisi aidattua.

Tuo Viron itärajan aita ei siis ole puolustuksen linnoitustyö. Aidan tarkoitus on estää Venäjän järjestämä välineellistetty maahantulo kolmansien maiden kansalaisille. Viro aloitti aitahankkeen jo vuonna 2015, kun Suomessa Perussuomalaisilla vahvistettu Sipilän hallitus 29. toukokuuta 2015 alkaen nukkui vielä täyttä prinsessan unta.

Prinsessan unta nukkuu myös nykyinen hallitus, jos katsoo hallituksen aikaansaannoksia itärajalla. Ei uusia aitapäätöksiä, ei uusia päätöksiä käännytysprosessien nopeuttamiseksi, ei uusia päätöksiä käännytyksille suoraan takaisin Venäjälle.

Suomen tällä hetkellä käytössä olevat käännytysprosessit ovat alkeellisia ja tehottomia eikä seitsemän kuukautta hallituksessa istunut Perussuomalaiset ole saanut vielä yhtään mitään aikaan lainsäädännön muuttamiseksi.

Puolueista Perussuomalaiset on suurin fiasko puolue Suomen rajaturvallisuudelle. Möykkäämistä ja vouhottamista kyllä heillä kovasti riittää, mutta faktisia tekoja on vähemmän. Kun Perussuomalaiset on hallituksessa, rajat ovat aina vuotaneet kuin seula. Kun hallituksessa istuvat perussuomalaiset, kaikki Suomen ulkorajoilla turvapaikanhakijoiden ja Suomeen laittomasti pyrkivien suhteen menee suurin piirtein päin vittua. Esimerkiksi marras- ja joulukuun aikana itärajan yli tuli Suomeen yli 1 000 turvapaikanhakijaa.

Mitä huutoa perussuomalaiset harrastaisivatkaan yli 1 000 turvapaikanhakijasta, mikäli istuisivat oppositiossa.

Se, miksi Virossa ei ole ollut Puolan, Liettuan ja Suomen tapaan Venäjän ja/tai Valko-Venäjän järjestämää välineellistettyä maahantuloa, johtuu osaltaan aitaprojektista ja ennen kaikkea siitä, että Viron toiminta on ylipäätään sellaista, ettei Viro ole houkutteleva maa laittomasti tai muutoin puutteellisin edellytyksin maahan pyrkijöille.

Tunkeutuminen mikä tunkeutuminen, tapahtuipa se panssarivaunuilla tai ihmisillä aseiden kanssa tai ilman aseita välineellistetysti. Kyse on meidän rajaturvallisuudestamme, joka meidän on kaikissa olosuhteissa turvattava, olipa kyse mistä tahansa Venäjän laittomasta yrityksestä ylittää raja tavalla tai toisella.

****

Mikäli Viro rakentaa raja-aidan lisäksi puolustuslinnoitukset ja varustaa ne Leo Kunnaksen esittämällä tavalla myös jalkaväkimiinoin, Viro joutuu vetäytymään Ottawan sopimuksesta (No. 35597 1.3.1999, YK, Anti-Personnel Mine Ban Convention 18.9.1997).

Vetäytyminen sopimuksesta ei olisi Virolle mikään erityinen ongelma näissä olosuhteissa, joissa millään sopimuksella ei ole Venäjän federaation kannalta oikein mitään merkitystä. Vetäytyminen Ottawan sopimuksesta ei olisi Virolle ainakaan minkäänlainen imago-ongelma näissä olosuhteissa.

Venäjä kuten ei Yhdysvallatkaan ei ole liittynyt Ottawan sopimukseen ollenkaan. Viro vetäytyy, jos Latvia ja Liettua myös samalla vetäytyvät. Viro linnoittaa itärajan, ja Latvia sekä Liettua linnoittavat itärajan myös.

Sotilaallisena puolustustoimenpiteenä täysimittaisen puolustuslinjan luominen on nyt Virolle tärkeää. Samaa päättäväisyyttä kuin aidan rakentamisprosesseissa vuodesta 2015.

Linnoitustöissä kyse on puolustuksen syvyydestä. Puolustus tarvitsee syvyytensä. Hyvä kuvaava mittari, josta olen jo aikaisemmin kirjoittanut, on puolustettavan maan puolustettavan rajan pituus suhteessa puolustettavan maan pinta-alaan. Mitä suurempi luku, sitä kapeampaan tilaan puolustus on järjestettävä.

Kyse on syväpuolustuksesta (defence in depth, глубокоэшелонированная оборона) ja sen vaatimasta tilasta. Syväpuolustuksen konsepti on Natolle hyvin tuttua jo kylmän sodan ajoilta.

Syväpuolustuksessa hyökkääjää ei pyritä kukistamaan yhdellä vahvalla puolustuslinjalla, vaan toistuvilla asteittain toisiaan vaimentavilla puolustusjärjestelyillä, suojakerroksilla. Syväpuolustus vaatii syvyystilaa. Jos tilaa ei ole tai hyökkääjän pääsy puolustajan maa-alueelle tulee katekorisesti estää muista painavista syistä, on syytä rakentaa vahvat puolustuslinnoitukset.

Tuo syväpuolustuksen periaate on yleispätevä ja fysiikan lakeihin perustuva. Sitä käytetään niin ydinvoimatekniikassa (estämään radioaktiivisten aineitten pääsyä ydinpolttoaineesta ympäristöön) kuin myös tietotekniikassa (kyberturvallisuuden kerroksellisuus).

Kylmän sodan aikaan, kun Länsi-Saksan raja oli kiinni Itä-Saksassa ja Varsovan liitossa, tuon rajan puolustus tuli hoitaa niin, ettei hyökkääjä pääse syvälle eturintamassa toimivan Länsi-Saksan maaperälle. Tilaa ei ollut, koska merkittävä osuus Länsi-Saksan teollisuudesta oli kiinni itärajassa alle sadan kilometrin päässä rajasta. Rajaseutu ei ollut todellakaan mitään korpea. Tuo on yksi edellä mainituista painavista syistä, miksi puolustusta piti rakentaa kapeaan tilaan.

Katsokaapa Venäjän valloittamia alueita Ukrainassa. Rintamalinjaa Ukrainan maaperällä on lähemmäksi tuhat kilometriä, kun valloitetun alueen syvyys on hädin tuskin 100-120 kilometriä.

Jos länsi olisi halunnut ratkaista Venäjän Ukrainassa käymän sodan nopeasti, tuon syvyisen maakaistaleen pommittaminen valloitettavaksi ilman ilmavoimiakin olisi onnistunut helposti ennen kuin Venäjä rakensi puolustuslinjat linnoituksineen. Kyse olisi ollut pitkälti vain tykistö- ja ohjuskaluston kantamasta ja määrästä. Ilman puolustuslinjan linnoituksia ja miinakenttiä Venäjä tuskin olisi kyennyt säilyttämään valloittamiaan alueita.

Venäjä ymmärsi varsin pian muutaman kerran karttaa katsottuaan, että mikäli valloitetut alueet halutaan varmuudella säilyttää, vahvat puolustuslinnoitukset on rakennettava ennalta. Hyökkäyksen tapahduttua niiden rakentamiselle ei olisi enää aikaa.

****

Sotastrategiana Vironkin alueelle taitaa olla hieman vaikea rakentaa puolustusta liikkumisen varaan (maneuver warfare, манёвренная оборона) ja siihen periaatteeseen, että osa alueista hylättäisiin Venäjälle odottamaan takaisinvalloitusta, koska toimintasyvyys Viron mantereella on 240-280 kilometriä Venäjän rajasta lukien ja koska maasodankäynnin tapa on oleellisesti muuttunut droonien käyttöönoton myötä, kuten Venäjän Ukrainassa käymä sota on osoittanut. Kyse on siis siitä käytettävissä olevasta tilasta, missä hyökkäys pitää pystyä torjumaan.

Virolla on viimeisempien mittausten mukaan Venäjän kanssa yhteistä rajaa 333,7 kilometriä, josta maa- ja jokirajaa on 207,5 kilometriä ja järvivesistöihin liittyvää rajaa 126,2 kilometriä (Pihkovajärvi, Kuuma- tai Lämmijärvi ja Peipsijärvi). Narva-rajajoen pituus on 76,7 kilometriä, joten maarajaa on 130,8 kilometriä. Nuo pituudet vaihtelevat hieman eri mittauksissa eri aikoina, mutta karkeasti Virolla on puhdasta maarajaa Venäjän kanssa vain hieman päälle 130 kilometriä.

Alle 130 kilometrin pätkää ei voi pitää linnoitustyönä haastavana.

Mikäli Viro haluaa linnoittaa Venäjän vastaisen maarajan, suunnitelman toteuttaminen edellyttää naapurimaa Latvian osallistumista, jolla on tosiasiallisesti pidempi maaraja Venäjän kanssa: 206 kilometriä rajan kokonaispituuden ollessa 266 kilometriä. Muutoin venäläiset maajoukot voivat kiertää Viron puolustuslinjan Latvian kautta.

Liettuan ja Puolan puolestaan ​​pitäisi Latvian ohella seurata Viron esimerkkiä, jolloin kyettäisiin luomaan jatkuva puolustuslinja Venäjän ja Valko-Venäjän vastaisille rajoille aina Suomenlahdelle saakka. Tuo rajan kokonaispituus olisi noin 1 560 kilometriä ilman Kaliningradin rajaa. Nuo suunnitelmat saattavat nyt tuntua epärealistisilta, mutta ne ovat varsin loogisia tehokkaan puolustuksen luomisen kannalta Venäjän vastaan.

Mikä tänään vielä tuntuu käsittämättömältä, on huomenna arkipäivää ja jopa välttämättömyys. Tuon olemme nähneet jo niin moneen kertaan vuodesta 2014 alkaen Venäjän kanssa. Eihän Suomeenkaan pitänyt tulla mitään aitaa itärajalle. Eihän Suomenkaan pitänyt estää turvapaikan hakua itärajalla.

Suomi on myös puolustuksen syvyyden suhteen haastava maa. Suomi on pitkä ja kapea. Puolustettavan rajan pituus on noin 1 340 kilometriä, mutta Oulun korkeudella syvyyttä lyhimmillään on vain vajaa kaksisataa kilometriä. Kaksisataa kilometriä ei ole oikein mitään edes operatiiviseksi syvyydeksi strategista syvyydestä puhumattakaan.

Jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, ihan pelkällä tykistöllä tuota syvyyttä ei Venäjäkään hallitse, mutta puolta kuitenkin. Esimerkiksi Suomen käytössä oleva uusi aluevaikutteinen ER GMLRS AW– ja pistevaikutteinen ER GMLRS UNITARY -ammus kantavat molemmat noin 150 kilometrin päähän.

****

Yhdysvallat ei ole liittynyt eikä voi liittyä Ottawan sopimukseen. Korean niemimaalla, jossa yhdysvaltalaisjoukkojen yhdessä eteläkorealaisjoukkojen kanssa ollessa valmiina torjumaan Pohjois-Korean maavoimien hyökkäystä, puolustuksen syvyys on niin pieni, että ilman jalkaväkimiinoja ei ole mahdollista ylläpitää uskottavaa puolustusta Pohjois-Korean miljoonasotilaista armeijaa vastaan.

Edellä kirjoitetun ovat sekä yhdysvaltaiset sotilaslähteet että poliitikot kertoneet moneen kertaan yksiselitteisesti ja selkeästi.

Baltian maissa puolustussyvyys on vielä kertaluokkaa pienempi kuin Etelä-Koreassa. Suomessa edelleen kertaluokkaa pienempi suhteessa rintaman maksimaaliseen pituuteen.

Pohjois- ja Etelä-Korean raja on siis miinoitettu. Korean sodan aikana sekä Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen että Pohjois-Korean ja Kiinan asevoimat sijoittivat miinoja kaikkialle etulinjoihin. Osa miinoista on vielä Korean sodan ajoilta poistamatta, mutta kylmän sodan aikana 1960-luvulla Yhdysvallat sijoitti raskaan miinakeskittymän siviilivalvontalinjan (Civilian Control Line, CCL) yhteyteen, joka on siellä vieläkin Etelä-Korean turvana.

On arvioitu, että Etelä-Korean puolella demilitarisoidulla alueella on noin 1,0-1,3 miljoonaa miinaa mukaan lukien Yhdysvaltain armeijan asettamat miinat lukumäärältään noin 600 tuhatta. Pohjois- ja Etelä-Korean maarajan pituus noin 240 kilometriä. Jos miinoja olisi vaikkapa yksi miljoona, oli kilometriä kohden reilut 4 000 miinaa. Vastaavalla tiheydellä Suomella tulisi olla vaatimattomat viisi ja puoli miljoonaa miinaa itärajalla.

****

Ottawan miinankieltosopimus on kansainvälinen valtiosopimus, joka kieltää henkilömiinojen (ts. jalkaväkimiinojen) käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Sopimuksen allekirjoittaneen maan tuli tyhjentää miinavarastonsa neljässä vuodessa ja puhdistaa miinoitetut alueet kymmenessä vuodessa.

Sopimuksen voi irtisanoa kuudessa kuukaudessa ilmoittamalla siitä sopimuksen tallentaneelle Yhdistyneille kansakunnille.

Mikään ei ole niin hyvä ja halpa puolustusväline vaikeuttamaan ja estämään etenemisessä vihollisen liikkeen suuntaa kuin miinoitus. Mikään ei ole niin hyvä ja halpa puolustusväline suojata omia joukkoja puolustuksessa ja sivustoja hyökkäyksessä kuin miinoitus. Mikään ei ole niin hyvä ja halpa puolustusväline vahvistaa luonnon esteitä omille puolustusasemille kuin miinoitus. Mikään ei ole niin hyvä ja halpa puolustusväline muotoilla taistelukenttää omille joukoille mieluisaksi kuin miinoitus.

Halpuus ja tehokkuus siis – sekä asentamisen nopeus. Miinojen eliniän sanotaan olevan jopa yli 100 vuotta.

Vaikka sotilasteknologia on kehittynyt huimasti viime vuosikymmeninä, etenkin lännessä taktiikka ja teknologiat miinakenttien havaitsemiseksi ja raivaamiseksi eivät ole kehittyneet viimeisten 50 vuoden aikana ollenkaan. Taktiikka ja teknologiat tunkeutumiseksi miinakenttien läpi eivät ole kehittyneet viimeisten 50 vuoden aikana ollenkaan.

Länsi on ollut toisin kuin Venäjä Ottawan sopimuksen panttivanki. Tuosta typeryydestä on nyt maksettu kovaa hintaa Ukrainassa. Hintaa siitä, mikä Venäjälle on ollut sallittua, mutta mikä meille ei ole ollut sallittua.

Zemledelije-etämiinoitusjärjestelmä (ИСДМ «Земледелие», ИСДМ= инженерная система дистанционного минирования). Земледелие tarkoittaa maanviljelyä, mutta ei missään nimessä tässä yhteydessä.

Venäjä esitteli tuon NPO Splavin (АО «НПО «СПЛАВ») kehittämän järjestelmän ensimmäisen kerran 24. kesäkuuta 2020 Moskovassa osana Suuren isänmaallisen sodan voiton 75. vuosipäivän paraatia.

Järjestelmällä luodaan nopeasti miinakenttiä 5-15 kilometrin etäisyydellä ampumalla miinoja sisältäviä raketteja. Raketeilla ammuttu miinakenttä voidaan kytkeä päälle ja pois päältä. Järjestelmä on ilmeisen tarkka mahdollistaen miinakenttien monimutkaiset muodot ​​mukaan lukien kulkuväylät omille joukoille.

Venäjä on jo käyttänyt tuota järjestelmää menestyksekkäästi Ukrainassa ohjaaman ukrainalaisjoukkoja heidän hyökkäystoimissaan. Järjestelmän etu on nopeus ja asennuksen helppous maastoltaan haastaville ja vaikeille alueille.

