Resetoiko Obama lähi-idän rauhanprosessin?

Israel
sai uuden hallituksen vain pari päivää ennen kuin Air Force 1
kyydissään presidentti Obama laskeutuu Ben Gurionin lentokentälle
20.3.2013. Tilanne avaa uuden ”mahdollisuuksien ikkunan sitten syyskuun
2010 kuolleena olleeseen lähi-idän rauhanprosessiin. Vaikka molemmat
osapuolet korostavat neuvotteluratkaisua ovat molemmat neuvottelujen
puutteessa tehneet yksipuolisia toisiaan provosoivia toimia – Israel
ilmoittaessaan uusista asutussuunnitelmista länsirannalla ja
palestiinalaiset etsiessään virtuaalivaltiolleen tunnustusta YK:ssa.
Tilanne turhauttaa myös länsirannan arabeja joiden demonstraatiot ja
kivien heittely israelilaisia kohtaan on nyt päivittäistä eikä kaukana
olla kolmannen intifadan aloituksesta.

Israelin
uusi keskustaoikeistolainen ääriuskonnolliset puolueet ulossulkeva
hallitus enteilee merkittävää suunnanmuutosta Israelin politiikassa.
Hallituksen painopisteenä on vastata pääosin ”unohdetun” keskiluokan
sosiaalisen protestiliikkeen kesällä 2011 nostamiin ongelmiin jotka
olivat viime vaalien keskiössä varsinkin voittajapuolueilla. Myös
vaalijärjestelmä, uskonnon ja valtion suhde ovat turvallisuuskysymysten
ohella uudistumassa. Ulkopoliittisesti hallituksesta löytyy niin
haukkoja kuin kyyhkyjäkin – kahden valtion ratkaisua epäilevästä Naftali
Bennetistä rauhanprosessia voimakkaasti ajavaan Tzipi Livniin
pääministeri Netantahun ollessa jossakin näiden keskivaiheilla.  Uusi
puolustusministeri puolestaan on osaava pitkän linjan pragmaatikko.

Presidentti
Obaman kaksipäiväisen  vierailun pääteemoina ovat – epävirallisessa
tärkeysjärjestyksessä – suhtautuminen Iranin ydinaseuhkaan, Syyrian
tilanne ja rauhanprosessi Palestiinalaishallinnon (PA) kanssa.
Rauhanprosessin uudelleenaloittamiseksi Israel mahdollisesti tekee
joitakin myönnytyksiä kuten aluesiirrot Israelin täysin hallitsemalta
alue C:ltä PA:n kontrolloimaan alue A:han, rakennuslupien myöntö noin
kymmenelle palestiinalaiskylälle alue C:llä (jolloin nyt laittomien
asutusten purku-uhka näiltä osin väistyy), joidenkin Fatahiin kuuluvien
vankien vapautus ja ammustarvikkeiden siirto PA:n turvallisuusjoukoille.

Siirtokunnat eivät ole este

Siirtokuntakysymystä
on pidetty niin rauhanneuvottelujen kuin kahden valtion mallin esteenä.
On kuitenkin hyvä muistaa PM Netanyahun edellisen virkakautensa alussa
jäädyttäneen siirtokuntarakentamisen kymmeneksi kuukaudeksi eikä PA
silti suostunut neuvottelupöytään. Erityistä huolta on tunnettu
itä-Jerusalemiin kaavaillun E1 hankkeen lopullisesti tuhoavan itsenäisen
Palestiinalaisvaltion sen katkaistessa alueen kahtia. Tämä ei
kuitenkaan pidä paikkaansa sillä palestiinalaisalueiden etelä ja
pohjoisosat yhdistyvät 15 km:n maakaistaleella joka muuten on sama
leveys kuin Israelilla oli kapeimmillaan ennen kuuden päivän sotaa v.
1967. Lisäksi E1:n ja Jerusalemin kantakaupungin väliin on osin
valmistunutkin suora maantieyhteys palestiinalaisalueiden välille.

Rauhanprosessin jatkolle on tilausta

Tällä
kertaa näen hyvät mahdollisuudet rauhanneuvottelujen aloittamiseen.
Tzipi Livni johti Israelin puolelta edellistä ns. Annapoliksen prosessin
2008 aikaista neuvottelutiimiä joka johti ehkä pisimmälle yhdessä PA:n
kanssa sovittuun sopimusluonnokseen, viimeisin ns Olmertin ehdotus
ratkaisi pääosan aiemmista kiistakysymyksistä ja jäi sopimatta
pääasiassa siksi että PM Olmert joutui korruptioskandaalin takia
eroamaan ennenaikaisesti virastaan. Joka tapauksessa myös PA:n
edustajina on ko prosessiin osallistuneita henkilöitä joilla hyvin on
muistissa mistä asioista jo sovittiin ja mitä yksityiskohdat vielä
vaativat tarkennuksia eli pyörää ei tältä osin tarvitse lähteä keksimään
uudelleen. (enemmän artikkelissani PaliLeaks, land swaps and desperate search of peace)

Epäselvää
kuitenkin on PA:n halu sopimukseen. PA ja Hamas ovat pyrkineet
yhdistämään tuloksetta voimiaan, uusia vaalejakaan ei ole saatu sovittua
vaikka PA:n presidentti Abbasin virkakausi päättyi jo tammikuussa 2009.
Hamas ei halua luopua yksinvallastaan Gazassa ja Abbas tarvitsee
Israelia pysyäkseen vallassa länsirannalla. Joka tapauksessa Abbas
heikkoudestaan huolimatta on Israelin lähin sopijakumppani – Abbasin ja
Netanyahun toimistotkin sijaitsevat 10 km:n päässä toisistaan.

Jos
neuvottelut Israelin uudesta hallituksesta ja Obaman painostuksesta
huolimatta eivät nyt ala on todennäköisenä seurauksena yksipuolisten
toimenpiteiden lisääntyminen: PA jatkaa kansainvälisen tunnustuksen
laajentamista ja valtioinstituutioiden rakentamista, Israel
mahdollisesti vetäytyy 60-70 % länsirannalta liittäen loput alueesta
virallisestikin osaksi Israelia.

Uusi näkökulma?

Kokonaan
uusi tekijä voi olla länsimielisen Kairossa joulukuussa muodostetun
sunnimuslimijohtoisen liittoutuman hyödyntäminen korvaamaan aivokuolleen
kahden valtion mallin tiekarttoineen. Presidentti Obama tapaa myös
Jordanian kuningas Abdullah II:n joten ei olisi ihme jos Jordania
-vaihtoehto nostettaisiin esiin – jossei julkisesti niin ainakin
epävirallisesti; tästä on jo aiempia viitteitä (ks artikkelini A Jordanian-Palestinian Confederation Is On The Move )

Kenraalimajuri
evp Giora Eiland, aiempi Israelin puolustusvoimain suunnitteluosasto
päällikkö ja PM Ariel Sharonin turvallisuusneuvonantaja, on esittänyt
kiinnostavan näkökulman rauhanprosessiin. Hänen mukaansa haettaessa
ratkaisua Jordan virran ja Välimeren välistä sen mahdollisuudet ovat
olemattomat. Tarvitaan laajempi alueellinen näkökulma jossa moninaiset
maanvaihdot mahdollistavat nollasummapelin sijaan ”kaikki voittavat”
ratkaisun. Naapurimaiden osallistuessa aluejärjestelyihin
mahdollistuvat esimerkiksi Jordania-Palestiina (kon)federaatio tai jopa
itse parhaana pitämäni kolmen valtion (palautus) ratkaisu
. Joka tapauksessa Obaman vierailu mahdollistaa neuvotteluikkunan
avaamisen, se käyttävätkö Israel ja PA sitä hyväkseen jää nähtäväksi.

Aiheesta laajemmin pääblogini artikkelissa

Will Obama Reset The Middle East Peace Process?