Israelin vaalit rauhanprosessin uutena lähtölaukauksena
Israelilaisten
valitessa ensi tiistaina (22.1.2013) edustajansa Knessetiin ovat
vaaliasetelmat useammallakin tavalla poikkeukselliset. Ensinnäkin
vuosikymmeniin Palestiina – tai kiistanalaiset alueet länsirannalla – ei
ole vaalien keskiössä vaan sosiaaliset ja taloudelliset teemat.
Itseasiassa ennenaikaisiin vaaleihin päädyttiin PM Netanyahun ollessa
epävarma budjettileikkaustensa vaikutuksista hallituskoalitionsa
pysyvyyyteen. Toiseksi nyky-Knessetin suurin puolue – Kadima – uhkaa
nyt hävitä olemattomiin sen kannattajien jakaessa äänenssä kahdeksan
fraktion kesken.
Palestiina
-kysymyksen ollessa taka-alalla ovat talouden ohella teemoiksi nousseet
suhtautuminen Iranin ydinaseuhkaan, USAn ja Israelin johdon ilmeisen
tulehtuneet suhteet, maallisten ja uskonnollisten juutalaisten
jännitteet mm asepalveluksen osalta.
Ironisesti
kyllä lähi-idän rauhanratkaisulle vaalit merkitsevät uutta alkua. Kun
hallitusten vakaus Israelissa on normaalia niin seuraavat neljä vuotta
maassa on vahva sopimuksiin kykenevä osapuoli. Kun PM Netanyahu mitä
ilmeisimmin voittaa vaalit määrittää äänestystulos lähinnä sitä ottaako
hän hallituskumppaneikseen uskonnollisia äärioikeistolaisia puolueita
vai sittenkin kumppaneita keskustasta tai jopa pääoppositiopuolueeksi
kaavaillun Laborin.
Britannia
ja Ranska Saksan tuella ovat jo valmistelleet myöhemmin mahdollisesti
koko EU:ta edustavan rauhanaloitteen joka otetaan laatikoista
välittömästi uuden hallituksen muodostuttua. Tälla ei kylläkään ole
juuri mitään merkitystä itse rauhanprosessiin sen ollessa lähinnä
unioinin sisäistä profiilinnostoa ja puuhastelua mutta asia kuitenkin
nousee esiin. Vaikuttavuutta sen sijaan on Kairossa Puolustuspilari
.operaation aikana USAn tuella luodulla sunni-muslimi johtoisella
akselilla joka aloitteineen on vahvasti tulossa mukaan neuvotteluihin
Israelin kanssa helmi-maaliskuussa.
Vaaliasetelmia ja em teemoja käsittelen laajemmin pääblogissani ilmestyneessä artikkelissa Israeli Elections 2013 As Jump Start For Peace Process?
Onko Naftali Bennet Israelin Timo Soini vai vaarallisempikin tapaus?
http://www.haaretz.com/news/israeli-elections-2013…
Ilmoita asiaton viesti
Bennet on ehkä karismaattinenkin sotasankari mutta nähdäkseni myös pragmaattinen. Viime viikolla hän ”yllätti” sanomalla, että israelilaisten laittomat outpostit länsirannalla tulisi purkaa (laittomuus tässä tarkoittaa esim ilman rakennuslupaa rakennettuja setlementtejä). Tämä saattaisi olla kynnyskysymys jonka pohjalta esimerkiksi Tzipi Livni saattaisi mennä Bennetin kanssa samaan hallitukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Bennetin puolueesta löytyy tiettävästi ehdokkaita, jotka haluaisivat räjäyttää kalliomoskeijan maan tasalle.
http://www.timesofisrael.com/center-left-slams-rig…
Hieman huolestuneena näiden uskonnollisten hörhöjen puheita ja edesottamuksia seurailen…
Ilmoita asiaton viesti
Samalla tavalla huolestuneena seurataan Suomessa perussuomalaisia…
Tuo Kalliomoskeijan räjäytys oli vitsi, vaikka kaikkihan sitä tietysti haluaa. 🙂 🙂 🙂
BTW. Netanjahu on historiallisesti kaikkein eniten rauhaa tuonut pääministeri, kaikesta vasemmiston pelottelusta huolimatta.
Nyt kun oikeisto on voittamassa vaalit, niin Lähi-Idän tilanteeseenkin on odotettavissa jotain liikahdusta.
Aluksi vaikkapa keskustelua osan Samarian ja Juudean anneksoinnista (Area C) ja sen palestiinalaisten ottamisesta Israelin kansalaisiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeiston listoilla oleva Moshe Feiglin ehdotti maksettavan puoli miljoonaa taalaa sellaisille länsirannan arabiperheille, jotka muuttavat alueelta pois. En aina ymmärrä paikallista huumoria mutta tämä aloite nähdäkseni romahduttaisi valtion budjetin kertaheitolla. Vaikkei PM Netanyahu suosikkeihini kuulukkaan annan kuitenkin hänelle tunnustusta valmiudesta uusiinkiin aloitteisiin kuten hänen joulun alla kuningas Abdullah II:n kanssa Ammanissa käymänsä neuvottelut osoittivat.
Ilmoita asiaton viesti
Jonkun katsomani haastattelun perusteella Bennett ottaisi alue C:n arabit(n. 40000) suoraan Israelin kansalaisiksi. Mielipidemittausten mukaan arabit olisivat kovastikin innokkaita ehdotuksesta.
Feiglinin ehdotuksen yksityiskohtia en tunne, mutta noin mutu-tuntumalla yleensä uutisissa on 90% Lähi-Idän lisää tänne asti ehdittyään.
Ilmoita asiaton viesti
KV
Useinkin tuntuisi,että peräti 99 prosenttia.
Ilmoita asiaton viesti
Bennet ei hyväksy kahden valtion ratkaisua missään oloissa, joten hänen osallistumisensa Israelin hallitukseen ei käy Yhdysvalloille.
Ilmoita asiaton viesti
J-PV
Yhdysvallat ei päätä Israelin sisäpolitiikasta,-edelleenkään.Kyllä me aivan itse äänestämme ja päätämme asioista.Edelleenkin. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Se on kyllä maailmanrauhan kannalta kovin harmillista…
Nukkuisin yöni rauhallisemmin, jos Washingtonilla olisi painoarvoa enemmän kuin Pomarkulla.
Ilmoita asiaton viesti
Holon. Eräänlainen Tel Avivin lähiö. Ei Pomarkku.
Päivitä tietosi toki,mitä Israeliin tulee,mikäli egosi sen suinkin sallii.
Ilmoita asiaton viesti
Päivitä itse profiilisivusi.
Ilmoita asiaton viesti
Obama on kaikkein huolestuttavinta Lähi-Idän ja Euroopan rauhan kannalta.
Netanyahu on tuonut eniten rauhaa Israelille(ja sen naapureille) sen historian aikana.
Ilmoita asiaton viesti
Kysymys kahden valtion ratkaisusta ei ole ”sisäpolitiikkaa”. Ei Yhdysvallat tietenkään puutu siihen, minkälainen hallitus vaalien jälkeen missäkin maassa kootaan, niin kuin Neuvostoliittokaan ei ikinä puuttunut…
Ilmoita asiaton viesti
Bennetin puolueesta löytyy monia ääri-oikeistoa edustavia kanditaatteja ja onkin arvioitu hänen pahimpien vastustajiensa löytyvän omasta puolueesta – samasta probleemasta kärsii Netanyahukin. Bennet on esittänyt, että Israel liittäisi länsirannalta alueen C suoraan Israeliin. Mielestäni hän on siinä määrin pragmaatikko että voisi hyväksyä vain alueella C olevien suurimpien asutuskeskusten liittämisen Israeliin jolloin ollaakin melko lähellä puolueissa yleisesti vallitsevaa linjaa joka merkitsisi vajaan 10 % liittämistä Israeliin länsirannalta mahdollisesti aluevaihdoilla vauhditettuna. Joka tapauksessa tämäkin siirto mahdollistaisi kahden valtion ratkaisun jos sitä välttämättä halutaan vaikkakin pidän viime kuukautena vakavasti esiinnoussutta Jordanian optiota parempana ratkaisuna (tätä taas käsittelin pääblogissani viimeistä edellisessä artikkelissani)
Ilmoita asiaton viesti
Tarja
Palestiinalaisten mukaan siellä ei ole ollut juutalaisilla temppeliä!
Arabit yrittävät omia kaikki Raamatun mainitsemat historialliset paikat omikseen ja saada Unesco hyväksymään ne Palestiinan valtioin perinnekohteiksi!
Jopa Jeesus oli palestiinalainen, he ovat keksineet!
Ilmoita asiaton viesti
Varmasti silloisilla juutalaisilla oli temppeli tunnetulla paikalla. Nykyiset juutalaiset, Itä-Euroopan kasaarikäännynnäisten jälkeläiset, ovat kuitenkin geneettisesti vähintään yhtä kaukana Raamatun ajan Jerusalemin asukkaista kuin palestiinalaiset muinaisista filistealaisista.
Yhdelläkään nykyisistä kiistaosapuolista ei ole missään järkevässä mielessä ”paluuoikeutta” paikalle, jossa esi-isät eivät koskaan asuneetkaan. Ratkaisujen on löydyttävä toisin perustein.
http://gbe.oxfordjournals.org/content/5/1/75.full
Ilmoita asiaton viesti
Egyptillä on ratkaisun paikka, miten suhtautuu
jatkossa rauhansopimukseen, ei kyllä hyvältä näytä
Ilmoita asiaton viesti
Ei asiassa pitäisi mitään epäselvää olla, koska sopimukset on tarkoitettu pidettäviksi. Selkeä kansainvälisen oikeuden loukkaushan se olisi.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
”Egyptillä on ratkaisun paikka, miten suhtautuu
jatkossa rauhansopimukseen, ei kyllä hyvältä näytä”
Minun mielessäni optimismia on koska Egypti yhdessä Jordanian, Turkin ja Qatarin kanssa USAn myötävaikutuksella perusti mainitsemani sunni-muslimijohtoisen akselin välittäen mm hyvin pitäneen tulitauon Puolustuspilari -operaation lopettamiseksi. Tästä kerroin enemmän kirjoituksessani ”A Jordanian-Palestinian Confederation Is On The Move” – http://arirusila.wordpress.com/2013/01/01/a-jordan…
Ilmoita asiaton viesti
http://www.haaretz.com/print-edition/opinion/while…
Ilmoita asiaton viesti
Pelkkä linkki ei ole kommentti.Ei edes vasemmistolainen sellainen.
Ilmoita asiaton viesti
Eräs haifalainen nuori ketoi äänestävänsä pikkupuoluetta, nuoret kuulemma äänestävät sitä
Olisiko kyseessä tämä uusi tulokas, en muista nimeä
Arabimaailman mielestä on sama mikä puolue voittaa vaalit, tilanne ei muutu
Egyptiläiset voivat Siinailla tehdä yhteistyötä Israelin kanssa
mutta katsovat palestiinalaiskysymyksen olevan ratkaiseva tekijä suhteessa Israeliin
Islamistivaltiot kuulemma yhdistetään ,” eikä Israel ymmärrä tätä”
Assad on antanut määräyksen , jos hän kuolee
armeijan on iskettävä Israeliin ja Egyptiin ballistisin ohjuksin
Syyria on vihainen Egyptille, koska Muslimiveljeskunta tukee kapinallisia
(Lähde Israel to day)
Ilmoita asiaton viesti
Puolueita on tosiaan nyt ehdolla 34 kpl joukossa taisi olla kannabiksen vapauttamistakin tukeva puolue, joka tapauksessa toivottavaa olisi että puolueet myös äänestäisivät. Käytössä oleva 2 %:n äänikynnys suosii pieniä puolueita jotka voivat myös muodostaa vaaliliittoja kynnyksen ylittämiseksi.
Assadin puheille en hirveästi painoa panisi ja vaikka joku häntä armeijassa hänen poistumisensa jälkeen uskoisikin niin Israelin ilmapuolustus voinee hoidella muutamat ohjukset. Toista olisi jos tilanne Libanonin tai Hizbollahin osalta kiristyisi koska tämän järjestön 40.000 – qassameita modernimpia malleja – ohjuksen torjumisessa kapasiteetti joutuisi kohtuuttoman koville.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Iran saisi ydinaseen valmiiksi, niin kaipa sekin vähentäisi kummasti israelin halua pullistella.
Tiedän, että israelissakin on valtavasti väkeä, joka haluaisi lopettaa siirtokuntasekoilun ja tehdä kipeitäkin kompromisseja rauhan eteen, mutta missä ihmeessä he ovat? Lehdistä saa lähinnä lukea äärijuutalaisista sekopäistä, jotka ovat haukkana valmiita ryöstämään lisää maata ja syrjimään liian maallistuneita maanmiehiään.
Katerpillarilla kaikki settlementit vaan sileäksi, sopimus lopullisista rajoista ja jokin järkevä idea palestiinalaisille alueille, ettei heidän lääninsä muistuta tilkkutäkkiä. Ja vasemmisto valtaan, sitten ehkä voidaan vähän hengähtää.
Tosin tuskin tapahtuu minun elinaikana.
Ilmoita asiaton viesti
´Tosin tuskin tapahtuu minun elinaikana.´
Ei tapahdu.Ei myöskään Israelin J-lan elinaikana. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Joko fiksu ja maallistunut väestö pääsee vielä valtaan ja tulee rauha tai sitten ortodoksijuutalaiset sun muut faredit valtaa enemmistön ja karkoittaa maasta kaikki sekulaarit ja modernisti elävät ihmiset ja israelilla pyyhitään seiniä. Ehkä jompikumpi noista vielä nähdään tänä elinaikana.
Ilmoita asiaton viesti
Siinäpä sitä on sitten haastetta,pyyhkimisellä. Yrittäjiä on riittänyt aina. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän se fiksu, maallistunut väestö ennen pitkää pääse valtaan. Ei hätää, Pomarkku varmasti ottaa vastaan paluumuuttajat 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Se on täällä vallassa,onneksi. On ollut muuten aina.
Vaalipäivää odotellen
BK
Ilmoita asiaton viesti
Pahimmat sekopäät tuskin tulevat nytkään valtaan Israelissa. Yesh Atid, johtajanaan maltillinen Yair Lapid, pärjäsi vaaleissa odotettua paremmin, eikä Netanjahu uskalla koota hallitusta pelkästään siitä oikealle olevista voimista.
Ilmoita asiaton viesti
Ennen vaaleja varsinkin länsimediassa – länsirannan arabien ohella – pohdittiin siirtokuntahankkeiden estävän mahdollisen kahden valtion ratkaisun tai jopa minkään rauhansopimuksen. Erityiseksi huomion kohteeksi nostettiin hanke E1 Jeruslaemin liepeillä, jonka väitettiin katkaisevan täysin yhteydet länsirannan pohjois- ja eteläosien välillä.
E1 yhdistää Jerusalemiin sen itäosassa olevan Maaleh Adumin lähiön. E1 ei millään muotoa estä kahden valtion ratkaisua jos sitä vielä havitellaan sillä Maaleh Adumim ja Kuolleenmeren/Jordanian rajan väli on yli 15 km eli jopa enemmän kuin Israel kapeimmillaan 1967 rajalinjan sisällä.
Mikäli ohitustietä Maaleh Adumim itäpuolelta pidetään liian hitaana niin tilanteen korjaamiseksi Israel ryhtyi jo v. 2007 rakentamaan oikotietiyhteyttä pohjoisen Ramallahin alueen ja eteläisen Betlehemin alueiden välillä. Pohjoinen osa Hizma-Anata-A-Zaim tarkastuspiste on jo päällystetty. Israel on investoinut jo n. 50 miljoonaa euroa ko valtatiehen. Tie menee tunnelissa alittaen Jeruslem-Maaleh Adumin valtatien. Myös lisätunneleita on suunniteltu helpomman liikkuvuuden turvaamiseksi myös itään.
Siirtokunnat kuin myös E1 eivät ole rauhanratkaisun este. Oheisessa kuvalinkissä Israelilaisten viimeisimpiä esityksiä jossa länsirannasta yli 90 % tulisi länsirannan arabien käyttöön (vaikka valtiotaan varten) http://commentisfreewatch.files.wordpress.com/2011…
ja seuraava kuvalinkki esittää Jerusalemin seudun (sisältäen E1 hankkeen) sekä oikotien lähiön ja vanhan kaupungin välistä: http://www.jr.co.il/ma/ma-map-jreport.jpg
Ilmoita asiaton viesti
Jotkut kommentoinnit olivat minusta melko ”hula-baloota”
niinkuin aina Israelin ollessa kyseessä
Olisi tarpeen ottaa selkoa tilanteesta , mitä todellisuudessa on tapahtumassa
Niin puolueetonta asioiden tarkastelua kuin suinkin on mahdollista, (mikä Israel-Palestiina-kysymyksessä on tosi vaikeaa) tulisi toteuttaa
Kiitos selkeästä tiedosta ja linkeistä!
Itselläni ei ole muun kuin Suomen kieli hallinnassa,
Sanavarasto on suppea, eng.ja hebr.nähden, joten tiedon haku on laajemmin hankaloituu
Odottelen nyt sitten vaalien tulosta
Ilmoita asiaton viesti
Laskennan edetessä uskonnollinen oikeisto on hieman edennyt ja tilanne nyt näyttää tältä:
Likud-Beytenu : 33-34
Yesh Atid: : 18
Labor : 16
Shas : 12
HaBayit HaYehudi :11
HaTnua : 7
UTJ : 7
Meretz : 6
Hadash : 3-5
United Arabs/Taal :3-4
Balad : 2
Otzma L’Yisrael :0-2
Melko lopulliset tulokset saataneen noin kolmen tunnin kuluttua. Itse odotin laborille hieman parempaa menestystä koska äänestysaktiivisuus lienee melko korkea. Bennetin jytky jäi toteutumatta ja journalisti Yair Lapidin erinomainen menestys (30-40 % suurempi kannatus kuin gallupeissa) oli ainakin minulle yllätys. Kaikenkaikkiaan vaalitulos nähdäkseni antaa Netanyahulle uusia vaihtoehtoisia mahdollisuuksia muodostaa seuraava hallituksensa – voisihan hän nyt korvata uskonnollista oikeistoa vaikkapa keskustan puolueilla ja jopa laborilla.
Ilmoita asiaton viesti