Gazan operaation siviiliuhrit
Siviilien
osa meneillään olevassa Gazan konfliktissa on perinteinen: Hamas
tarkoituksella kohdistaa iskunsa israelilaisiin siviileihin käyttäen
puolestaan omia siviileitään ihmiskilpinä ja propakandatarkoituksiin.
Israel puolestaan pyrkii suojelemaan omia siviiliväestöään moderneilla
ohjustorjuntajärjestelmillä ja nyt myös ilmaiskuilla Hamasin
sotilaskohteisiin. Hamasin omaksuman taktiikan takia siviiliuhreilta
Gazassakaan ei voida välttyä.
Siviiliuhrien
propagandistinen merkitys on suuri, ne voivat kääntää muun maailman
asennetta puoleen tai toiseen. Israel ei nauti suurta suosiota
läntisten valtakeskusten ulkopuolella ja jo siksikin siviiliuhrien
määrän minimoimiseen on israelin taholta kiinnitetty erityistä huomiota.
Nykyisen
”Puolustuspilari” operaation yhteydessä Israelin puolustusvoimat (IDF)
pyrkii tähän mm seuraavien toimenpiteiden kautta:
-
Varoitussoitot Gazan asukkaille tulevista ilmaiskuista,
-
Lentolehtiset joissa Gazan asukkaita kehoitetaan pitämään etäisyyttä Hamasin militantteihin
-
Iskujen viimehetken (jopa kun ohjukset on jo laukaistu) peruutukset kun kohdealueelle on ilmaantunut siviilejä
-
”Katonkoputus”
äänipanoksella ilmoittamaan asukkaille heidän olevan ammusvaraston
tai vastaavan läheisyydessä, jotta asukkaat voisivat poistua ennen
varsinaista iskua -
Tarkat iskut silloin kun siviilejä on mahdollisimman vähän kohteen läheisyydessä. Ohessa pari esimerkkiä näistä: IDF video iskusta Hamas johtaja Ahmed Jabaria vastaan ja toinen IDF video iskusta maanalaiseen ohjusten laukaisupaikkaan vahingoittamatta vieressä olevaa moskeijaa
-
Aiemmassa
Cast Lead operaatiossa siviileille annettii neljä tuntia aikaa
poistua hyökkäysalueelta ja samaa käytäntöä pyrittänee noudattamaan
myös nyt mikäli maahyökkäys alkaa.
Yksi
Gazan asukkaiden ongelma on puute lääkkeistä ja hoitovälineistä johtuen
mm Hamasin terveysviranomaisten ja länsirannan palestiinalaishallinnon
toimimattomasta suhteesta. Tilanteen helpottamiseksi Israel on
esimerkiksi kuluvana vuonna myöntänyt gazan asukkaille 14.500 lupaa
hoidon saamiseen Israelissa ja tätä koskevista lupahakemuksista on
hyväksytty 99,3 %. Sitten kuluvan vuoden syyskuun kansainväliset
organisaatiot ovat toimittaneet Israelin kautta 32 lääkeaine- ja
tarvikerekkaa Gazaan. Meneillään olevan ”Puolustuspilari” operaationkin
aikana tämä toiminta on jatkunut: esimerkiksi 18 marraskuuta 10
Punaisen ristin rekkaa ja yksi UNRWAn rekka saapuivat Israelin kautta
Gazaan.
Hamasille
siviileillä on tärkeä propagandistinen arvo tykinruokana palvelemisen
lisäksi. Kansainväliseen yhteisöön pyritään aiempaan tapaan
vaikuttamaan mm järkyttävillä kuvilla siviiliuhreista ja jopa
arvostetutkin mediatalot, kute BBC, ovat jo tulleet vedätetyksi nykyisen
operaation aikana. Toki siviiliuhreja on tullut mutta ei ilmeisesti
tarpeeksi koska Hamas joutuu kierrättämään myös nykytilaan liittymätöntä
materiaalia. Ohessa kaksi esimerkkiä:
Alkuperäinen perheen joukkomurha Syyriassa 19.10.2012
Gazassa uusiokäytetty Israelin aggressio 18.11.2012
Ja tässä toinen yritys jonka alkuperä sekin oli Syyriassa:
Mitä
tahansa keinoja Israel käyttääkin operaationsa aikana ei
siviiliuhreilta voida Hamisin taktiikastakaan johtuen välttyä. Niitä
on kuitenkin minimoitavissa ja aiemmissa operaatioissa Israel onkin
tässä suhteessa saanut myönteisiä tuloksia. Aiempi brittijoukkojen
komentaja Afganistanissa, eversti Richard Kemp, todisti seuraavaa YK:n
komitealle:
“The
UN estimate that there has been an average three-to-one ratio of
civilian to combatant deaths in such conflicts worldwide. Three
civilians for every combatant killed. That is the estimated ratio in
Afghanistan: three to one. In Iraq, and in Kosovo, it was worse: the
ratio is believed to be four-to-one. Anecdotal evidence suggests the
ratios were very much higher in Chechnya and Serbia. In Gaza, it was
less than one-to-one.”
Tätä aihepiiriä käsittelen laajemmin pääblogini kirjoituksessa Minimizing Collateral Damage In Gaza Conflict ja itse ”Pilaripuolustus” -operaatiota olen puolestaan tarkastellut kirjoituksessani Hamas Miscalculated: Israel Started Operation Pillar of Defense
Kenraalit ja lakimiehet taitavat olla tiiviissä yhteistyössä kohteita valittaessa, mutta ei sekään aina virhearvioita estä.
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article….
http://www.jpost.com/Features/InThespotlight/Artic…
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Tulee vain mieleen, että länsimedia vaikeni 1960-luvulla lähes tyystin Vietkongin julmuuksista siviilejä kohtaan.
Samalla se demonisoi Yhdysvaltalaiset joukot tyystin.
Ilmoita asiaton viesti
Erittäin hyvä ja asiallinen kirjoitus, kiitos siitä. Kaksi lisäkysymystä haluaisin kuitenkin esittää: Kun lähteesi vaikuttavat hyvin asiallisilta, miksi et laita niitä esille? Ja toiseksi: Mitä puoluetoverisi ajattelevat kirjoituksistasi? Nythän varsinkin vasemmistolaiset naiset ovat tähän asti kunnostautuneet lähinnä vain palestiinalaistaistelijoiden kritiikittömässä tukemisessa ja jopa ihannoimisessa… [lähde: http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Halonen+Suom… ]
…ja tähän mainitsemaani asiaan löytää verkosta lähteitä tuutin täydeltä!
Ilmoita asiaton viesti
Ei liity varsinaisesti suoraan Rusilalle esittämääsi kysymykseen, mutta lukemisen arvoinen ja ajatuksia herättävä artikkeli kuitenkin.
Labour and Gaza: Hamas is not Palestine
http://labourlist.org/2012/11/labour-and-gaza-hama…
Ilmoita asiaton viesti
Anteeksi myöhässä oleva vastaus, olin nettiyhteyden ulkopuolella toista vuorokautta.
Lähteinä olen käyttänyt Israelin pääministerin toimiston tiedotteita, Israelin puolustusvoimain ja niitä lähellä olevien organisaatioiden julkaisuja, tilastoja, seurantapalveluita, reaaliaikaisia viestejä sekä Israel aiheisia FB ja blogikeskusteluja. joissakin taiemmissa jutuissani olen myös kysellyt asioita israelilaisilta yksityishenkilöiltä joka sähköpostitse tai tavatessani heitä. Tietty yksipuolisia lähteitä mutta tukevat omaa näkökulmaani ja jos parempaa tietoa joltakulta löytyy niin ainahan faktat voi haastaa vasta-argumenteilla.
Toiseen kysymykseesi vastausta pitäisi varmaan kysyä heiltä mutta voisin kuvitella ettei kirjoituksillani tästä aiheesta suurta suosiota ole. Useimmista asioista ja arvoistakin olen vasemmistoliittolaisten kanssa samaa mieltä mutta Israelin suhteen vakaasti omalla kannallani.
Ilmoita asiaton viesti
Reutersin mukaan Gazassa on kuollut 110 ihmistä, joista valtaosa siviilejä. Kuolleista 27 on lapsia.
Israelissa on kuolleita 3.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo lastenvaunukuva kuvastaa kaikkein parhaiten tilannetta. Milloinka maailma herää huomaan mistä TODELLA oikein on kyse?
Ilmoita asiaton viesti
Mikä on kristillisdemokraattisen Lehkamon käsitys siitä mistä on todella kyse?
Ilmoita asiaton viesti
http://www.movie2k.to/Tears-of-Gaza-subtitled-watc… liittyykö tämä youtubesta poistettu video noihin lastenvaunukuviin?
Ilmoita asiaton viesti
Reutersin mukaan Gazassa on kuollut 115 ihmistä, joista valtaosa siviilejä. Kuolleista 27 on lapsia.
Israelissa on kuolleita 3
Ilmoita asiaton viesti
”Israelissa on kuolleita 3”
Ja mikä surullisinta, Hamas on tappanut tähän saakka tuplaten tuon määrän omia siviilejä.
http://www.maannews.net/eng/ViewDetails.aspx?ID=54…
Ei hyvin mene, ei…
Ilmoita asiaton viesti
” Israel ei nauti suurta suosiota läntisten valtakeskusten ulkopuolella ”
Ja että mitä?
Isreal ja Mossad ovat maailman suurimpia vallankeskittymiä ja suurin osa jenkkilän päätöksistä käy ensin ”juutalaisten kartellin” eli pankkiirien korvilla ennekuin mitään tehdään.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=5795
Ilmoita asiaton viesti
22. tammikuuta 2013 ovat Israelin vaalit. On mielenkiintoista nähdä, voittavatko Netanjaju ja Lieberman hyökkäämättä Gazaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hamas Spokesman Urges Palestinian Civilians to Ignore IDF Warnings
This afternoon, the IDF dropped leaflets over the Gaza Strip, warning civilians to stay away from Hamas operatives and infrastructure.
The first leaflet:
To the residents of Sheikh Ajlin, Tel Al-Hwa, Rimal South, Zeitoun, Sjaiya, Turkeman and Sajiya Jadida: For your safety, you are required to evacuate your residences immediately and move towards the central Gaza city, via Al-Khara, Jma’at Al Dul Al Arabia, Al Aqsa Al Qudsiya, Um Alaimoun, Salah A-din, Al-Maqsurra, Hal’s Mjdad. In the central Gaza city, you are required to stay between the areas of Salah A-din from the west, Amar Al-Muchtar from the north, Al-Nasser from the east and Al-Quds St. from the south.
The second leaflet:
To the residents of of the outskirts of Shati, Al-Atatra, Beit Lahiya and Beit Hanoun: for your safety, you are required to evacuate your residences immediately and move towards central Gaza city via Al-Falujah, Al-Udda and Salah A-din. In the central Gaza city, you are required to stay between the roads of Salah A-din from the west, Amar Al-Muchtar from the north, Al-Nasser from the east and Al-Quds St. from the south.
A short while ago, the Hamas interior ministry spokesman was interviewed on Al-Quds Radio in Gaza and urged his listeners to ignore the IDF warnings. IDF intelligence was listening to the broadcast and relayed the following transcript:
Question: As the bombings go on, I want to address a specific issue: People have been receiving text messages urging them to evacuate their houses…
Hamas Interior Ministry Spokesperson: This is all part of the psychological warfare held by the Zionist enemy… So by using this way of communication, our public radio, I address all our Palestinian brothers by saying: Please do not listen to the orders noted on these text messages, their only purpose is spreading fear and panic within our people.
http://www.idfblog.com/2012/11/20/hamas-spokesman-…
Voipi olla, että Gazan siviilit ovat puu ja kuoren välissä. Nänkin voi nimittäin käydä ”demokraattisessa” Gazassa.
Men dragging body behind motorcycle in Gaza City. They were yelling he was a spy for Israel.
http://instagram.com/p/SQXOBvEkLg/
Ilmoita asiaton viesti
Olipas hieno tuo video, jossa liikkuva auto sai osuman IDF:n ohjuksesta. Hieman on eriluokan vehkeet, kuin Hamasin kissanpierut.
Ilmoita asiaton viesti
Reutersin mukaan Gazassa on kuollut 126 ihmistä, joista valtaosa siviilejä. Kuolleista 27 on lapsia.
Israelissa on kuolleita 3.
Ilmoita asiaton viesti
Kun militanteilla Gazassa on raketteja, ne eivät malta olla ammuskelematta niitä. Siksi niitä ei saa siellä olla.
Olenkin ihmetellyt, että miten on mahdollista, että niin pientä aluetta ei saa pidettyä raketeista puhtaana.
Ilmoita asiaton viesti
Reutersin mukaan Gazassa on kuollut 138 ihmistä, joista valtaosa siviilejä. Kuolleista 34 on lapsia.
Israelissa on kuolleita 5, joista 4 siviiliä
Ilmoita asiaton viesti
By 20 November, Gaza health officials said that 113 Palestinians had been killed since the operation began, of which: 53 were civilians, 49 militants and 1 a policeman.[8][9]
The Palestinian Centre for Human Rights (PCHR) said on 21 November that 136 Palestinians had been killed by Israeli forces, including 91 civilians.[10]
Not all the Palestinian casualties have been caused by Israeli air strikes.[166]
The Israel Defense Forces have stated that out of 102 fatalities only a third of them were civilians.[11] The Israeli air force says that it takes all possible measures to avoid harming Palestinian civilians, utilizing precision strikes and issuing preemptive warnings to Palestinian residents.[291] The IDF disseminated warning leaflets instructing civilians to avoid areas used by Hamas for firing rockets, and also phoned residents in warnings. Targets were deliberately missed on the first strike to allow the non-combatants to vacate the area and missions were aborted because of a civilian presence.[292]
According to an Amnesty International press release of 19 November, 66 Palestinian civilians had been killed. The statement did not indicate how many of the civilians were killed by Israeli fire and how many by Palestinian fire or other causes.[12]
Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Pillar_of_D…
Muistettakoon lisäksi että Gazasta ammutuista raketeista yli sata tippui Gazalaisten itsensä niskaan ja jokunen ilmeisesti paukahti jo laukaisuhetkellä. Mahdollisista uhrimääristä minulla ei ole tietoa. Lukuihin tulisi myös sisällyttää Hamasin itse teloittamat gazalaiset joita on epäilty mm yhteistoiminnasta Israelin kanssa.
Ilmoita asiaton viesti