Suur-Albania haaveita Makedoniaan pyrkimässä

 

Viime viikonlopun väkivaltaisuudet Makadoniassa herättivät jälleen pelkoja albaaniterrorin uudesta tulemisesta Balkanin ”ruutitynnyriin”.  Rajakaupunki Kumanovoon hyökkäsi lauantaina liki viiden kymmenen automaattiasein ja pommein varustetun taistelijan terroristiryhmä pääosin ”naapurimaa” Kosovosta.  Sunnuntaina päättyneissä taisteluissa kuoli kahdeksan poliisia 37 lisäksi haavoittuessa;  14 terroristia sai surmansa ja 30 saatiin pidätettyä, näistä 18 on Kosovon albaaneja.  Pääkaupunki Skopjesta muutama kymmenen kilometriä koilliseen sijaitsevan Kumanovon läheisyydessä aseistettu ryhmä valtasi huhtikuun 21 päivänä rajapoliisin tukikohdan.

Terrori-iskun jälkimainingeissa ETYJ, EU, NATO ja USA antoivat yhteisen lausunnon toivoen Kumanovon väkivaltaisuuksien säilyvän vain yksittäisenä erillisenä ilmiönä.  Polittisesti tällainen toive hyvin sopisikin länsivalloille mutta mielestäni kyseessä on osa mainittujen yhteisöjen ajaman Balkanin politiikan historiallista jatkumoa, sen yksi oheisvaikutus.

Albanian pääministeri Edi Rama hiljattain lausui, että Kosovon EU –integraation hiipuminen saattaisi johtaa Albanian ja Kosovon keskinäiseen integraatioon herätteli pelkoja ”Suur-Albania” –haaveen elpymisestä;  sekä albanialaiset että kosovonalbanialaiset nationalistit ovat tätä haavetta toistuvasti propagoineet. ”Suur-Albania” on kansallismielinen hanke joka Albanian ja Kosovon lisäksi ulottuu rajojen yli Serbiaan, Makadoniaan, Montenegroon ja Kreikkaan.

Bz8d44DCIAAgclw

Kumanovon tapahtumia kommentoidessaan Serbian turvallisuuspalvelun (VBAn) johtaja Petar Cvetkovic totesi ”Suur-Albania” –haaveen saavan jossain määrin tukea länsivalloilta.  Hän myös mainitsi VBAn varoittaneen huhtikuussa Makedonian viranomaisia albaaninationalistien ryhmästä mutta näitä varoituksia ei otettu vastaan riittävän vakavasti.

Albanian media puolestaan on julkaissut ”vapautusarmeijan” – “National Liberation Army” (NLA) – lausunnon, jossa ko ryhmä ottaa vastuun hyökkäyksistä ja niiden jatkumisesta myös tulevaisuudessa niin kauan kunnes eri seutujen albaaniväestö voi yhdistyä.  NLA tunnetaan myös Makedonian UÇKna jolla puolestaan on/oli yhteydet aiempaan Kosovon vapautusarmeijaan – KLAhan. “The Guard of Republic Ilirida” (GRI) niminen järjestö puolestaan ilmoitti sunnuntaina taistelujen jatkuessa, että kaikki albaanilaisryhmät, sotilasyksiköt ja NLA toivat nyt yhdessä tavoitteenaan perustaa IIiridan tasavalta.  Ensimerkit albaaninationalistien aktivoitumisesta saatiin kun 40 aseellisen terroristin NLAn symboleita kantava joukko valtasi Makedonian raja-aseman vaatien albaanilaisen valtion perustamista Makedoniaan.  Merkillepantavaa on hyökkäyksen tapahtuneen liki jättimäisen USAn Bondsteel –tukikohdan naapurissa.

Sekä Kumanovon että aiempi raja-asemaisku eivät välttämättä ole yksittäisiä erillistapauksia vaan saattavat olla osa USAn pyrkimyksiä syrjäyttää Makedonian nykyinen poliittinen johto – PM Nikola Gruevskin hallitus – USAn suosikki oppositiojohtaja Zoran Zaevin ja albaanien etnisen kapinan avulla. USAn Makedonian suurlähettiläs Jess Baily on myös julkisesti tukenut Zaevin puoluetoveria ja entistä presidentti Branko Crvenkovskia tämän kutsuessa nuorisoa tekemään värivallankumousta Skopjen kaduille. Aiemmin mm Ukrainassa toteutettujen värivallankumous käytänteiden mukaan myös Crvenkovski on saanut suuria summia USAn käyttämien järjestöjen – the National Democratic Institute (NDI), National Endowment for Democracy (NED), Freedom House, ja Soros’s Open Society Institute (OSI) – kautta.

Macedonia%20radical%20islamMielestäni Makedonian väkivaltaisuudet ovat USAn 90 –luvun alkuvuosilta harjoittaman Balkanin politiikan johdonmukainen jatke. Tämä politiikka alkoi USAn lähdettyä tukemaan kroatialaisnatseja näiden itsenäisyyspyrkimyksissä.  Politiikka jatkui saumattomasti USAn tuella Bosnian muslimeille.  Tuloksena saatiin Daytonin rauhansopimuksen tuella vailla omaa identiteettiä oleva kolminkertaisen hallintorakenteen omaava toimimaton valtio jonka kehitys on lähinnä takaperoista huolimatta liki sadan miljardin dollarin kansainvälisestä avusta tämän keinotekoisen luomuksen rakentamiseen.  Sama politiikka jatkui Kosovossa jossa USA asettui muslimien heimoyhteiskuntaan tukeutuvan kapinaliikkeen tueksi aikaansaaden järjestyneen rikollisorganisaation kaappaaman näennäisvaltio Kosovon.

Nyt näyttää olevan vuorossa Makedonia, jossa USAn lisämotiivina on PM Gruevskin haluttomuus toteuttaa Ukrainan varjolla Venäjään kohdistuvia pakotteita. Yhtenä taloudellisena pontimena USAn politiikkaan saattaa olla myös Venäjän South Stream kaasuputkihanketta korvaavan Turk Streamin estäminen tulemasta EU:n markkinoille Balkanin kautta.

header_independent

Makedonia säästyi etniseltä väkivallalta Jugoslavian hajoamissotien yhteydessä -90-luvulla. Sen sijaan vuonna 2001 albaanikapinalliset – Makedonian väestöstä albaaneja on noin 25-30 % – aloittivat sodan vaatiakseen parempia oikeuksia vähemmistölleen.  Sota loppui länsimaiden osittaisen painostuksen ansiosta ns Ohridin sopimukseen jossa albaanivähemmistölle taattiin perustuslailliset oikeudet ja silloiset kapinalliset ryhmittyivät poliittiseksi puolueeksi istuen nykyisin jopa Makedonian hallituksessa.  Vuonna 2004 parlamentti edelleen hyväksyi lainsäädännön jolla paikallisia rajoja piirrettiin uudelleen ja lisättiin albaanien itsehallinnollisia oikeuksia lueilla joilla edustavat enemmistöä.  Vuonna 2005 Makedonia pääsi EU kanditaatiksi mutta jäsenyyshanke ei ole edennyt johtuen nimikiistasta Kreikan kanssa (Kreikassa on myös Makedonia niminen alue, siksi toistaiseksi ex-Jugoslavian Makedoniaan liitetään tätä kuvaava käsitekuvaus –FYROM). 

 

Edellä mainittuja teemoja käsittelen tarkemmin pääblogini kirjoituksessa

Terrorism in Macedonia Wasn’t An Isolated Act!

 

AhmetiPressConference

Ali Ahmeti (in camouflage top and graying hair, third from the left), speaks to journalists during a press conference from his headquarters west of Tetovo in Shipkovica on August 19, 2001. The choice of flags behind him—NATO, EU, US and Albanian—highlights his goal of integration into (or at least alliance with) the West. When asked why no Macedonian flag was on display, he first dismissed the importance of its omission as a mere oversight and predicted that it would be up “tomorrow” but later explained that the fighting was still too recent for such a gesture. Photo Credit: Reuters/Petr Josek

 

 

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu