Ukrainan optiot

I’m quite happy because whoever is chosen today will be hated tomorrow by the majority of the country.” (Andrey Kurkov)

Median
näyttäessä iloitsevia ukrainalaisia presidentin palatsin valtauksen
tiimoilta olisi hyvä pohtia todellisuutta Kiovan ulkopuolella ja mitä
seuraavaksi. Puolet kansasta ja länsimedia on nyt saanut sirkushuvia
mutta mistä löytyy arkinen leipä lähiviikkoina. Yhden
läpikorruptoituneen poliitikon vaihto vielä nimeämättömään uuteen
vastaavaan ei poista tavallisen kansalaisen ongelmaa siitä kuka maksaa
seuraavan kaasulaskun.

Kun
sanotaan kansan tai parlamentin kukistaneen presidentin on tämä
mielestäni paitsi asian liioittelua myös sen yksinkertaistamista. Kansaa
edustaa tässä sekalainen porukka pääosin läntisen Ukrainan ja Kiovan
väestöä ja ulkoa ostettuja provokaattoreita, parlamenttia puolestaan
lähinnä oppositiopuoleiden kansanedustajat presidenttiä tukeneen
pääpuolueen edustajien ollessa mm väkivaltauhan takia poissa istunnosta.

Kiovan
ulkopuolella lähinnä itäisessä Ukrainassa tunnelmat ovat hieman toiset,
esimerkiksi itäiset kuvernöörit ovat ilmoittaneet kieltäytyvänsä
noudattamasta mitään tynkäparlamentin ohjeistuksia. Sevestopolissa
tuhannet ihmiset ryntäsivät pääaukealle vaatimaan Krimin palautusta
Venäjälle. Jo muutama viikko sitten itäiseen Ukrainaan perustettiin uusi
“ Ukrainian Front” organisaatio taistelemaan ulkomaista vaikutusta ja
vallankumouksellisia vastaan.

Sattumoisin
muuten “Ukrainian Front” omaa saman nimen kuin Punaarmeijan ryhmä joka
vapautti Ukrainan natsimiehityksestä IIMS:n lopulla. Uusfasistien ja
natsien rooli on säikäyttänyt myös juutalaisia (Ukrainian Rabbi Moshe
Reuven Azman, called on Kiev’s Jews to leave the city and even the
country if possible, fearing that the city’s Jews will be victimized in
the chaos, Israeli daily Maariv reported Friday.) sekä muiden etnisten
vähemmistöjen edustajia kuten unkarilaisia.

Hallinnon
– mikä se sitten jatkossa onkaan – ohella keskeistä ovat taloudelliset
kysymykset, se miten ns tavallinen kansalainen selviytyy odottaessaan
olojen vakaantumista. Yksi keskeinen ongelmakohta on kaasu jota aiemmat
hallinnot ovat subventoineet merkittävästi. Jos muodostettava uusi
hallinto seuraisi valuuttarahaston ja EU:n ohjeita niin kaasun hintaa
pitäisi ilmeisesti jopa nelin-viisinkertaistaa ja tämä olisi tuhoisaa
niin kotitalouksille suoraan kuin energiasyöpölle suurteollisuudellekin.
Aiemman hallinnon Venäjän kanssa tekemä sopimus ja saatu laina olisivat
mahdollistaneet subventioiden jatkon ja näin mielestäni ostaneet aikaa
sinänsä välttämättömien uudistusten toteutukseen. Hieman epäilen EU:n
halukkuutta miuljardien apupakettiin kaasulaskun maksamiseen.

Tällä
hetkellä Ukraina on murrosvaiheessa ja useat kehityspolut ovat
mahdollisia. Itse näkisin lähikuukausina ainakin seuraavia vaihtoehtoja:

1)
Sisällissota. Sekä oppositiossa että aiemman hallinnon kannattajissa on
väkivaltaan kykeneviä aseistettuja joukkoja. En kuitenkaan usko
ylivoimaisen valtaosan kansasta kannattavan sotimista varsinkin kun myös
ulkopuolinen puuttuminen (a la Abhaasia/Ossetia) on mahdollisuuksien
rajoissa. Riskit ovat kertakaikkiaan mielestäni liian suuret. Lisäksi
sisäiset osapuolet olisivat liki tasavahvoja, armeija ja poliisivoimat
jakautuneita.

2)
Alueiden puolueen ja opposition sopimus. Mielestäni tavoiteltava
rauhanomainen ratkaisu joka voisi turvata Ukrainan säilymisen
yhtenäisenä. Tulevissa presidentinvaaleissa voisi löytyä Klitskon
kaltainen suhteellisen ryvettymätön henkilö joka voisi saada hyväksyntää
sekä maan itä- että lansiosissa.

3)
Ukrainan jakautuminen. Poliittisesti ja osin kielellisestikin ja
asenteiltaan Ukraina on melko selkeästi jakautunut ja myös
maantieteellisesti jakolinja on havaittavissa. Viime presidentinvaalien
grafiikka näyttää ko linjan havainnollisesti. Jos jakautuminen
tapahtuisi Tsekkoslovakian tapaan rauhanomaisesti sopien niin en
välttämättä pitäisi sitä lainkaan kielteisenä asiana vaan pikemminkin
päinvastoin.

Aiempia kirjoituksiani aiheesta:

 

P.S:

Ukrainan kreikkalais-katolinen vähemmistökirkon (the
Uniate Church) pastorilla on selvät sävelet äärioikeistolle:

“Today we are really ready for a revolution.The only effective methods
of combat are assassination and terror! We want to be sure that no
Chinese, Negro, Jew or Muscovite will try to come and grab our land
tomorrow!”

Alla videolla ”sunnuntaisaarnan” ote:

[youtube ]

 

 

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu