Näin se vähin täydentyy kuva miehestä, jolla on vielä rauhanpiippu röyhyämässä.
Haavikko & al saavat lipunkantajia.
Kävin mielessäni – ja vähän googlenkin avulla – läpi Norjan suurkäräjien ao komitean työn jäljet koko sen historian ajalta. Tutustuin myös tänään komitan jäsenten koottuihin selityksiin, jotka eivät aivan vastanneet sitä kuvaa, joka minulle heti nominaation jälkeen syntyi.
Ei ensimmäiseksi tullut mieleeni juuri tuo näkökanta, joka piippua sytytellessä on – näemmä vähän pitkäjänteisemmenkin – ollut Ari R:n messagena.
Pitää oikein sytyttää sikari ja lähteä kesäpihan pakkaseen jäähylle pohtimaan.
”Havanna, (ACN) — Vuoden 1980 Nobelin rauhanpalkinnon saaja, argentiinalainen Adolfo Perez Esquivel sanoi Yhdysvaltain presidentti Barack Obamalle lähettämässään kirjeessä, että Yhdysvaltain Kuubaan kohdistama laiton kauppasaarto on välittömästi purettava ja Yhdysvalloissa yhtälailla laittomasti vangittuina olevat viisi kuubalaista on vapautettava.
Hän tuo kirjessään esille myös ne haasteet, joiden eteen Obama väistämättä joutuu kansainvälisellä tasolla ja ottaa esimerkeiksi Pentagonin Kolumbiaan suunnittelemat seitsemän sotilastukikohtaa ja Hondurasin sotilaskaappauksen, jota ei Perez Esquivelin mukaan olisi voitu toteuttaa ilman Yhdysvaltain tukea.
Obaman tulee nyt valita, johtaako hän Yhdysvaltoja kohti uutta asevarustelua ja kasvavaa puolustusbudjettia, kidutuksia ja toisiin valtioihin tunkeutumista ja niiden sisäisiin asioihin puuttumista vai suuntaako hän politiikkansa rauhan rakentamiseen, nälän voittamiseen, lukutaidottomuuden ja sosiaalisen eriarvoisuuden poistamiseen, sanoo Perez Esquivel kirjeessään.
Nobelin rauhanpalkinto asettaa velvoitteita, jotka odotamme Yhdysvaltain presidentin täyttävän, päätti Perez Esquivel Obamalle lähettämänsä kirjeen.
Oli hyvä vertaus Ahtisaaren ”ansioihin”.
Niin, tämä Obaman rauhanpalkinto tavallaan sitoo Valkoisen talon kädet. Mutta kuinka kauan ja missä määrin?
Ilmoita asiaton viesti
Näin se vähin täydentyy kuva miehestä, jolla on vielä rauhanpiippu röyhyämässä.
Haavikko & al saavat lipunkantajia.
Kävin mielessäni – ja vähän googlenkin avulla – läpi Norjan suurkäräjien ao komitean työn jäljet koko sen historian ajalta. Tutustuin myös tänään komitan jäsenten koottuihin selityksiin, jotka eivät aivan vastanneet sitä kuvaa, joka minulle heti nominaation jälkeen syntyi.
Ei ensimmäiseksi tullut mieleeni juuri tuo näkökanta, joka piippua sytytellessä on – näemmä vähän pitkäjänteisemmenkin – ollut Ari R:n messagena.
Pitää oikein sytyttää sikari ja lähteä kesäpihan pakkaseen jäähylle pohtimaan.
Ilmoita asiaton viesti
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
http://www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
VALLANKUMOUS EI ODOTA ENÄÄ TYHJIÄ LUPAUKSIA
Lisää nobeleista:
”Havanna, (ACN) — Vuoden 1980 Nobelin rauhanpalkinnon saaja, argentiinalainen Adolfo Perez Esquivel sanoi Yhdysvaltain presidentti Barack Obamalle lähettämässään kirjeessä, että Yhdysvaltain Kuubaan kohdistama laiton kauppasaarto on välittömästi purettava ja Yhdysvalloissa yhtälailla laittomasti vangittuina olevat viisi kuubalaista on vapautettava.
Hän tuo kirjessään esille myös ne haasteet, joiden eteen Obama väistämättä joutuu kansainvälisellä tasolla ja ottaa esimerkeiksi Pentagonin Kolumbiaan suunnittelemat seitsemän sotilastukikohtaa ja Hondurasin sotilaskaappauksen, jota ei Perez Esquivelin mukaan olisi voitu toteuttaa ilman Yhdysvaltain tukea.
Obaman tulee nyt valita, johtaako hän Yhdysvaltoja kohti uutta asevarustelua ja kasvavaa puolustusbudjettia, kidutuksia ja toisiin valtioihin tunkeutumista ja niiden sisäisiin asioihin puuttumista vai suuntaako hän politiikkansa rauhan rakentamiseen, nälän voittamiseen, lukutaidottomuuden ja sosiaalisen eriarvoisuuden poistamiseen, sanoo Perez Esquivel kirjeessään.
Nobelin rauhanpalkinto asettaa velvoitteita, jotka odotamme Yhdysvaltain presidentin täyttävän, päätti Perez Esquivel Obamalle lähettämänsä kirjeen.
ACN / KOMINFORM”
Ilmoita asiaton viesti