Tuo järjestelmä kuten miinojen käyttö ylipäätään on osaltaan hankaloittamassa sen sotastrategian käyttöä, joka perustuu menetettyjen alueiden takaisinvaltaukseen.

Kuinka tuon miinajärjestelmän asennus toimii, asiasta löytyy Gazetan (Газета, kotisivut) sivuilta (Газета 16.2.2022).

****

Suomen eduskunta hyväksyi Ottawan sopimukseen liittymisen marraskuussa 2011 äänin 110-47 (asian käsittelytiedot, HE 15/2011 vp). Suomi liittyi sopimukseen 9.1.2012 ja sopimus astui voimaan 1.7.2012. Eduskunnassa äänestyksessä paikalla olleista Perussuomalaisten eduskuntaryhmän edustajista kaikki vastustivat miinakieltoa täysin (36 edustajaa). Keskustan ryhmästä 11 edustajaa vastusti myös miinakieltoa, sen sijaan muista puolueista yksikään edustaja ei vastustanut miinakieltoa (HE 15/2011 vp, Äänestystulos, Istunto 76/25.11.2011 klo. 13.00).

Jos sama asia olisi nyt eduskunnan käsittelyssä, mikähän olisikaan äänestystulos?

Jalkaväkimiinakysymys nousi uudelleen esiin vuosien 2014-2015 poliittiseen keskusteluun, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan helmikuussa 2014. Perussuomalaiset sekä osa Kokoomuksen ja Keskustan edustajista vaativat Suomen eroa Ottawan sopimuksesta heikentyneen turvallisuusympäristön vuoksi.

Haglund Suomen miinoista: ”Jalkaväkimiinat ovat yhä varastoissamme” (IS 15.3.2014).

Tuolloin puolustusministerin virkaa hoitanut Carl Haglund (r.) myönsi, että Suomi on säilyttänyt tekniset mahdollisuudet käynnistää jalkaväkimiinatuotannon uudelleen ja että tuotanto voidaan käynnistää poliittisella päätöksellä:

”Haglund painottaa, että miinojen valmistaminen Suomessa on teoriassa mahdollista, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi poliittisesti mahdollista.” (IS 15.3.2014).

Eduskunnassa ei kuitenkaan ollut tuolloin viime vuosikymmenen puolivälissä riittävästi kannatusta irtautua Ottawan sopimuksesta ja aloittaa jalkaväkimiinojen tuotanto uudelleen. Paine kyllä tulee Suomellekin, kun ja jos Baltian maat päättävät lopulta erkaantua sopimuksesta.

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen kertoi 7.3.2022, että jalkaväkimiinojen palauttaminen ei ole tarpeen vedoten Suomen kykyihin suluttaa (countermobility/контрмобильность, countermobility operation/контмобильная операция, esim. FM 3-34 12/2020) ilman jalkaväkimiinoja (Yle 7.3.2022, IL 7.3.2022, IS 7.3.2022 jne.). Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan parisen viikkoa aikaisemmin.

Suomalainen tapa suluttaa taitaa kuitenkin edellyttää syvyyttä puolustukselle, vai miten se olikaan?

Vieläköhän Kivinen on samaa mieltä, kun katsoo Venäjän miinoituksia Ukrainassa ja kuinka tehokkaita ne ovat olleet ja ovat edelleen.

Siinäpä onkin Kiviselle suluttamista, jos 1 340 kilometriä sulutetaan ilman jalkaväkimiinoja koko rajan ollessa auki hyökkäyksen käynnistyessä. Tuosta puolustettavan rajan pituudesta on siis kysymys.

Miinat pysyvät maassa ilman sotajoukkoja. Sen sijaan Kivisen tapa suluttaa vaatii sotajoukkoja ja aikaa, joita molempia Suomella ilmeisesti on yllin kyllin 1 340 kilometriä pitkälle rajalle.

****

Puolustusvoimilla oli varastoituna yhteensä 1 029 763 Ottawan sopimuksen kieltämää jalkaväkimiinaa kolmena eri tyyppinä: putkimiina 43-86 (PM 43-86), putkimiina 68-95 (PM 68-95) sekä sakaramiina 65-98 (SM 65-98). Suurin osa – noin neljä viidesosaa – oli sakaramiinoja (SM 65-89), loput putkimiinoja (PM 43-95 ja PM 65-98)

Suomella on edelleen panssarimiinoina telamiinoja (Telamiina 65 77) ja pohjamiinoja useilla eri nimillä tiedettynä (PM-87, POM-87, MSM MK2 ja KP-87). Ottawan sopimus ei siis kiellä panssari- ja ajoneuvomiinoja.

Puolustusvoimat tilasi vuonna 2009 Raikka Oy:ltä (kotisivut) noin 7,5 miljoonalla eurolla 12 600 telamiinan laukaisinta ja vuonna 2011 kaupan optiolla 17,2 miljoonalla eurolla lisää laukaisimia. On syytä olettaa, että optiolla saatiin noin 29 000 laukaisinta (vajaa 600 euroa per laukaisin).

Puolustusvoimat sai 200 miljoonan euron lisärahoituksen kompensoimaan miinamenetyksistä johtuvaa puolustuskyvyn menetyksiä. Puolustusvoimat osti muun muassa viuhkapanoksia ja entistä parempia panssarimiinojen laukaisimia.

Jos laukaisimia on ostettu Raikka Oy:tä julkisina hankintoina vain reilut 40 tuhatta kappaletta, on syytä olettaa Suomen telamiinavarastojen olevan varsin vähäisiä tai vailla uusia entistä parempia laukaisimia.

Vuonna 2021 Puolustusvoimat kilpailutti 15 000 harjoituslaukaisimen (harjoituslaukaisinkannen) hankintaa (Mercell, Telamiina harjoituslaukaisin 16.3.2021). Harjoituslaukaisimella koulutetaan pioneerijoukkoja käsittelemään telamiinaa TM65 77.

Noista laukaisinkaupoista olipa kysymys todellista laukaisimista tai harjoituslaukaisimista ei voi vetää mitään johtopäätöstä Suomella olevien telamiinojen kokonaismäärästä. Ottawan sopimukseen liittymisen jälkeen Suomen miinamäärä on kuusinumeroinen luku, ei seitsennumeroinen luku. Jos miinoituksessa olisi kyse 1 340 kilometristä, miljoona miinaakaan ei vielä olisi kummoinen luku.

”Hankinta on yksi pala isompaa kokonaisuutta. Vuosien 2009-2016 aikana tehdään laaja kirjo erilaisia hankintoja, joilla pyritään korvaamaan jalkaväkimiinojen suorituskykyä.”, hallintoneuvos Jouko Tuloisela kommentoi laukaisinkauppoja vuonna 2009.

Puolustusvoimat valmisteli jo tuolloin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä liittymistä jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2012. Jalkaväkimiinojen suorituskyky oli tuolloin tarkoitus korvata Puolustusvoimien mukaan muun muassa moderneilla panssarimiinan laukaisimilla, valvontajärjestelmillä, viuhkapanoksilla, panssarimiinan käsittelynestolaitteilla, kaukolaukaisimilla ja merkintävälinesarjoilla.

Osa noista korvaavista toimista on asiallista, osa höpötystä.

Esimerkiksi TOC-hyppypanoksen (TO= Take-Off Canister, TOC Landmine) eli tämän ajan ”hyppyheikin” kehityshankkeesta ei toistaiseksi ole tullut mitään konkreettista. Ei kusta eikä paskaa. Panos oli vasta vuonna 2019 menossa testeihin ja esiteltiin tuolloin medialle (IL 28.3.2019, MTV Uutiset 28.3.2019 jne.).

Hehkutettu, miinat korvaava ”hyppykaveri” antaa odottaa itseään – kehittäjä: uusi asejärjestelmä on valmis kesällä (IS 21.1.2021).

Eipä ollut valmis kesällä 2022 eikä edelleenkään edes sinne päin.

Puolustushallinto tilasi siis tuota hyppypanoksesta jo vuonna 2019 esisarjan, jota ei vielä vuoden 2023 keväällä ollut saatu toimitettua Puolustusvoimille (IL 19.4.2023).

Suomi räjäytti viimeiset putkimiinansa tiistaina 18.8.2015, kun sopimuksen mukainen aikaraja oli neljä vuotta sopimuksen voimaantulosta (1.7.2016 mennessä). Siitä alkoi Suomen puolittainen mieron tie, jolla olemme edelleen vailla toimivaa ja uskottavaa puolustusratkaisua Venäjän maajoukkojen offensiiville 1 340 kilometriä pitkällä maarajalla, jossa ei ehkä kyetä luomaan nykyisillä menetelmillä riittävää taistelukentän uskottavaa syvyyttä.

****

Vaikka Suomi on mukana Ottawan sopimuksessa, Suomella oli vuonna 2015 edelleen 16 500 jalkaväkimiinaa. Suomessa oli suurin jalkaväkimiinavarasto kaikista Ottawan yleissopimukseen kuuluvista maista, seuraavina Turkki ja Bangladesh. Suomi on varannut suuren määrän AP-miinoja (Anti-personnel mine, AP mine) ”koulutus- ja tutkimustarkoituksiin”, mistä Suomi on saanut kovasti kansainvälistä kritiikkiä, koska perusteen tarkempi tarkastelu osoittaa koulutus- ja tutkimustarkoitusselityksen perusteettomaksi ja keksimällä keksityksi.

Suomellakin ilmoittama 16 500 säilytetyn jalkaväkimiinan määrä on pysynyt samana joka vuosi vuodesta 2012, mistä seuraa, ettei koulutus- ja tutkimustarkoituksissa ole ollut tarpeen sellaisia miinoja, jotka tuhottaisiin räjäyttämällä. Edellä kerrotusti vuonna 2021 Suomi oli telamiinapuolella hankkimassa 15 000 harjoituslaukaisinta pioneerikoulutukseen. Jos telamiinapuolella koulutus osataan hoitaa ilman räjäytystoimintaa, miksi ei jalkaväkimiinapuolella?

Jos ei räjäytetä, miksi tarvitaan aitoja miinoja?

Ottawan sopimuksessa on Suomen kaltaisia maita, jotka siis pitävät jalkaväkimiinoja joistain muista syistä kuin ilmoittamistaan syistä, Suomen lisäksi yhteensä kahdeksan: Burundi, Cape Verde, Kypros, Djibouti, Etiopia, Nigeria, Senegal ja Togo.

Suomi on taas kerran arvoisessaan seurassa, jos Kyprosta ei lasketa mukaan.

Jos jalkaväkimiinoja halutaan säilyttää, on kerrottava aidot perusteet ilman lapsellista vehkeilyä, joka kertoisi Suomen olevan samanlaisen vehkeilijän kuin vaikkapa Venäjä, Unkari tai Turkki. Pitää olla siis uskottavasti reilu ja rehellinen eikä epämääräinen epäuskottava kiertelijä ja kaartelija. Koskee suomalaisessa yhteiskunnassa erityisesti Puolustusvoimia sille asetettujen tehtävien vuoksi ja sille suodun aseman vuoksi.

****

Kun ei Yhdysvallatkaan kykene luomaan ilman jalkaväkimiinoja uskottavaa puolustusta Etelä-Koreassa Pohjois-Korean rajalla, ei kykene Suomikaan Venäjän rajalla. Yhdysvallat on tuon yksiselitteisesti todennut monella suulla, mutta vastaavaa Suomi ei ole todennut.

Vuoteen 2003 mennessä joulukuun 5. päivänä 1997 tapahtuneen Ottawan sopimuksen hyväksynnän jälkeen seitsemäntoista Naton yhdeksästätoista maasta oli allekirjoittanut Ottawan sopimuksen. Nyt 30 jäsenmaasta vain Yhdysvallat ei ole allekirjoittanut sopimusta, viimeinen sopimukseen liittyjä Nato-maista oli Puola.

Puola tietää kyllä Venäjän metkut vuosisadasta toiseen. Voiko Puola luopua jalkaväkimiinoista? Puola harkitsi pitkään miina-asiaansa ennen kuin päätti luopua.

Yhdysvalloissa on ollut 2010-luvulla miinapolitiikassa ristivetoa demokraatti- ja republikaanihallintojen välillä, mutta edes pasifistinen Obaman hallinto ei kieltänyt miinoja Korean niemimaalla, vaikka muita rajoitteita järjestikin.

Liettuan liittyminen Ottawan sopimukseen tallennettiin 12.5.2003, Viron 12.5.2004, Latvian 1.7.2005, Suomen 1.7.2012 ja Puolan 27.12.2012. Puola oli siis viimeinen Nato-maa Euroopassa, joka liittyi sopimukseen.

Nyt on aika noiden viiden etulinjan maan yhdessä irtautua Ottawan sopimuksesta, suunnitella ja rakentaa kattava puolustuslinja Venäjän vastaille rajoille torjumaan sekä Venäjän maavoimien mahdollisia hyökkäystoimenpiteitä miinoituksineen että myös Venäjän muita rajoihin kohdistamia toimenpiteitä, joista keskeisin on välineellistetyn maahantulon järjestäminen.

Kyse on rautaesiripusta, joka nyt on vaan työstettävä turvaksemme. Tällä hetkellä itärajamme on apposen auki välineellistetylle maahantulolle ja voi sitä offensiivin laajuutta, kunhan lumet sulavat ja lämpö nousee reilusti plussalle. Suomi ei tällä hetkellä ollenkaan hallitse itärajaansa. Orpon hallitus, jossa mukana Perussuomalaiset, ei tunnu saavan mitään aikaan nopeasti ensi keväälle.

Vaikka aitaa ja linnoituksia ei heti rakennettaisi, ne on ainakin suunniteltava tarkasti tarvittavine toimenpiteineen ja aikatauluineen. Minne tulisi miinakentät, minne tulisi panssariesteet, minne kaivettaisiin juoksuhaudat. Kyse olisi Mannerheim-linjasta tai Salpalinjasta à la 2020-luku. Kyse on ajasta ja laajuudesta. Jos Venäjä hyökkäisi, ei Suomella olisi aikaa rakentaa 1 340 kilometriä pitkälle rajalle uskottavia puolustusrakenteita. Viikko tai kaksi olisi liian lyhyt aika Venäjän suomana rakentamisaikana 1 340 kilometrille.

Tiettävästi tuollaista suunnitelmaa juuri tuossa laajuusmuodossa ei Puolustusvoimilla ole, mutta jotain kuitenkin on:

Puolustusvoimat vuokraa maata itärajan maanomistajilta etelän hinnoilla – Rakentaa linnoitteita ja esteitä (HS 13.6.2022).

On tiedettävä aikataulu, missä aikataulussa tuollainen rakennelma saataisiin myös Suomessa aikaan. Kuinka paljon tarvitaan betoniesteitä, jalkaväki- ja panssarimiinoja, kaivinkoneita ja kuorma-autoja. Aikataulu ja resurssit. Tarkka puolustussuunnitelma linnoitustöiden osalta.

Venäjä on pitänyt huolen, etteivät Venäjän rajan uhkakuvat ole muuttuneet miksikään etulinjan maiden osalta 80 vuodessa.

Meidän varauduttava hyvissä ajoin ihan kaikkeen.

Siis aivan kaikkeen mahdolliseen.

Baltian maat Viro etunenässä jo varautuvat, mutta varautuuko Suomi?

Eli siis kertauksena: Suomen, Viron, Latvian ja Liettuan sekä myös Puolan ja Norjan on huolellisesti käytävä läpi se Naton ulkoraja, joka on myös Venäjän ja Valko-Venäjän ulkoraja. On käytävä läpi Venäjän rajaan mahdollisesti kohdistamat sotilaalliset uhkat että muut uhkat, joista keskeisin on välineellisestetty maahantulo aseena ollen kolmansien maiden kansalaiset.

On harkittava tarkoin mahdollisesti tarvittavat linnoitustoimet ja tehtävä puolustussuunnitelmat – mikäli niitä ei ole nykytilanteeseen päivitettynä – tilanteeseen, jossa puolustus on hoidettava ilman syväpuolustuksen mahdollisuutta.