ABC:lle. Tätä minäkin pelkään ja vielä pitäisi sellaista selkärangattomuutta päästä turvallisuusneuvostoon harjoittamaan. EU:lla ei ole odotettavissa yhteistä kantaa asiaan sillä Espanjan, Romanian ja Kyproksen ohella myös Kreikka ja Slovakia eivät itsenäistymistä ole tunnustaneet.
Kosovon ja toisaalta myös esimerkiksi Ossetian itsenäisyyden tunnustamisessa näkyy kansainvälisiin sopimuksiin ja ihmisoikeuksiin suhtautumisen kylmän kyyninen reaalipoliittinen suhtautuminen. Meillä Suomessa ei omakohtaisia syitä olla tunnustamatta Kosovoa tai Etelä-Ossetiaa itsenäisinä valtioina ole. Meillä sellainen kehitys voisi johtaa Ahvenanmaan siirtymiseen itsenäiseksi tai Ruotsin osaksi, mutta emme pidä sitä merkityksellisenä. Sensijaan ulkopoliittinen suuntautuminen länteen estää Georgiasta irtautuneiden alueiden tunnustamisen.
Harvempi suomalainen tietää Espanjan tilanteesta riittävästi, ymmärtääkseen, miksi Espanja ei näitä alueita tai Kosovoa tunnusta. Francon fasistisen diktatuurin aikana muut kansallisuudet pidettiin kurissa väkivalloin.
Ainut tapa saada kansallisia vaatimuksia esille olikin vain baskien käyttöön ottama menetelmä. Espanjalaisista miltei puolet asuu autonomisilla alueilla.
(Täällä käydyssä keskustelussa ruotsin kielen asemasta Suomessa ei kukaan ole verrannut sitä Espanjan kielitilanteeseen. Siellä nämä – lähes puolet espanjalaisista – joutuvat koulussa opettelemaan sekä autonomisen alueen omaa kieltä että castallania.) Vaikka tilanne on vakaa tällä hetkellä, on hallinnossa pelko äkkiä räjähtävistä kansallisuustunteista ja itsenäisyysvaatimuksista. Kosovon tunnustamisessa Espanja onkin varmaan natomaana melkoisen paineen alainen.
Vastaavanlaiset syyt näkyvät myös muiden maiden motiiveina olla tunnustamatta tai tunnustaa itsenäistymistä vaativia maita. Ne joko kuuluvat poliittisesti blokkeihin tai niillä on omia itsenäisyyttä vaativia alueita.
Oikeudenmukaisuus ja ihmisoikeudet eivät todella merkitse hitustakaan kyynisessä reaalipolitiikassa.
Tuskin Suomi itse uskaltaa esittää tunnustuksen peruttamista, ainoastaan USA:n tai EU:n aloitteesta.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä kontekstissa, miten teidän mielestänne Venäjän tulisi menetellä Abhasian ja Etelä-Ossetian suhteen? (Joiden itsenäisyyden se on tunnustanut.)