Whodunnit – Syyrian kaasuiskut

Damaskoksesta
21.8.2013 uutisoidun kaasuhyökkäyksen jälkeen Yhdysvallat ilmoitti
rankaisevansa Syyrian presidentti al-Assadin hallintoa sotilaallisella
iskulla. Huolimatta aiemmista Irakin interventioon liittyneistä
kokemuksista hyökkäyksen perusteluna USAn taholta pidettiin varmana
pidettyä tietoa kaasuiskun syyllisestä osapuolesta. Tällakin kertaa Washingtonin
ainoaa oikeaa totuutta ja siitä vedettyjä toimenpidesuunnitelmia
vastaan on esitettävissä perusteltua epäilyä. Pääblogissani
julkaisemassani artikkelissani Whodunnit in Syria käyn läpi vaihtoehtoisen totuuden, sekalaisesti eri lähteistä kerättyjä, puolesta puhuvia seikkoja joita seuraavassa tiivistetysti referoin.

USAn
virallisen näkemyksen haastaminen on mielestäni aiheellista alkaen
erityisesti motivaatiosta. Al-Assadin hallinto on viime kuukausina
saanut Syyrian sodassa voittoja samaan aikaan kun kapinalliset ovat
ryhtyneet yhä enemmän taistelemaan keskenään: länsimaiden tukemat
”vapaustaistelijat” ovat joutuneet oppositiossa alakynteen arabimaiden
tukemien radikaalia islamia kannattavien ryhmien ja ulkopuolelta
tuotujen palkka-/uskonsoturien kanssa,
samoin itsehallintoaan rakentavien kurdien kimppuun ovat käyneet
lähinnä vain kapinallisryhmät. Eri uskonnolliset vähemmistöt puolestaan
hakevat turvaa al-Assadin hallinnolta joka alaviittien ohella on
suojellut muitakin uskonnollisia ryhmiä Syyriassa. Presidentti Obaman
vedettyä ”punaisen linjan” sotilaalliseen puuttumiseen kulkevan
kaasuhyökkäyksissä ei presidentti al-Assadilla ollut mitään järkisyytä
tässä voitollisessa tilanteessa käyttää kaasuasetta kapinallisia
vastaan. Sen sijaan kapinallisille USAn intervention toivotaan olevan
todellinen ”game changer” ja on hyvinkin loogista olettaa kapinallisten
käyttävän kaikkia keinoja tämän mahdollistamiseksi.

 

Kapinallisilla on kaasuaseita ja he ovat niitä myös käyttäneet


USAn
perustellessa interventiota on yksinomaiseksi syylliseksi osoitettu
al-Assadin hallinto mm perustein ettei kapinallisilla edes ole
käytössään kaasuaseita. Tämäkään perustelu ei välttämättä ole vedenpitävä koska on mahdollista että kapinalliset ovat saaneet haltuunsa Libyan ja Syyrian asevarastoista. Kaapattujen
aseiden ohella kapinalliset myös itse tuottavat kemiallisia aseita.
Esimerkiksi Turkissa on pysäytetty Syyrian kapinallisjoukoille menossa
olleita sariinikaasueriä. Syyrian kapinallisten asetehtaita puolestaan on löytynyt Jobarin, Khan al-Assal’in ja Damaskoksen alueilta. Julkisuuteen on myös tullut <a href="https://video jossa Syyrian kapinalliset tappavat laboratoriossaan kaneja testatessaan itse tehtyjä kemiallisia aseitaan.

Syyrian kapinalliset ovat todennäköisesti myös käyttäneet kaasuasetta ennen Damaskostakin pariin otteeseen. Maaliskuussa 2013 Khan al-Asal’in kaasuhyökkäyksessä kuoli mm 16 Syyrian armeijan sotilasta ja tapauksesta Venäjä sata sivuisen raportin YK:lle. Toinen kaasuhyökkäys tapahtui huhtikuussa ja siitä YK:n tutkija Carla Del Ponte osuvasti totesi seuraavaa:

”I
was a little bit stupefied by the first indication of the use of nerve
gas UN’s Del Ponte says evidence Syria rebels ’used sarin’.
Testimony
from victims of the conflict in Syria suggests rebels have used the
nerve agent, sarin, a leading member of a UN commission of inquiry has
said. ”I was a little bit stupefied by the first indications we got…
they were about the use of nerve gas by the opposition,” she said.
(Lähde: BBC)

Häivähdys
salatusta diplomatiasta leviää lähinnä vuotojen kautta. Yksi hyvä
esimerkki on melko laadukkaana julkaisuna pitämäni The Christian Science
Monitorin haltuunsa saama kirje Iranilta USAn hallinnolle. Sen mukaan Iran varoitti Washingtonia heinäkuun 18 ja joulukuun 1 päivinä 2012 siitä että Syyrian kapinalliset ovat saaneet käsiinsä kemiallisia aseita. Iran pyysi USAta välittömästi vakavasti varoittamaan kapinallisia pidättymään niiden käytöstä. Iran myös katsoi USAn vastuulliseksi kapinallisten tukijana kemiallisten aseiden käytöstä. USA ei vastannut ko kirjeeseen.

Elokuussa LiveLeak.com esitti Syyrian tv:n julkaiseman puhelinkeskustelun
Homs’in kapinallisjohtajan ja hänen saudimesenaattinsa välillä jonka
mukaan kapinallisten referenssinä mainittiin kemiallisten aseiden käyttö
Deir Ballbassa. Toisessa puhelinkeskustelussa puolestaan kerrottiin
terroristiryhmien yhteistyöstä viedä pari pulloa sariinia Damaskokseen.

 

Whodunnit – Damaskos 21.8.2013

 

Lienee
selvää, että Damaskoksessa on tapahtunut kaasuiskuja 21.8.2013. Muu
onkin epäselvää kuten esimerkiksi uhriluku. Ilmoittaessaan
rankaisutoimista USA ilmoitti Damaskoksen kaasuhyökkäyksessä kuolleen
1429 ihmistä sisältäen yli 400 lasta kun taas brittien oma arvio oli 350
kuollutta yhteensä, Syrian Observatory for Human Rights vahvisti 502
kuollutta joista 100 lasta kun taas Ranskan tiedustelupalvelu vahvisti
281 uhria ja anti-Assadilainen ryhmä ”Damascus Center for Human Rights Studies” dokumentoi
678 kuolemaa joista 106 lasta. Lisäksi muissa kuin USAn arvioissa on
epäselvää kuinka moni kuolemista tapahtui kaasuiskun tuloksena ja moniko
tavanomaisemmilla aseilla.

Graphics credit Washington Post

Hyökkäyksen
todisteina on esitetty suuri joukko videoklippejä mutta niiden pohjalta
ei voi päätellä onko kyseessä sariini vai vaikkapa esimerkiksi
tavanomaista voimakkaampi kyynelkaasu. Videoiden aikataulutus myös
tuottaa ongelmia koska osan uhrikuvista on väitetty levinneen jo ennen
ensimmäistäkään kaasuiskua, toisissa väitetty kuvausaika ja
valaistusolosuhteet eivät täsmää ja toisissa näkyy niiden olevan muutoin
lavastettuja. Myös järkyttäviä valokuvia on jälleen kierrätetty
perinteiseen Pallywood tyyliin kuvaamaan niin Egyptin armeijan
julmuuksia Kairossa kuin al-Assadin Damoskoksessa.

Itse ulkoministeri Kerrykin meni lankaan esitellessään todistajalausontonsa liittenä kuvaa lapsesta hyppimässä satojen ruumispussien yli Damaskoksessa kun osoittautui kuvan otetun jo v 2003 Bagdadin liepeillä.

Kuolleet
lapset ovat videoiden suosittu aihe mutta niiden massiivinen levitys
voi joskus kääntyä itseään vastaan. Näin kävi kun Latakiassa – 200 km
Damaskoksesta – olevat vanhemmat tunnistivat Damaskoksen kaasuvideoilta
omat runsas viikko aiemmin jihadistien kaappaamat lapsensa. On ironista
että harvat Damaskoksen kaasu-uhreina tunnistetut ovat Syyrian
hallintoa tukevien perheiden lapsia ja hallituksen syyttäjät ovat
puolestaan heidän tappajiaan. Tämä
on vain yksi esimerkki siitä, että Damaskoksen kaasuiskussa saattaa
olla kyse ”false flag” operaatiosta tarkoituksena provosoida USA
sotilaalliseen interventioon. (Lähde:Voltairenet.org article: ”Identification of the dead children in Ghouta” )

Ainakin yhden Damaskoksen kaasuräjähdyksen syy saattaa olla pelkkä vahinko. Artikkelissani Syrian Rebels Admit Chemical Attack In Damascus??? kuvaan
tapausta jossa Saudi Arabialta saadut kaasuaseet ilmeisen
käsittelyvirheen seurauksena räjähtävät aiheuttaen suurta tuhoa.

Ehkäpä
painavimman lausunnon Yhdysvalloissa antavat USAn tiedustelupalvelujen
veteraanit jotka laativat asiasta myös julkisuuteen tulleen muistion
Damaskoksen tapahtumista 21.8.2013. Tiedusteluupseerien mukaan
Presidentti al-Assad ei näytä olleen kaasuiskujen takana vaan
pikemminkin kapinalliset ja heidän tukijansa Saudi Arabiasta ja
Turkista. (Lähde: Consortiumnews.com)

Päätelmäni

The Iraq experience
informs us that secretaries of State can express great confidence about
matters that they are completely wrong about, and that U.S.
intelligence assessments can be based on
distortion of evidence and deliberate suppression of contradictory facts. (Which Syrian Chemical Attack Account Is More Credible? by Jim Naureckas)

Mielestäni
on melko todennäköistä että ainakin yksi Damaskoksen kaasuräjähdyksistä
aiheutui kapinallisten toimesta käsittelyvirheen takia. Lisäksi pidän
mahdollisena että joku kaasuiskuista tapahtui kapinallisten
provokaationa. Pidän myös mahdollisena että joku kaasuiskuista tapahtui
jonkun al-Assadin hallinnon sooloilijan tai hänen veljensä toimesta
al-Assadin tietämättä. Sen sijaan en usko al-Assadin antaneen määräystä
kaasuiskusta koska se mielestäni ensinnäkin olisi järjetöntä ja
toisekseen hän aiemmin on saksalaislähteiden mukaan torjunut
sotilasjohdon hänelle tekemät kaasuiskupyynnöt.

Laajemmin aiheesta:

Whodunnit in Syria

Ja taustoitusta myös kirjoituksissani:

 

Lapset kaasuiskun uhreina – neljä väärennystä

Syria:From War To Dissolution With Help Of Media

Syrian Rebels Admit Chemical Attack In Damascus???

The Four-stage Plan For Syria – Can It Work

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu