Nykyisin Republic of Bosnia and Herzegovina koostuu kahdesta ns. entiteetistä Republica Srpska’sta ja Federation of Bosnia Herzegovina’sta. Mainitsemani löysemmän federaation voisivat muodostaa 1) Serbien Republica Srpska (pääkaupunki Banja Luka), 2) Uusi kroaattienHerzegbosnia kroaattien hallitsemista alueista (pääkaupunkina mahdollisesti Mostar) sekä 3) jäljelle jäävä pääosin Bosniakkien tai muslimien hallitsema osa nykyisestä fedraatiosta (pääkaupunkina Sarajevo). Brckon seutu voisi jatkaa erityishallintoalueena. Myös kantonipohjainen liittoutuma voisi olla mahdollinen. Kaikissa vaihtoehdoissa nykyinen keskushallinto menettäisi jo nyt heiveröistä asemaansa voimistuville aluehallinnon elimille.
Jatkoksi vielä Bosnia-Herzegovinan hallinnosta, että tässä noin Suomen kokoisessa maassa on noin180 ministeriä (taisi olla mm 8 opetusministriä) ja koko systeemiä on ”kehittämässä” ja hallinnoimassa ns. korkean edustajan toimisto (OHR) eli kansainvälinen yhteisö ja EU missioineen.
Tuoreiden galluppien mukaan jopa 95 % serbeistä kannattaa alueensa jonkinasteista itsenäistymistä samoin kuin 95 % kroaateista itsenäistymistä kroaattien ja bosniakkien nykyisin yhteisestä federaatiosta.
Tutkimuksien mukaan Bosniakkien eli Bosnian muslimien määrä nousee vuoteen 2020 mennessä 65% koko väestöstä. Tämän mahdollistaa erityisesti nuorien serbien ja kroaattien muutto Zagrebiin tai Belgradiin ja muslimien korkea syntyvyys. Länsi-Bosniassa historiallisia katolilaisten asuttamat kaupungit ovat saamassa bosnialaisen enemmistön (Jajce, Busovaca, Novi Travnik, Travnik, Prozor jne.). Meidän hallitsema federaation turvin voimme laajentua Adrianmerelle ajan kuluessa, jolloin kroatialaisesta väestöstä tulee kansallinen vähemmistö (alle 5%).
Fasistinen serbitasavalta on ongelmallinen, koska siellä heillä on oma hallinto ja paluumuutto on hidasta. Hyvä juttu on se, että strategisesti tärkeä kaupunki Brcko on saavuttamassa muslimienemmistön, jolloin Zenica-Tuzla-Brcko akseli katkaisee fasistisen serbihallinon maantieteellisesti. Kun saavutamme 65% enemmistön voimme demokratian turvin siirtää entistä enemmän valtaa keskusjohdolle eli Sarajevoon.
Olen Alueiden komitean Kroatia- ja Fyrom-työryhmissä.
Niissä työskentely on vakuuttanut minut ainakin yhdestä asiasta:
EU-valmistelussa Makedoniasta käytetään vain FYROM-nimitystä.
Mutta käytäväkeskustelussa sanotaan Makedonia.
Asetun kannattamaan löyhästi esittämääsi löyhän valtioliiton ratkaisua, jotta asiat rullaisivat eteen-, ei taaksepäin.
Ilmoita asiaton viesti
”Ehkäpä uudelleenmuotoiltu löysempi federaatio voisi vielä pelastaa tilanteen. ”
Voisitko täsmentää, mitkä alueet kuuluisivat ko. federaatioon?
Ilmoita asiaton viesti
ABC:lle: