Armenian kansanmurhaa muisteltiin (Suomen hiljaa hyväksyessä tapahtuneen)

Armenialaiset
ja useat heitä sympatisoivat ihmiset ympäri maailmaa muistelivat
kuluneella viikolla jälleen – kuten jo liki sadan vuoden ajan –
turkkilaisten toteuttamaa jopa 1.5 miljoonaa henkeä vaatinutta
kansanmurhaa. Turkki ja sen painostamana usea muukin maa kieltää koko
asiaa tapahtuneenkaan, useat maat – kuten Suomi – eivät halua siihen
ottaa kantaa. Yli kaksikymmentä valtiota – mm Venäjä, Ruotsi, Ranska,
Italia ja Saksa – tunnustaa kuitenkin tosiasiat ja muutama maa – kuten
Israel ja Serbia – harkitsee tälläkin hetkellä näin tekevänsä. Useissa
maissa –  kuten viimeksi Ranskassa – Armenian(kin) kansanmurhan
kieltäminen on rangaistava teko. Armenialaisten kansanmurhalla on
vaikutusta myös nykypäivän jäädytettyyn Nagorno-Karabahin konfliktiin ja
ehkä epävirallisesti myös Turkin EU jäsenyysneuvottelujen mateluun.

 

Kansanmurhan taustalla nähdään olevan Balkanin liigan
(Serbia, Montenegro, Bulgaria, Kreikka) menestyksekäs sota Ottomaanien
imperiumia vastaan 1912-13. Balkanin sotien seurauksena ottomaanit
menettivät 85 % alueistaan Euroopassa ja sen myötä myös sadat tuhannet
muslimit pakenivat valloittajia nyky-Turkin alueelle. Muslimiyhteisö
janosi kostoa ja nuorten turkkilaisten nationalistinen liike tarjosi
sen. Merkittävä armenialaisvähemmistö katsottiin Venäjän liittolaiseksi
ja heitä vastaan aloitettiin järjestelmällinen, hallittu ja
valtiotasolla hyvin organisoitu suunnitelmallinen kansanmurha.

 

Kansanmurhan
alkupisteenä pidetään Istanbulissa 24 huhtikuuta 1915 toteutettua 250
johtavan armenialaisen pidätystä. Tämän jälkeen ympäri maata kaikki
aikuisikäiset armenialaismiehet pyrittiin tappamaan, naiset, lapset ja
vanhukset puolestaan lähetettiin kuolemanmarssille Syyrian autiomaahan.
Tämän yleislinjan ohella naisia ja lapsia pantiin myös veneisiin ja
upotettiin mereen; myös ristiinnaulitsemista ja lasten kaasuttamista
kouluissaan harjoitettiin edellisten keinojen ohella. Kaiken kaikkiaan
ajanjaksolla 1915-1923 tapettujen armenialaisten määräni arvioidaan
asettuvan miljoonan ja puolentoista miljoonan välille.

 

Vanhoilla
etnisillä jännitteillä on vaikutuksensa myös nykypäivänä. Vuonna 1989
Nagorno-Karabahin armenialaisenemmistöinen autonominen alue
Neuvosto-Azerbaizanissa julistautui itsenäiseksi haluten samalla
liittoutua Armenian kanssa. Konflikti yltyi täydeksi sodaksi vv
1991-1994 ja nykyiset rajalinjat pohjaavat 1994 tulitaukoon.
Armenialaiset pakenivat azerien hallitsemilta alueilta ja päinvastoin
joten noin miljoona ihmistä joutui pakolaisiksi.

Nagorno-Karabakh
on käytännössä itsenäinen – joskaan ei tunnustettu – valtio
poliittisesti monimuotoisessa kansainvälisessä toimintaympäristössä.
Venäjä tukee pääsääntöisesti Armeniaa kun taas Azerbaizanilla on tiivis
suhde Natomaa Turkkiin; vahvistamattomien tietojen mukaan Turkki jopa
kouluttaa azereita Turkissa Armeniaa vastaan tehtävää hyökkäystä varten.
Iranilla puolestaan on läheinen suhde kristittyyn Armeniaan vaikka
Azerbaizanissa ovat Iranin tapaan shiittimuslimit vallassa azerien
samalla muodostaessa merkittävän vähemmistön Iranissa. Israel
puolestaan on luonut tiiviin taloudellisen ja nyt myös sotilaallisen
yhteistyön Azerbaizanin kanssa ja käytännössä ”ostanut” sieltä
lentokentän käytettäväksi mahdolliseen ilmaiskuun Iranin ydinlaitoksia
vastaan. Tämä siitä huolimatta, aikojen alussa Armenian hallitsija
Tigranes otti 10 000 juutalaista mukaansa Juudeasta Armenian
kuningaskuntaan ja että Jeruslemin vanhassa kaupungissa tänä päivänäkin
on armenialaiskortteli. Vapun alla Knesset mahdollisesti toteaa
kansanmurhan tapahtuneen.

“The
nearest successful example [of collective denial] in the modern era is
the 80 years of official denial by successive Turkish governments of
the 1915-17 genocide against the Armenians in which 1.5 million people
lost their lives. This denial has been sustained by deliberate
propaganda, lying and cover-ups, forging documents, suppression of
archives, and bribing scholars.”

(Stanley Cohen, Professor of Criminology, Hebrew University, Jerusalem)

 

Armenian kansanmurhasta monipuolista tietoa sivustolta

Genocide1915.info

ja aiheesta laajemmin pääblogini artikkelissa

The Armenian Genocide Still Denied by Turkey (and Azerbaijan)

arirusila

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ari Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu