Viron Narva 1993 ja Itä-Ukraina 2019 – Venäjän tavat eivät ole muuttuneet

Yllä olevaan artikkelikuvaan on liitetty vanha valokuva venäjämielisten mielenosoituksesta Viron Narvassa heinäkuussa 1993 sekä hieman tuoreempi valokuva venäjämielisten mielenosoituksesta Ukrainan Donetskissa maaliskuussa 2014.

Mielenosoitusten plakaateissa kahden vuosikymmenen välillä on paljon yhtäläisyyttä.

Narvan mielenosoituskuvan vasemmanpuoleisessa plakaatissa on teksti ”Не отделяйте нас границей от родных!” (”Älkää erottako meitä sukulaisistamme!”). Donetskin mielenosoituskuvan plakaatissa on puolestaan teksti ”Вставай Донбасс! Порвём бандеровскую мразь!” (”Nouse ylös Donbass! Pidättäkää halveksuttavat banderiiitit!”).

Bandera-liike tai banderiitit (Бандеровцы) on ukrainalainen nationalistien järjestö (ОУН-Б), jota johti Stepan Bandera (Степан Бандера) sotavuosina 1940–1945. Tuo liike on nimetty siis entisen johtajansa Stepan Banderan mukaan.

Etenkin Neuvostoliitto käytti sota-aikaan Bandera-termiä (Бандеровцы, Бандера) ukrainalaisten ja venäläisten välisten jännitteiden prosessoinnissa propaganda- ja agitointitarkoituksiinsa. Neuvostoliitto liitti ukrainalaisen Bandera-liikkeen natsimiehittäjiin.

Vuodesta 2014 lähtien Venäjä on luonut samalla tavalla jännitteitä ukrainalaisten ja venäläisten välille Itä-Ukrainassa. Bandera-sanan ohella myös natsi-sana oli venäläisten ahkerassa käytössä Donbassin alueella juuri keväällä 2014.

Käsittelen tässä kirjoituksessa laajasti yhtä tapaa, jolla Venäjä on kyennyt pitämään yllä varsin helposti Itä-Euroopan puskurialuettaan pian 30 vuoden ajan. Kyse tässä yhdessä tavassa – mutta vain yhdessä tavassa monien joukossa – on Venäjän länsirajan läheisyydessä olevista venäläisenemmistöisistä alueista, jotka jäivät Venäjän rajojen ulkopuolelle Neuvostoliiton hajotessa.

Venäjällä on ollut yhtenä päämääränä luoda noille alueille itsehallintolakeja, joilla Venäjä venäläisenemmistöisen asukaskunnan avulla kykenisi saamaan eräänlaisen veto-oikeuden lainsäädännön kautta naapurimaan asioihin. Kyse on tavasta estää puskurivyöhykkeellä olevan naapurimaan suuntautuminen kohti länttä ja pois Venäjän etupiiristä.

Tuo Venäjän harjoittama tapa näyttää edelleen toimivan hyvin eivätkä länsimaat ole tätä toimintatapaa liiemmälti kyseenalaistaneet 30 vuoteen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Suomea ja Ruotsia varten Venäjällä on erilainen taktiikka. Toistaiseksi taktiikka on toiminut Venäjän näkökulmasta hyvin. Suomi ja Ruotsi ovat pysyneet Venäjän toiveiden mukaisesti Naton-jäsenyyden ulkopuolella.

****

Lavrov kehuu Itä-Ukrainan itsehallintolakia” oli uutisotsikko Ylen sivuilla jo viisi vuotta sitten syksyllä 2014 (Yle 17.9.2019).

Ukrainan parlamentti oli hyväksynyt 16.9.2014 lain tiettyjen Donetskin ja Luhanskin alueiden erityisasemasta. Kyse oli Minskin sopimuksen itsehallintolakikirjauksiin liittyvistä alkutoimista.

Edellytämme, että lain kaikki kohdat toteutetaan vastuullisella tavalla.” Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov totesi heti Ukrainan parlamentin päätösten jälkeen.

Samassa yhteydessä Lavrov toivoi, että Ukraina laittaisi Minskin itsehallinto-oikeudet täytäntöön kokonaisuudessaan.

Toistaiseksi Lavrov on saanut odotella jo viisi vuotta itsehallinto-oikeuksien täytäntöönpanoa. Toivottavasti saakin odotella vielä pitkään.

Kyse tässä prosessissa on siitä itsehallintolaista, jonka Venäjä sai presidentti Putinin johdolla helposti puristettua Minskin ensimmäiseen sopimukseen Saksalta ja Ranskalta.

Liittokansleri Angela Merkelistä ja presidentti François Hollandesta ei ollut noissa neuvotteluissa vastusta Putinille. Kaksikko oli Putinille helppo nakki. Länsi oli jakanut Saksan ja Ranskan johdolla itselleen Ukraina-neuvotteluihin huonot pelikortit. Nuo huonot pelikortit länsi jakoi itselleen siinä vaiheessa, kun Merkelille ja Hollandelle ei kelvannut Yhdysvaltojen apu Venäjää vastaan.

Lännellä ei ollut neuvotteluissa takataskussa mitään, jolla kiristää itselle ja Ukrainalle jotakin Venäjältä. Neuvotteluihin ei ole syytä lähteä noin heikolla korttikädellä, jolla Merkel ja Hollande läksivät.

****

Minskin ensimmäinen sopimus solmittiin 5. syyskuuta 2014. Toinen Minskin sopimus solmittiin 12. helmikuuta 2015, mutta tuo sopimus oli vain tulitaukosopimus.

Ensimmäinen Minskin sopimus venäjänkielisenä allekirjoitettuna alkuperäisasiakirjana löytyy täältä. Sopimusteksti englannin kielellä löytyy mm. Ukrainan ulkoministeriön sivuilta (Ministry of Foreign Affairs of Ukraine 8.9.2014).

Sopimusasiakirjaa eivät ole allekirjoittaneet neuvottelijamaiden presidentit. Neuvottelijapresidentit eivät ole myöskään muutoin kirjattuina sopimusteksteissä Putinia lukuun ottamatta.

Sopimusasiakirjan 3. ja 9. kohdat olivat Venäjän päämäärä koko prosessissa:

Implement decentralization of power, including by means of enacting the Law of Ukraine ‘With respect to the temporary status of local self-government in certain areas of the Donetsk and the Lugansk regions’ (Law on Special Status).

Ensure the holding of early local elections in accordance with the Law of Ukraine ‘With respect to the temporary status of local self-government in certain areas of the Donetsk and the Lugansk regions’ (Law on Special Status).

Vapaasti suomennettuna.

Toteutetaan vallan hajauttaminen muun muassa säätämällä Ukrainan lakina ’väliaikaisesta itsehallinnosta tietyillä Donetskin ja Luganskin alueilla’ (laki erityisasemasta).

Varmistetaan alkuvaiheessa pidettävien paikallisvaalien järjestäminen ’väliaikaisesta itsehallinnosta tietyillä Donetskin ja Luganskin alueilla’ säädetyn Ukrainan lain mukaisesti (laki erityisasemasta).”

 Alkuperäisessä venäjänkielisessä sopimuksessa 3. ja 9. kohtien teksti on kirjattu:

Провести децентрализацию власти, в т.ч. путем принятия Закона Украины ’О временном порядке местного самоуправления в отдельных районах Донецкой и Луганской областей’ (Закон об особом статусе).

Обеспечить проведение досрочных местных выборов в соответствии с Законом Украины ’О временном порядке местного самоуправления в отдельных районах Донецкой и Луганской областей’ (Закон об особом статусе).”

”О временном порядке местного самоуправления в отдельных районах Донецкой и Луганской областей (Закон об особом статусе)” -kirjaus on yhtä kuin itsehallintolaki.

Venäjä tietää, että sopimustekstiin kirjattu väliaikaisuus on yleensä yhtä kuin pysyvää. Venäjällä on aina ollut taito tehdä väliaikaisesta pysyvää silloin, kun väliaikainen on ollut Venäjän etujen mukaista.

Neuvo: älä käy keskusteluja venäläisten kanssa väliaikaisuudesta. Kaiken sovitun tulee olla pysyvää ja loppuun asti mietittyä.

Minskin sopimusten kiistellyin sopimusehto on siis edelleen Itä-Ukrainan perustuslaillinen asema, joka konkretisoituu Minskin sopimuksen 3. ja 9. kohtaan. Venäjä on vaatinut Itä-Ukrainalle itsehallintoa jo viiden vuoden ajan ja on syyttänyt Ukrainaa siitä, ettei itsehallintoprosessi ole edennyt.

Venäjällä on aina aikaa odottaa itselleen mieluista ratkaisua silloin, kun hyvät pelikortit ovat omassa kädessä. Ukrainassa Venäjällä ei ole mitään kiirettä, sen sijaan lännellä näyttää nyt jostakin syystä olevan.

****

Venäjän itsehallintolakihankkeet Venäjästä irti pyrkivissä etupiirin ja puskurivyöhykkeen maissa eivät olleet Itä-Ukrainaa koskien Venäjän uusi toimintatapa. Vastaavaa toimintatapaa Venäjä yritti käyttää jo kaksi vuosikymmentä aikaisemmin Itä-Virossa vuonna 1993.

Venäjän etupiiri alkoi hajota juuri Baltian maista. Viron Narva ja koko itäinen maakunta vuonna 1993 on hyvä esimerkki, millä keinoin Venäjä pyrki ja pyrkii edelleen pitämään etupiiriään tavalla ja toisella kasassa.

Tuolloin vuonna 1993 Venäjä ei kuitenkaan onnistunut. Vahingosta viisastuneena Venäjä on ottanut toimintatapaan mukaan myös sotavoiman, jota se on käyttänyt Itä-Ukrainassa itsehallintolakihankkeen edistämiseksi.

Venäjän sotavoiman käyttö ei ole synnyttänyt lännessä sellaisia reaktioita, etteikö Venäjä voisi käyttää sotavoimaa jatkossakin. Länsi ei reagoinut riittävästi Georgian sodassa eikä ei ole reagoinut riittävästi myöskään Itä-Ukrainan sodassa. Länsi näyttää Venäjälle edelleenkin vihreää valoa.

Uskallan väittää, että edelleen käytössä oleva ”itsehallintolaki puskurimaan venäläisenemmistöiselle alueelle” -toimintatapa on Vladimir Putinin luomus 1990-luvun alkupuolelta ja jota hän on kehitellyt vuosien myötä.

Nykyisen Venäjän etupiirin ja puskurivyöhykkeen ytimen muodostavat Natoon kuulumattomat maat puolustusliiton ja Venäjän välissä Jäämereltä Mustallemerelle: Suomi, Ruotsi, Valko-Venäjä, Ukraina ja Moldova.

Baltian maat onnistuivat pääsemään irti tuosta etupiiri-ikeestä oikea-aikaisella ja oikealla politiikalla.

Suomi ei kyennyt eikä ole halunnut kyetä.

****

Четверть века назад, будучи председателем Нарвского городского собрания Владимир Чуйкин пытался организовать референдум, чтобы провозгласить Ида-Вирумаа независимым от Эстонии автономным регионом.” (Postimees 14.6.2018).

Vapaasti suomennettuna:

Neljännes vuosisata sitten Vladimir Tšujkin yritti Narvan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana järjestää kansanäänestyksen julistaakseen Itä-Virumaan Virosta riippumattomaksi alueeksi.

Yläpuolisessa kuvassa esitetty Itä-Virumaa on Suomenlahden ja Peipsijärven välissä olevan kannaksen maakunta, joka liittyy Venäjän rajaan maakunnan suurimman kaupungin Narvan ollessa vain 130 kilometrin päässä Pietarin ydinkeskustasta. Itä-Virumaan asukkaista yli 70 prosenttia on venäläisiä. Kannas on sotilasstrategisesti merkittävä.

Itä-Virumaalla Narvan ja Sillamäen kaupungeissa järjestettiin heinäkuun 16. ja 17. päivänä 1993 laittomat kansanäänestykset. Kysymyksenä kansanäänestyksissä oli alueiden kansallinen ja alueellinen itsehallinto (национальная-территориальная автономия).

Narvan kansanäänestyksessä kansanäänestyksen kysymys sanatarkasti oli:

Хотите ли вы, чтобы Нарва имела статус национально-территориальной автономии в составе Эстонской Республики?

Vapaasti suomennettuna:

Haluaisitteko, että Narvalla on kansallinen ja alueellinen itsehallinto Viron tasavallassa?

Sillamäessä kansanäänestyksen kysymys hieman toisenlainen, mutta samaa perusasiaa kuitenkin kysyttiin.

Venäjän rajassa kiinni olevassa Narvassa 54 prosenttia äänioikeutetuista asukkaista osallistui kansanäänestykseen ja heistä 97 prosenttia kannatti itsehallintoa. Sillamäessä 60 prosenttia äänesti ja 98,6 prosenttia kannatti itsehallintoa.

Virossa perustuslakituomioistuimena toimiva korkein oikeus (Riigikohus, Государственный суд) totesi 11.8.1993 kansanäänestykset pätemättömiksi.

Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että myös Itä-Ukrainassa separatistit järjestivät toukokuussa 2014 ”kansanäänestyksiä”. Donetskin alueen äänestyksessä 89,7 prosenttia äänestäjistä kannatti alueen itsenäistymistä Ukrainasta.

Venäjä järjestää ”kansanäänestyksiä” vain niissä kaupungeissa, joissa tulos on varmuudella noin 90-prosenttinen Venäjälle. Muilla alueilla eikä laajemmilla alueilla kattavasti ”kansanäänestyksiä” ei järjestetä. Tämä oli strategia vuonna 1993 ja tämä oli strategia vuonna 2014. Tämä oli strategia myös Krimillä.

Venäjänkielinen национальная-территориальная автономия -sanayhdistelmä on mielenkiintoinen. Sanayhdistelmä tarkoittaa siis kansallista ja alueellista itsehallintoa, jonka juuret ovat lähes 100 vuotta sitten syntymässä olleessa Neuvostoliitossa sekä Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan perustuslaissa.

Venäjällä kyllä tiedetään osana entistä Neuvostoliittoa, että nuo kansallista ja alueellista itsehallintoa nauttivat alueet voivat olla todella ongelmallisia emämaalle.

****

Neuvostoliiton hajoamisen melskeissä Vladimir Putin siirtyi Itä-Saksasta Leningradiin. Hieman ennen vuoden 1991 elokuussa päättynyttä KGB:n tiedustelu-upseeriuraansa hänestä tuli kesäkuussa Anatoli Sobtšakin johtamaan pormestarinkansliaan uuden kansainvälisten asioiden komitean puheenjohtaja. Muutamaa vuotta myöhemmin Putinista tuli Pietarin ulkomaankauppakomitean johtaja. Pietarin apulaispormestariksi Putin valittiin keväällä 1994.

Sobtšak oli sekä Vladimir Putinin että Dimitri Medvedevin eräänlainen oppi-isä. Kyse oli Sobtšak-Putin-Medvedev kolmikosta, joka näkyy edelleen Putinin ja Medvedevin kesken. Toinen herroista on nyt presidentti, toinen pääministeri. Sobtšak kuoli vuonna 2000, mutta hänen tyttärensä Ksenija Sobtšak jatkaa Venäjän politiikassa varsin mielenkiintoisin ottein.

Viron Narvaan liittyvien kesän 1993 tapahtumien aikaan Putin oli jo nimitetty ulkomaankauppakomitean johtajan virkaan, vaikka monessa lähteessä hänet on kirjattu edelleen kansainvälisten asioiden komitean puheenjohtajana.

Mielenkiintoinen kysymys on, mikä oli Venäjän ja erityisesti Vladimir Putinin rooli Narvan ja Sillamäen kaupungeissa järjestettyihin kansanäänestyksiin, joiden päämäärä oli saada venäläisenemmistöisille alueille kansallinen ja alueellinen itsehallinto.

Kansalliselle ja alueelliselle itsehallinnolle (национальная-территориальная автономия) löytyy siis edellisessä luvussa kerrotusti esikuvia Neuvostoliiton alkumetreillä luotuna.

Kyse oli epävarmojen alueiden liittämistä itsehallintoalueina muodostumassa olevien neuvostotasavaltojen liittoon ja osaltaan myös nykyisestä Venäjästä: История административно-территориального деления РСФСР. Näitä itsehallintoalueita oli esimerkiksi vuonna 1924 perustettu Pohjois-Ossetian autonominen alue (Северо-Осетинская автономная область) ja vuonna 1922 perustettu Tšetšenian autonominen alue (Чеченская автономная область).

Kolmelta suunnalta Virosta pois rajatun Itä-Virumaan maakunnassa oli venäläisliikehdintää jo Viron itsenäistymisestä lähtien, jonka Viron rahauudistus nosti taas pintaan vuonna 1992, kun Venäjän ruplasta luovuttiin.

Narvan tapahtumia on kuvattu mm. edellisessä luvussa mainitussa Postimees-lehden jutussa (Postimees 14.6.2018). Tapahtumia on hyvin kuvattu myös Viron ensimmäisen pääministerin Mart Laarin vuonna 2015 julkaistussa Pööre-kirjassa (Osa 1). Osat 1 ja 2 lähtöteoksina ovat nyt tänä syksynä julkaistu myös suomeksi Viro vuonna nolla -nimisenä kirjana.

Edellisessä luvussa mainittu Vladimir Tšujkin (Владимир Чуйкин) toimi 1990-luvun alkupuolella Narvan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Mart Laar kirjoittaa Pööre-kirjassa, kuinka Pietarissa oleskeleva Vladimir Putin oli huolissaan siitä, olisiko tarpeen lähettää kasakkoja (казакы) Narvanjoen Venäjän puoleiselta rannalta Narvan kaupunkiin. Putin soitti Tšujkinille useita kertoja tiedustellen, tarvitaanko kasakkoja tilanteen vakauttamiseksi.

Putin oli siis valmis tunkeutumaan itsenäistyneeseen Viroon.

Tuon ajan ”kasakka” on yhtä kuin tämän päivän ”pieni vihreä mies”. Tällekin toimintatavalle löytyvät juuret kaukaa Venäjän historiasta eikä perusajatus ole muuttunut miksikään. 1990-luvun alussa synnytetyissä edelleen voimissaan olevissa jäätyneisiin konflikteihin liittyneistä toimijoista käytettiin tuolloin nimitystä ”kasakka” (казак).

Kun presidentti Niinistö esitti aikanaan julkisuuteen kasakka-sanalaskun (esim. IS 10.11.2014), hänellä tuskin kuitenkaan oli tiedossa näiden ”kasakoiden” rooleja Abhasiassa, Moldovassa ja Vuoristo-Karabahissa, joiden jäätyneiden konfliktien syntyy Venäjällä ”kasakat” liitetään. Noilla eteläisillä alueilla kasakat tosin olivat myös etnisinä ryhminä auttamassa Venäjää synnyttämään jäätyneitä konflikteja.

****

Leningradissa elokuvainsinööriksi (киноинженер) opiskellut Vladimir Tšujkin on alun perin kotoisin Moldovasta ja työskenteli siellä Leningradin opiskelun jälkeen televisiossa. Vuonna 1989 hänet lähetettiin Narvaan.

Jos joku väittäisi, että Vladimir Tšujkin olisi KGB-mies ja Narvaan lähettämisestä vastasi KGB, uskoisin välittömästi. Jos joku väittäisi, että tällä herralla ja Putinilla oli yhteyksiä KGB:n kautta 1990-luvun alkupuolella, uskoisin välittömästi.

Vladimir Tšujkin on edelleen aktiivinen ja viimeistään nyt hänen KGB/FSB-taustansa selviävät kaikille. Tšujkin toimii edelleen Viron venäläisten maanmiesten koordinointineuvoston (Координационный совет российских соотечественников Эстонии, КСРСЭ) puheenjohtajana. Noihin virkoihin Venäjän puskurimaissa Suomi mukaan lukien ei ole asiaa ilman riittävää KGB/FSB-taustaa.

Pitää siis olla FSB-mies.

On syytä taas kertaalleen todeta, että Putin on kasvanut KGB-maailmassa ja se värittää kaikkea Venäjän toimintaa ja ennen kaikkea Venäjän toimintatapaoja läpi koko Venäjän hallinnon. Tässä yhteydessä lienee turha viitata Skripaleihin tai FSB:n 29155-ryhmään.

Koordinointineuvostot ovat osa Venäjän tiedustelupalvelun toimintaa etenkin em. puskurivyöhykkeen maissa, joissa on laajempia venäläisvähemmistöjä. Nuo koordinointineuvostot eri maissa ovat varmasti läntisten tiedustelupalvelujen tiukassa valvonnassa.

Suomessa sama organisaatio kuin Virossa pyörii venäjänkielisellä Координационный совет организаций российских соотечественников, проживающих в Финляндии (КСОРС) -nimellä. Satavarmasti tuota organisaatiota valvoo meilläkin Supo silmä kovana.

****

Moldovan Transnistria julistautui itsenäiseksi Moldovasta syyskuussa 1990. Moldova puolestaan julistautui itsenäiseksi Neuvostoliitosta elokuussa 1991. Tšujkinin kotimaa oli siis Moldova. Kesällä 1992 itsenäistymiseen liittynyt konflikti päättyi tosiasiallisesti (de facto) Transnistriaan sijoitetun Venäjän asevoimien 14. armeijan (14-я гвардейская общевойсковая армия) väliintuloon. Alueelle syntyi jäätynyt konflikti, joka on yllä edelleen.

Oleellista Moldovan tilanteessa oli, että Venäjällä oli toimintavalmiudessa olevaa asevoimaa alueella: 14. armeija, jolla oli todellakin riittävä tulivoima. Vuoteen 1995 saakka toiminut 14. armeija oli toimintavalmiudessa kylmän sodan aikaisesta asemastaan.

Venäjä kontrolloi Moldovaa edelleen tuolla lähes 30 vuotta sitten syntyneellä Venäjälle etuja tukevalla konfliktilla. KGB:llä ja myöhemmin FSB:llä on ollut oma roolinsa tämänkin jäätyneen konfliktin syntymisessä ja ylläpitämisessä.

Vladimir Tšujkinin ajatuskulun ongelmaksi Itä-Virumaalla osoittautui kaksi seikkaa. Venäjällä ei ollut riittävää armeijakuntaa rajan pinnassa, vaikka oltiinkin Pietarin rajamailla. Venäjän suuret, mutta jo kuitenkin riudutetut armeijakunnat olivat edelleen etelämmässä ikään kuin kylmän sodan ajan armeijakuntien muodostelmassa, jossa voima oli keskitetty Neuvostoliiton ulkorajoille. Viron mittakaavassa vielä Virossa tuolloin olleet venäläisjoukot olivat keskitetty lännemmäksi Tapaan (Тапа).

Venäjä ei siis ollut vielä vuona 1993 vetänyt kaikkia sotajoukkojaan itsenäistyneestä Virosta.

Vladimir Tšujkin itsekin on todennut Postimees-lehden haastattelussa seuraavaa:

Нарве удалось избежать ’приднестровского варианта’” (Postimees 26.7.2013).

Vapaasti suomennettuna:

Narva onnistui välttämään ’Transnistrian vaihtoehdon”.

Tuo Postimees-lehden kirjoitus kannattaa käydä lukemassa vaikkapa konekäännöksenä. Kuinka Tšujkin ja kumppanit ovat vierailleet Pietarissa ja kuinka Tšujkin on tavannut Putinin juuri kansanäänestyksen aattona 15.7.1993.

Viron tuolloisen pääministeri Mart Laarin tuolloinen erityisedustaja ja nykyinen europarlamentaarikko Indrek Tarand on todennut edellä kuvatusta Narva-episodista lyhyesti:

После референдума Чуйкин был тише травы. Сам он родом из Молдавии, там было Приднестровье, и они пытались устроить в Нарве то же самое. Но в Приднестровье была 14-я армия Лебедя. В Эстонии все российские войска были размещены на западе, войска были в Тапа, а в Ида-Вирумаа не было никого, кто мог бы их поддержать.” (Postimees 14.6.2018).

Vapaasti suomennettuna:

Kansanäänestyksen jälkeen Tšuikin oli hiljaa kuin huopatossutehtaassa [тише воды, ниже травы -sanonta, vertauslähde]. Hän itse on kotoisin Moldovasta. Transnistria on Moldovassa, ja he yrittivät järjestää saman Narvassa. Mutta Transnistrialla oli 14. armeijakunta. Virossa kaikki venäläiset joukot olivat sijoitettuna länteen. Joukot olivat Tapassa eikä Itä-Virumaalla ollut ketään, joka voisi tukea heitä.

Toinen ongelma – ja ratkaiseva sellainen – oli presidentti Boris Jeltsin.

”[Viron ensimmäisen pääministerin Mart] Laarin mukaan Narva-joen toiselle puolelle tuotiin Putinin tuella satoja kasakoita. Putin kysyi monesti Tšuikinilta, pitäisikö kasakat tuoda rajan yli. Tämä [Tšuikin] pelkäsi kuitenkin verenvuodatusta. Lopulta myös Putin alkoi epäröidä, koska ei saanut presidentti Boris Jeltsinin Kremlistä lupaa operaation aloittamisella.” (IS 7.10.2019).

Jeltsin ei ollut KGB-mies. Putin oli. Putin on edelleen KGB-mies.

****

Millaista viestintää Putin ja Jeltsin ovat käyneet Viron tilanteesta tuolloin vuonna 1993, sitä me emme tiedä. Putin ja Jeltsin olivat kuitenkin ilmeisen erimielisiä Venäjän toimista Virossa. Putin on nyt ottanut yhä enemmän opiksi, mikä merkitys sotilasvoimalla on näissä prosesseissa.

Länsi ei ole pysynyt Venäjän perässä. Ukrainassa on käytetty runsaasti Venäjän sotavoimaa Venäjän itsehallintoalueiden luomiseksi. Venäjä ei siis kaihda mitään keinoja tavoitteittensa eteen, kun länsi on valmis antamaan Venäjälle simaa hövelisti.

Putin on siis sataprosenttinen KGB-mies. Hän tietää pienintäkin yksityiskohtia myöten vuosikymmenten vankalla kokemuksella, mikä on ratkaisevaa asioiden saamiseksi itselle myönteiseen päätökseen. Hän tietää KGB-taustansa perusteella prosessien yksityiskohdat tarkasti, joihin lännen johtajat Putinin kanssa neuvotellessaan eivät mitä suuremmalla todennäköisyydellä ole tutustuneet riittävästi. Putin osaa hahmottaa asioiden kehityskulun alusta loppuun.

Harmittelen kovasti lännen kyvykkyyttä, jolla on suurin mitoin riittävästi sotilaallista voimaa, mutta joka nöyrtyy kuitenkin niin helposti Venäjän tahtoon aiheuttaen samalla itselleen suuria ongelmia, jotka samalla sitovat voimavarojamme hyödyttömään. Heiveröinen ydinase-Venäjä on vienyt länttä kuin vierasta sikaa.

Venäjän perusmallit puskurialueen säilyttämiseksi ovat olleet siis samoja jo 1990-luvun alusta lukien. Eikö mistään osta ottaa opiksi?

Venäjä pyrkii luomaan toimien kohteena olevan puskurimaan lainsäädäntöön säädöksiä, joilla estettäisiin maan länsisuuntaus ja liittyminen EU:hun ja Natoon. Venäjän väline on puskurimaassa olevat alueet, joissa Venäjään myönteisesti suhtautuvan venäläisväestön osuus on suuri. Alueen ei siis tarvitse olla asukasmäärältään tai pinta-alaltaan suuri, ratkaisevaa on venäläisväestön osuus.

Pyritään siis luomaan veto-oikeuden omaavia itsehallintoalueita, joille muodostuu juridinen oikeus estää maan suuntaus kohti länttä ja lännen liittojäsenyyksiä.

****

Palataan Itä-Ukrainaan ja nykyaikaan.

Donbassin alue on esitetty yllä olevassa kuvassa. Maakunta – oblast (область) – kuten Viron Itä-Virumaa. Itä-Virumaan tapaan Donbassin alue on kiinni Venäjän rajassa ja alue venäjänkielinen ja venäläisyyteen sidottu alue. Alue on laajuudeltaan riittävä Venäjälle Venäjän asettamiin tavoitteisiin nähden.

Saksan presidentti Frank-Walter Steinmeier on esittänyt Itä-Ukrainaan sotaan ja Minskin sopimuksen eteenpäinviemiseksi mallia, jonka mukaan Itä-Ukrainan separatistialueilla pidettäisiin paikallisvaalit sen jälkeen, kun alueella olevat aseelliset joukot ovat vetäytyneet tai riisuttu aseista. Jos Ety-järjestö hyväksyisi vaalit avoimiksi ja rehellisiksi, saisivat Ukrainaan kuuluvat alueet automaattisesti itsehallinnollisen erityisaseman.

Siis aseman, jota käsittelin tämän blogikirjoituksen ensimmäisessä luvussa ja joka olisi ollut Venäjän mieleen myös Itä-Virossa vuodesta 1993 alkaen.

Puhutaan ”Steinmeierin mallista”, venäläisittäin ”формула Штайнмайера” ja englantilaisittain ”Steinmeier formula”.

Venäjälle on yleistynyt формула Штайнмайера -termin sijaan план Штайнмайера -termi. Jos Venäjällä jonkun poliitikon nimeen liitetään suunnitelma-sana (план), hälytyskellojen pitäisi lännessä soida. Kyse on poikkeuksetta kyseisen poliitikon suunnitelmista Venäjän etujen ajamiseksi tietoisesti tai tietämättään. Nuo ”suunnitelmat” eivät ole esittäjälleen eduksi muualla kuin Venäjällä. Suomeen liittyen on olemassa ”Kekkosen suunnitelma” (план Кекконена) ja ”Niinistön suunnitelma” (план Ниинистё) (US-blogi 24.8.2016).

****

Jos Itä-Viroon olisi syntynyt tuo venäläinen itsehallintoalue vuonna 1993, Viro ei olisi vieläkään EU:n jäsenmaa eikä myöskään Naton jäsenmaa kuten ei Suomikaan.

Ilman Baltian maiden Nato-jäsenyyttä Itämeren turvallisuustilanne olisi nyt katastrofaalinen.

Ukrainan presidentti Vladimir Zelenskij (Владимир Зеленский) on haparoinut Steinmeierin mallissa ja saattaa langeta tähän Saksan ja Venäjän luomaan ansaan, jota Ranska aktiivisesti tukee. Tosin Ukrainan kansa on jo noussut kaduille vastustamaan prosessissa, jonka lopputulos olisi Venäjän hallitsema itsehallintoalue Itä-Ukrainaan.

Ukraina nikottelee – aivan oikein – Steinmeierin mallin mukaisesti laadittua aineistoa. Laadittuja asiakirjoja skannattuna voi käydä tarkastelemassa esim. ukrainalaisella Дзеркало тижня -lehden ZN-sivustolla (ZN 2.10.2019-1 ja ZN 2.10.2019-2).

Ukrainan puolelta aineiston on allekirjoittanut Ukrainan entinen pääministeri ja presidentti Leonid Kutšma (Леонид Кучма) ja separatistein puolelta Natalia Nikonorova (Наталья Никонорова, Donetskin tietyn alueen edustaja, отдельных районов Донецкой области) ja Vladislav Dejnego (Владислав Дейнего, Luhanskin tietyn alueen edustaja, отдельных районов Луганской области). Venäjän puolelta allekirjoittaja on Boris Gryzlov (Борис Грызлов).

Miksi Ukrainan ei tule suostua luomaan Itä-Ukrainaan itsehallintomallia venäläisille? Miksi läntisen Euroopan ei tule ajaa Saksan luomaa Steinmeierin mallia?

Jos paikallisvaaliäänestys toteutuisi ja itsehallintolaki lopputuloksena astuisi voimaan, se tarkoittaa, ettei Ukraina voisi liittyä Natoon eikä EU:hun. Ukraina ja läntinen maailma antaisi Venäjälle sen haluaman veto-oikeuden.

Pohjimmiltaan kyse on siis siitä, kuinka vankasti kukin Natoon kuulumaton valtio kuuluu Venäjän Suomi-Ruotsi-Valko-Venäjä-Ukraina-Moldova-puskurialueeseen.

Ukrainan valinnanvapaus menisi ja maa olisi jatkuva Euroopan epävakauslähde. On huomioitava nyt myös Nord Stream 2 -kaasuputken valmistumisen vaikutus Ukrainaan ja samalla koko Eurooppaa epävakauttavana asiana. Tässä kaasuputkiasiassakin Ukrainan ja koko Euroopan vakauden tuhoaja on Saksa.

Nord Stream 2 -kaasuputken valmistumisen jälkeen todennäköisesti jo ensi vuonna Venäjän ei tarvitse tuoda maakaasua yhtään kuutiosenttiä Ukrainan kautta. Samaan aikaan siis Venäjä olisi Itä-Ukrainan itsehallintoalueen kautta vaikutusvaltainen Ukrainan lainsäädännössä.

Ukraina olisi siis Venäjän vapaata riistaa Saksan tukemana. Käytännössä Ukraina olisi menettänyt itsemääräämisoikeuden täydellisenä.

Ukraina voisi muuttaa linjaansa Suomen tapaan vain Venäjän romahduksessa. Venäjä romahti viimeksi 30 vuotta sitten. Lännen ei pidä olla niin tyhmä, että sopisi Venäjän kanssa sellaista, jota joutuisi myöhemmin katumaan vuosikymmeniä. Viittaan tällä ennen kaikkea Saksasta syötettyihin puheisiin Saksan yhdistymisen aikaan, ettei Nato laajene Itä-Euroopassa eikä varsinkaan vanhoihin neuvostotasavaltoihin.

Itä-Ukrainassa mahdollisesti tapahtuvien paikallisvaalien – käytännössä itsehallintoalueen kansanäänestyksen – hyväksyminen olisi länneltä yhtä typerä linjaus kuin aikanaan se, että vanhat neuvostotasavallat ovat ikään kuin Venäjän sovittua etupiiriä ja vain Baltian maat olivat poikkeus.

Ukrainan liukuminen Venäjään tiukemmin sidotuksi puskurialueeksi Itä-Ukrainan itsehallintoalueen luomisen ja Nord Stream 2 -kaasuputken myötä korostaisi Venäjän etuoikeuksia ja heikentäisi salakavalasti myös Suomen asemaa: lukittaisiinko lännessä Suomikin Ukrainan tapaan Naton ulkopuolelle ja Venäjän osittaiseen etupiiriin?

****

Venäjän ruokahalu kasvaa syödessä, jos helposti saatavaa ruokaa on tarjolla. Länsi tarjoaa tällä hetkellä Venäjälle helposti saatavaa ruokaa.

Venäjä ottaa aina niin paljon siimaa, kuin sitä sille annetaan. Oleellinen asia tässä siiman antamisessa on Saksan Eurooppa-aseman muuttuminen Yhdysvaltain kustannuksella Neuvostoliiton hajottua. Taloudellisesti vahvan mutta ulko- ja turvallisuuspoliittisesti heikon Saksan painoarvon kasvu Euroopassa Yhdysvaltojen painoarvon kustannuksella on syönyt koko Euroopan turvallisuutta.

Euroopassa on nyt sodittu kunnolla, kun kylmän sodan aikaan ei sotia ollut ollenkaan ja jolloin myös Yhdysvaltain rooli Euroopassa oli ehdoton. Moni eurooppalainen ihminen on maksanut käydyissä sodissa hengellään, ettei Saksa ole kyennyt uudistamaan ulko- ja turvallisuuspoliittista rooliaan nykyajan vaatimuksille.

Saksaa on pitkälti syyttäminen myös siitä, että Turkki voi pitää EU:ta liipasimella pakolaiskysymyksellä.

Euroopan Natoon kuulumattomat Venäjän puskurivyöhykkeen maat ovat Euroopan jatkuva epävakauslähde. Ovat olleet jo kohta kolme vuosikymmentä. Tuosta epävakauslähteistä olisi viimein syytä päästä vähitellen eroon. Kaikki Euroopan sodat Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ovat liittyneet Natoon kuulumattomiin maihin. Nato-maissa ei ole sodittu.

Mitä pahaa Eurooppa onkaan tehnyt, kun sen turvallisuutta aina on terrorisoimassa Saksa ja Saksan ohella Ranska?

Iso-Britanniaa ja Yhdysvaltoja tulee vielä ikävä, jos läntisen Euroopan Venäjä-politiikka on Saksan ja Ranskan varassa.

 

 

+7

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu