¥uan, Venäjä & kumppanit ja uusi maailmanjärjestys

USAn sanktiot Ukrainan konfliktin siivellä laukaisivat Venäjän vastatoimena dollarin ohittamisen valuuttasodassa. Aiempi artikkelini ¥uan and Waterloo of Petro$(Part ½) kuvaa tätä valtapelin osa-aluetta. Venäjän ja Kiinan kaksi jättimäistä kaasusopimusta – yhteisarvo yli 700 miljardia USD – ovat puolestaan vastaoffensiivin keihäänkärki osana laajempaa maailmanjärjestystä muuttavaa eri areenoilla käytävää taloussotaa. Kiinan ja Venäjän marraskuun alussa tekemän maailman suurimman kaupan toinen osa käsitti Länsi-Siperian kaasuputken rakentamisen ja kaasun myymisen yli $300 miljardilla nostaen näin yhdessä toukokuussa sovitun Altai putki- ja kauppasopimuksen myötä kokonaishankkeen yli $700 miljardiin. Työt ensimmäisen reitin osalta ovat jo alkaneet. Myös 16 muuta tärkeätä taloussopimusta allekirjoitettiin ja on mahdollista, että maksut jatkossa tapahtuvat yuaneilla. Kaasun ohella asekaupoilla on merkitystä Kiinan puolustuskyvyn modernisoinnissa. Helmikuussa 2014 BRICS maiden huippukokouksessa Brasiliassa ryhmä suoraan haastoi läntisen taloudellisen hallinnan päättämällä uudesta kehityspankista (the New Development Bank – NDB), uudesta reservivaluuttajärjestelystä ( the Contingent Reserve Arrangement – CRA) ja pankien koordinointijärjestelystä (the BRICS Interbank Cooperation Mechanism). Lisäksi lokakuussa päätettiin uuden investointipankin (Asian Infrastructure Investment Bank – AIIB) perustamisesta alkupääomanaan $100 miljardia. Varsinkin CRA antaa BIRCS maille suoran pääsyn valuuttakauppoihin jolloin dollarin asema maailman reservivaluuttana saattaa päättyä.

 

The Shanghai Cooperation Organization (SCO) on myös laajentunut käsittämään Intian, Pakistanin, Iranin ja Mongolian; lisäksi ehdokasjonossa ovat ainakin Armenia, Azerbaitsan, Bangladesh, Valko-Venäjä, Nepal ja Sri Lanka. Kaiken lisäksi SCOn johtotähti Kiina haluaa rakentaa uuden Aasian-Tyynenmeren turvallisuusjärjestelmän jonka ulkopuolelle poissuljetaan USA.

Myös Euraasian talousunioni (Eurasian economic Union – EEU) on laajentumassa. Armenia hijakkoin liittyi jäseneksi hyläten EU:n houkutukset, seuraavana on liittymässä Kirgistan ja halunsa liittyä ovat ilmaisseet mm Vietnam, Turkki ja Syyria.

Nähdäkseni maailmanjärjestys on nyt muotoutumassa uudelleen. Aiemman USA-Kiina suhteen tilalle on tulossa Kiinan Venäjän tuella johtama Euraasialainen valtablokki joka petrodollarin ohella haastaa muutkin läntiset talousinstituutiot, pohjaa valtansa jo alkaneeseen jätti-investoinneilla tuettuun talouskehitykseen ja turvaten sitä kehittyvällä sotilaallisella voimalla. Jää nähtäväksi mikä on EU:n rooli tässä valtapelissä ja miten dedollarisaatio vaikuttaa USAn talouselämään ja EU:n talouskriisiin mutta mielestäni joka tapauksessa USAn valta-asema häviää ja vähintäänkin lopputulemana on nykyistä tasapainoisempi USA-Euraasia vastakkainasetelma.

Edellä viitteenomaisesti kuvattuja teemoja käsittelen tarkemmin pääblogini kirjoituksessa ¥uan and Waterloo of Petro$ (Part 2/2) . Kun tämä aiempi osa artikkelista herätti kiinnostusta somessa ja kansainvälisillä foorumeilla olen sittemmin yhdistänyt molemmat osat ½ ja 2/2 ja koko pitkähkö

novelli on luettavissa tästä linkistä .

 

 

¥uan and Waterloo of Petro$

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu