Rauhannobel jälleen vitsi mutta myös mahdollisuus parempaan

Nobelin
rauhanpalkinnon myöntäminen EU:lle herätti jälleen – mielestäni
ansaittua – kritiikkiä. Jo vuosia asiaa tutkinut Nobel historioitsija
Fredrik S. Heffermehl väittää Nobel komitean jatkuvasti toimivan Alfred
Nobelin viimeistä tahtoa vastaan. Onhan palkittavaksi tarkoitettu
lähinnä aseistariisunnan puolesta edellisenä vuonna toimineita
rauhanaktivisteja eikä niinkään muuten vain hyvien asioiden toimineita
organisaatioita.

Räikeimpiä
esimerkkejä Nobelin rauhanpalkinnon alennustilasta on Presidentti
Obama, mutta koska hän on niin ilmeinen ehdokas väärin valittujen
kategoriaan nostan toisena mallina esiin Presidentti Ahtisaaren, onhan
hän sentään muodollisesti puuhastellut rauhankysymysten äärellä.
Ahtisaaren rauhanvälitystulokset eivät ole järin vakuuttavia.
Namibiassa hän lähinnä toteutti Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin
toiveita, josta syystä paikalliset itsenäisyysaktivistit olivat katkeria
vielä vuosienkin jälkeen; Bosniassa 1992-93 Ahtisaaren räpellyksistä ei
ollut iloa vaan alue joutui lähihistorian verisimpään sotakierteeseen
Euroopassa; Yugoslavian laittomien pommitusten lopettamiseksi 1999
Ahtisaari uhkasi Milosevicia mattopommituksilla ja puolella miljoonalla
ruumiilla, jota neuvottelumetodia en juuri osaa arvostaa. Sittemmin
Ahtisaari veti muodolliset näennäisneuvottelut Kosovon osalta USAn
ulkoministeriön agendan toteuttamiseksi aikaansaaden yhden jäädytetyn
konfliktin lisää maailmaan. Aceh puolestaan oli menestyksekäs
onnenpotku Tsunamin kiinnittäessä paikallisetn huomion toisiin
prioritetteihin. Täsä USAn ja Naton juoksupoikana toimimisesta sitten
myönnettiin rauhanpalkinto.

Mikäli
unohdetaan Nobelin tahto niin EU:n valinta palkinnon saajaksi voisi
parhaimmillaan tuoda EU:lle hieman lisää itseluottamusta blokin
(ulkoisen) kriisinhallinnan kehittämiseen. USA on pyrkinyt muuttamaan
sotilaallista strategiaansa viholliskeskeisestä väestökeskeiseen
suuntaan mutta kokemukset Irakista ja Afganistanista sekä Arabikadulta
osoittavat ettei USAlla ole tarvittavaa paikallisten olojen ymmärrystä
uuden strategian toteutukseen.

EU
puolestaan on pyrkinyt kehittämään ”pehmeää” vallankäyttöään
kriisipesäkkeissä. Tätä roolia EU saisi mielestäni entisestään
tehostaa; EU on maailman merkittävimpiä kansainvälisen avun antajia
joten aineelliset resurssit ovat jo olemassa. Nähdäkseni EU:n tulisi
keskittyä koko kriisisyklin kattamiseen – kriisien ennaltaehkäisystä
kriisinjälkeiseen vakauttamiseen ja yhteiskuntarakentamiseen.
Toistaiseksi EU:n ongelmana on ollut kriisien strategisen suunnittelun
ulkoistaminen Yhdysvallioille, itsenäisempi ote suhteessa sotateolliseen
komplektsiin toisi mielestäni uutta – merkitystä omaavaa – sisältöä
globaaleihin rauhanponnisteluihin.

 

Hard vs. Soft Power

Hard Power Soft Power
Spectrum of behaviors Command, coercion and inducement Agenda-setting, attraction and co-opt
Most likely resources Force, sanctions and payments Institutions, values, culture and policies

Edellä kuvattua aihepiiriä käsittelen laajemmin pääblogini (pitkähkössä) artikkelissa

Devaluation of Nobel Peace Prize Continues But EU Could Show Way For Better Crisis Management

arirusila

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ari Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu