Palestiinan tunnustaminen tarpeetonta symboliikkaa

Palestiinan
arabihallinnon saatua YK:ssa laajan tuen järjestön tarkkailijavaltioksi
on Suomessakin pohdittu Palestiinan valtion tunnustamista. Vaikkei
itse tunnistamisella mitään merkitystä olisikaan niin sellaisenaankaan
tällaisilla symbolisilla eleillä en näe paljoa vaikutusta lähi-idän
ongelmien ratkaisuissa.

Aiempien
vainojen ja lopulta holokaustin jälkeen juutalaisille osoitettiin
mitättömän pieni – noin Uudenmaan kokoinen – läntti turvasatamaksi, jota
he alinomaa ovat joutuneet puolustamaan vihamielisiä arabivaltioita ja
yksittäisiä terroristiryhmittymiä vastaan. Alueen pienuus ja em ulkoinen
vihamielisyys osittain selittää Israelin ehkä ylikorostuneen
turvallisuusajattelun joka vaikeuttaa kompromissien etsintää ja
hyväksyntää.

Jo
lähtökohtaisesti Länsiranta ei ole koskaan kollektiivisesti kuulunut
Palestiinan arabeille eli ns. ”palestiinalaisille”. He omistavat siellä
vain yksityistontteja kuten juutalaisetkin. YK:n päätöslauselma 242
vuodelta 1967 ei myöskään tunne ”Palestiinan arabikansaa”, jolta olisi
viety maa joka pitäisi heille palauttaa. Tämä mielikuvituskansa
keksittiin vasta vuoden 1968 paikkeilla poliittisista syistä.

Palestiinaa
(sis Gazan) on joskus kutsuttu miehitetyksi maaksi. Tämä ei aivan
tarkalleen nähdäkseni pidä paikkaansa. Brittimandaatin Palestiinahan
jakaantui IIMS:n jälkeen enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti arabien
hallitsemaan (Trans)Jordaniaan ja lähinnä juutalaisten hallitsemaan
Israeliin. (Trans)Jordania onnistui miehittämään nykyisin länsirannaksi
kutsutun alueen 1948-49 ja Israel puolestaan onnistui ottamaan alueen
hallintaansa 1967. Brittimandaatin arabeille tarkoitetusta alueesta
pääosa on tänä päivänäkin arabien hallinnassa Jordanian muodossa.

Itse
Palestiinan valtion tunnustaminen ei nähdäkseni muuta tilannetta
puoleen jos toiseenkaan. Sen sijaan mikäli Palestiinan valtio
todellisuudessa perustettaisiin muuttuisi tilanne sikäli selkeämmäksi
että tällöin ko valtio olisi vastuussa mm järjestyksen pidosta
alueellaan. Ellei valtio siihen kykene niin niin se myös kohtaisi
normaalit vastatoimet – äärimmillään esimerkiksi avoimen sodan.
Nähdäkseni israelilla ei ole mitään Palestiinan valtion perustamista
vastaan kunhan se tehdään osapuolten keskinäisen sopimisen pohjalta. Nyt
tilanne varsinkin Gazan osalta on sellainen, että Israelilla on
vastassa ei-valtiollinen toimija. Israelin kannalta tulitauko oli
järkevä koska jos Hamas olisi tyystin tuhottu olisi Hamasin luoman
vähäisenkin järjestyksen tilalle tullut täysi kaaos. Joka tapauksessa
näkisin rauhan keskeisenä edellytyksenä sen että Israel saisi rajoilleen
järjestäytyneitä valtioita.

 

Nähdäkseni
YK prosessi ei palvele rauhan aikaansaamista alueelle, päinvastainenkin
on mahdollista. Konfliktiin on olemassa lähinnä vain huonoja tai vielä
huonompia ratkaisuja. Mielestäni mikään ulkopuolelta pakottettu ratkaisu
(jos sellaista edes olisi näköpiirissä) ei toimi, tämä nähtiin jo
Kosovon tapauksessa. Vain osapuolten keskinäiset neuvottelut voivat
aikaansaada kompromissiratkaisun. Pääratkaisuvaihtoehtoja ovat mm yhden
valtion malli, kahden valtion malli, itse parhaana pitämäni kolmen
valtion malli (Gaza Egyptille, länsiranta soveltuvin osin Jordanialle ja
Israel nykyisellään pääsetlementeillä täydennettynä). Jos vielä eniten
kansainvälistä kannatusta omaavaan kahden valtion malliin päädytään niin
nähdäkseni Olmertin ehdotus 2008 neuvottelujen päätteeksi on
toistaiseksi pitkälle menevin malli.

Israelin
ja Palestiinalaishallinnon välisiä neuvotteluja ei aina ole pidetty
tarpeellisina johtuen Israelin sotilasylivoiman tuomasta
etulyöntiasemasta. Tilanne kuitenkin nähdäkseni kuvastaa sopimista
yleensäkin sotien jälkeen (Versailles, Pariisi, Dayton); eihän
Suomenkaan asema loppukesällä 1944 kummoinen ollut mutta sopimukset
tehtiin, pidettiin ja rauha aikaansaatiin.

 

Neuvottelujen
paikallisiksi osapuoliksi lasken Brittimandaatilta lähtöisin olevien
arabien (edustajinaan paremman puutteessa esim. Hamas/Fatah) lisäksi
myös Egyptin ja Jordanian – mm propagoimani kolmen valtion mallin
pohjalta; sekä laajemmassa myös pohjoisosia koskevassa yhteydessä myös
Libanonin ja Syyrian. Samoin olen sitä mieltä että Iranin ja Israelin
tulisi myös keskenään hälventää keskinäiset epäluulonsa.

Israelilais-Palestiinalais konfliktista taustoitusta esimerkiksi kirjoituksissani: ”PaliLeaks, land swaps and desperate search of peace” jossa myös osapuolten keskinäisiä karttaharjoituksia.

arirusila

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ari Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu