EU ulkoministerien itsenäisyyspäivälahja Israelille: Jutkuleima uusiokäyttöön
Samalla viikolla kun hauras Minsk II sopimus horjui ollako vai ei tilassa, kun 21 Etiopian kristittyä mestattiin Libyassa ja kun sadat pakolaiset hukkuivat Välimereen samalla kun Syyrian ja Irakin sisällissodat jatkoivat tuhoaan ja ISIL:n jihadistit tappoivat palestiinalaisia pakolaisleireillä EU:n ulkoministereillä oli vaikea työ pohtia prioriteettajaan päällekaatuvien konfliktien kaaoksessa. Kuitenkin ministerit löysivät sekä halvan – monessakin mielessä – että helpon ratkaisun: asialistan kärkeen nousi Israelin kiisteillyiltä alueilta (länsirannalta) peräisinnolevien tuotteiden leimaaminen jutkuleimalla -30 -luvun koettujen perinteiden mukaan.
16 EU:n 28:sta ulkoministeristä allekirjoitti kirjeen EU:n ulkosuhteiden päällikölle Federica Mogherinille kiirehtien ohjeistuksen luomista länsirannan tuotteiden erilliseksi merkitsemiseksi osana taooudellista painostusta Israelia kohtaan. Tämä ns labeling plan ideoitiin alun perin vuonna 2012, mutta nyt 16 EU maata arvelee ajankohdan olevan oikea sen toteutukselle Israelin pakottamiseksi "kahden valtion" ratkaisuun. Kun Välimeren eteläosa ja Lähi-itä on joko sodassa tai sen partaalla 16 EU:n ulkoministeriä katsoi asiakseen hyökätä alueen ainoaa vakaata demokratiaa – Israelia – vastaan; diplomaattisesti jopa samoihin aikoihin kun Israelissa muisteltiin vainojen uhreja ja valmistauduttiin itsenäisyyspäivän viettoon.
Ironista kaiken lisäksi on se ettei leimaushanke edes auta palestiinalaisia vaan saattaa jopa vaikeuttaa näiden elinoloja. Israel näkee suunnitellut leimat uusina keltaisina tähtinä joita juutalaiset natsi-Saksan aikoina pakotettiin kantamaan erotukseksi puhtaista arjalaisista henkilöistä ja liikeyrityksistä. EU:n ulkoministereistä kirjeen allekirjoittivat Itävalta, Belgia, Britannia, Ranska, Italia, Espanja, Ruotsi, Suomi, Malta, Irlanti, Portugali, Slovenia, Kroatia, Tanska, Hollanti ja Luxemburg.
Palestiinalaistyöläiset sijaiskärsijöinä
Viimeisten neljän vuoden aikana israelilaisille molemmin puolin aselepolinjaa työskentelevien palestiinalaisten määrä on tuplaantunut. Bank of Israel’n tulevan 2014 vuosiraportin mukaan 92,000 palestiinalaista työskenteli israelilaisille ansaiten keskimäärin NIS 198 päivässä kun vastaavasti Palestiinalaisalueilla ansiot olivat vain 45% tästä ( NIS 91 päivässä). Palestiinalaishallinnon keskustilastotoimiston raportti helmikuulta 2014 puolestaan toteaa 105,200 palestiinalaisen työllistyvän Israelissa ja näistä 20,200 länsirannan uudisasutuksillaa. (Lähde: Jpost )
Israelin lain mukaan, pohjautuen korkeimmannoikeuden päätökseen vuonna 2007, palestiinalaisten työntekijöiden työehtojen ja oikeuksien tulee vastata Israelin lakeja ja israelilaisten työntekijöiden oikeuksia. Palestiinalaisten ammattiyhdistysten kannalta onkin ironista, että palestiinalaistyöläisten oikeudet ovat parempia israelilaisten palveluksessa kuin Palestiinalaishallinnon alueilla. Toisaalta Palestiinalaishallinto on kriminalisoinut palestiinalaisten työskentelyn israelilaisten uudisasutuksilla mutta toisaalta tätä lakia ei ole pantu toimeen näiden työpaikkojen merkittävyyden takia.
Ns. kiistanalaisilla alueilla Länsirannalla on 15 teollisuusaluetta ja näissä noin 1,000 tuotantolaitosta – mm alumiini- ja elintarviketuottajia, tekstiili- ja huonekaluyrityksiä – jotka tuovat palestiinalaisalueille palkkojen muodossa noin $300 miljoonaa vuodessa. Teollisuusalueiden ulkopuolella palestiinalaistyövoimaa on rakennustöissä, maataloustuotannossa ja matkailupalveluissa.
Näkemykseni
Kiistanalaisten alueiden israelilaistuotteiden leimaaminen antaa mielestäni väärän viestin vahvistaen israelilaisvastaisia ja antisemiittisiä asenteita Euroopassa kun päinvastoin tulisi kannustaa yhteistyötä israelilaisten ja palestiinalaisten välillä eli juuri sitä toimintaa jota israelilaisyritykset nyt toteuttavat Länsirannalla. Ulkoministerien kirje ehkä kieliikin lähinnä EU:ssa koettua frustraatiota Israelin vaalitulosta (maaliskussa 2015) ja uudelleen valitun PM Netanyahun näkemyksiä kohtaan joiden mukaan Palestiinalaisvaltion luominen nykyisissä olosuhteissa on hyvin vaikeaa.
Yksi israelilais-palestiinalaisen konfliktin keskeisiä tekijöitä nähdäkseni on, että palestiinalaisten, sisältäen pakolaiset, työllisyys on turvattava alueen vakauden turvaamiseksi. Tässä mielessä leimaus- ja boikottikampanjoiden sijaan tulisi ulkomaisia investointeja Länsirannalle rohkaista ja ko alueen ja Gazan tuotteiden vientirajoitteita purkaa palestiinalaisten työllistymismahdollisuuksien edistämiseksi. Edelleen israelilaisyritysten tarjoamat paremmat palkat ovat vain osa hyödyistä, tärkeää on myös israelilaisyritysten tarjoama mahdollisuus alueen asukkaiden rauhanomaiseen kanssakäymiseen.
Aiemmin aiheesta: SodaStream rauhanmallina
ja laajemmin pääblogissani Top Priority of EU Foreign Policy: A New ‘Jude’ Badge
¤ ¤ ¤
[Artikkelin ensijulkaisu Ariel -sivustolla]
Tästä tulet saamaan kuraa niskaasi.
Ilmoita asiaton viesti
…kuin vettä hanhen selkään.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä reaalipoliitikassa näin pitäisi voida toimia, että ostetaan kokonaisedun nimissä niitä Jaffa-appelsiineja edelleen.
Koko ehdotus kuulosti niin ruotsalaiselta kuin olla ja voi. Ostetaanhan euroopassa Afrikan maistakin tuotavia tuotteita vaikka minkälaiset kansanmurhaajahallinnot olisi kyseessä. Eihän tässä mitään yleisempääkin kauppasotaa olla vaan virittelemässä!
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä että merkkaavat, tiedänpähän ostaa juuri niitä tuotteita.
Ilmoita asiaton viesti
Valinnan helpottamiseksi tässä vielä pari bds -liikkeen posteria (varoitus: sisältää tuotemerkkisijoittelua):
https://arirusila.files.wordpress.com/2015/04/boyc… ja
https://arirusila.files.wordpress.com/2015/04/bigb…
Ilmoita asiaton viesti
Eipä vieläkään näy Alkon tuotevalikoimassa kauppasodan seurauksena Etelä-Afrikkalaista Brändyä.
Ilmoita asiaton viesti
Ari Rusila on mielestäni (olen antikommunisti) paras VL:n bloggaaja tällä alustalla. Hän näkee nyt ajankohtaisten kuplien ulkopuolelle ja siinä on syy tutustua hänen kirjoituksiinsa. Tämän pitäisi aikaansaada hedelmällistä keskustelua, mutta kohta voidaan todeta paskan lentävän. Minäkin diggaan lähes sosialistista israelia, siellähän sosialistitkin ovat ensisijaisesti israelisia isänmaallisia ihmisiä. Hyvä blogi Ari, seuraavaa odotellessa.
Veikko
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Sosialismista puheenollen mielestäni Israelissa kukoistanut kibbutsismi on harvoja onnistuneesti toteutuneita sosialistisia malleja.
Ilmoita asiaton viesti
Israel soveltaa systeemiä vapaaehtoisesti ja pyörittää sitä demokraattisesti. Se on paljon se etenkin, kun huomioi ympäröivän arabimaailman ja historian paineen.
Pieni Israel taitaa olla vähiten kaoottinen ja ennakoimaton osa po. alueen palapelissä. Siksi ihmetyttää Suomen mukanaolo tässä ’appelsiinien leimausleikissä’.
Lieneekö sukua Tuomiojan ”eriävälle pöytäkirjaukselle” koskien EU:n Venäjä-pakotteita…
Ilmoita asiaton viesti
Lähi-idän talouden ja yhteiskuntarakenteen historia on vaan sellainen, että ei ennen, eikä jälkeen euroopasta tulleiden juutalaisten tai kristittyjen, alueella ollut vientiteollisuutta. Ei edes brittikomennossa.
Ilmoita asiaton viesti
Tähän väliin ehkä sopii kooste siitä mihin Israel on kehittynyt itsenäisyytensä aikana (ote onnpääblogini kirjoituksesta ”Does Israeli Society explain Its Superiority in The Middle East?” – https://arirusila.wordpress.com/2014/06/24/does-is….
Israel, the 100th smallest country, with less than 1/1000th of the world’s population, can lay claim to the following:
o Israel has the highest ratio of university degrees to the population in the world. Three Israeli universities are ranked within the top 100 universities in the world. The Hebrew University of Jerusalem has risen 4 points from number 57 in 2011 to 53 in 2012, according to the Shanghai Academic Ranking. The Technion (Israel Institute of Technology) was ranked 78th, and the Weizmann Institute of Science was ranked 93rd. The Tel Aviv University ranked in the top 150 while the Bar Ilan University and the Ben Gurion University were both ranked in the top 400. When ranked according to specific fields, Israel fares even better. In Mathematics, three universities made it to the top 100; The Hebrew University in 16th place, Tel Aviv in 30th and the Technion in the top 74. In Computer Science, four Israeli schools were ranked in the top 100. The Weizmann Institute was ranked 12th, the Technion came in 15th, the Hebrew University 27th, and Tel Aviv University – 29th.
o Israel produces more scientific papers per capita than any other nation by a large margin – 109 per 10,000 people – as well as one of the highest per capita rates of patents filed. Twenty-four percent of Israel’s workforce holds university degrees – ranking third in the industrialized world, after the United States and Holland – and 12 percent hold advanced degrees.
o Israel leads the world in the number of scientists and technicians in the workforce, with 145 per 10,000, as opposed to 85 in the U. S., over 70 in Japan, and less than 60 in Germany. With over 25% of its work force employed in technical professions. Israel places first in this category as well.
o In proportion to its population, Israel has the largest number of startup companies in the world. In absolute terms, Israel has the largest number of startup companies than any other country in the world, except the US (3,500 companies mostly in hi-tech). On a per capita basis, Israel has the largest number of biotech start-ups. Israel is ranked #2 in the world for venture capital funds right behind the US and outside the United States and Canada, Israel has the largest number of NASDAQ listed companies. Israel has the third highest rate of entrepreneurship – and the highest rate among women and among people over 55 – in the world.
o Israel has the highest average living standards in the Middle East. The per capita income in 2000 was over $17,500, exceeding that of the UK.
o Israel’s $100 billion economy is larger than all of its immediate neighbors combined.
o Relative to its population, Israel is the largest immigrant-absorbing nation on earth. Immigrants come in search of democracy, religious freedom, and economic opportunity.
o Israel has the highest percentage in the world of home computers per capita as well Israel has the world’s second highest per capita of new books and has more museums per capita than any other country. Israel has the highest percentage in the world of home computers per capita.
Ilmoita asiaton viesti
Siitähän onkin kyse, että palestiinalaisille sallitaan sama mahdollisuus kehittää omaa maataan vapaana israelin miehityksestä. Etelä-Afrikka on näyttänyt esimerkkiä ja eihän tuosta oikein voi muuta sanoa kuin, että sitä saa mitä tilaa.
http://www.gov.za/sites/www.gov.za/files/36364_gen…
http://arirusila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190447-k…
http://english.pnn.ps/index.php/politics/9550-plo-…
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Brittien Palestiinan mandaatista aikoinaan lohkaistiin yli puolet Transjordaniaksi eli nykyiseksi Jordaniaksi jossa palestiinalaisilla – alueen arabiasukkailla – on ollut yhtäläiset mahdollisuudet kehittää olojaan kuin israelilaisillakin. Syystä tai toisesta useilla mittareilla kehitys on jäänyt jälkeen. Länsirannan arabeilla oli Jordanian alaisuudessa aikaa kehittää vapaasti olojaan 1948-1967, mutta eipä kovin kummoista edistystä tapahtunut. Tämän jälkeen länsirannan arabeilla on ollut lukuisia tilaisuuksia sopia mm rauhasta, rajoista ym israelilaisten kanssa mutta tarjouksista huolimatta sopua ei ole saatu aikaan.
Olit linkittänyt vaalien jälkeisen arvioni jossa sovun mahdollisuuksia nyt kuvaan näin enkä vielä ole saanut aihetta uudelleenarviointiin:
Arvioni on että vaalien jälkeinen oikeistohallitus jatkaa aiempaa Palestiinapolitiikkaa eli mitään neuvoteltuja ratkaisuja ei olisi tulossa; yhteishallitus Siionisti Unionin kanssa saattaisi johtaa muodollisiin rauhankeskusteluihin. Sen sijaa keskusta-vasemmistolainen hallitus saattaisi jonkinlaisen sopimuksen aikaansaadakin. Mikäli rauhanneuvottelut eivät ala tai epäonnistuvat totuttuun tapaan on aina olemassa mahdollisuus yksipuolisiin toimiin jotka Israelin osalta voisivat tarkoittaa pääsetlementtien liittämistä virallisestikin Israeliin turva-aidan taakse ja siirtokunta-asutuksen vetäminen näin muodostettavaan Israeliin. Mielestäni tämäkin ratkaisu olisi status quo’ta parempi koska tällöin vastuu länsirannan arabiväestöstä siirtyisi kokonaan Palestiinalaishallinnolle perustaa se sitten alueelleen valtion tai ei.
Ilmoita asiaton viesti
Ja ne yksipuoliset toimet todennäköisesti veisivät Israelin viimeisimmätkin maineen rippeet muiden valtioiden silmissä.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Maineen ja mm jenkkisuhteiden takia olisikin hyvin tarpeellista siionistiunionin osallistuminen hallitukseen. Toisaalta niin Israelissa kuin maailmallakaan israelilais-palestiinalainen konflikti ei nykyisellään juuri hätkäytä; Israelissa huomio tuntuu keskittyvän taloudellis-sosiaalisiin asioihin, maailmalla puolestaan konflikteja on parhaillaankin yllinkyllin. BDS-liike ei juuri vaikuta merkittävästi bisneksiin ja mm akateemisessa maailmassa on huomattu israelilaisten poissulkemisesta aiheutuvan haittaa vain itselle. Esimerkiksi Jyväskylänkin yliopistossa israelilaisyhteistyöllä on merkitystä nimenomaan kansainvälisissä kärkihankkeissa.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät taida enää pelkät osallistumiset riittää vaan konkreettiset toimet.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/1…
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Konkreettiset toimet voivat joskus olla aivan muuta kuin odotukset. Samalla kun mm USAn ja EU:n ulkoministerit odottavat jotain savumerkkiä Jerusalemista kahden valtion mallin edistymisestä tutkaillaan paikallisesti luoviakin ratkaisuja ’out of the box’. Yksi tällainen jo useammastakin lähteestä todettu etenemistie on Hamasin ja Israelin keskinäinen sopimus pitkästä – jopa 15 vuotta – tulitauosta joka kyllä mielestäni asettelee palikat uuteen uskoon ainakin mahdollisesti toteutuessaan.
Ilmoita asiaton viesti
Odotellaan ja katsotaan.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Minua huolestuttaa se että 89% palestiinalaisalueen muslimeista kannattaa sharia-lakia ja näistä 66% kannattaa kuolemanrangaistusta islamin jättämisestä, 84% kivitystä aviorikoksesta ja 76% käsien katkomista ja raipparangaistuksia mm. varkaudesta.
Tämä ei vastaa minun käsitystäni ihmisoikeuksista.
Olen nähnyt luonnoksen tulevan palestiinalaisvaltion peruskirjasta ja sharia on sen kulmakivi.
En usko että tuleva palestiinalaisvaltio tulee olemaan maallinen, ihmisoikeuksia ajava ja demokraattinen valtio. Sitä tullaan hallitsemaan uskonnollisten johtajien toimesta ja ihmisoikeuksille voi sanoa hyvästit. Se että kuvitellaan palestiinalaisarabien olevan vapaita omassa valtiossaan, on mielestäni naivi käsitys joka ei ota huomioon taustalla vaikuttavia uskonnollispoliittisia intohimoja.
Islamin ongelma on edelleen uskonnon ja politiikan sotkeminen toisiinsa. Euroopassa oli tällainen ajanjakso eikä se ollut millään tavalla hyvä kappale eurooppalaista historiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä minäkin. Uskonnollisen heimoyhteiskunnan päälle on vaikeaa rakentaa muuta kuin epäonnistunut tai kaapattu valtio. Uskonnon haitallisuudesta rauhan ja kehityksen kannalta kirjoitin näkökulman ”Islam rauhanratkaisujen esteenä” – https://arielfi.wordpress.com/2014/06/25/islam-rau… jaa laajemmin artikkelissa ”Does Israeli Society explain Its Superiority in The Middle East?” – http://arirusila.wordpress.com/2014/06/24/does-isr…
Ilmoita asiaton viesti
Eipä toki olisi ensimmäinen valtio, jonka syntymisessä on sanomista. Suomikin aloitti taipaleensa sisällissodalla, jonka jälkiselvittelyt eivät täyttäneet länsimaisen oikeusvaltion tunnusmerkkejä.
Katsottakoon siis, millaiset synnytystuskat Palestiinalla vielä ovat.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni Suomen itsenäisen taipaleen alkupuoli eroaa merkittävästi Palestiinan vastaavasta. Ensinnäkin jo edellisellä vuosisadalla Suomessa alkoi muodostua kansallista identiteettiä kielen, kulttuurin ja vaikkapa rahayksikön kautta; Palestiinan kansallista ”heräämistä” ryhdyttiin tuontitavarana hahmottelemaan 1960-luvulla. Toiseksi eriasteista edustuksellista demokratiaa harjoitettiin jo autonomian aikana, Palestiinan osalta sitä näennäisesti yritettiin mutta ”väärän” ryhmittymän voitettua vaalit se nopeasti unohdettiin. Esimerkiksi presidentti Abbasin toimikausi päättyi jo puolen vuosikymmentä sitten, muodollisesti hänellä ei ole mitään valtuuksia edustaa palestiinalaisia. Itse näen suurimpana ongelmana sen että arabinuorista vain kolmannes uskoo demokratiaan; tämä luo hyvän pohjan ISIS:in kaltaisille ääriliikkeille. Ja vaikka Palestiinan valtio syntyisikin se omaa mielestäni suuret mahdollisuudet ajautua suoraan ”failed state” kategoriaan, ehkä jopa ”captured state” tilaan Kosovon tapaan.
Ilmoita asiaton viesti
En tarkoittanutkaan, että Suomen ja palestiinalaisvaltion ”esihistoria” olisi identtinen vaan sitä, että omat ”synnytystuskansa” itse kullakin valtiolla.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni oleellinen ero Suomen ja tulevan palestiinalaisvaltion välillä on uskonnon ja maallisen vallan rooleilla ja sekoittamisella.
Jos Suomi olisi perustettu mooseksen lain mukaisesti se olisi aiheuttanut ongelmia joista muslimienemmistöiset maat kärsivät yhä.
Näen täysin toivottomana valtiolliset hankkeet joissa uskonnollisille johtajille ja teksteille annetaan rooli maan lainsäädännössä.
Ilmoita asiaton viesti
En ole nähnyt Palestiinan valtion perustuslakiluonnosta, joten en osaa sanoa kuinka paljon uskonnolle annetaan siinä merkitystä.
Israelia mainostetaan usein Lähi-idän ainoana demokratiana, vaikka sielläkin uskonnolla on merkitystä lainsäädännössä ja sovelletaanpa siellä shariaakin.
http://index.justice.gov.il/En/Units/ShariaCourts/…
http://mosaicmagazine.com/essay/2013/07/a-modest-p…
Liekö sitten Israelin luonnehdinta pantava uusiksi vai onko johtopäätöksesi ehkä liian mustavalkoinen.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni Israelia voi hyvällä syyllä luonnehtia paitsi esimerkilliseksi demokratiaksi myös oikeusvaltioksi. Viime vaalitkin olivat nähdäkseni kovat mutta rehelliset ja etnisten vähemmistöjen edustajat uskonnosta riippumatta voivat edetä aina hallitusvaltaan saakka. Edelleen harvassa ns läntisessä demokratiassa oikeus tuomitsee presidenttejään tai pääministereitään koviin rangaistuksiin näiden yksityis- tai julkisessa elämässä tekemistä rötöksistä kuten Israelissa on tapahtunut. Tuomiovallan riippumattomuus on nöhdäkseni hyvällä tasolla vaikka nykyhallituksessa on ollut tendenssejä sitä osin murtaakin. Joka tapauksessa Israelin yhteiskuntajärjestelmä mielestäni on valovuosien päässä minkään lähi- tai kaukaisemmankaan naapurin vastaavasta.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka rakentava kritiikki on tervetullutta niin motivoivaa on myös myönteinen palaute. Tätä aihetta koskeva alkuperäinen pääblogissani julkaistu englanninkielinen juttu – Top Priority of EU Foreign Policy: A New ‘Jude’ Badge – kiinnitti erään jenkkitohtorin huomiota ja hän puolestaan teki sen pohjalta kolumnin israelilaisjulkaisu Arutz Shevaan jossa asiaa on lisää syvennetty. Tässä linkki ko kolumniin : http://www.israelnationalnews.com/Blogs/Message.as…
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus. On oikeastaan mielenkiintoista, että kaupankäynti kansainvälisenä yhteistyön muotona, etenkin PK-yritysten välillä on erinomainen tapa kehittää yhteisymmärrystä. Silloin syntyy usein syviä ja pitkään kestäviä ystävyyssuhteita. Myös Kulttuurieroihin suhtaudutaan kunnioituksella ja ymmärryksellä koska yhteistyön muoto on sellainen, jossa molemmat osapuolet puhuvat samaa kieltä.
Kuten blogisti kirjoittaa, niin molemmat osapuolet osoittavat tervettä pragmaattisuutta jotta ajaa eteenpäin hyvin yksinkertainen asia: molemminpuolinen hyöty.
Makrotasolla, puhumattakaan poliittisten päättäjien osalta harvoin ymmärretään, miten erinomainen kanssakäymistapa tämä on.
Ilmoita asiaton viesti
Tästä yritysyhteistyön merkityksestä olen täysin samaa mieltä; tämän koin vastaavalla tavalla omakohtaisesti ollessani mukana erilaisissa lähialueyhteistyöhankkeissa Venäjälle toistakymmentä vuotta. Näissä oli yritystoiminnan ohella mukana muutakin mm kulttuuriyhteistyötä jne aina tavallisten kansalaisten keskinäiseen vuorovaikutukseen saakka ja jotkut ystävyyssuhteet Venäjälle ovat säilyneet vaikka hankkeet ovat loppuneet aikaa sitten ja henkilöidenkin asuinpaikat muuttuneet. Eikä mielestäni olisi pahaksi vaikka ylätasojen poliitikotkin pitäisivät jatkuvasti yllä henkilökohtaisia suhteita naapureihin vaikka institutionaaliset suhteet aika ajoin kangertaisivatkin – niin Venäjällä kuin Lähi-idässäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Yhdysvalloissa on kannatusta saamassa täysin päinvastainen suuntaus nimittäin anti-BDS laninsäädäntö. Näinnmm Illinoisissa:
”Amends the Illinois Procurement Code. Prohibits a State agency from entering into a contract subject to the Code with a business that boycotts Israel. Amends the General Provisions Article of the Illinois Pension Code. Requires each of the 5 State-funded retirement systems (or the Illinois State Board of Investment where applicable) to make its best efforts to identify all companies that boycott Israel in which it has direct or indirect holdings and, under certain circumstances, to divest itself of holdings in those companies.”
Tällä suuntauksella on myös laajempaa merkitystä vaikkapa USAn ja EU:n vapaakauppaneuvotteluihin:
”Indeed, a wave of anti-BDS legislation is sweeping the U.S. The most high-profile so far are the bipartisan amendments to congressional bills for Trade Promotion Authority. They establish the “discourage[ing]” of boycotts as one of the U.S.’s many goals in trade negotiations with European countries.”
Lähde: Washington Post – http://www.washingtonpost.com/news/volokh-conspira…
Ilmoita asiaton viesti
Vielä tilastoa leimauksen menestyksestä Yhdysvalloissa. Vuonna 2014 14 USAn yliopistokampuksella yritettiin ajaa läpi Boikottipäätöksiä (BDS) Israelia vastaan. Näistä yrityksistä vain kolme onnistui. Huono puoli asiassa on se että bds liikkeen aktivoituessa Israel on aina puolustavalla kannalla eli aloitteet ovat bds-liikkeen hallussa.
Ilmoita asiaton viesti