UNESCO "lahjoitti" Temppelivuoren muslimeille

anti-semitismUNESCO:n hallitus äänesti 18.10.2016 Pariisissa päättäen kieltää kaikki juutalaisten yhteydet Temppelivuoreen ja Länsimuuriin.  Kauttaaltaan poliittinen päätös käyttää perinteisistä juutalaisten kohteista niiden musliminimiä syyttäen lisäksi Israelia miehitysvallaksi ja vaatien Israelia tekemään tarvittavat toimet estääkseen provosoivat loukkaukset Al-Aksa moskeijan ja Haram Al-Sharifin pyhyyttä ja kunniaa vastaan. 

Palestiinalaishallinnon tukema päätöslauselma näyttää  olevan seurausta sitä ajaneiden laajennushaluisten jihadia kannattavien  OIC:n jäsenmaitten –  Algeria, Egypti, Libanon, Marokko, Oman, Qatar ja Sudan – pyrkimyksistä. OIC on voimakas  57 muslimimaan blokkia YK:ssa valvova Islamilainen yhteistoimintajärjestö.   Päätöslauselma hyväksyttiin äänen 24 -6; 26 muun maan pidättyessä. Kuusi vastaan äänestänyttä maata olivat: USA, UK, Saksa, Hollanti, Liettua ja Viro. 

UNESCOn päätöksessä myönteistä voi nähdä siinä, että enemmän maita pidättyi äänestämästä kuin sitä tukemasta mutta ykeisemmin israelilaisnäkökulmasta sitä kuitenkin pidetään voittona terrorismille.

Hillel Neuer, executive director of UN Watch, on the #UNESCO #Jerusalem vote | TV interview on i24News:
[youtube https://]

 

YK:n puolueellisuus

“The Arab States do not want to solve the refugee problem. They want to keep it as an open sore, as an affront to the United Nations and as a weapon against Israel. Arab leaders don’t give a damn whether the refugees live or die.” – Alexander Galloway, director of UNRWA in Jordan, 1952

14520623_10153783355346561_7679985798303229245_n

UNESCO on valitettavasti vain viimeisin esimerkki YK:n kielteisestä asenteesta Israelia kohtaan.  Vaikka Israelia voikin pitää lähi-idän ainoana todellisena demokratiana valtio rutiininomaisesti saa osakseen kritiikkiä YK:n taholta enemmän kuin mikään muu valtio.  Vaikutusvaltainen arabivaltioiden blokki tuottaa ainutta juutalaisvaltiota  yksipuolisesti tuomitsevia päätöksiä. 

emergencyssxfoiIsraelin mm ainoana valtiona todettiin rikkovan ns. terveysoikeuksia  WHO (YK:n terveysorganisaatio) vuosikokouksessa toukokuussa 2015.  Tämä siitä huolimatta että Israelin sairaalat hoitavat jatkuvasti loukkaantuneita syyrialaisia ja palestiinalaisia.  Sen sijaan mm Jemenin, Saudi Arabian, Syyrian, Irakin, Libyan tai Pohjois-Korean terveyspalveluissa ei ollut mitään huomautettavaa.

UNHRC (YK:n ihmisoikeuselin) piti Israelia maaliskuussa 2016 törkeimpänä ihmisoikeuksien loukkaajana maailmassa antaen maalle viisi huomautusta ja vain yhden Syyrialle, Pohjois-Korealle ja Iranille eikä yhtään esimerkiksi Saudi Arabialle tai Kiinalle.   Räikein esimerkki puolueellisuudesta on, että UNHRC:n vuosikokousagendalla vuosittain on Israelia varten pykälä 7 koskien keskustelua Israelin ihmisoikeuksista;  millekään muulle maalle ei ole suotu vastaavaa "kunniaa".  

Paras esimerkki YK:n puolueellisuudesta lienee UNRWA (YK:n 'palestiinalais' pakolaisvirasto). UNRWA:n toiminta perinnöllisestä pakolaisasemasta perustuu täysin toiselle kriteerille kuin YK:n pääasiallisen pakolaisapuviraston – UNHCR:n – , jonka toiminta tähtää pakolaisten asuttamiseen joko kohdemaissaan tai palaamaan entisille kotialueilleen olojen rauhoituttua. Palestiinalaispakolaisia ei edes yritetä integroida niihin maihin, joissa he asuvat, heidän työ- ja omistusoikeutensa on rajoitettu eikä heille anneta kansalaisuusoikeutta.

UNRWA:n toiminta erityisesti Gazassa on herättänyt Israelissa kritiikkiä, sillä sen tukemilla lasten kesäleireillä pienille lapsille opetetaan radikalismin ohella sotaleikkejä ja aseitten käsittelyä. Edelleen viimekesäisen Gazan konfliktin aikana kouluja käytettiin tukikohtina ja aseitten ja rakettien varastoina. Asian tultua julkiseksi Hamas haki aseet pois kouluista ja klinikoilta, joista löydettiin myös useita hyökkäystunneleitten suuaukkoja. Yksi UNRWA:n klinikoista oli lisäksi ansoitettu surmaten kolme IDF:n sotilasta. Lähde: Arutz Sheva

  

coexist

[Lähteet ja lisää mm WND,  BICOM UN Watch  ]


Aiheesta laajemmin  Conflicts By Ari Rusila blogissa julkaistussa kirjoituksessa

UNESCO: The Temple Mount Is Sacred Only To Muslims , tämä artikkeli puolestaan julkaistiin ensinnä Ariel -sivustolla. 

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu