Yksityisen venäläispalkka-armeijan lentoja hoitanut syyrialaisyhtiö lennättää nyt EU:hun pyrkiviä Valko-Venäjälle

Valko-Venäjän kautta vaeltanut Saef on nyt Helsingissä: ”Pakenin leiriaidan alitse Liettuasta” (IS 22.10.2021).

Julkaisin parisen viikkoa sitten kirjoituksen otsikolla Haittamaahanmuuttoa tämäkin – Valko-Venäjän valtiotoimet turvapaikanhakijoiden saattamiseksi Irakista EU:hun (US-blogi 10.10.2021). Käsittelin kirjoituksessa Aljaksandr Lukašenka johtaman Valko-Venäjän valtiollisia toimia laittomien rajanylittäjien saamiseksi EU-alueelle.

Olemme nyt siirtyneet Valko-Venäjän järjestämässä offensiivissa siihen vaiheeseen, jossa laittomasti EU-alueelle päässeet siirtyvät pikkuhiljaa niihin maihin, joihin heillä on ollut ensisijainen päämäärä. Saksan Puolan-vastaisella rajalla tämän on näkynyt pidempään ja nyt myös Suomessa.

EU-maiden johtajien Eurooppa-neuvosto kokousti torstaina ja perjantaina Brysselissä (European Council, 21–22 October 2021). EU on kaavailemassa Valko-Venäjää vastaan pakotteita, jotka kohdistuisivat henkilöihin ja yrityksiin. Tällä hetkellä EU on nimennyt 88 henkilöä ja 7 yhteisöä pakotejärjestelmän piiriin (EU Sanctions Map, Belarus).

Esitän tässä kirjoituksessa jatkona edelliseen kirjoitukseen muutaman esimerkin, kuinka Valko-Venäjä on nyt syksyllä ottanut uusia toimintatapoja järjestääkseen uutta laitonta maahantuloa EU-alueelle.

Marinin mukaan EU-johtajat korostivat myös ihmis­oikeuksien merkitystä ja sitä, että kansainvälisistä velvoitteista on pidettävä kiinni.

Noin kertoo Helsingin Sanomat pääministeri Sanna Marinin sanoneen Brysselissä perjantaina (HS 22.10.2021).

Valko-Venäjän toimissa kyse ei ole pakolaisista eikä ihmisoikeuksista vaan sodankäynnistä, jossa Lukašenkan aseita EU:ta vastaan ovat viattomat ihmiset Lähi-Idästä ja Afrikasta. EU:n vastatoimet sodankäynnissä on mitoitettava tuon mukaan. Valko-Venäjän toimissa ei ole kyse mistään hybridistä kahdella rintamalla, vaan monoliittisesta sodankäynnistä yhdellä rintamalla ja yhdellä aseella, joka on viattomat ihmiset.

Niin Valko-Venäjä kuin myös Venäjä ja Iran käyttävät hyväkseen niille ystävämielisten maiden merkittäviä taloudellisia toimijoita toteuttaakseen politiikkaansa EU:n hajottamiseksi. Nuo maat ovat onnistuneet näissä toimissa sangen hyvin. Nimittäisin noita maita jonkin sortin valtioterroristeiksi. Mukana on ollut myös Natoon kuuluva Turkki.

Tässä kirjoituksessa on siis vain muutama esimerkki tuosta pienimuotoisesta valtioterrorismista, joka kuitenkin synnyttää EU:ssa suuria vaikeuksia johtuen EU-maiden kyvyttömyydestä reagoida yhtenäisesti ja tehdä yhteisiä päätöksiä riittävän nopeasti estämään syntymässä oleva vahinko.

****

Edellisessä kirjoituksessa mainitut Iraqi Airways (kotisivut) ja Fly Baghdad (kotisivut) lopettivat säännölliset lennot Minskiin 9. elokuuta. Enää Valko-Venäjä ei voi käyttää irakilaisia lentoyhtiöitä säännöllisillä reittilennoilla laittomien EU-alueelle pyrkivien kuljettamiseen Irakista ja Lähi-Idästä. Elokuun toinen ja kolmas viikko olivat hiljaisempia Minskin lentokentällä, kunnes alkoi Valko-Venäjän seuraava vaihe saada laittomia rajanylittäjiä EU-alueelle.

EU onnistui siis tukkimaan yhden reitin Irakin painostuksella ja pakoteuhalla (Politico 5.8.2021).No, tuopa ei siis Lukašenkan hallintoa lannistanut. Nyt Valko-Venäjällä on otettu käyttöön uudet menetelmät.

Syyskuun 10. päivästä lähtien kuun loppuun mennessä yksityinen syyrialainen lentoyhtiö Cham Wings Airlines (kotisivut) on operoinut jo kuusi tilauslentoa Minskiin.

Lentoyhtiö Cham Wings Airlinesin tilauslennot Syyrian Damaskoksesta (DAM) Valko-Venäjän Minskiin (MSQ) päivämäärillä 10.9., 17.9., 21.9., 25.9., 26.9. ja 28.9.2021. Lennot ovat jatkuneet myös 28.9.2021-pävämäärän jälkeen.

Nuo kuusi lentoa tehtiin kolmella Cham Wings Airlinesin Airbus A320-tyypin koneella, joiden vetoisuus on 180 matkustajaa (Airbus A320-212, Airbus A320-231 ja Airbus A320-211). Kyseisten Airbus-koneiden tunnukset ovat YK-BAG, YK-BAE ja YK-BAB.

Cham Wings Airlinesin YK-BAG-, YK-BAE- ja YK-BAB-koneet Damaskoksen lentokentällä.

Vajaan kolmen viikon ajanjaksolla 10.9.-28.9.2021 Cham Wings Airlines on siis voinut kuljettaa tilauslennoilla Damaskoksesta 1 080 laittomasti EU-alueelle pyrkivää matkustajaa. Kyse ei ole vain syyrialaisista, vaan myös irakilaisista ja muissa Lähi-idän maissa asuvista, jotka ovat saapuneet Damaskokseen Cham Wings Airlinesin reittilennoilla esimerkiksi Irakin Bagdadista.

Artikkelikuvassa on esitettynä Cham Wings Airlinesin YK-BAG-koneen lento 6Q433 (SAW433) Irakista Minskiin. Viimeisin YK-BAG-koneen lento tätä blogia kirjoittaessa tapahtui 20.10.2021 (RadarBox 20.10.2021). YK-BAB-koneen edellinen lento tapahtui puolestaan 19.10.2021.

Artikkelikuvasta huomaa, että Ukraina ei salli käytettävän ilmatilaansa Valko-Venäjälle tai Valko-Venäjältä tapahtuvissa lennoissa. EU-alueelle laittomasti pyrkivillä lastatut koneet kiertävät sujuvasti Venäjän kautta Venäjän siunauksella.

****

Mikä teki Cham Wings Airlines -lentoyhtiöstä toimijan Lukašenkan Valko-Venäjälle?

Kyse on syyrialaisesta Issam Shammoutista, koko nimeltään Issam Mohammad Anwar Shammout, venäjäksi Иссам Шаммаут ja arabiaksi عصام شموط (biography). Shammout omistaa Cham Wings Airlines -lentoyhtiön.

Syyrialainen liikemies Issam Shammout.

Lentoyhtiön lisäksi myös muut hänen omistamat yhtiöt kuuluvat pääosin Shammout Trading Groupiin (yhteystiedot), kuten Shammout Trading Co., Damask Metals Co., STC Freight Services, Damask Mix ja Noural Aluminum Extrusio. Yhtiöistä ja sen työntekijöistä saa käsitystä Linkedin-sivuilta (Linkedin, Shammout Group).

Shammout Trading Groupin http://www.shammoutgroup.com/– ja http://www.shammout.sy-kotisivut eivät ole toiminnassa ainakaan Suomesta käsin.

Issam Shammout on yksi Syyrian merkittävimmistä oligarkeista, jos ei merkittävin tällä hetkellä. Venäjä on istuttanut samanlaisen oligarkkijärjestelmän Syyriaan kuin mitä itse Venäjällä on. Toinen nimettävä liikemiesoligarkki on Rami Makhlouf, venäjäksi Рами Махлуф ja arabiaksi رامي مخلوف (biography). Makhlouf on Syyrian presidentin Bašar al-Assadin serkku (Makhloufin isä on al-Assadin äidin veli), mutta hän menettänyt asemiaan Yhdysvaltojen asettaessa pakotteita ja myös Syyrian sodan myötä muutoin.

****

Shammout auttoi Bašar al-Assad hallitusta kiertämään Syyrian hallinnolle asetettuja kansainvälisiä pakotteita erityisesti ilmailun alalla, missä yksityisomisteinen Cham Wings oli oiva työkalu.

Shammout siirsi Cham Wings Airlines -lentoyhtiötä käyttäen Iranista aseita ja ammuksia sekä muuta sotatavaraa lentämällä Syyriasta Irakin Al Najafin (NJF) lentokentälle lähes päivittäin. Shammout kuljetutti myös Iranin vallankumouskaartin sotilaita Syyriaan osallistumaan taistelutoimiin kuten lisäksi myös monen sortin militantteja Irakista, Afganistanista ja Pakistanista.

Cham Wings Airlines solmi vuonna 2016 yhteistyösopimuksen Iranin vallankumouskaartiin kuuluvan Mahan Airlines -lentoyhtiön (kotisivut) kanssa huolimatta yhtiön kuulumisesta Yhdysvaltain valtiovarainministeriön pakotelistalle vuodesta 2011 (U.S. Department of the Treasury, Treasury Designates Iranian Commercial Airline Linked to Iran’s Support for Terrorism 12.10.2011).

Mahan Airlines osti yhdeksän lentokonetta, joista kahdeksan oli Airbus A340- ja Airbus A320 -koneita, mikä sai Yhdysvalojen viranomaiset sisällyttämään Shammoutin omistamat Cham Wings Airlines-, Sky Blue Bird Aviation- ja Al-Naser Airlines -lentoyhtiöt Yhdysvaltain valtiovarainministeriön pakoteluetteloon vuonna 2015 (U.S. Department of the Treasury, Treasury Department Targets Those Involved in Iranian Scheme to Purchase Airplanes 21.5.2015) ja vielä tiukempiin pakotteisiin vuonna 2016 (U.S. Department of the Treasury, Treasury Sanctions Additional Individuals and Entities in Response to Continuing Violence in Syria 23.12.2016).

Sky Blue Bird Aviation oli väline hankkia iranilaiselle yhdysvaltalaispakotteiden alla olevalle Mahan Airille lentokoneita ja lentokoneiden osia. Mahan Air on kuljettanut IRGC-QF-joukkoja (Iranian Revolutionary Guard Corps–Quds Force) Iranista Syyriaan Bašar al-Assadin hallinnon tukemiseksi. Mahan Air on tarjonnut kuljetuspalveluja myös libanonilaiselle terroristijärjestö Hizbollahille.

Reutersin mukaan Cham Wings Airlines kuljetti salaa venäläisen Wagner-ryhmän (Группа Вагнера, ЧВК Вагнер) palkkasotureita Venäjän Donin Rostovista (Ростов-на-Дону) Syyriaan tukemaan taisteluissa al-Assadin hallintoa (Reuters 6.4.2018). Reutersin mukaan 14 kuukauden ajan 5. tammikuuta 2017 alkaen Cham Wingsillä oli yhteensä 51 lentoa Damaskoksesta sekä Latakiasta Rostoviin ja takaisin. Airbus A320 -sarjan koneilla tuo tarkattaisi yli 9 000 sotilasta, mikäli koneet olivat kutakuinkin täyteen lastattuja.

Cham Wingsin matkustajakone Rostov-na-Donun lentokentällä (ROV) 17. tammikuuta 2018.

****

Cham Wings Airlinesillä ei ole nyt syyskuusta 2021 lähtien ensi kertaa pakolaisia kyydissä EU-alueelle.

Jo vuonna 2018 yhtiö edisti aktiivisesti pakolaisten vierailumahdollisuuksia​​ Saksasta kotimaihinsa. Cham Wingsillä ei ollut tuolloin lupaa lentää EU-alueelle eikä EU-alueella tarvittavia turvallisuussertifikaatteja, mutta lentoja vain jotenkin tapahtui ovelalla järjestelyllä Cham Wingsin kautta varattuna ja ostettuna (Correctiv 30.1.2018).

Lennot tapahtuivat iranilaisen Mahan Airin avulla. Mahan Air kuljetti syyrialaisia ”​​pakolaisia” Saksasta Iranin Teheraniin (IKA). Teheranista Cham Wings jatkokuljetti nuo pakolaiset Syyrian Damaskokseen (DAM) ​​tai Libanonin Beirutiin (BEY). Lennoilla Saksasta oli henkilöitä, joilla jo oli pakolaisstatus, mutta ei tuon statuksen vuoksi matkustusoikeutta Syyriaan.

EU:n pakolais- ja rajavalvontaprosessia huijattiin urakalla ainakin Saksassa. Osoittaa, ettei turvapaikanhakuprosessi toimi, jos turvapaikanhakija- ja/tai pakolaisstatuksen saanut matkustaa takaisin vapaaehtoisesti ja halukkaasti siihen maahan, josta on lähtenyt turvaa hakemaan.

Damaskoksen lisäksi Saksasta lähteneiden Cham Wingsin jatkolentojen kenttä Syyriassa oli Qamishlin kansainvälinen lentokenttä (KAC).

Et lennä Syyriaan passillasi, vaan syyrialaisella henkilökortilla. Lähdettäessä Saksan rajalta kukaan ei voi nähdä, että matkan todellinen päämäärää on Syyria. Passin leimat osoittavat vain, että matkustaja matkustaa Saksan ja Libanonin tai Iranin välillä – mutta Syyria ei näy [passissa].” syyrialaismatkustaja toteaa Correctiv-julkaisussa (Correctiv 30.1.2018).

Syyrian ja Libanonin rajanylityksessä riittää henkilökortti eikä passia tarvita kuten tapa on myös täällä Pohjoismaissa Pohjoismaiden kansalaisille.

Berliiniläisen matkatoimiston ikkunassa Cham Wings Airlinesin mainosjuliste ja arabiakielisiä ohjeita kotimatkalle Syyriaan.

****

Nyt siis Issam Shammout avustaa puolestaan Valko-Venäjää synnyttämään EU-alueella ongelmaa laittomista rajanylittäjistä.

Kun EU pohtii parhaillaan pakotteita Valko-Venäjää kohtaan, ovat Issam Shammout ja hänen yhtiönsä oltava harkinnassa mukana.

Latvialla on hyvä Lursoft-tietokantasivusto (Lursoft-hakupalvelu), josta selviää henkilöille (individual) ja yhteisöille (entity) asetettuja pakotteita laajasti. Hyvä pakotehakusivusto on myös NameScan-sivusto, mutta se edellyttää kirjautumista. EU:lla on jo edellä mainittu (EU Sanctions Map). Esimerkiksi Issam Shammoutia koskeva Lursoft-asiakirja löytyy täältä.

Suomesta ei vastaavaa helppotoimista palvelua löydy.

Latvialaisen Lursoft-tietokantasivuston Issam Shammoutia koskevan pakoteasiakirjan etusivun yläosa. Pakote linkittyy Mahan Airiin.

Issam Shammoutin mukaantulo syyskuussa Valko-Venäjän harjoittamaan sodankäyntiin EU:ta vastaan osoittaa, kuinka Aljaksandr Lukašenka on valmis keksimään aina uutta, jos jokin vanha sodankäyntitapa ei enää toimi. Kun reittilennot Irakista loppuivat, tilalle tulivat tilauslennot charterkoneilla.

Jos EU haluaisi ratkaista ongelman täysin ja nopeasti, tulisi Valko-Venäjän EU:n vastaiset rajat sulkea täysin niin pitkäksi aikaa, että  järjestetty ihmisvirta Valko-Venäjälle loppuu. Talouspakotteet eri toimijoita vastaan eivät tuota Lukašenkan aloittamaa sotaa lopeta, vaan Lukašenkan hallinto on valmis keksimään aina jotain uutta saadakseen EU-alueelle pyrkiviä Valko-Venäjän kautta.

EU:ssa olisi viimein hyvä myös huomata ja tiedostaa, mikä tosiaankin oli Venäjän osuus siinä pakolaisaallossa, jonka EU kohtasi vuodesta 2014 alkaen. Venäjä, Syyria ja Iran olivat Venäjän alustaa. Mukaan liittyi myös Turkki, joka huomasi, kuinka avuton EU oli hoitamaan pakolaisongelmaa. Nyt sitten viimeisenä yrittää Valko-Venäjä noiden muiden maiden avustamana.

Lentoyhtiöt, jotka ovat nyt aloittaneet kuljettaa Lukašenkan aloittaman sodan toisessa vaiheessa EU-alueelle laittomasti pyrkiviä, eivät ole kovinkaan tunnettuja. Minun mittapuullani yhtiöt ovat hämäriä, joilla monilla on niskassaan jo Yhdysvaltojen pakotteita.

****

Issam Shammoutilla on läheiset suhteet sekä al-Assadin hallintoon että Putinin hallintoon. Wagner-ryhmän sotilaita Venäjältä ei lennätetä salaisesti tai puolisalaisesti millä tahansa lentoyhtiöllä. Tämä antaa aihetta myös olettaa, että Kreml on hyvin tietoinen siitä, keitä Shammoutin lentoyhtiö kuljettaa Valko-Venäjälle. On jopa mahdollista, ettei tätäkään episodia järjestetty ilman Venäjän myötävaikutusta ja hyväksyntää.

Mukana nyt laittomasti EU-alueelle pyrkivien lennättämisessä on myös Turkki. Heinäkuun 24. päivänä turkkilaisen Tailwind Airlines -lentoyhtiöllä (kotisivut) oli ensimmäinen tilauslento TI422 Irakin Erbilistä Turkin Istanbulin kautta Valko-Venäjän Minskiin. Tilauslennon kone oli Boeing 737-4Q8 (TC-TLB), joka lennätti Minskiin tuolloin heinäkuun 24. päivänä alkaen viisi lentoa elokuun 11. päivän mennessä EU-alueelle pyrkiviä. Koneet saapuivat Minskiin täytenä ja palasivat tyhjänä ilman paluumatkustajia. Viisi lentoa tarkoittaa kyseisen tyypin Boeingilla enimmillään lähes tuhatta matkustajaa.

Turkkilaisen Tailwind Airlines -lentoyhtiön TI422-lento Istanbulista Minskiin 11.8.2021. Ajanjaksolla 24.7.-11.8.2021 Tailwind Airlines toi EU-alueelle pyrkiviä ihmisiä Minskiin viidellä lennolla, mikä tarkoittaa pahimmillaan jopa tuhatta EU-alueelle laittomasti pyrkivää. Suuri osa pyrkii Saksaan, mutta ei Suomikaan ole jäänyt osattomaksi.

Myös jordanialainen Jordan Aviaton -lentoyhtiö (kotisivut) on tehnyt tilauslentoja Minskiin. Lisäksi arabiemiraattilainen halpalentoyhtiö Flydubai (kotisivut) lentää peräti neljä reittilentoa päivittäin Minskiin. Flydubai käyttää lennoillaan Boeing 737-M9 -lentokoneita, joiden vetoisuus on 220 matkustajaa.

Egyptiläinen Alexandria Airlines (kotisivut) ja iranilainen Mahan Air tekevät niin ikään tilauslentoja Minskiin.

Niin Syyriasta kuin Irakista ja muualta ainakin Lähi-idästä Minskiin tulevat matkustajat saapuvat valkovenäläisten matkatoimistojen järjestämillä tilauslennoilla. Kävin läpi joitain noista matkatoimistoista edellisessä kirjoituksessa (US-blogi 10.10.2021). Nuo matkatoimistot jättävät päivittäin 150–200 viisumihakemusta Irakista ja Syyriasta saapuville matkustajille. Tuosta on seurannut se, että todellisten matkailijoiden on hankalaa saada viisumia.

Jos tuo charterliikenne halutaan katkaista, on asetettava pakotteet niille matkatoimistoille ja muille mahdollisille tahoille, jotka noita charterlentoja tilaavat ulkomaisilta lentoyhtiöiltä.

****

EU on kaavaillut pakotteita Valko-Venäjän valtion lentoyhtiö Belavia (kotisivut) vastaan (HS 18.10.2021). On kuitenkin muistettava, ettei tuo ratkaise EU-alueelle laittomasti pyrkivien tulvaa, koska nyt lentäminen tapahtuu ulkomaisilla lentoyhtiöillä.

Pakotteissa olisi siis keskityttävä lentoyhtiöien lisäksi myös niihin valkovenäläisiin toimijoihin, jotka järjestävät tilauslentoja Lähi-idästä ja Afrikasta Minskiin. Siis toimijoihin, jotka Valko-Venäjällä ostavat charterlentoja.

Pakotteet eivät kuitenkaan vedä toimenpiteenä vertoja sille, että häiriön kohteena oleva rajaosuus suljettaisiin kokonaan.

Lopuksi vielä pari huomiota.

Kun katsoo EU:n pakotemääräämisprosesseja ja kun vertaa prosesseja Yhdysvaltojen toimintaan, jotenkin vaikuttaa siltä, etteivät EU-maat eikä EU kollektiivisena toimijana saa päätöksentekoon riittävästi tiedustelutietoa. Ikään kuin tiedustelutieto olisi päätöksentekovaiheessa jo jotenkin vanhentunutta, puutteellista tai tietoa ei peräti olisi ollenkaan.

Suomen ulkoministeriössä EU-pakoteasioita hoitaa kansainvälisen oikeuden yksikkö OIK-10 yksikönpäällikkö Sari Mäkelän johdolla.

Olisi toivottavaa, että yksiköllä olisi käytössään kaikki se viimeisin tiedustelutieto, mitä Suojelupoliisi tuottaa ja mitä myös muiden EU-maiden tiedusteluviranomaiset sekä Yhdysvallat tuottavat. Sama koskee päätöksentekijöitä EU:ssa laajemminkin.

Jotenkin vaikuttaa, että Eurooppa-neuvostossa päättäjillä ei olisi aina hajuakaan siitä, missä maailma reaaliaikaisesti menee. Ilman tiedustelutietoa oikein kohdistettu päätöksenteko pakoteasioissakaan ei onnistu.

Toisena huomiona EU:ssa on huomioitava Puola. Puola-tapauksessa saattaa syntyä myös sellainen vaara, että Puola alkaa laskea maansa läpi vapaasti laittomia rajanylittäjiä – ei siis pakolaisia – Valko-Venäjältä Saksaan kostona EU:n toimista oikeusvaltioasiassa.

Tuolloin Kremlissä olisi varmasti hymy herkässä. Kuinka helppoa EU onkaan hajottaa!

Kuitenkin aluksi ensimmäisenä toimenpiteenä jokaisen EU-jäsenmaan olisi tunnustettava, ettei Valko-Venäjän monoliittisodankäynnissä ole kysymys ihmisoikeuksista eikä niistä kansainvälisistä velvoitteista, mitä YK:n alla sorvattuihin pakolaissopimuksiin on kirjattu.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu