Yhdysvaltojen asevarastot Norjassa – Sieltä ehkä ammennetaan sotaohjuksia myös Suomeen, jos HX-hävittäjä amerikkalainen, osa 2/2

Palataan tässä kahden kirjoituksen kirjoitussarjan jälkimmäisessä osassa kysymykseen, miten oikein Yhdysvaltojen asevarastot Norjassa liittyvät Suomen HX-hävittäjähankintaan.

Yhdysvaltojen Norjassa käytössä olevista kahdeksasta kallioluolasta Kalvåassa on myös sotilaallisen ilmatoiminnan tukitoimintalaitteiden (Aviation Support Equipment, ASE) varasto (air/ground cave). Kallioluolavarastot ovat lisäksi myös lentokenttien vierellä Værnesissa sekä Ørlandissa.

Yhdysvallat on tiettävästi varastoinut noihin luoliin myös ilma-alusaseistusta. Ilma-alusaseistuksen varastoiminen ei kuitenkaan ole kallioluolavarastojen perusidea ainakaan niin, että varastoidut tavaralajit olisivat samassa varastossa sekaisin.

Norjan hävittäjävalinta oli aikanaan reilu vuosikymmen sitten vuonna 2008 Lockheed Martinin F-35. Pidän todennäköisenä, että Suomen valinta on vastaava. Tosiasiallisesti valintaprosessi on saatettu Suomessa jo siihen pisteeseen, ettei todellisia vaihtoehtoja enää ole muita.

Mielestäni juuri näin on hyvä. Suomi tekee hyvän valinnan ja sitoutuu siihen sotilaalliseen voimaan, johon on syytä sitoutua Venäjän ollessa rinnallamme tästä ikuisuuteen. Emme ole ostamassa rautaa vaan turvallisuutta.

Suomi on jo linkittynyt varsin pitkälle niin Norjaan kuin myös F-35-hävittäjävalintaan.

Linkitys oli harkittua edellisen Puolustusvoimien komentajana vuosina 2014–2019 toimineen Jarmo Lindbergin aikana. Hävittäjälentäjä Jarmo Lindberg toimi myös Ilmavoimien komentaja vuosina 2008–2012, joten Ilmavoimien asiat lienevät olleet hänelle Puolustusvoimissa kaikkein tutuimmat. Sotilasuransa jälkeen Lindberg toimi lyhyen aikaa myös Lockheed-Martinin F-35-konsulttina Suomen HX-hankkeessa, mistä Suomen puolustushallinto ärtyi sangen näyttävästi.

”Useat haastatelluista arvioivat, että puolustusvoimain edellinen komentaja Jarmo Lindberg ei saanut jatkokautta muun muassa siksi, että hän suhtautui julkisuudessa liian myönteisesti Natoon ja korosti harjoittelun tärkeyttä amerikkalaisten kanssa. Lindberg kyseenalaisti EU:n yhteisestä puolustuksesta puhumisen mielekkyyden.

Niinistö nimitti Lindbergin tilalle kenraali Timo Kivisen. Virkaanastujaisissaan elokuussa 2019 Kivinen väläytti kansainvälisten harjoitusten vähentämistä.” (IL 2.10.2020).

****

Suomi-Norja-F-35-yhteistyö on syntynyt pitkälti suomalaislähtöisen Patrian ja norjalaisen Kongsbergin yhteistyön kautta. Suomen valtio myi 49,9 prosenttia puolustusteollisuusyhtiö Patria Oyj:stä Kongsberg Defence & Aerospace AS:lle (KDA) vuonna 2016.

Kongsberg ja Patria perustivat Suomeen ohjusteknologioiden osaamiskeskuksen vuonna 2018 (Patria 18.1.2018). Nasams-ilmapuolustusjärjestelmän ja RWS‑järjestelmien (Remote Weapon Station) toimitusten parissa Kongsberg ja Patria ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä, mikä nyt saattaa tuottaa tulosta myös Yhdysvaltoihin (Patria 30.6.2020).

On lyömätön tosiasia, että Kongsbergin ohjuskehittely perustuu pohjimmiltaan Raytheonin ohjusteknologiaan ja ohjuksiin. Yrityksen yhteistyö on tuloksellista Yhdysvaltojen ja Norjan hallitusten siunauksella.

Suomeenkin hankitun Nasams-ilmapuolustusjärjestelmän ohjus on yhdysvaltalainen Raytheonin Amraam ER (Raytheon Missiles & Defense, AMRAAM Missile), jota Suomi käyttää myös Horneteissa.

Suomalaislähtöisen Patrian ja Norjan valtion yksi yhteistyö F-35:ssa on räjähtävä panssarilävistysammus, jota valmistaa Nammo AS. Norjan valtio ja Patria (Patria Industries Oy) omistavat kumpikin tasan 50 prosentin osuuden myös Nammo AS:sta.

Käsittelin Kongsberg-Patria-F-35-yhteistyötä kirjoituksessa otsikolla ”Suomen Patria ja Norjan Kongsberg – nuo valtioiden yritykset ja F-35-hävittäjät” (US-blogi 3.10.2019).

Suomi on sidottu Patrian kautta F-35:een myös hävittäjien huolto-, korjaus- ja kunnossapitotehtävissä Patrian omistaman AIM Norvay -yhtiön kautta. Käsittelin tuota asiaa kirjoituksessa otsikolla ”Norjan ja Suomen F-35-hävittäjät – päätös on tehty jo kauan sitten” (US-blogi 29.9.2019).

Suomi on siis jo hyvin pitkälti sidottu F-35:een Patria-Kongsberg-konstellaation kautta. Muiden hävittäjämyyjien on hankala luoda esimerkiksi vastaavaa huoltojärjestelmää, johon Patria on jo sidottu F-35:ssä Kongsbergin kautta. Korjaus- ja huoltojärjestelmän vaateet Suomen puolustushallinto on kirjannut HX-hankeen tarjouspyyntöasiakirjoihin.

Puoliksi norjalaisten omistama Patria on nyt myymässä Yhdysvaltojen armeijalle RWS:n puitteissa Nemo-kranaatinheitintorneja (”NEw MOrtar”) ja myytävien tornien kappalemäärä olisi peräti 700.

Mittava Nemo-kauppa ratkennee, jos Yhdysvaltojen armeija toteaa testauksissa kauppatavaran ostokelpoiseksi ja kun Suomi on tehnyt hävittäjävalinnan. Yhdysvallat on virutellut myös Suomelle tärkeää jäänmurtajahankintaansa, mutta siinäkin Suomen mukanaolosta saataneen päätöksiä, kun Suomi on tehnyt hävittäjävalinnan.

Kyse on teollisesta yhteistyöstä, vanhalla termillä reilusti sanoen vastakaupoista, kirjattiinpa lakiin julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista (29.12.2011/1531) tai EU:n puolustus- ja  turvallisuushankintadirektiivin (2009/81/EY) mitä hyvänsä. Sekä Laivue 2020- että HX-hävittäjähankkeessa teollisen yhteistyön minimiosuudeksi on asetettu 30 prosenttia hankinnan kokonaisarvosta.

On tosiasia, että Suomi-Norja-F-35-paketti alkaa olla etukäteen niin tiivis, että Suomen hävittäjähankinta tulee olemaan F-35. Siitä ovat pitäneet ja pitävät edelleen huolta norjalaiset ja kauempana taustalla Yhdysvallat.

****

Palataan hävittäjäohjuksiin. Pitkän kantaman ja keskipitkän kantaman ohjuksia on pidettävä hävittäjän pääaseistuksena. Tuo ohjusaseistus ratkaisee pitkälti Suomen kaltaisen laajan maan ilmapuolustuskyvykkyyden, kun ohjustorjuntaan ilmatorjuntaohjusjärjestelmillä ei ole liiemmin satsattu.

Kyse on sekä ilmasta ilmaan laukaistavista ohjuksista (air-to-air missile, AAM) että  ilmasta maahan laukaistavista ohjuksista (air-to-surface missile, ASM).

Ei ole järkeä ostaa 10 miljardilla hävittäjärautaa ilman täysitehoista ohjusaseistusta. Sama ei enää ole mahdollista, miten toimittiin edellisen hävittäjähankinnan yhteydessä.

Täyden palvelun ohjusaseistus Horneteihin hankittiin vasta toisen elinkaaripäivityksen (MLU 2) yhteydessä 2010-luvulla. Enää tuo toimintamalli ei ole mahdollista. Amraam-ilmataisteluohjukset ovat toki olleet mukana Hornet-aseistuksessa aikaisemmin MLU 1:n hankinnassa ja ne päivitettiin uudella versiolla MLU 2:ssa (Ilmavoimat, MLU 1 ja ML 2).

”Ohjusten tämänhetkistä lukumäärää ei ole kerrottu mutta karkea arvio voisi olla kymmenen ohjusta konetta kohti. Näin laskien Suomessa olisi kuutisen sataa ilmataisteluohjusta. Jos kuusisataa ohjusta uusitaan, hinta on vähintään 1,2 miljardia euroa.” (Yle 3.10.2020).

Kyseinen juttu otsikolla ”Hävittäjäpäätöksen yhteydessä ratkeaa myös, mikä on niiden tärkein ase eli ilmataisteluohjus: Onko se amerikkalainen Amraam vai eurooppalainen Meteor?” kannattaa käydä lukemassa.

Edellä mainitussa toimittaja Timo Keräsen kirjoittamassa jutussa arvioitiin tarvittavaksi ilmataisteluohjusmääräksi kymmenisen ohjusta per hävittäjä, jotta koko hävittäjäkalusto olisi kutakuinkin käyttökelpoinen ilmataisteluihin potentiaalillaan joksikin aikaa. Tuon arvion jakavat toisaalta asiasta perillä olevat ilmasodankäynnin sotilasasiantuntijat, toisaalta se, kuinka paljon ohjuksia on kerrallaan hävittäjään ladattavissa.

****

Yhdysvaltain puolustusministeriön alainen Defense Security Cooperation Agency (DSCA) on hyödyllinen niille, jotka seuraavat Yhdysvalloista tapahtuvia eri valtioiden aseostoja tapauksissa, joissa tarvitaan kongressin vientilupa.

Jos Suomi ostaa HX-hävittäjät Yhdysvalloista, myynti tapahtuu Foreign Military Sales (FMS) -menettelyn kautta, jolloin juridinen myyjä Suomelle on Yhdysvaltain liittohallitus.

DSCA julkaisi 9.10.2020 kaksi ilmoitusta, joissa kyse oli HX-hankkeen yhdysvaltaishävittäjävaihtoehtojen myyntiluvista seuraavasti:

• F-35 Joint Strike Fighter Aircraft: DSCA 20-66, 9.10.2020 ja Transmittal No. 20-66 9.10.2020
• F/A-18E/F Super Hornet Aircraft: DSCA 20-67, 9.10.2020 ja Transmittal No. 20-67 9.10.2020

Noita myyntilupia ja niihin sisällytettyä aseistusta on jo käsitelty suomaismediassa (esim. Yle 9.10.2020, HS 15.10.2020 ja IS 20.10.2020).

Kirjoituksissa on kummasteltu, minne DSCA:n myyntiluvista ovat jääneet ilmataisteluohjukset tai tutkaohjukset tai tutkahakuiset keskipitkän ja pitkän kantaman ilmataisteluohjukset, kuten noissa kirjoituksissa samaa ohjusta nimitellään. Siis ohjukset, joilla tuhotaan vihollisen ilma-aluksia vähintään keskipitkällä kantamalla ja jotka meillä tällä hetkellä Horneteissa ovat Amraam-ohjuksia.

Noissa suomalaismedian kirjoituksissa ei ole juurikaan käsitelty jostain syystä yhdysvaltatarjokkaiden ilmasta maahan laukaistavia ASM-ohjuksia. Mitä kyvykkyyttä Yhdysvallat olisi meille tuon suhteen myymässä. Venäjän rajassa kiinni olevissa etulinjan maissa hävittäjien ilmasta maahan kyvyllä on suuri merkitys – oikeastaan ratkaiseva –  ja siitä lisää myöhemmin.

Se, ettei AAM-ohjuksia – siis ilmasta ilmaan laukaistavia ohjuksia – ole kirjattu 9.10.2020 julkaistuissa myyntiluvissa, ei ole sattumaa tai vahingossa tapahtunut.

Mutta se, miksi niitä ei ole kirjattu myyntilupiin, ei ole selvää. Onko puolustushallinnon tarjouspyyntö laadittu niin, ettei niitä vielä tässä vaiheessa nimetä vai onko tarjouspyynnöstä jätetty tuo ohjustyyppi tarkoituksella pois?

Kuuluuko ohjusmäärittely vasta meneillään olevan viimeisen neuvottelukierroksen jälkeen hävittäjävalmistajille lähetettäviin lopullisiin tarjouspyyntöihin, mikä tapahtuu ensi vuoden alkupuolella?

Tarjoajien mahdollisuuksia esittää eri vaihtoehtoja Suomen vihollistahojen ilma-alusten eliminoimiseksi ilmassa ei tiettävästi ole rajoitettu, vaikka aika vaikeaa vielä tällä hetkellä on esittää muuta vaihtoehtoa kuin AAM-tyypin ohjusta.

****

Yhdysvallat on uusimassa Amraam AIM-120 -ohjuksia ja tuskinpa tuota pikkuhiljaa käytöstä poistuvaa vanhaa ohjusta enää tarjottaisikaan. Amraam AIM-260 -ohjuksien, joiden moottorit eivät kuitenkaan vieläkään ole ramjet-moottoreita, pitäisi olla laajemmassa käytössä viimeistään vuosikymmenen puolivälissä, kun HX-hävittäjien toimitus Suomen Ilmavoimille alkaa.

Yhdysvaltojen ilmavoimat ja Raytheon solmivat 125 miljoonan dollarin sopimuksen Amraam-ohjusten nelivuotisesta parantamisohjelmasta (system improvement program) 9.10.2020 (FA8675-20-D-0002 9.10.2020).

Valmista pitäisi olla 30.9.2026. Sopimus on IDIQ-tyyppinen (indefinite-delivery/indefinite-quantity) sopimus (määrittelemätön toimitus/määrittelemätön määrä).

Huomioikaa tuon sopimuksen päivämäärä. Se on sama kuin DSCA:n Suomen HX-hankintaa koskevat myyntilupailmoitukset: 9.10.2020.

Onko tuon takia Yhdysvallat jättänyt myyntiluvissa keskipitkän kantaman AAM-ohjusasian vielä auki?

Vai onko Suomen ratkaisu sama kuin Norjalla on jo hankittujen ja melko uusien Amraam-ohjusten suhteen?

Se, miksi Yhdysvallat osaltaan on nyt kiireellä uusimassa Amraam AIM-120 -ohjustaan, johtuu Venäjän kehittyneestä kyvykkyydestä torjua ilmasodassa tuo suosittu ohjustyyppi.

Venäläiskyvykkyydestä yksi esimerkki Intiasta.

Intian ilmavoimien Suhoi Su-30MKI -hävittäjä (Сухой Су-30МКИ) kykeni eksyttämään Pakistanin ilmavoimien laukaiseman Amraam AIM-120 -ohjuksen. Intialaishävittäjä kykeni vielä päälle tuhoamaan kyseisen Amraam-ohjusvarustetun F-16-hävittäjän. Ajankohta oli 27.2.2019.

Kyse Amraam-ohjusharhautuksessa oli venäläisvalmisteisen hävittäjän ohjattavuudesta korkeissa g-voimissa ja elektronisen sodankäynnin kyvykkyydestä suojauksessa (electronic warfare pods). Venäjällä suunnitelluille sotilaskoneille oli ominaista jo aikaisemmin kyvykkyys suuriin nopeuksiin, ohjattavuus suurissa nopeuksissa ja g-voimissa sekä korkea lentokorkeus. Nyt lisäsi vielä päälle on toimiva elektronisen sodan käynnin kyvykkyys.

Suomessakin vanhoilla MiG 21 BIS -hävittäjällä noustiin aina jopa yli 20 kilometriin. Puolustusvoimien entinen komentaja, kenraali Jarmo Lindbergin MiG-korkeusennätys on 21 450 metriä (IL 14.12.2019, Tekniikka & Talous 13.12.2019). Noissa korkeuksissa olevan hävittäjän torjunnassa alkaa olla jo teknisiä haasteita, sen sijaan ohjusten laukaisu kohti maan kamaraa onnistuu hyvin.

Suomella ei ole pelkällä Nasamsilla riittävää yli kymmeneen kilometriin ulottuvaa korkeatorjuntakyvykkyyttä ja kaikki noissa korkeuksissa on vielä tässä vaiheessa uusien hävittäjien varassa.

Intiassa Amraam-ohjuksen ja F-16-hävittäjän tuhoamisesta vastannut Bison Squadron No. 51 -laivue alkoi käyttää itsestään ”AMRAAM Dodgers” ja ”Falcon Slayers” -lisänimeä. Dodger on suomennettuna välttelijä (tai tässä tapauksessa paremmin ehkä väistäjä) ja slayers on tappaja.

Falcon-sana tulee F-16-hävittäjästä (Lockheed Martin F-16 Fighting Falcon).

Pian tuon jälkeen Yhdysvallat alkoi miettiä jo ikääntyneen Amraam-ohjuksen uudistamistarvetta. Helmikuinen tapahtuma vuonna 2019 oli suuri kolaus Yhdysvalloille saaden Kremlissä suut varmasti hymyyn.

****

Palataan pitkän kantaman ilmataisteluohjuksiin. Palataan Suomen ja Norjan pitkäkantaman ilmataisteluohjuksiin ja niiden DSCA-myyntilupiin.

Suomi sain DSCA-ostoluvan 300 kappaleen Amraam AIM-120C-7 -ohjushankinnalle (DSCA 08-43, 11.7.2008 ja Transmittal No. 08-43 11.7.2008) jo vuonna 2008 MLU 1:n yhteydessä. Ostovaltuutuksen arvo oli 435 miljoonaa dollaria.

Suomi ei hankkinut 300 ohjusta. Suomi ei ostanut lähellekään 300 ohjusta ja tuolla ylimitoitetulla ostovaltuutuksella Suomi yritti vain luoda kuvaa Venäjälle ilmataistelukyvykkyydestään. Venäjä tietää kyllä Suomen harhautusyrityskuvion.

Vaikka Suomi olisikin ostanut täydet 300 ohjusta, 300 ohjuksenkin määrä on kuitenkin vain noin puolet, jos ohjusmäärä katsottaisiin edes kohtuulliseen potentiaaliin eli noin kymmenen ohjusta per hävittäjä.

Sama asia voidaan katsoa myös tosin: tehokas operatiivinen hävittäjämäärä on vain noin puolet hankintamäärästä ollen 30–40 hävittäjää, minkä Suomi kykenee kerrallaan samaan ilmaan.

Edes tuolla 300 ohjuksen ohjusmäärällä eivät suomalaishävittäjät tiputa kymmentä venäläishävittäjää, kuten Puolustusvoimat on kovasti uhonnut HX-hankkeen ohjelmajohtaja Lauri Purasen sekä Ilmavoimien operaatiopäällikkö, eversti Juha-Pekka Keräsen suulla (Puolustusvoimat, tiedote 28.8.2020).

Venäjä ei ole laatinut ilmasotastrategiaansa niin, että tuohon tiputtamistahtiin Suomen Ilmavoimilla löytyisi edes mahdollisuus. Sen me olemme nähneet ja todenneet Syyriassa Venäjän ilmavoimien toiminnasta.

Norja on hankkinut myös aikanaan Amraam AIM-120C-7 -ohjuksia 15.11.2017 ja 26.2.2014 päivätyillä ostovaltuuksilla yhteensä 60 + 36 kappaletta (DSCA 17-51 15.11.2017 ja Transmittal No. 17-51 15.11.2017 sekä DSCA 13-77 26.2.2014 ja Transmittal No. 13-77 26.2.2014) hintaan 170 + 80 miljoonaa dollaria.

AIM-120C-sarjan ohjuksilla enimmäiskantomatka on vähän toista sataa kilometriä, kun ja jos sata kilometriä asetetaan keskipitkän kantaman AAM-ohjuksen rajaksi.

Venäjä mitoittaa hävittäjiensä toimintaa sen vihollistahon hävittäjien ilmataisteluohjusten kantamalla. Miksi mennä kantaman sisään, jos hävittäjille ja muille sotilaallisille ilma-aluksille määrätyt tehtävät ovat suoritettavissa kantaman ulkopuolella ja lisäksi vielä oman ilmatorjunnan suojaamana?

Myyntilupahintatietojen perusteella laskettu Amraam-ohjusten hankintahintapaketti Suomelle olisi ollut 1,45 miljoonaa dollaria per ohjus ja Norjalle 1,56 miljoonaa dollaria per ohjus. Paketit sisältävät paljon muutakin kuin vain pelkän ohjuksen.

Norjan uusien F-35-hävittäjien keskipitkän kantaman AAM-ohjuksina toimivat em. AIM-120C-7-ohjukset. Ensimmäiset testit suoritettiin maaliskuussa 2019 Ørlandin lentotukikohdasta luoteeseen sijaitsevalla Haltenin ampuma-alueella (Halten skytefelt, YouTube, Første skarpskyting med norsk F-35 9.3.2019).

Jos Norjalle kelpaa jo hankitut AIM-120C-7 -ohjukset uusiin F-35-hävittäjiin, kelpaako ne myös Suomelle, vaikka eivät ole enää ohjusteknologian terävintä kärkeä? Onko näin Puolustushallinto AAM-ohjuskyvykkyyden ratkaissut jo tarjouspyyntöjä väsätessään?

****

Norjan hävittäjähankinnassa aikoinaan Dassaul Aviationin (kotisivut) Rafale-hävittäjä poistettiin kilpailusta. Kun vielä tuolloin EADS:n Eurofighter vetäytyi, kilpailussa olivat enää F-35A ja päivitetty JAS Gripen. Loppuvaiheessa täysin epäsuhta kilpailijakaksikko siis, mikä teki hävittäjähankinnan norjalaisille helpoksi. EADS on nykyään Airbus Group (kotisivut).

Aikanaan paljastetut WikiLeaks-asiakirjat viittaavat siihen, ettei Norjan hävittäjähankinnassa ollut koskaan todellista kilpailua. Valinnaksi oli asetettu F-35A alusta alkaen.

Sama on tosiasiallisesti Suomessa, muttei aivan niin suorasukaisesti kuin aikanaan Norjassa.

Norja korvaa vanhan 57 hävittäjän laivaston uudella 52 hävittäjän laivastolla. Keski-Norjassa sijaitseva Ørlandin lentotukikohta on ja tulee olemaan Norjan tärkein hävittäjälentokoneiden tukikohta (Ørland flystasjon, Google maps-01, 63°41’44.9″N 9°36’24.8″E).

Ørlandin lentotukikohdan perustivat jo saksalaiset Toisen maailman sodan aikaan vuosina 1941–44. Saksalaisten yksi keskeinen päämäärä oli Ørlandista käsin toimivilla ilmavoimilla estää liittoutuneiden avustuskuljetukset Pohjois-Atlantilta Murmanskiin. Sotastrategisesti natsi-Saksalle riitti Skandinavian niemimaalla Norjan valtaaminen, Ruotsi ei ollut tarpeen sotilaallisille tavoitteille.

Jo vuonna 1952 vain kolmisen vuotta Naton perustamisesta Ørlandin lentokenttä saatettiin Naton tuolloisten standardien mukaiseksi, mikä käytännössä tarkoitti, että Yhdysvalloilla oli tarvittaessa kyvykkyys sodassa tuhotussa Euroopassa käyttää kenttää Nato-alueen puolustamiseen Neuvostoliittoa vastaan.

Vuonna 2011 Norja tekin päätöksen, että Ørlandista tulee uusien F-35-hävittäjien päätukikohta.

Toinen tukikohta on Harstadin/Narvikin lentotukikohta Evenesissä Pohjois-Norjassa (Evenes flystasjon, Google maps-02, 68°29’22.3″N 16°41’05.4″E). Evenes on Naton 24/7-toiminnan ja lyhyen varoitusajan etuvartio Venäjään nähden.

Käsittelin Norjan F-35-hävittäjäsijoittelua tarkemmin kirjoituksessa otsikolla ”Suomen HX-hanke – myös alle 50 hävittäjää riittäisi” (US-blogi 2.6.2020).

Ørlandin lentotukikohta on sama lentotukikohta, jossa on yksi Yhdysvaltojen käytössä oleva kallioluolavarasto. Yhdysvaltojen käytössä olevan varaston koko on 1 837 m² (19 768 ft²), loppu Norjalla. Ei ole tarkalleen tiedossa, miten Yhdysvaltojen ja Norjan käytössä oleva kallioluolasto jakautuu.

Norja toteuttaa Ørlandissa mittavia rakennustoimia uusien F-35-hävittäjien myötä. Oheinen kuva on rakennusliike AF Gruppenin (kotisivut) sivuilta. Yritys toteuttaa Ørlandissa Norjan puolustusvoimien rakennuslaitoksen (Forsvarsbygg) tilaamia rakennustöitä (AF Ggruppen, Kampflybase Ørland, Forsvarsbygg 25.6.2014). Rakennushankkeen kokonaislaajuus olisi AF Gruppenin mukaan 40 000 neliötä.

Artikkelikuvassa on esitettynä Ørlandin lentotukikodan yhden hävittäjävaraston kalliosuoja-aukko ja Norjan F-16-hävittäjä vuonna 2016.

Oheisessa satelliittikuvassa on esitetty Ørlandin lentotukikodan tämänhetkisiä syöttöjä kallioluolastoon. Syöttöjä on yhteensä lähes kymmenen kappaletta. Pyöreää aluetta käytetään puolestaan odotustilana kiitoradalle pääsyyn ja niitä on enemmän kuin syöttöjä.

Trondheimin alueelle Norjan on keskittänyt todellakin rutkasti sotavoimaa. Trondheimin alueella on siis myös Yhdysvaltain käytössä olevaa kahdeksan kallioluolavarastoa, joista yksi tosiaan on Ørlandin lentotukikohdassa yhdessä norjalaisten kanssa.

Kyllä norjalaisten kelpaa.

****

Niin Norjan kuin myös Suomen pitkän kantamien omat AAM-ohjusten määrät eivät ole niin korkeat, että niillä pitkään käytäisiin ilmaa-sotaa Venäjää vastaan. Suomella ja Norjalla on vain ”käsivarastot”, joihin pitäisi saada täydennystä nopeasti ilmasotatilanteessa.

Toisaalta on muistettava Venäjän jo kylmän sodan ajalla perusteiltaan luotu ilmasotastrategia puskurialueilla, josta lisää myöhemmin.

Norjan ohjustoimittaja on Yhdysvallat, vaikka Kongsberg olisikin loppuvalmistaja. On varmistamattomia tietoja, että Yhdysvallat varastoisi Norjaan Norjan F-35-hankinnan myötä sitä ohjusvarustusta, mitä norjalainen Kongsberg ei toimita.

Yhdysvalloilla on tarkat suunnitelmat aikataulutuksineen niiden Norjassa sijaitsevien kallioluolavarastojen sotatarvikkeiden täydentämisestä, mistä kirjoitin ensimmäisessä kirjoitusosassa ja joista löytyy lisätietoja mm. kirjoituksessa mainituista liiteasiakirjalinkeistä. Löytyy asiakirjoja, joissa täydennysten toimittamien ajoitettuna on tarkkaan suunniteltu.

Kongsberg tulee aikanaan toimittamaan norjalais-F-35-hävittäjiin Joint Strike Missile -ohjukset (JSM), jotka se on kehittänyt ja joita se vielä kehittää yhteistyössä Raytheonin kanssa. JSM on ilmasta maahan laukaistava ohjus (ASM). JSM on meritorjuntaohjuksen maaversio (Naval Strike Missile, NSM).

Norja on investoinut huikean 1,3 miljardin dollarin summan Kongsbergin JSM-ohjuksen kehittämiseen. Pisin kantomatka ohjukselle olisi tarkoituksena 300 mailia eli lähes 500 kilometriä.

Kongsberg on solminut Japanin kanssa sopimuksen JSM-ohjusten toimittamisesta (Naval News 12.11.2019). Oletan siis, että Kongsbergin JSM-ohjukset tulevat aikanaan Norjan F-35-hävittäjien ohjuksiksi.

Oli hieman yllättävää, ettei Suomi ostanut poliittisista lähtökohdista Laivue 2000 -hankkeen aluksiin norjalaisen Kongsbergin NSM-ohjuksia vaan israelilaiset Gabriel Mk 5 -ohjukset ( גבריאל (טיל)). Israelilaisohjukset ovat toki ilmeisesti kovaa laatua, vaikka julkinen tietomäärä niistä on vähäinen.

Kun Suomi hankkii nyt hävittäjät, on tärkeää – oikeastaan elinehto – varmistaa, kuka kykenee toimittamaan riittävästi ja riittävän nopeasti hävittäjiin ohjuksia, kun vähäiset käsivarastot pian sotatoimien alussa loppuvat. Ruotsalaista ei ainakaan ole toimittajaksi eikä myös eurooppalaisohjustoimittajilla ole sellaisia ohjusvarastoja kuin Yhdysvalloilla.

Yksi kysymys myös on, kykeneekö Venäjä uhkaamaan jollakin tavoin ohjustoimittajaa niin, ettei Natoon kuulumaton Suomi saisikaan ohjuksia Venäjän voimakkaassa sotilaallisessa painostuksessa. Yhdysvaltoja ei Venäjä voi tuloksellisesti uhata, mutta ehkäpä Ruotsia voi kuten myös joitain muita Keski-Euroopan maita.

Tuo on kaikkein oleellisinta. Kuinka paljon Suomella on varmuudella todellista sotavoimaa käytössään, jos rähinä alkaa. Yksin emme pärjää emmekä ole koskaan pärjänneet.

****

F-35-hankinan myötä harvalukuisessa Norjassa on asukasta kohden Euroopan tehokkain ilmataisteluvoima.

Norjalla on Suomen tapaan suuri alue, josta valvottava osa on laajasti merta, Suomella puolestaan maata. Kun Suomi hankkii hävittäjänsä, siirtyy asukaskohtaisen ilmataisteluvoiman valtikka Euroopassa Norjalta Suomelle.

Norja ja Suomi ovat kuin identtiset kaksoset Venäjän rajassa kiinni. Norjan pinta-ala on 385 207 neliökilometriä, Suomen hieman vähemmän 338 440 neliökilometriä. Norjan asukasluku on 5,433 miljoonaa, Suomen 5,528 miljoonaa. Tuota Norjan pinta-alaa ei uskoisi, kun karttaa äkkiseltään katsoo.

Verrattaessa Norjaan Suomen on aivan turha taivastella ja päivitellä asemaansa Venäjän naapurina muka suurena ja pitkän yhteisen rajan maana.

Niin Norjan ja Puolan kuin myös Suomen yksi puolustusstrateginen valinta suhteessa Venäjän uhkaan on ollut 2010-luvulla sama. Kaikki kolme maata ovat kiinni Venäjän rajassa ja Venäjän ilmapuolustusjärjestelmät ulottuvat pitkälle näiden kolmen maan päälle.

Ainakin Nato-maa Norjalle ja Nato-maa Puolalle strategian peruste on Venäjän ilmataistelustrategian perusteet ja miten niihin tulee reagoida. Kyse on kyvykkyydestä iskeä strategisesti arkaluontoisiin kohteisiin Koillis-Venäjällä aina 400–500 kilometrin syvyyteen. Puolalla Kaliningradin alueelle.

Tuo siis strategian perusta: pitää olla riittävä kyvykkyys iskeä vihollistahon sen omalla maaperällä olevaan kriittiseen sotilasinfraan oman ilmapuolustuksen suojasta.

Puola on täyttänyt strategiaansa 70 ohjuksen ostovaltuutuksella (200 miljoonaa dollaria) Yhdysvalloista Raytheonin JASSM-ER-ohjuksia (AGM-158B) F-16-hävittäjiin (DSCA 16-72 28.11.2016 ja Transmittal No. 16-72 28.11.2016) vastaavasti kuin myös Suomella oli 70 JASSM AGM-158 -ohjuksien ostovaltuutus (255 miljoonaa dollaria) Horneteihinsa (DSCA 11-37 31.10.2011 ja Transmittal No. 11-37 31.10.2011). Norjalla tulee puolestaan olemaan vastaavat Kongsbergin ohjukset F-35-hävittäjissä, jo oletan oikein.

Nyt HX-hävittäjiä koskeviin DSCA-myyntilupiin päivämäärällä 9.10.2020 on kirjattu 200 kappaletta Joint Air-to-Surface Standoff Missile-Extended Range (JASSM-ER) -ohjuksia.

Hyvä, jos tuo määrä ostettaisiin päälle, mutta on muistettava, että edelliset DSCA-myyntiluvilla ostetut JASSM-ohjukset ovat melkein tuliteriä, kun jo 2011 myyntiluvan saaneiden ohjusten saanti viivästyi tietyistä Suomen ulkopoliittiseen käyttäytymiseen liittyvistä syistä.

****

Venäjän ilmataistelustrategia ilmatilan ottamiseksi hallintaan perustuu puskurivyöhykkeellä Venäjän ilmapuolustusjärjestelmien – kuten esimerkiksi S-400-ohjusten – sekä omalta maaperältä käytettävien elektronisen sodankäynnin välineistön ulottumiseen syvälle puskuvyöhykkeelle. Laajimmallaan osa noista järjestelmistä ulottuu Suomessa aina lähes Satakunnan lennoston lentokentälle Pirkkalaan.

Myös Venäjän elektroninen sodankäyntikyvykkyys ilmasodassa on syytä ottaa vakavasti. Yhdysvalloissa korkein sotilasjohto on todennut sen kyvykkyyden Syyrian kokemusten perusteella. Yhdysvalloissa sotilasasiantuntijat ovat on myös todenneet, ettei Yhdysvaltain elektronisen sodankäynnin kyvykkyys ilmasodassa ole tällä hetkellä Venäjän tasolla (US-blogi 7.5.2020):

”We’re learning an awful lot from the environment in Ukraine, both the capabilities we’ve seen the Russians display in Crimea – electronic warfare capability at a tactical level that we absolutely don’t have.” (C4ISRNET 20.12.2016).

”These are well defined areas that we’re behind our adversaries. We have to catch up.” (Breaking Defense 22.3.2019).

Nuo puheenvuodot on suomennettu ja lausujat kerrottu tuossa em. blogikirjoituksessa.

Venäjän päämäärä ei ole lähettää hävittäjiään ja pommittajaan ilmataisteluun Suomen ja Norjan ilmatilaan länsihävittäjiä vastaan, vaan toimia pitkälti omalta alueelta oman ilmapuolustuksen suojissa tuhoten ohjuksin Suomen ja Norjan strategisesti tärkeitä kohteita päämääränä hävittäjien käytön eliminoiminen ja ilmatilan ottaminen hallintaa yhteistyössä Venäjän puskurivyöhykkeelle yltävän pitkän kantaman ilmatorjunnan kanssa.

Päämäärä ei siis ole hävittäjien tuhoaminen vaan niiden käytön eliminoiminen. Tuohon haasteeseen vastaaminen täysipainoisesti on tosi kova haaste niin Norjalle kuin Suomelle.

Suomen muu ilmapuolustus hävittäjien ulkopuolella on määrällisesti varsin vaatimaton ja ilmatorjunnan korkeatorjuntakyvykkyyttä ei meillä vielä ole. Venäjän strategia on itse asiassa sama, mikä ainakin julkistetusti Norjalla ja Puolalla on, kenties myös Suomella: ei ilmataistelua vaan tuhoaminen ohjuksilla vastustajan sotilaallisesti kriittiset kohteet.

****

Oikeastaan moni asia ei juurikaan muuttunut perusteiltaan kylmän sodan ajoista.

Kylmän sodan aikaan konflikti- ja sotatilanteessa Kremlin prioriteetit Norjan suhteen olivat Norjan lentokenttien tuhoaminen ja/tai kaappaaminen omaan käyttöön, jotta kyettäisiin estämään lentokenttien  käyttö hyökkäysoperaatioihin Kuolan niemimaalla sijaitseviin strategisesti elintärkeisiin sotilaskohteisiin.

Jos Neuvostoliiton hyökkäys Suomen, Ruotsin ja Norjan Lappiin kylmässä sodassa olisi ollut mahdollista onnistua, nämä alueet eivät olisi pelkästään eliminoitu Neuvostoliiton vihollistaholta, vaan Neuvostoliitto olisi voinut käyttää alueita tukikohtana Pohjois-Atlantille ja läntiseen Eurooppaan kohdistettavissa ilma- ja laivastohyökkäysoperaatioissa.

Kyse Neuvostoliitolle ja nykyisin Venäjälle on ballistisilla ydinkärkiohjuksilla varustettujen sukellusveneiden pääsystä Kuolan nimimaalta kohti länttä valtamerille. Barentsinmeri ja Norjameri olisivat merisotatantereita, jossa Norjan rannikon hallitsijalla on merkitystä.

Presidentti Kekkosen kaavailut Lapin vaihtamisesta Neuvostoliiton kanssa menetettyyn Karjalaan ovat kerta kaikkiaan älyttömät. Yhtä älytön kuin jatkuva höpötys ydinaseettomasta Pohjolasta. Hyvä, ettei tullut yhtään valmista molemmissa asioissa.

Sen se tietää, kun puolustukseen suuntaumaton on vallankahvoissa Suomen presidenttinä.

Nykyisin kyse olisi mm. Venäjän meripuolustusalueen (Sea Bastion Defences) ulkokehästä, jota Venäjä on laajentanut maan sotilaskyvykkyyden kasvaessa Euroopan porteille:

Tuosta Venäjän puolustusalueen laajentamispyrkimyksistä kaikissa kolmessa Lappiin liittyvässä Pohjoismassa on syytä olla huolissaan ja sen on syytä aiheuttaa reagointia. Asiasta lisää jäljempänä tässä kirjoituksessa.

****

Se, miksi sekä Norja että Suomi tarvitsevat 50–60 hävittäjää, mitoittuu Norjan tiedustelupalvelun vuonna 2016 valmistuneeseen tutkimusanalyysiin. Tuossa analyysissä ainoa skenaario, jossa koko hävittäjäkalusto tarvittiin, oli sotilaallinen konflikti Venäjän kanssa, jossa hävittäjien tehtävä oli hoitaa sekä ilmapuolustusta että meri- ja maahyökkäysoperaatiot.

Mikä pätee Norjaan, pätee myös Suomeen.

Norjan puolustuksen tulevaisuuden päälinjat on kirjattu puolustusministeriön laatimaan vuoden 2015–16 pitkän tähtäimen suunnitelmaan (Long Term Defence Plan 17.6.2016 ja Prop. 151 S (2015–2016)) .

Norja on nimennyt puolustuksen viisi keskeistä strategista aluetta, joihin panostetaan. Kysymys on  investoinneista F-35-hävittäjiin, maanpäällisiin ilmapuolustusjärjestelmiin, sukellusveneisiin, meripartioilma-aluksiin ja tiedusteluun. Tuolloin vuosikymmenen puolivälissä puolustusbudjettikorotus oli kirjattu 862 miljoonaksi dollariksi seuraavien neljän vuoden aikana ja puolustusmenot nousisivat 7 miljardiin dollariin vuodessa vuoteen 2020 mennessä.

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta on uuden pitkän kantaman ja korkeatorjuntakyvykkyyden omaavan  ilmapuolustusjärjestelmän hankinta. Lisäksi Norjan nykyinen Nasams II -ilmapuolustusjärjestelmä päivitetään laajennetuilla ohjuksilla. Uudistukset toteutetaan ensisijaisesti Ørlandin ja Evenesin lentotukikohtien – siis F-35-tukikohtien – puolustamiseen sekä ns. Naton vahvistusalueiden puolustamiseen, joista keskeisin on Yhdysvaltojen sotakalustolla täyttämät kallioluolat Ørlandin lentotukikohtien vierellä.

Myös Suomi on nyt hankkimassa korkeatorjuntakyvykkyyttä. Norjan ja Suomeen puolustussuunnittelulla on paljon yhteistä.

Edellä mainitusti Suomi ja Norja ovat yhtä haastavasti puolustettavissa sijaintinsa, pinta-alansa ja asukasmääränsä suhteen. Kun ja jos Norjan puolustusmenot ovat suunnitellusti 7 miljardia dollaria (5,9 miljardia euroa), vuonna 2020 Suomen puolustusmenot on budjetoitu 3,2 miljardiksi euroksi (3,8 miljardia euroa). Suomen puolustusbudjetti on vain reilut puolet Norjan puolustusbudjetista. Se varmuudella näkyy jossakin, jonka Venäjä tietää, missä näkyy.

****

Yhdysvallat on sitoutunut hyvin pitkälle Norjan puolustamiseen Euroopassa.

Miksi kummassa?

Siksi, että Norjan strateginen asema Atlantin reunavaltiona ollen kiinni Kuolan niemimaassa ja Venäjän ylivoimaisesti suurimassa sotavoimakeskittymässä on erityinen. Norjan merkitys vain kasvaa, kun Arktisesta alueesta tulee myös sotilaallisesti jaettu alue, jossa Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä käyvät kiihtyvää mittelöä.

Toivottavasti Suomessa ei ole enää yhtään turvallispolitiikan alalla toimivaa poliitikkoa eikä virkamiestä, joka vielä kuvittelee Arktisen alueen pysyvän demilitarisoituna rauhan kehtona.

Norjan asema on erityinen, kun vahditaan Kuolan niemimaalta ballistisilla ydinkärkiohjuksilla varustettujen sukellusveneiden lähtöä tukikohdasta. Konflikti- ja sotatilanteessa ne on kyettävä eliminoimaan ennen kuin riski ydinasehyökkäykselle Eurooppaan tai Pohjois-Amerikkaan on hallitsematon.

Sotilaallisesti Suomen tulee linkittyä enemmän Norjaan kuin Ruotsiin. Norja on avaintekijä, joka heijastaa koko Fennoskandian turvallisuuteen. Ruotsi on tällä hetkellä puolustuskyvyltään heikoissa kantimissa.

Yllä olevat kuvat ovat Olavsvernin sukellusvenetukikohdan suuaukosta kallioluolaan (Google maps-03, 69°32’19.5″N 19°02’06.1″E) sekä kallioon louhitun luolan sisältä.

Tukikohta oli Norjan laivastotukikohta Tromssan kunnassa. Se alistettiin 1. tammikuuta 2003 Bergenissä sijaitsevaan Haakonsvernin laivastoasemaan (Google maps-04, 60°20’13.7″N 5°14’08.0″E). Olavsvern lakkautettiin vuonna 2009 Norjan merivoimien sukellusvenetukikohtana ja oli myöhemmin myös myynnissä.

Norja rakensi salaisen Olavsvern-kompleksin kylmän sodan aikana. Kompleksiin mahtuu kuusi sukellusvenettä samanaikaisesti ja se sisälsi myös kuivatelakan.

Tukikohta myytiin aikanaan viidellä miljoonalla dollarilla luolan tullessa uskotusti sotilaallisesti tarpeettomaksi. Kaupassa kyse oli puolustusomaisuuden yksityistämisestä muuhun käyttöön. Uusi omistaja oli Olavsvern Group As (kotisivut).

Vuonna 2015 myös Norjan puolustushallinnolle kävi ilmi, että Olavsvernin tukikohta oli vuokrattu venäläisille tutkimusaluksille ja kolme venäläistä alusta vietti koko talven telakoituna syvälle kallion louhittuun piilopaikkaan. Venäjä kartoitti luolan ja sen edustan viimeistä kiveä myöten.

Jos joku haluaa selvittää, minkä venäläisyrityksen kautta Venäjä selvitti kaiken tuosta sukellusveneluolasta, se käy tottumattomallekin reilussa varttitunnissa. Pankaapa merkille.

Venäläisvierailun jälkeen virallinen Norja tuli katumapäälle. Sukellusvenekallioluola siirtyi Norjan valtion tosialliseen hallintaan norjalaisen Wilhelmsen Groupin (kotisivut) kautta.

Yhdysvaltain ykkösluokkaan kuuluva USS Sea Wolf -luokan SSN-21-sukellusvene (USS Seawolf (SSN-21)) teki harvinaisen julkisen vierailun Olavsvernin tukikohtaan elokuun 21. päivänä 2020 alla olevan kuvan mukaisesti (U.S. Navy 21.8.2020). Samaan aikaan alueella pyörivät myös Yhdysvaltojen B-52-pommittajat.

Vierailulla valmisteltiin tulevaa.

Kirjoittelin tarkemmin Sea Wolf -luokan sukellusveneiden (Seawolf-class submarine) jäissä liikkumiskyvykkyydestä yhden sarjan sukellusveneen osalta kirjoituksessa otsikolla ”Venäjän ydinsukellusveneiden kyvyttömyys jäissä juontuu vääriin päätöksiin 1990-luvulla” (US-blogi 19.11.2019).

Yhdysvallat ja Norja ovat nyt loppusuoralla ehdoista kyseisen sukellusveneluolan vuokraamisesta Yhdysvalloille. Vuokraussopimus venäisten kartoittamassa luolassa tulee tapahtumaan vielä tänä syksynä.  Kyse Yhdysvalloille on Venäjän arktisessa puristuksessa toiminnasta Arktisella alueella sillä sukellusvenetyypillä, jolla Yhdysvaloilla on paras kyvykkyys toimia Arktisen alueen paksuissa jäissä.

Sotilaallisesti Arktinen alue on tärkeä Yhdysvalloille ja siinä kaiken muun ohessa Yhdysvalloille on tärkeä myös Skandinavia Norjan johdolla. Suomessakin asia olisi syytä huomioida ja kääntää katseet tiivistyvästi pohjoiseen. Pitää olla oikeassa kerhossa ja katse oikeaan suuntaan.

Suomelle liittoutuminen Nato-maa Norjan kanssa on tärkeämpää kuin liittoutuminen sotilaallisesti vähäkykyisen Ruotsin kanssa. Kyse on koko Fennoskandian sotilaallisesta turvallisuudesta.