Mitä Odessassa tapahtui?

Novorussia signMitä Odessassa tapahtui viime perjantaina? Mielestäni länsimedia on pyrkinyt esittämään tapahtuman yleisenä tragediana, onnettomuutena tai sattumana hämärtäen siihen syyllisten taustavoimia ja tekojen tarkoituksellisuutta. Seuraavassa on esitetty venäläismielisiltä sivuilta koottu tapahtumakulku jonka todenperäisyyttä en ulkopuolisena luonnollisestikaan voi todistaa. Vaadittu puolueeton selvitys on joka tapauksessa tarpeen, mutta sitä odoteltaessa voisin pitää allaesitettyä (puolueellista) koostetta mahdollisena:

1)   Odessassa venäläismieliset mielenosoittajat eivät vallanneet palanutta rakennusta vaan pystyttivät alueelle pienen telttakylän väkivallan siellä oleskelun aikana ollessa hyvinkin mitätöntä. Perjantaina Kiovan hallitusta tukevat uusnatsit kuitenkin tekivät liikkeensä.

2)   Kiovan hallitusta tukevat paikalliset uusnatsit saivat avukseen bussilasteittain “Oikean sektorin” aktivisteja ulkopuolelta. Samalla joidenkin oligarkkien palkkaamat paikalliset jalkapallohuligaanit aloittivat nationalistisen mielenosoituksensa.

3)   Oikean sektorin aktivistit ja jalkapallohuligaanit yhdistivät voimansa hyökäten venäjämielisten telttakylään hajottaen sen ja hakaten sielläolevat mielenosoittajat paikallispoliisin katsellessa vierestä.

4)   Venäjämieliset mielenosittajat pakenivat henkensä edestä viereiseen ammattiyhdistysten taloon.

5)   Uusnatsit piirittivät ay-talon ja sytyttivät sen tuleen.

6)   Ulospyrkineet hakattiin tai murhattiin, ikkunoista ulospyrkineet ammuttiin – jokaista murhattua juhlittiin kannustushuudolla “Kunnia Ukrainalle”, tapoista otettiin “matkamuistovideoita” ja tapahtuma uusnatsien puolelta sai kansanjuhlan piirteitä.

7)   Uusnatsit estivät palokuntaa pääsemästä ay-talolle sammuttamaan tulipaloa.

8)   Ukrainan sosiaalisessa mediassa tapahtumaa juhlittiin ja luvattiin samaa kohtelua muillekin venäjämielisille.

9)   Ukrainalais- ja länsimedia tyytyi kuvailemaan tapahtumaa selkkaukseksi jossa syntyi myös uhreja sen enempää keskittymättä joukkomurhan tekijöihin.

10)  Uhriluku nyt näyttää olevan vähintään 46, lisää voi tulla mm vaikeita palovammoja saaneista.

Remembrance of Odessa 2.5.2014

Aiemmin Ukrainan meneillään olevasta tilanteesta:

Ja aiemmin Ukrainasta

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu