Israelin vastainen palestiinalaisterrorismi v. 2016
The Meir Amit Intelligence and Terrorism Information Center on julkaissut tuoreen raportin Israelin vastaisesta palestiinalaisterrorismista vuonna 2016 [Palestinian Terrorism against Israel, 2016: Types, Trends and Data]. Koko englanninkielinen dokumentti on luettavissa PDF -muodossa tästä linkistä mutta alla eräitä raportista poimittuja nostoja:
Palestiinalaisterroristit toteuttivat läpi vuoden 2016 Juudeassa, Samariassa ja Israelissa eri tyyppisiä terrori-iskuja – "kansan vastarintaa" aka "puukkointifadaa" aka "kolmatta intifadaa". Huhtikuun jälkeen keskimääräinen kuukausittainen iskumäärä oli aiempia vuosia suurempi.
Toisaalta Gazan kaistaleella suhteellinen rauhallisuus sitten viime konfliktin [Operation Protective Edge, kesällä 2014] jatkui; rakettihyökkäykset Gazasta vähenivät saavuttaen alimman arvonsa sitten vuonna 2005 tapahtuneen Israelin yksipuolisen vetäytymisen ja vuonna 2007 tapahtuneen Hamasin valtaantulon jälkeen.
Suur-Jerusalemin ja Hebronin alueet olivat terrorismin polttopisteessä ja näiden jälkeen Gush Etzionin ja Ramallahin alueet. Toisaalta Nablusin ja pohjois-Samarian alueet, jotka olivat keskeisissä rooleissa aiemman toisen intifadan aikana, olivat nyt toissijaisia näyttämöjä vuonna 2016. Suurin osa iskuja tehneistä terroristeista tuli iskupaikkojen lähiseuduilta.
Vaihtelevia iskutyyppejä:
1) Puukotukset säilyivät suosituimpana terrori-iskun muotona 61%:n osuudellaan kaikista iskuista v. 2016. Eniten huomiota saivat Tel Avivin ja Jaffan välisellä kävelykadulla tapahtunut amerikkalaisturistin kuolemaan johtanut puukotus ja Kiryat Arban tapaus jossa 13 vuotias tyttö puukotettiin kuoliaaksi omaan vuoteeseensa.
2) Autolla tehdyt hyökkäykset vähenivät 8%:iin kaikista iskuista v. 2016. Toisaalta tammikuussa 2017 Armon Hanatzivin promenadilla Jerusalemissa tehty isku osoitti tällaisten hyökkäysten vaarallisuuden erityisesti jos apuvälineenä on raskas kalusto.
3) Ampumalla tehdyt hyökkäykset kasvoivat nyt 23%:iin kaikista iskuista ja tämä trendi jatkui myös tammikuussa 2017. Eniten huomiota herättivät ajoneuvosta ampumiset kolmesti Jerusalemissa (kaksi ihmistä kuoli), keskellä Tel Avivia pubissa tapahtunut ampuminen (kaksi kuoli) ja Saronan liikekeskuksessa keskellä Tel Avivia tehty isku (neljä kuoli).
4) Kaikkiaan vuonna 2016 17 Israelilaista tapettiin terrori-iskuissa, kymmenen ampumalla ja seitsemän puukottamalla.
Huolestuttava piirre on terrorismin yleinen hyväksyntä. Terrori-iskun tekijöitä on juhlittu, ylistetty ja kunnioitettu niin Palestiinalaishallinnon, Fatahin kuin palestiinalaissiviilienkin toimesta.
Esimerkiksi Muhannad Halabi, joka murhasi rabbi Nehemiah Lavin ja Aharon Bennettin, haavoitti Bennettin vaimo Adelea ja heidän 2-vuotiasta poikaansa Jerusalemin vanhassa kaupungissa 4.10.2015 kunnioitettiin myöntämällä jälkikäteen lakitutkinto ja Surda-Abu Qashin kunta, jossa hän eli nimesi kadun hänen mukaansa.
Aiheeseen liittyviä artikkeleitani vuodelta 2016:
Hamas vaalitunnelmissa ja Israelin pelotemuistutus
Hyökkäystunneleista matkailukohde
Israel: 9 kuukautta terroria – yli 200 terrori-iskua
Poikkeuksellinen terrorisolu pidätetty Israelissa
Ramadanin kunniaksi terrori-isku Tel Aviviin
Lasten vihakoulutus jatkuu Gazassa
Gaza’n tunnelisota jatkuu kaikilla rintamilla
Hamasin poliittinen siipi menettänyt asemiaan sotilaalliselle
Israel varautunut ydinterroriin
Tunnelisodankäynnin uusi aika: Israelin maanalainen ’Rautakupoli’
Gazalainen syytteeseen terrori-iskujen suunnittelusta Ukrainassa ja Israelissa
Palestiinalaispoliisi hyökkäsi IDF:n sotilaita vastaan
B’Tselem aktivisteja pidätetty
Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel -verkkojulkaisussa.
https://www.hrw.org/world-report/2016/country-chap…
There was a sharp rise in killings and injuries related to Israeli-Palestinian hostilities beginning in October. Overall, Palestinians killed at least 17 Israeli civilians and 3 Israeli soldiers, and injured 87 Israeli civilians and 80 security officers in the West Bank and Israel as of November 27. Israeli security forces killed at least 120 and injured at least 11,953 Palestinian civilians in West Bank, Gaza, and Israel as of the same date, including bystanders, protesters, and suspected assailants.
Mielestäni Palestiinan ongelma vaatisi ratkaisun, joka huomioisi myös Palestiinalaiset ihmisinä.
Palestiinalaisten olisi syytä lopettaa terrosismi. Tämä vaatimus koskee myös Israelia, koska terrorismia sekin harrastaa ja on lisäksi alueen täydellinen hallitsija. Israel on sotilaallinen suurvalta alueella, joka pystyy pitämään aloitteen käsissään. Jatkuva konflikti lienee ollut myös Israelin etu. Vaihtoehtona tietenkin palestiinalaisten täydellinen alistuminen. Esimerkiksi vaatimukset omistusoikeus kysymyksissä.
Palestiinalaisten terrorismia pidetään joissain piireissä selvästi hyväksyttynä.
Näyttää tuo Israelin terrorismikin hyväksytyn hyvin laajasti.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni Israel ei harjoita terrorismia vaan mm oikeuslaitos selkeästi toimii sen vastaisesti ja armeijassa oikeuden ohella hyvin voimakkaasti korostuu eettinen koodi. Alueen asukkaita tavatessani en koskaan ole havainnut israelilaisten taholta vihaa palestiinalaisia kohtaan, palestiinalaisten keskuudessa olen havainnut vihamielistä suhtautumista israelilaisia vastaan. Nähdäkseni palestiinalaisalueilla yleinen ilmapiiri tukee terrori-iskuja. (mm vihakoulutuksesta olen muutaman jutun kirjoittanutkin jotka löytyvät verkkojulkaisustani).
Edellä sanotusta yleislinjasta poiketen israelilaisten keskuudessa ehkä 5% kannatuksen omaavat ääriliikkeet joista esimerkiksi ns hintalappu -liike (price tag) tekee myös terrori-iskuiksi luettavia toimintoja palestiinalaiaia vastaan, Israelin oikeuslaitos tuomitsee myös nämä.
Ilmoita asiaton viesti