Arraba – kaupunki täynnä lääkäreitä

ARRABAn Israelilais-arabilaisessa kaupungissa Ala-Galileassa lienee asukasta kohden enemmän lääkäreitä – yli kuusi jokaista tuhatta asukasta kohden – kuin missään muualla maailmassa. Nazaretista pohjoiseen sijaitsevan 24 000 asukkaan kaupungissa yleisin titteli on Tri. Sekä Israelin että OECD maiden keskiarvo on lähes puolet pienempi (Israel 3.4/1000 ja OECD 3.3/1000).

arraba-2

Vielä ihmeellisempää on lääkäreiksi valmistuvien kaupunkilaisten määrä. Keskimäärin Israelissa valmistuu vuosittain viisi lääkäriä 100000 asukasta kohden OECD keskiarvon puolestaan ollessa 11.5; Arraban luku on noin kaksikymmentä kertainen Israelin keskiarvoon verraten kun uusia lääkäreitä 24 000 asukkaan kaupungissa valmistuu 25-30 vuodessa.

Ansio Arraban kaltaisen lääketieteellisen ‘Mekan’ syntyyn kuuluu Dr. Hatim Kanaanehille, Arraban ensimmäiselle Harvardin yliopistosta valmistuneelle lääkärille. Kanaaneh palasi valmistuttuaan kotikaupunkiinsa 1960-luvun lopussa ja alkoi puhua paremman terveydenhuollon puolesta nostattaen samalla tietoisuutta terveydenhuollon ammateista erityisesti kaupungin arabiasujamiston keskuudessa. Aiempi Israelin terveysministeriön julkisen terveydenhuollon virkailija oli perustamassa yksityistä julkisia terveyspalveluja välittävää The Galilee Societya arabikaupunkien ja -kylien saamiseksi parempien terveyspalvelujen piiriin.

arrabaDr. Hatim Kanaaneh innosti esimerkillään vanhempia investoimaan lastensa koulutukseen. Lääkäriammatti on sekä statussymboli että hyvin palkattu työ. Koska Israelissa on vain viisi lääketieteellistä ja kaksi hammaslääketieteellistä oppilaitosta useat israelilaiset opiskelevat alaa Euroopassa, Arraban arabiopiskelijat myös Jordaniassa. Viime vuonna arrabalaisia lääkäreitä valmistui 30 ja yli 200 kaupungin lääkäriä on oman alansa töissä.

Israelin arabiasukkaat ovat erityisen hyvin kunnostautuneita hakeutumaan lääkäreiksi, kaikkiaan yli kolmannes israelilaislääkäreistä tulee arabialueilta kuin myös kolmannes farmaseuteista.

Pohjois-Israelissa useat sairaalat sijaitsevat vajaan tunnin ajomatkan päässä Arrabasta ja kaupunki toivoo Israelin terveysministeriön rakennuttavan Galilean uuden sairaalan sinne. Uusi sairaala palvelisi kymmeniä juutalais- ja arabiyhteisöjä Haifan ja Safedin sekä Tiberiaksen ja Nahariyan välillä. Uuden sairaalan myötä uudet lääkärit myös saisivat työpaikkansa lähempänä kotikaupunkiaan.

Lähde: nimeton-109

Aihepiiristä aiemmin:

Israelin lääketieteellisten kehitysaskeleiden keskeisiä tekijöitä

Uusinnovaatio lyhentää rintaputken asennuksen minuuteista sekunteihin

United Hatzalah – Huippunopea SOS 24/7


Kirjoitus ilmestynyt ensinnä Ariel -verkkojulkaisussa

arirusila

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ari Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu