Suomikin rahoittaa Kiovan hallinnon sotaa kansalaisiaan vastaan

Nimetön (40)Saksalainen talousjulkaisu “ Deutsche Wirtschafts Nachrichten” kertoo artikkelissaan EU-Steuerzahler kaufen für 500 Millionen Euro Gas für die Ukraine , että EU-veronmaksajat antavat 500 miljoonaa euroa Ukrainalle ja edelleen Venäjän kaasuyhtiö Gazpromille Ukrainan kaasulaskun maksamiseen. Sopimukseen päästiin viime perjantaina EU:n ja Venäjän kyseistä asiaa Vienissä koskeneissa neuvotteluissa.

Kyseisellä summalla katetaan Ukrainan kaasunostoja vuoden 2015 viimeisen ja vuoden 2016 ensimmäisen neljänneksen osalta. Nyt sovitun erän lisäksi Ukraina tarvinnee myös toisen 500 miljoonan euron erän kuluvana talvena, mahdollisesti enemmänkin jos talvesta tulee kylmä. Ukrainan ollessa käytännössä konkurssissa tullevat nämä lisäerätkin EU-veronmaksajien kuitattavaksi.

Nimetön (39)Järjestelyn tekee mielenkiintoiseksi se, että käytännön vararikostaan huolimatta Ukrainan (Kiovan) hallitus on löytämässä 4,1 miljardin euron rahoituksen sodankäyntiin omia kansalaisiaan vastaan itä-Ukrainassa kuluvana vuonna aikoen lisäksi kasvattaa ko summaa v. 2016. Näin EU:n veronmaksajat epäsuorasti ovat rahoittamassa yhtä osapuolta sisällissodassa vaikka EU:n nähdäkseni tulisi panostaa ensisijassa Minsk II sopimuksen toimeenpanoon vihollisuksien lopettamiseksi.

Näin suomalaisena veronmaksajana ja hallituksen leikkauslistosta lukeneena sekä budjettikäsittelyynkin liittyen kiinnostaisi tietää miltähän momentilta Suomen osuus tästäkin sodankäynnistä rahoitetaan.

Eräitä Ukrainan tilannetta taustoittavia viimeaikaisia analyyseja:

Aiempia omia kirjoituksiani Ukrainasta:

Nimetön (38)

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu