Gazan ex-kulttuuriministeri syyttää Hamasia Gazalaisten kärsimyksistä

gatestone-logoGazan entisen kulttuuriministerin, tohtori Ibrahim Abrashin toukokuussa palestiinalaisessa al-Watan verkkolehdessä julkaisema artikkeli paljastaa, kuinka pitkälle korruptio ja anarkia ovat tunkeutuneet palestiinalaishallintoon ja erityisesti Gazaan. Toimittaja Khaled Abu Toameh toi arabiaksi julkaistun artikkelin esiin omassa artikkelissaan, jonka hän kirjoitti Gatestone instituutille.

Tohtori Abrash toteaa aluksi Gazan tilanteen tekevän erityisen epävarmaksi siellä kilpailevan kahden hallinnon takia: Hamas hoitaa päivittäistä liiketoimintaa, mutta suurin osa rahoista tulee Mahmud Abbasin johtaman palestiinalaishallinnon kautta Ramallahista. Palvelujen tai tavaroiden puuttuessa Hamas syyttää joko palestiinalaishallintoa tai Israelia. Tämän seurauksena tri Abrash sanoo korruption, opportunismin ja nepotismin kukoistavan poliittisen johtajuuden keskuudessa eikä kukaan ei näe itseään vastuullisena. Tämä on johtanut poliittisen järjestelmän ja arvojärjestelmän romahdukseen.

Yksi korruption muoto ovat matkustusluvat Gazasta Erezin ylityspaikan kautta Israeliin ja sieltä eteenpäin. Israelin helpotettua gazalaisten liikkuvuutta on Palestiinalaishallinnon ja Hamasin myöntämistä matkustusluvista tullut arvokasta kauppatavaraa.

Artikkelissaan tri Abrash myös pitää sekä Hamasia että Palestiinalaishallintoa syypäinä siihen ettei viime Gazan sodassa tuhoutuneita tuhansia asuntoja ole rakennettu. Aiemmalta omalta hallinnonalaltaan tri Abrash kertoo laajalle levinneestä korruptiosta Palestiinalaishallinnon akateemisissa instituutioissa, joista on tullut kaupallisia hankkeita myöntäessään tutkintoja joilla ei ole mitään tieteellistä arvoa tai sisältöä.

Tri Abrashin kirjoitus ja sen käännös on tervetullut länsimediassa, jonka edustajat helposti keskittyvät kielteisten uutisten välittämiseen vain Israelista. Kriittisten palestiinalaisten äänet jätetään tällöin huomioimatta koska ne eivät sovi ainoastaan Israelia syyllistävään yleiskuvaan.

Lähde: Khaled Abu Toamehin kirjoitus Gatestone instituutille tri Abrashin artikkelista:

Palestinians: A Rare Voice of Sanity

 

 

logo (3)

Donia Al-Watan was launched in 2003 as the first electronic Palestinian newspaper concerned with Palestinian  affairs, along with the regional and global news.  Donia Al-Watan could reach the top of  Palestine websites through concentrating on all the important issues to the  Palestinians. In addition to giving space for freedom of expression,  meanwhile most of the newspapers retreated and the official media didn’t  represent the people.

 

According to the research done by German  researcher Albrecht Hovhaenz in 2006; Donia Al-Watan was classified as one of  the most Arabic websites that enhance democracy.

http://www.alwatanvoice.com/

 

 

[Kirjoitus alunperin julkaistu Ariel -sivustollani]

 

 

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu