EU:n ulkoministerikokouksessa Brysselssä 18.5.2009 keskeisenä teemana oli unionin Iran –politiikka. EU:n rivien on sanottu olevan hyvin kasassa ja EU:n kykenevän vahvaan Iran-politiikkaan. Olisi mielenkiintoista tietää mistä politiikan osa-alueesta tällöin puhutaan. Koska ihmisoikeuskysymyksillä on reaalipolitiikassa käyttöä lähinnä vain julkilausumatasolla olettaisin kyseen olevan yleisesti turvallisuuspolitiikasta ja erityisesti energiaplitiikasta.

Geopoliittinen asetelma mielestäni viime vuosikymmenet on ollut USA:n (lähinnä sensotateollisen kompleksin) tavoite blokata Venäjä samanaikaisesti ulos Kaspianmeren ja Euraasian energiavaroista sekä katkaista Euraasian korridorin tai Silkkitiestrategian mukaisesti Venäjän ja Iranin suora yhteistyösuhde. Aiheesta enemmän artikkelissani “Is GUUAM dead?“

Osin Venäjän viime vuosien vastavetojen (GUUAMin neutralisointi omien yhteistyösopimusten avulla)ansiosta ja osin USAn suojattien (Ukraina, Georgia, Moldova) taitamattomuuden takia nämä USAn tavoitteet uhkaavat jäädä toiveajatteluksi. EU on pyrkinyt sittemmin paikkaamaan aukkoa mm. itäisellä naapuruusohjelmalla.

USAn viimeisiä oljenkorsia Silkkitiestrategian toteuttamisessa on ollut EU komission ajama Nabucco kaasuputkihanke. Finanssikriisipaketissa hankkeelle annettiin aloitusrahaa € 200 miljoonaa ja toissaviikon Prahan energiasummitin tarkoituksena oli antaa hankkeelle lisää potkua. Turkki allekirjoittikin julistuksen, mutta on jo aiemmin ilmaissut käyttävänsä Nabuccoa yhtenä kiristyskeinona EU:n mahdollisesti pannessa kapuloita maan EU pyrkimyksen rattaisiin.

Huomionarvoista Prahan energiasummitin julkilausumassa oli, että suuret kaasuntuottajat – Kazakstan, Turkmenistan ja Uzbekistan – kieltäytyivät kokousjulistusta allekirjoittamasta. Sen sijaan viime viikolla kilpailevan South Streamin puitteissa allekirjoitettiin Sotshissa yksi valtiollinen yhteistyösopimus (Venäjä-Italia)ja kolme yritysyhteistyösopimusta (Gazprom ja johtavat energiayritykset Serbiasta, Bulgariasta ja Italiasta).

Tiivistetysti tilanne on se,että EU:n komissiovetoilta Nabucco -hankkeelta puuttuu raaka-aine jonka putkessa tulisi kulkea ja lisäksi yrityspohja on liukumassa South Streamin leiriin. Sen sijaan kilpailevalla South Streamilla on raaka-aine, markkinat ja jakeluverkosto lähes valmiina kuin myös yrityspohja hanketta toteuttamaan. Kun lisäksi Venäjä putkellaan tavoittaa suoraan EU alueen Nabuccon kulkiessa usean epävakaan valtion kautta lienevät myös hankkeiden riskit aivan eri luokkaa.

Nabuccon on arvioitu jäävän toteutumatta ellei kaasua saada Iranista. Tässä on poliittisen puolen lisäksi kaksi ongelmaa: toisaalta Iran on suunnitellut käyttävänsä kaasun itse eli ohjelmansa mukaan 93 % 630 kaupungin ja 18 % 4000 kylän energiatarpeesta; toisaalta Iranin kaasukentät ovat maan eteläosassa. Iran on itse sopinut Turkmenistanin kanssa kaasun tuonnista uusista esiintymistä Iranin pohjoisosien tarpeisiin, ehkä EU:n haaveissa on että Iran myisi tämän kaasun Turkkiin ja edelleen Nabuccon verkkoon.

Energiapelistä lisää tuoreessa kirjoituksessani “EU’s big Choice – Nabucco or South Stream?”

EU:n suuri haaste on päättää positionsa Iranin suhteen. Olisiko nyt aika EU:n ottaa aloite ja itsenäinen rooli aiemman USAn lakeijan roolin tilalle, edellyttäisikö tämä tiiviimpää yhteistyötä South Streamin suuntaan Nabuccon kustannuksella? Energiapolitiikan ohella Iranilla on mielestäni ratkaiseva merkitys lähi-idän tilanteen ratkaisussa, joten uusi positiivinen strategia Iran suhteissa olisi hyvin perusteltua; osana tätä strategiaa voisi olla luopuminen Venäjän poisulkupyrkimyksistä joten myös EU-Venäjä suhdetta olisi mahdollisuus kehittää myönteiseen suuntaan Iran-politiikan siivellä.