USA tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

 

“Therefore, I have determined that it is time to officially recognize Jerusalem as the capital of Israel,”

(President Donald Trump 6th Dec, 2017).

 

USAn presidentti Donald Trump ilmoitti keskiviikkona [6.12.2017] päättäneensä virallisesti tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupunkina. Trump totesi Jerusalemin olevan Israelin hallinnon pääpaikka jossa sijaitsevat niin Knesset, Israelin korkein oikeus, pääministerin, useiden ministeriöiden ja presidentin viralliset toimipaikat.

Edelleen presidentti Trump kertoi ohjeistaneensa ulkoministeriötä aloittamaan valmistelut USAn suurlähetystön muuttamiseksi Tel Avivista Jerusalemiin.

[youtube https://]

 

Yllä video Trumpin tiedotustilaisuudesta, varsinainen puhe alkaa noin 35 minuutin kohdalla. 

Yhdysvaltalaisviranomaiset totesivat Jerusalemin tunnustamisen Israelin pääkaupunkina enemmän kuvastavan historiallista ja tämänhetkistä todellisuutta kuin olevan poliittinen lausunto.

Jerusalem oli jo ennakolta valmistautunut juhlallisuuksiin kuin myös palestiinalaisten reaktioihin. Turvallisuusvirasto (Shin Bet), Israelin poliisi ja muut elimet ovat kuluvalla viikolla kartoittaneet turvallisuustilannetta ja valmistautuneet mahdollisiin palestiinalaismellakoihin ja terrori-iskuihin.

Lähteet: United with Israel ja World Israel News

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu korosti Trumpin puheen jälkeisessä lausunnossaan [Lähde: Government Press Office] ettei tämä päätös millään muotoa muuta pyhien paikkojen nykytilaa vaan Israel tulee aina sallimaan uskonnonharjoittamisen vapauden niin juutalaisille, muslimeille kuin kristityillekin.

Kriittisiä reaktioita

  • Palestiinalaisjohto (Fatah ja Hamas yhteislausunnossaan) julistivat levottomuuksia keskiviikosta perjantaihin (three “days of rage”) kuvaten Trumpin politiikkaa kiristykseksi joka tuhoaisi hänen kykynsä alueellisiin [rauhan] saavutuksiin.
  • Israelin Knessetin nk. Arabilista kuvasi presidentti Trumpia pyromaaniksi syyttäen häntä diplomaattisesta terrorismista.
  • Saudi Arabian kuningas Salman varoitti että Trumpin puhe todennäköisesti aiheuttaisi tunnekuohuja ympäri muslimimaailmaa.
  • Iranin uskonnollinen johtaja Ayatollah Ali Khamenei twiittasi ennen Trumpin puhetta Palestiinan vapautuvan ja saavuttavan voiton.
  • Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan totesi Jerusalemin olevan punianen linja muslimeille ja hän myös kutsui islamilaista yhteistyöjärjestöä (Organization of Islamic Cooperation) huippukokoukseen asian tiimoilta ennustaen koko islamilaisen maailman asettuvan liikekannalle. Erdogan myös vihjasi katsaisevansa diplomaattisuhteet Israeliin.
  • EU:n ulkopoliittinen edustaja Federica Mogherini varoitti Trumpin ilmoituksen omaavan vakavia seurauksia yleiseen mielipiteeseen eri puolilla maailmaa korostaen kuitenkin tarvetta keskittyä rauhanprosessin uudelleen aloittamiseen ja sitä vaarantavien toimien välttämistä.

Lähde: World Israel News

 

Historiasta

Juutalaisilla on ollut pysyvä läsnäolo Jerusalemissa jo yli 3000 vuotta huolimatta karkoituksista ja raskaista olosuhteista. Juutalaiset ovat myös olleet suurin yksittäinen asukasryhmä kaupungissa toista sataa vuotta: 1870 juutalaisia oli 11,600 Jerusalemin silloisesta 22,000 asukkaasta, Israelin itsenäistyessä v. 1948 juutalaisia oli 100,000 kaupungin 165,000 asukkaista, v. 2016 juutalaisten osuus kaupungin asukkaista oli 62 % , muslimien 37 % ja kristittyjen vajaa 1 %.

Israelin itsenäistyttyä Jordania aseleposopimuksen vastaisesti salli rakentamista juutalaisten pyhillä paikoilla, esimerkiksi tie Intercontinental hotelliin rakennettiin Oliivilehdon hautausmaan yli ja edelleen 58 synagoogaa tuhottiin tai muutettiin kanaloiksi ja talleiksi vanhan kaupungin juutalaiskortteleissa. Israelin vallattua itä-Jerusalemin 27.7.1967 ja yhdistettyä sen muuhun Jerusalemiin ulotettiin myös Israelin lait, oikeusjärjestelmä ja hallinto itä-Jerusalemiin.

"This is a historic day. It's been the capital of Israel for nearly 70 years. Jerusalem has been the focus of our hopes, our dreams, our prayers for three millennia. Jerusalem has been the capital of the Jewish people for 3,000 years.”

(PM Benjamin Netanyahu 6.12.2017)

[youtube https://]


Kirjoitus ilmestynyt ensinnä Ariel-Israelista suomeksi -verkkojulkaisussa

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu