Uusi vaihe lähi-idän konfliktissa: Jordanialais-palestiinalainen konfederaatio

Joulun
aikaan Israelin pääministeri Netanyahu teki salaisen vierailun
Jordanian kuningas Abdulla II:n luo. Vierailun paljastuttua virallinen
selitys oli keskustelut Syyrian kemiallisten aseiden kohtalosta. Debkafilen
lähteiden mukaan todelliset keskustelut kuitenkin koskivat
mahdollisuuksia Palestiinan länsirannalle kaavaillun valtion ja
Jordanian keskeistä konfederaatiota. Vierailun voi nähdä olevan myös
osa laajempaa operaatio Puolustuspilarin jälkeen muodostettua
sunni-muslimijohtoista USA myönteistä koaliitiota.

Ns.
Jordania opitio on noussut keskeiseksi puheenaiheeksi Ammanissa,
Washingtonissa ja Palestiinalaisten keskuudessa. Netanyahu halusikin
tietää mainitussa tapaamisessa mm miss’ määrin Jordania tulee ottamaan
vastuuta länsirannan turvallisuus ja tiedusteluaktiviteeteissa, miten
nämä aktiviteetit voitaisiin ulottaa Gazaan ja miten Jordanian aikeet
saadaan sovitettua Israelin turvallisuusvaateisiin.

Jordanian
optiolla on lukuisia etuja verrattuna kahden valtion malliin ja sen
kuolleeseen tiekarttaan. Koska Jordania on jo tunnustanut Israelin ei
tällaista tunnustusta tarvitse kysyä länsirannan arabeilta laisinkaan
joka aspekti tekisi sopimuksen helpommaksi hyväksyä myös Gazan arabeille
mikäli nämä tilisivat konfederaatioon mukaan. Edelleen YK:n korotettua
Palestiinalaishallinnon statusta ulkopuoliseksi tarkkailijavaltioksi
sillä tässäkin mielessä olisi mahdollisuus tehdä konfederaatiosopimus
Jordanian kanssa.

Jordanian
optiolla on myös varhaisempi historia. Aiempaa brittimandaattia
jaettaessa arabiväestöhän oli pääosin (trans)jordanialaisia. Israelia
perustettaessa arabiarmeijat hyökkäsivät sitä kohtaan, Jordanian
kuningaskunta perustettiin ja länsiranta liitettiin siihen. Alue
palautui Israelille kuuden päivän sodan tuloksena 1967.

Kyseessä ei sinänsä ole aivan uusi ratkaisumalli nykyaikanakaan. Jo pari kuukautta sitten artikkelissani Palestinians Put Jordanian Option on the Table raportoin kuinka PLO:n
veteraaniedustajiin ja Fatahin perustajiin kuuluva Farouk Kaddoumi
haastattelussaan Al-Quds Al-Arabi uutislehdelle totesi, että Jordanian
tulee liittää Länsiranta valtioonsa ja piti sitä myös positiivisena
kehityksenä. Kaddoumin ohella Jordanian prinssi Hassan bin Talal totesi
hiljattain palestiinalaisia tavatessaan länsirannan olevan alunperin osa
Jordanian Hashemite kuningaskuntaa lisäten kahden valtion ratkaisun
olevan nykyaikana irrelevantti. Molemmat kommentit kuvastavat sitä, että
lähi-idän eri osapuolet näkevät viime vuosikymmenet ajetun kahden
valtion mallin tulleen tiensä päähän.

Palestiinalaishallinto
on ollut tietoinen operaatio Puolustuspilarin jälkeen, että
konfederaatio malli saattaa nousta esiin kansainvälisen yhteisön kautta.
Tällä tarkoitettaneen lähinnä uutta sunni-muslimien johtamaa
länsimyönteiseksi tulkittavaa koalitiota käsittäen Egyptin, Jordanian,
Turkin ja Qatarin. Jouluaikaan Turkki lähentyikin Israelia jatkaessaan
Gaza flotillan katkaisemaa sotilaallista yhteistyötä Israelin kanssa.
Viime kuukauden Mossadin päällikkö Tamir Pardo ja Turkin MIT
tiedustelujohtaja Fidan Hakan ovatkin salaa pohjustaneet tulevaa
yhteistyötä.

Nyt
esitetty Jordania optio, kuten aiemmat Egyptiläis-Jordanialainen
ratkaisu ja jaettu Jordanialais-Egyptiläinen hallinto, on hyvin lähellä
itse jo vuosia propagoimaani kolmen valtion
palautusmallia (kutsuttu myös nimellä “no-state option”), jossa
länsirannasta Israelin kanssa sovittavat osat palautetaan Jordanian
alaisuuteen ja Gaza Egyptin alaisuuteen. Sopimuksen hiomiselle hyvän
pohjan nähdäkseni antaa Olmertin viimeinen esitys vuonna
2008 , jossa on ehkä päästy lähimmäksi Palestiinalaishallinnon ja
Israelin yhteistä näkemystä keskinäisten kiistakysymysten
ratkaisemiseksi.

Sinänsä
on virkistävää, että virallisen kahden-valtion mallin ylistyslaulun
taustalla etsitään myös todellisia ratkaisuja vuosikymmeniä jatkuneeseen
konfliktiin – ratkaisuja jotka olisivat paitsi pragmaattisia myös
saavutettavissa olevia. Jordanian option edetessä ja mikäli se
jalostuisi jopa propagoimaani kolmen valtion valtion malliin saakka
voisi lähi-idän rauhoittumiselle löytyä myös todellisia edellytyksiä
korkealentoisten julkilausumien sijaan.

Aihetta olen käsitellyt pääblogini kirjoituksessa

A Jordanian-Palestinian Confederation Is On The Move

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu