Natsipaavi Pius XII vieläpä mainettaan pahempi

Artikkelissaan Moni paavi on ollut musta lammas
Helsingin Sanomat esittelee kuusi paavia joita uutta valittaessa ei
kannata käyttää esikuvana. Yksi näistä on Pius XII (Eugene Pacelli),
vuosien 1939–1958 paavi, jota myös “Hitlerin paaviksi” kutsuttiin
liittoutuneiden pidettyä häntä natsisympatisoijana. Artikkelista
nousseessa keskustelussa Pius XII:n valintaa “pahisten” joukkoon on
kritisoitu mm väitteellä että hän olisi toimillaan muutaman juutalaisen
pelastanutkin. Tämä voi pitää paikkansa, mutta hänen luonnehdintansa
pelkkänä sympatisoijana antaa Pius XII:n toiminnasta turhan lievän
kuvan. Tässä mielessä lienee aiheellista tarkentaa Vatikaanin roolia
yhdellä IIMS:n törkeimmistä julmuuksista, nimittäin – Suomessa
valitettavan vähän tunnetun – Jasenovac’n tuhoamisleirin kautta.

Jasenovac
oli Kroatiassa sijaitseva kolmanneksi suurin tuhoamisleiri Auschwitzin
ja Treblinkan jälkeen; tapettujen määräksi arvioidaan 300.000 – 700.000
ihmistä, joista vajaa 90 % oli serbejä ja loput juutalaisia ja romaneja.
Muihin tuhoamisleireihin verrattuna Jasenovacin tekee
poikkeukselliseksi ensinnäkin julmuus, jota jopa Saksan natsitkin
kauhistelivat, toiseksi se että uhreista valtaosa oli muita kuin
juutalaisia ja kolmanneksi leiriin liittynyt uskonnollinen aspekti
pelkän kansanmurhan sijaan.

Katolisen Ustasha organisaation – Kroatian valtaapitävät natsit, jotka
työskentelivät yhteistyössä natsi-Saksan kanssa – tavoitteena oli paitsi
tapaa ortodoksiserbejä myös käännyttää heistä kolmasosa. Uskonnollinen
motiivi teki tuhoamisesta erityisen raakaa. 743 roomalaiskatolista
pappia osallistui henkilökohtaisesti muunuskosten tappamiseen ja itse
tuhoamisleiriä johti komendanttina aikanaan Fr. Filipovic-Majstorovic –
katolinen pappi joka kerskui henkilökohtaisesti teurastaneensa kymmeniä
tuhansia serbejä omin käsin. Jasenovacin leirijärjestelmä käsitti myös
katolisten nunnien johtaman lastenleirin jossa uhrit myrkytettiin
luotien säästämiseksi.

 

Partisaanien
edetessä fransiskaanit avustivat Ustashan sotarikolliset pakoon ja
näiden tuhoamisleirin uhreilta ryöstettyä omaisuutta pestiin Vatikaanin
pankin kautta. Vuonna 1986 Yhdysvaltain hallitus julkisti asiakirjat,
jotka paljastivat kuinka Vatikaani organisoi pahimpien noin 200
sotarikollisten paon Euroopasta Argentiinaan. Tuhannet pienemmät
murhamiehet saivat pakopaikan roomalaiskatolisen kirkon suojista ja vain
harvat on saatu palautettua myöhemmin tuomiolle. Kroaattien ohella
Vatikaani auttoi myös Saksan pahimpia natseja pakoon ns. ”Vatican
Ratline” nimellä tunnetun järjestelmän kautta.

 

Yhä
vieläkin Vatikaani kieltäytyy avaamasta sodanaikaisia arkistojaan
Yhdysvaltain hallituksen ja serbi- ja juutalaisorganisaatioiden
vaateista huolimatta. En ole huomannut suomalaisessa valtavirtamediassa
juttua Yhdysvalloissa v. 1999 aloitettua yhä käsiteltävästä
ryhmäkanteesta Vatikaanin pankkia ja Franciscan Order -järjestöä vastaan
koskien näiden osallistumista toisen maailmansodan sotarikoksiin ja
rahanpesuun. Ryhmäkanteen nostivat Jasenovacin tuhoamisleiriltä
selvinneet serbit, juutalaiset, ukrainalaiset ja romanit. Mielestäni
tämäkin aihealue kaipaa syventämistä sen kuvatessa laajemminkin
Vatikaania uskonnollisena ja poliittisena toimijana jonka vaikutukset
ulottuvat nykypäiviin saakka.

 

Aihetta olen käsitellyt tarkemmin artikkelissani

”Jasenovac – Holocaust promoted by Vatican”

 

 

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu