Energiakolmiosta itäisen Välimeren Game Changer

Israelin,
Kyproksen ja Kreikan kehittyvä ja syventyvä ”energiakolmio” ei rakenna
uusiksi vain Euroopan energiapeliä Balkanilla ja itäisellä Välimerellä
vaan omaa myös laajemmat geopoliittiset vaikutuksensa. Energiakolmiolla
(The
Energy Triangle) tässä yhteydessä tarkoitan Israelin, Kyproksen ja
kreikan yhteishanketta hyödyntää itäisen Välimeren uudet ja merkittävät
kaasulöydöt, putkistojen vedot kaasukentiltä Kreikkaan ja nesteytettyä
kaasua (LNG) jalostaville laitoksille Kyprokseen ja Israeliin. Lisäksi
yhtenä osahankkeena on kaasulla tuotettavan sähkön siirto uudessa
mainitut kolme maata yhdistävässä korkeajännitelinjassa (2,000-mega-watt EuroAsia Interconnector). Triangelin yhteistyö tiivistyi varsinki vuoden 2010 jälkeen ns Gaza flotillan tuhottua Israelin ja Turkin suhteet.

Israelilais-yhdysvaltalainen
yhtymä löysi Israelin aluevesiltä kaasua 1999 ja vuodesta 2004 käyttöön
otetut ensimmäiset sisälsivät kentät sisälsivät kaasua noin 1+1triljoonaa kuutiojalkaa (tcf). Sittemmin 2009-10 löytyivät Haifan läheisyydestä Tamarin ja Leviathanin kentät käsittäen 26-36 tcf
luonnonkaasua. Pelkästään tämä kentät täyttäisivät Israelin
kaasuntarpeen 150 vuotta. Kyproksen eteläpuoleisilta talousvesiltä
puolestaan löytyi 2011 ns Afrodite kenttä käsittäen 8 tcf kaasua, joka
puolestaan täyttäisi Kyproksen kaasuntarpeen 200 vuotta. Nämäkin
merkittävät ja osin jo tuotantoon tulleet löydöt ovat silti vain
murto-osa alueen potentiaalista sillä Välimeren itäosassa sijaitsevassa
ns. Levantin altaassa – on arvioitu olevan 123 tcf kaasua ja 1.7
miljardia barrelia öljyä. On oletettavissa, että myös Syyrian
talousvesillä sijaitsee merkittäviä hyödyntämistään odottavia kenttiä.
Egypti puolestaan omaa noin 70 tcf kaasureservin osin Välimeressä osin
maalla hyödyntäen siitä noin 2 tcf vuodessa, käyttäen tuotannosta
noin75% itse lopun mennessä vientiin.

Vielä
vuoteen 2012 asti 70 % Israelin maakaasusta tuli Egyptistä. Egyptin
yhä jatkuvat levottomuudet aiheuttivat ongelmia niin maakaasun tuonnille
kuin sitä koskevan teollisuuden kehittämiselle Egyptissä, uusien
kaasukenttien käyttöönotto on jo tehnyt Israelista kaasun suhteen
omavaraisen ja kohottaa maan lähivuosina merkittäväksi energian
viejäksi.

Energiakolmion
turvallisuuden takaaminen on merkinnyt myös asevarustelua. Israel
ilmoitti 2012 kuluttavansa 800 miljoonaa dollaria kaasulähteitä
suojaaviin partioaluksiin, Kreikka on hankkimassa mm kuusi
sukellusvenettä Saksasta sekä
pari fregattia Ranskasta ja Kypros (Nikosia) on budjetoinut 150
miljoonaa dollaria partioaluksiin. Toisaalta osingoille epäonnekkaasti
pyrkinyt Turkki on investoimassa yli kaksi miljardia dollaria omiin
merivoimiinsa käsittäen mm helikopteritukialuksen.

Venäjä
on yksi energiakolmion pääpelureista ja valtionyhtiö Gazpromin etsiessä
taloudellista etua Israel ja Kypros puolestaan näkevät hyötyvänsä
yhteistyöstä teknisen asiantuntemuksen ja poliittisen tuen muodossa.
Kyproksella puolestaan useita miljardeja maksava Vasilikos’in LNG
jalostuslaitos on saaren historian suurin yhdyskuntahanke kautta
historian. Gazprom on myös ilmaissut suunnitelmansa linkittää Kreikka South Streamin kanssa, jolloin Venäjä voisi käyttää Kreikkaa potentiaalisena LNG hub’ina. South Stream – jonka kilpailijana ollut EU:n tukema Nabucco -hanke on jo käytännössä kuopattu – on geostrategisesti yksi Balkanin tärkeimpiä hankkeita IIMS:n jälkeen (Ks esim Is it time to bury Nabucco? ja EU’s big choice – Nabucco or South Stream? ).



Maaliskuussa
2013 Israel jo solmi 20 vuoden sopimuksen Gazpromin kanssa Israelin
nesteytetyn maakaasun markkinoinnista vahvistaen venäläisten asemaa
globaaleilla LNG markkinoilla. Strateginen yhteistyö nousevan
energiasupervallan – Israelin – kanssa saattaa vähentää Moskovan tukea
niin Syyrian nykyhallinnolle kuin Iranillekin. Israelilla puolestaan on
mahdollisuus myydä kaasunsa sellaisenaan putkia myöten tai sähköksi
tuotettuna korkeajännitelinjaa myöten Eurooppaan, tai sitten
nesteytettynä maailmanmarkkinoille.

Aiheesta tarkemmin pääblogini kirjoituksessa

Realpolitik: The Energy Triangle As Game Changer For The Eastern Mediterranean


arirusila

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ari Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu