Nato pommitusten vuosipäivänä

Näin Serbiaan tehtyjen Nato pommitusten vuosipäivänä on hyvä palauttaa mieleen pommitusten syitä ja seurauksia mm seuraavien tekijöiden suhteen:

  • Laittomat pommitukset osaltaan murensivat kansainvälisen lain kunnioitusta, samoin yhdeksän vuotta pommitusten jälkeen loptkin kansainväliset sopimukset heitettiin länsivalloissa romukoppaan tunnustamalla Kosovon itsenäisyys.
  • Ns. humanitaarinen interventio kärsi yksipuolisuudesta eikä hmanitaarisuuden nimissä lähetetty missio tehnyt mitään Kosovon albaanien kesällä 1999 jatkamalle etniselle puhdistukselle. Solloin ja myöhemmin poisajetut eivät vieläkään ole palanneet koteihinsa, Albaanipakolaiset palasivat pääosin jo 7-8 vuotta sitten.
  • Nato on säilyttänyt immuniteettinsa sotarikostensa suhteen myös Balkanilla. Näistä rikoksista kärsitään edelleenkin. (Ks. esim. artikkelini uraanipommien tuhoista)
  • Etnisiä puhdistuksia tehneitä ei juuri ole saatu tuomittua elleivät nämä sitten ole olleet niitä ”pahoja” serbejä. Näin kävi ennen Kosovon sotaa, 1999 ja 2004 ja edelleen (Ks. esim. artikkelini ”Pogrom with Prize”)
  • Pommitusten päätteeksi YK pystytti väliaikaishallinnon joka lähti rakentamaan länsimaisia standardeja Kosovoon ennen provinssin statuksen määrittämistä; thetävän osoituttua muutamassa vuodessa mahdottomaksi alettiin 2004 puhua standardeista ja statuksesta; parin vuoden kuluttua tämäkin osoittautui ylivoimaiseksi, standardit heitettiin kv. lain ohella roskiin, länsivallat myönsivät albaaneille itsenäisyyden, loppuroskat työnnettiin EU:n syliin ja kv. hallinnosta on muodostunut organisatorinen sekamelska (Ks. esim. artikkelini ”Kosovo still administrative Mess”)
  • Lopputulemana on elinkelvoton näennäisvaltio, jota hallitsevat johtavien huumeklaanien johtajat/edustajat ja joka omaa erinomaiset mahdollisuudet tulla seuraavaksi epäonnistuneeksi tai kaapatuksi valtioksi kv. yhteisön lopulta onnistuessa exit-strategiassaan (Ks. esim. arikelini ”Quadruple Helix- Capturing Kosovo”)

[Aiheesta laajemmin artikkelissani http://konfliktit.wordpress.com/wp-admin/post.php?post=1003&action=edit

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu