Gazan ’tunnelisodan’ dead line lähestyy
YNetNews’n mukaan USA on investoimassa $120 miljoonaa Israelin tunnelivaroitusjärjestelmään . Investoinnin tarkoituksena on kehittää ja tuotteistaa tunneleiden havaitsemista koskevaa israelilaisinnovaatioita yhteistyössä Israelin puolustusministeriön kanssa joka panostaa vastaavan rahasumman. Israelin anti-tunneli –hanke on tällä hetkellä kokeiluvaiheessa Gazan rajoilla.
Israelin keskittyessä hyökkäystunneleiden löytämiseen ja myöhempään tuhoamiseen on Egypti puolestaan jo liki vuoden tehokkaasti tuhonnut yli tuhat salakuljetustunnelia Egyotin ja Gazan rajalla, viimeisimpänä tuhoamiskeinona Egyptin armeija on käyttänyt kaivamansa kanaalin kautta Välimerestä pumpatun meriveden aiheuttamia tulvia jotka ovat tuhonneet aiemmin havaitsemattomia tunneleita.
Anti-tunnelihankkeen tavoitteena on havaita tunneleiden kaivaminen ja siellä tapahtuva toiminta aina useiden kymmenien metrien syvyyteen saakka. Yhdysvaltalaisraha ja teknologia mahdollistavat uuden järjestelmän käyttöönoton aikaistamisen Israelissa. USA puolestaan aikoo soveltaa tuloksia Meksikon vastaisella rajallaan.
Kun anti-tunnelijärjestelmää asennetaan niin myös Hamas näkee tämän ja ymmärtää hankkeen valmistumisen neutralisoivan Hamasin merkittävimmän aseen eli hyökkäystunnelit. Hamas väittää rakentaneensa uudestaan operaatio ’Protective Edge’,’ aikana kesällä 2014 tuhotun hyökkäystunneliston sekä muutenkin lähes suorittanut valmistelunsa seuraavaa hyökkäystään varten. Tämän uuden hyökkäyksen ajoitukseen vaikuttanee merkittävästi anti-tunnelihankkeen eteneminen. Hamasin ilmoutus on myös voimannäyttö paitsi Israelille niin myös Egyptille ja Länsirannalla valtaa pitävälle Fatahille.
IDF etsimässä Hamas’n tunneleita Gazan rajalla
Gazan rajan läheisyydessä asuvat israelilaiset ovat raportoineet kuulleensa yöaikaan tunneleiden rakennusääniä. Asukkaiden pelkojen lieventämiseksi IDF on aloittanut ¨poraukset rajalla tunneleiden etsimiseksi asentaen samalla salaisia teknologiajärjestelmiä etsinnän tehostamiseksi.
Anti-tunnelijärjestelmä valmistuminen vie Hamasilta yllätyshyökkäyksen edun ja itse välineenkin ja tämä voi johtaa suunnitellun hyökkäyksen aikaistamiseen. IDF on jo tekemässä arvioita mahdollisuudelle, että uusi hyökkäys Gazasta Israeliin tapahtuisi jo ¨kuluvana keväänä. (Lähde: Ynet News)
Gazan Egyptin vastaisella rajalla Hamasilla on toinen uhka sillä sateet sekä Egyptin armeijan tekemän uuden kanaalin kautta rajalle johdettu massiivinen tulva on tuhonnut suuren osan jäljellä olleesta [salakuljetus-]tunneleiden verkostosta. Egyptin armeijan kanaaliin ja tunneleihin liki vuoden ajan pumppaama merivesi tuhoaa Hamasin mukaan vedenjakelua ja maatalousmaata levittäen lisäksi sairauksia. Lähde: The Jewish Press
[Kirjoitus julkaistu ensin Ariel -sivustolla]
On se kumma kun ne piruparat eivät pysy siellä omissa koloissaan vaan pyrkivät karkailemaan. Nehän ovat samanlaisia kuin juutalaiset helvetissä. Piru valittelikin kerran vierailijoille että juutalaiset ovat kaikkein pahimpia karkailemaan. Heti kun siellä tulisessa altaassa yksikin saa reunasta kiinni niin toiset auttaa ja pian ne ovat kaikki häippässeet.
Venäläisiä sen sijaan ei tarvii vartioida ollenkaan. Jos yksi saa reunasta kiinni ja yrittää nousta, niin toiset on heti vetämässä takasin tuliliemeen.
On se hienoa että läntisen maailman ja kristillisen moraalin paras puolustaja auttaa näiden tuholaisten hävittämisessä. Ei muuta kuin rotanmyrkkyä tunneleihin kuten Aku Ankka.
Ilmoita asiaton viesti
Käsittääkseni salakuljetustunneleiden idea on toisaalta taloudellinen hyöty ja toisaalta asejärjestelmien saanti Gazaan sekä pienemmässä määrin ulospääsytie Siinailla toimiville Daeshin alaosaston terroristeille. Hyökkäystunneleiden ideana lienee mahdollistaa yllätyshyökkäys rajan läheisyydessä olevien israelilaisasutusten kimppuun, tappaa mahdollisimman paljon siviileitä ja kidnapata joku israelilainen Gazaan. Kaapattua vastaan Israel on joskus vapauttanut satamäärin tuomittuja terroristeja.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on rotanmyrkkyä parempi ehdotus lopulliseksi ratkaisuksi:
Rajalle rakennetaan suuria siirrettäviä Zyklon B kaasusäiliöitä. Kun ne piruparat saavat tunnelin pään israelin puolelle ja alkavat nousta kohti maan pintaa, niin israelilaiset siirtävät kaasusäiliön tulevan tunneliaukon päälle. Piruparat itse tekevät aukon säiliön pohjaan eivätkä arvaa että sieltä tuleekin kaasua valtavalla paineella tunneliin ja vielä tunnelin toiseen päähän asti. Eivätpä enää kiusaa maansa vapauttajia!
Ilmoita asiaton viesti
Kaasun käyttö ei liene IDF:n keinovalikoimassa. Sen sijaan on kehitetty noin metrin korkuisia minitankkeja – miehittämättömiä robotteja – tunnelisodankäyntiin. Olen nähnyt myös sylinterinmuotoisen päästään kuin kairan terän omaavan robotin joka kaivautuu huokoisessa maaperässä ilmeisesti kilometritolkulla ja tarvittaessa räjähtää tunnelin liepeillä.
Ilmoita asiaton viesti
Oletpas sä Leo kyllä velikulta 😀
Ilmoita asiaton viesti
Ari Rusilan blogi on toislaitainen. Palestiinalaiset ovat hyökkääjiä ja tuholaisia. Israel ja Egypti vain puolustavat ja suojaavat kansalaisiaan. Arin asenne on yllättävä senkin vuoksi, että hän on tai ainakin esiintyy vasemmistoliittolaisena. Yleensä heillä on asioihin vähän laajempi näkemys, vaan mikä tuosta nykyisestä vihervasemmistosta selvän ottaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuon asiaa esiin israelilaisnäkökulmasta johtuen sympatioideni ohella mm siitä että näen ko näkökulman olevan länsimediassa hieman aliedustettuna. Näkemykseni rauhanratkaisusta puolestaan on hyvin yhtenevä Israelin (keskusta)vasemmiston kanssa: Ks. esim kirjoitukseni ”Op-Ed: Konstruktiivinen unilateralismi Israel-Palestiina -konfliktin vasemmistolaisena ratkaisuna” – https://arielfi.wordpress.com/2015/09/19/op-ed-kon… ja ”Herzogin suunnitelma: ”Settlerit” turvamuurin suojaan” – https://arielfi.wordpress.com/2016/01/27/herzogin-… . Myönnettäköön että Suomen vasemmistossa näkökulmani poikkeaa tässä asiassa huomattavasti perinteisestä linjasta.
Ilmoita asiaton viesti
Olen kinannut vuosia somessa Putinin trollien kanssa. Ne ovat pölkkypäitä, ei huvita haaskata viimeisiä elinvuosia joutaviin. Ihan sattumalta huomasin tämän Arin kirjoituksen, mahtava esitys kohteena Gazan evakot. Koska olen itsekin evakko niin kävi sääliksi gazalaisia.
Koska on hyvää aikaa niin ajattelin harjoitella kinaamista oikean ammattilaisen kanssa. Olen kehunut Aria, hän on huipputyyppi, oikea Goljatti, hän nujertaa ammattilaisetkin hetkessä. Hänellä on niin upeita kirjoituksia että hänellä täytyy olla oma toimisto viehättävine sihteereineen.
Varmaan saan ansaitun porttikiellon, mutta kiitos tähänastisesta. Onnea ja menestystä Israelin taistelussa hyökkääjiä ja tuholaisia vastaan!
Ilmoita asiaton viesti
Miksi moisista kehuista porttikieltoa pukkaisi. Toimisto muuten on ikkunaton kahden neliön koppi jonka muunsin vaatehuoneesta, ja se sihteerikkökin puuttuu.
Mitä gazalaisiin tulee niin mielestäni tavalliset köyhät gazalaiset kärsivät nimenomaan Hamasin takia: ensinnäkin järjestön eliitti ohjaa lahjoituksista ja salakuljetustuloista osan itselleen, toisekseen se investoi osan jälleenrakennusvaroista hyökkäystunneleihin joita ei voi juuri käyttää edes salakuljetukseen vaan ainoastaan todennäköisesti mielettömään hyökkäykseen israelilaissiviilejä kohtaan, kolmanneksi kun tavallinen gazalainen haluaa vaikkapa erikoissairaanhoitoa Israelissa niin Hamas joko myöntää alueelta poistumisluvan tai sitten ei, neljänneksi konfliktin sattuessa Hamas kuin muutkin sotilaalliset ryhmittymät ampuvat rakettejaan siviiliasutuksen keskeltä, houkuttelevat iskujen pelossa siviilejä talojensa katoille tai muuten pyrkivät estämään näiden poistumisen turvallisemmille alueille (Israel pyrkii antamaan ennakkovaroituksen iskukohteesta jotta siviilit voisivat siirtyä niistä etäämmälle). Kaiken lisäksi Hamas antaa lapsille viha- ja sotilaskoulutusta joka mm lastenohjelmissa ja muutoin esitettävän propagandan ja aivopesun tuella muokkaa heistä helposti uhrattavaa tykinruokaa johtajien piileskellessä mm sairaaloiden tai moskeijoiden alla olevissa bunkkereissaan.
Ilmoita asiaton viesti
Gazan rajan tuntumassa elävien perheiden lapset kyselevät isiltään :
”Mitä jos he nousevat tunnelista yöllä minun huoneeseeni?”
Näin kertoi haastattelussa isä, jonka tytär oli kauhuissaan .
Hänen isänsä on kuullut lähellä kotiaaan maan alta kuin kaivamista.
Samaa ovat kertoneet muutkin asukkaat, katsoin juuri tuoreen haastattelun.
Sodanjulistus suvereenia valtiota vastaan on yrittää tunkeutua
, rajan ali, tai yli!
Ilmoita asiaton viesti
Tilannetta on Israelissa verrattu myös siten että kaivamisäänet ovat kuin sotarumpujen kuminaa; vertaus on osuva koska hyvin varteenotettava uhka on uuden sodan alku loppukevään aikana.
Ilmoita asiaton viesti