Jerusalemin Päivän jälkeen…

Pääministeri Benjamin Netanyahun Jerusalemin päivän juhlassa [18.5.2015] pitämä puhe sai hyvinkin kielteisen vastaanoton palestiinalaishallinnon ja Hamasin keskuudessa. Erityistä kriittisyyttä aiheutti kohta, jossa PM Netanyahu vannoi ”meidän pitävän ikuisesti Jerusalemin yhtenäisenä ja Israelin suvereniteetin alla” Tämän palestiinalaisedustajat katsoivat tarkoittavan sitä ettei mitään keskinäisiä rauhanneuvotteluja jatkossa ole syytä pitää.

Mielestäni on tärkeää nostaa esiin kolme tähän liittyvää tekijää: Palestiinalaishallinnon [PA] viimeaikaiset lausunnot neuvottelujen käynnistämiseksi, Gazan mahdollinen erillisprosessi ja kolmanneksi se mitä itse Jerusalemilla tarkoitetaan.

Palestiinalaishallinnon presidentti Abbas käsitteli Jerusalemin päivää edeltäneessä ns Nakba päivän puheessaan ehtojaan neuvottelujen uudelleenkäynnistämiseksi ja nämä ehdot olivat:

1. kaiken [israelilaisten] rakennustoiminnan pysäyttäminen [miehitetyillä/kiistanalaisilla] alueilla
2. ennen Oslon sopimusta vangittujen vapauttaminen vankiloista,
3. jatkuvat neuvottelut vuoden ajan tähtäimessä miehityksen päättäminen vuonna 2017.

Rauhanprosessissa on myös mahdollista edetä erillisratkaisujen kautta. Yksi tällainen ratkaisu on kirjoituksessani ”Op-Ed: Gazan valtio rakenteilla, länsirannan palestiinalaiset statisteina” esitetty mahdollisuus Israelin ja Hamasin keskinäisestä sopimuksesta koskien pitkäaikaista tulitaukoa ja Gazan olojen kehittämistä.

Jerusalemin päivä

Jom Jerušalajim eli Jerusalemin päivää (hepreaksi ‏יום ירושלים‎‎) juhlittiin 17.5.2015 (28 Iyar 5727), Israelissa. Päivää juhlitaan Jerusalemin yhtenäistymisen symbolina. Israelin itsenäistymisen yhteydessä käydyssä sodassa maa ei vuonna 1948 kyennyt pitämään koko Jerusalemia hallussaan hyökkääjiä vastaan ja käytännössä juutalaiset puhdistettiin arabihyökkääjien toimesta koko itä-Jerusalemista. Tilanne muuttui 19 vuoden kuluttua kun kuuden päivän sodan myötä Israel sai vallattua kaupungin takaisin.

Israelin vallattua Jerusalemin kesäkuun 7. päivänä 1967 silloinen puolustusministeri Moshe Dayan antoi seuraavan (vapaasti käännetyn) julistuksen:

Tänä aamuna Israelin armeija vapautti Jerusalemin. Olemme yhdistäneet Jerusalemin, Israelin jaetun pääkaupungin. Olemme palauttaneet pyhimmät paikkamme pysyvästi. Arabinaapureillemme ojennamme nyt ja erityisesti nyt kätemme rauhassa. Ja kristityille ja muslimiasukkaillemme lupaamme täyden uskonnollisen vapauden ja oikeudet. Emme tulleet Jerusalemiin toisten uskontojen pyhien paikkojen vuoksi emmekä puuttumaan muiden uskontojen harjoittamiseen vaan turvaamaan Jerusalemin kokonaisuudessaan ja elämään yhdessä ja yhtenäisesti muiden kanssa.

Yhdistyminen tapahtui gregoriaanisen kalenterin mukaan 7. kesäkuuta 1967 mutta juutalaisessa kalenterissa Ijar-kuun 28. päivänä. Sen mukaisesti juhlaa vietetään vuosittain Ijar-kuun 28. päivänä eli juhlapäivä oli siis 17. toukokuuta 2015 ja juutalaisittain 28 lyar vuonna 5775.

Perinteiselle Jerusalemin päivän marssille osallistui muutamia kymmeniä tuhansia ihmisiä. Marssin kulkiessa vanhan kaupungin Damaskoksenportin ja arabikaupunginosan läpi tapahtui myös perinteiseen tapaan lieviä yhteenottoja juutalaisten ja arabien kesken tuloksenaan muutamia loukkaantuneita ja pidätettyjä. Samanaikaisesti ns IDF:n aukiolla satakunta ihmistä osallistui anti-rasismi mielenilmaukseen ja anti-viharyhmä Tag Meir Jerusalem päivän marssijoiden jälkijoukossa kukkia vanhankaupungin muslimiasukkaille. Jerusalem päivän vietosta ja puheista enemmän IsraelHayomin ja Bicomin artikkeleissa.

Vuoden 2013 tilastojen mukaan Jerusalemin väkiluku oli 829,000 ja siitä 63 identifioi itsensä juutalaisiksi tai muiksi ja 37 % arabeiksi. Uskonnoltaan juutalaisiksi katsoi itsensä 61 % väestöstä, muslimeiksi 36 %, kristityiksi 2% ja uskonnottomiksi 1 % jerusalemilaisista.

Jerusalemin olemattomat rajat

Asia erikseen ovat Jerusalemin kaupungin rajat. Tärkeää on myös erottaa Jerusalem ja Jerusalemin kuningaskunta, joka oli 1100–1200-luvuilla olemassaollut tärkein ristiretkivaltio. Osmanien hallitsija Selim I liitti Jerusalemin vuonna 1517 Osmanien valtakuntaan, ja sulttaani Suleiman rakennutti kaupungin muurit uudelleen. Ensimmäiset yritykset asettua asumaan kaupungin muurien ulkopuolelle tekivät kristityt 1850-luvulla ja ensimmäinen juutalainen kortteli muurin ulkopuolella perustettiin vuonna 1860.

Vuonna 1947 YK äänesti suunnitelman puolesta, jonka mukaan juutalaiset ja arabit saisivat Palestiinasta omat valtionsa ja Jerusalem kansainvälistettäisiin. Juutalaiset hyväksyivät esityksen, mutta arabit eivät. 1948 Israelin itsenäisyyssodassa Israel menetti Jerusalemin juutalaiskortteleita Jordanian miehittäessä ne tuhoten etnisen puhdistuksen ohella 58 synagoogaa; Kuuden päivän sodassa 1967 Israel sai nämä ja ympäröiviä alueita haltuunsa. Jerusalem on yhä näkymättömällä muurilla kahtia jaettu kaupunki. Sen länsiosa on ollut Israelin pääkaupunki vuodesta 1949, ja itäpuoli on palestiinalaisten suunnitelmissa itsenäisen Palestiinan valtion pääkaupunki.

Jerusaleminkin suhteen on tärkeää muistaa kokonaiskuva eli että palestiinalaisilla ja Israelilla ei ole ollut koskaan rajoja. On ollut vain tulitaukolinja vuodelta 1949, joka oli voimassa arabien aloittamaan vuoden 1967 Kuuden päivän sotaan asti, ja sen jälkeinen nykyinen tilanne.

Viime vuosikymmeninä israelilaiset ovat kaavoittaneet ja toteuttaneet useita rakennushankkeita Jerusalemin hallintoalueella [jonka yksi osa on Jerusalemin kaupunki] ja lisäksi kaupungin itäisiä osia myötäillen on rakennettu ns turvamuuria. Kun palestiinalaishallinto pitää Jerusalemia valtionsa pääkaupunkina on Israel aiemmissa rauhanneuvotteluissa tarjonnut paikaksi Jerusalemin itäisiä osia joita palestiinalaishallinto kuitenkin on pitänyt kylinä Jerusalemin hallintoalueella.

Yksi Jerusalemin tilannetta kuvaava kartta on alla ns Olmertin ehdotuksessa esitetty:

Hallinto

Tilannetta mutkistaa rajausten ohella myös pyhien paikkojen hallinta joista vastuu suurelta osin on annettu Jordanian kuningaskunnalle. Israelin ja Jordanian välisen rauhansopimuksen mukaan v. 1994 Jordanian valitsemalle muftille ja muslimisäätiölle (wakf) sälytettiin Temppelivuoren, Itä Jerusalemin muslimien ja kristittyjen kulttirakennusten valvonta, mutta hallinnollisesti ne kuuluvat Israeliin. Olmert ja Abbas ovat sopineet Jerusalemin pyhien paikkojen luovuttamista Jordanian valvontaan, mitä ohjaisi Jordanian, Israelin, Egyptin, PA:n ja YK:n muodostama neuvosto

Jerusalemin kaupungin hallintoon on etsitty ratkaisua vuosikausia. Yksi näistä on kirjoituksessani ”Historiasta: Beilin-Abu Mazen dokumentti” esitetty malli jossa Jerusalem säilyy yhtenäisenä mutta jakautuu kahteen kunnanosaan joista toinen (läntinen osa) Israelin suvereniteetin alla ja toinen (itäinen osa) Palestiinalaishallinnon suvereniteetin alla. Läntisen osan muodostaessa Israelin pääkaupungin Jerusalem nimisenä, itäinen osa muodostaa Palestiinan pääkaupungin al-Quds’n nimisenä.

Lopuksi

Vaikka presidentti Abbas ei Jerusalemia maininnutkaan ”ennakkoehdoissaan” rauhanneuvottelujen aloittamiseksi, lienee selvää että rajojen ja pakolaiskysymyksen ohella Jerusalem perinteiseen tapaan tulee olemaan yksi pääkysymyksistä. Tällöin on määriteltävä mitä yhtenäisyys tarkoittaa, millä alueella ja miten ratkaisuehdotukset saadaan sopimaan kokonaiskontekstiin.

Mahdollinen ja ehkä jopa todennäköinen etenemistie on yksipuolisten toimenpiteiden toteuttaminen joka luo todellisuuden ”on the ground”. Yksi Jerusaleminkin rajoja ja hallintojärjestelyjä reaalitodellisuudessa muuttava tekijä on Israelin asutustoiminta. Pari vuotta sitten esitellyn itäiseen Jerusalemiin suunnitellun E1 suunnitelman toteutumisen arveltiin lopullisesti tuhoavan koko kahden valtion ratkaisun.

Se kumpi toimintatapa – keskinäinen sopiminen vai yksipuoliset toimenpiteet – luo pysyvämmän ratkaisun jää nähtäväksi.

Rauhanneuvottelujen kivuliaasta todellisuudesta yksi katsaus kirjoituksessani

PaliLeaks, land swaps and desperate search of peace

[Artikkelin ensijulkaisu Ariel -sivustolla]