Akateeminen yhteistyö Jyväskylän ja Israelin välillä kehittyy

Boikottiuhista huolimatta akateeminen (ja muukin) yhteistyö Jyväskylässä kehittyy edelleen. Viime viikolla Tietoviikon artikkelissa kerrottiin, että

Tekesin TULI – Tutkimuksesta liiketoimintaa -ohjelmasta on myönnetty rahoitusta kahdelle Jyväskylän yliopiston
tietotekniikan laitoksen hankkeelle. Hankkeiden yhteisvolyymi on noin
2,5 miljoonaa euroa, josta Tekesin rahoitusosuus on 70 prosenttia ja
Jyväskylän yliopiston 30 prosenttia. Hankkeet toteutetaan ajalla
1.11.2012–30.10.2014. Mainitut hankkeet tehdään yhteistyössä israelilaisten ja yhdysvaltalaisten asiantuntijoiden kanssa.

Cyberwar-hankkeessa
kehitetään innovatiivista tietojärjestelmien turvaamiseen liittyvää
menetelmää. Menetelmällä voidaan tunnistaa sellaisetkin järjestelmään
kohdistuvat uhat, joita ei aikaisemmin ole voitu tunnistaa ja joista ei
ole digitaalista sormenjälkeä kuten tietokoneviruksien jäljittämisessä.

Truly Protect
-hankkeessa kehitetään digitaalisen median suojausmenetelmää, joka on
nykyisin käytössä olevia tehokkaampi ja käytännössä tekee mahdottomaksi
digitaalisen median laittoman kopioinnin.

Rahoitus
on jatkoa Tekesin aiemmin myöntämille tutkimushankkeille, joita on
toteutettu viimeisen kolmen vuoden aikana yhteistyössä israelilaisten
tutkijoiden kanssa.

Nyt
rahoitettavissa hankkeissa selvitetään tutkimustulosten
kaupallistamista. Molemmissa alueissa maailmanlaajuinen
liiketoimintapotentiaali on Jyväskylän yliopiston arvion mukaan kymmeniä
miljardeja euroja.

JY:llä
on jo aiempaakin kokemusta akateemisesta yhteistyöstä Israeliin silla
esimerkiksi professori Amir Averbuch (Tel Avivin yliopisto, Israel)
työskentelee yliopistolla viisivuotisen TEKES rahoituksen tuella.

Itse olen aiemmin käsitellyt cyberwar teemaa mm artikkelissani

Cyber war has became a tool between political and military options



 

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu