Verirahoista ja terrorismin ihannoinnista

Viime keväänä Suomessakin keskusteltiin aina eduskuntaa myöten siitä rahoittaako Suomi budjettivaroin jihadismia mm palestiinalaisalueilla (Suomen tuki palestiinalaisten vihakoulutukselle selvitettävänä [Op-Ed] ). Asia lienee hiljaisuudesta päätellen selvitettävänä edelleenkin eli lopputuloksena on odotettavissa jonkin asteinen valkopesu, Palestiinalaishallinnon (tyhjä) lupaus käytäntöjen muuttamisesta ja tuen jatkuminen entiseen tapaan. Tämä huolimatta siitä, että USA (mm American Taylor Force Act) ja jotkut EU-maat ovat jo uudelleenarvioineet tilanteen ja jopa EU-tasollakin on asiaan jo puututtu ( EU rajoittamassa Palestiinalaishallinnon vihakoulutuksen rahoittamista ).

Tilanteen – hidasta – kehittymistä odoteltaessa seuraavassa muutamia hajahuomioita verirahoista ja terrorismin ihannoinnista:

 

Terrori-iskulla verovapaa Ferrari

Palestiinalaisterroristin vietettyä mm. kuolettavan iskun takia 20 vuotta vankilassa, hänelle on Palestiinalaishallinnon toimesta maksettu kumulatiivisesti noin NIS 1.118 miljoonaa. Lisäksi Palestiinalaishallinnon lakien mukaan 20 vuotta vangittuna ollut terroristi saa oikeuden ostaa uusi auto verovapaasti. Kun uuden Ferrari 458 Spiderin, tax-free hinta Israelissa on noin NIS 1 miljoonaa niin voi todeta palestiinalaisterroristin kykenevän verirahoillaan kykenevän muun ohella ostamaan uuden Ferrarin.

 

Palkkaa ilman työtä

Vapautetut miespuoliset palestiinalaisterroristit, jotka ovat viettäneet 10 vuotta tai kauemmin vankilassa ja vapautetut naispuoliset palestiinalaisterroristit, jotka ovat viettäneet viisi vuotta tai kauemmin vankilassa, ovat oikeutettuja kuukausipalkkaan joka pohjautuu Palestiinalaishallinnon työntekijöiden palkkataulukoihin. Työntekoa ei silti välttämättä edellytetä vaan heidän tulee ottaa tarjottu paikka vastaan ainoastaan mikäli heitä erityisesti pyydetään tekemään niin.

Muita etuja vapautetuille terroristeille on mm vangittunaoloajasta maksettava kertakorvaus $1500 – $25000 ja heille sekä heidän perheilleen annettavat vapautukset tietyistä veroista ja mm yliopistojen lukukausimaksuista. Kaikenkaikkiaan terrorismin takia vankiloissa istuvat palestiinalaiset saavat edukseen suuremmat edut – ”henkilökohtaisen palkanlisän” -kuin vankilan välttäneet Palestiinalaishallinnon työntekijät. Kuluvana budjettivuonna 2018 Palestiinalaishallinto on kohdentanut 1.2 miljardia shekeliä – eli 7% talousarviostaan – verirahojen maksuun terroristeille ja heidän perheilleen.  Lähde: WIN

Päivitetty versio "marttyyrien" perheille maksettavista verirahoista.

 

Fatah glorifioi Münchenin verilöylyä

Terroristien ylistys ja esittely nuoremmille sukupolville roolimalleina on yleinen Palestiinalaishallinnon ja Fatahin toimintatapa.  Esimerkiksi Dalal al-Mughrabi, Fatahin terroristi joka osallistui ns. "Rannikkotien verilöylyyn" jossa 35 siviiliä sai surmansa, on palestiinalaisten keskuudessa suuri sankari ja palestiinalaisten aseellisen taistelun symboli. 

Palestiinalaishallinto julkaisi lokakuussa 2018 lapsille osoitetun terroristeja ihannoivan kirjasarjan.

 

5. syyskuuta 2018 oli Münchenin olympialaisissa tapahtuneen Fatahin terroristien aka ”Mustan Syyskuun” tekemän verilöylyn 46. vuosipäivä. Fatahin Betlehemin alueososto juhlisti tapausta ylistämällä sankareitaan virallisella Facebook sivullaan. Samoin teki Fatahin Nablusin alueosasto glorifioimalla iskun tekijöitä otsikolla ”Münchenin operaation sankarit” ja kuvaten itse iskua ”korkeatasoiseksi fedayeen operaatioksi”. Eivätkä oppikirjat jää ylistyksestä juuri jälkeen; mm 11 asteen historian oppikirja pitää Münchenin operaatiota esimerkkinä hyökkäyksestä sionistien intereesejä vastaan ulkomailla.

Lähde: The Meir Amit Intelligence and Terrorism Information Center.

 

Op-Ed kommentti

Näkemykseni mukaan verirahat ovat merkittävä tekijä toisaalta palestiinalaisperheiden tulonlähteenä ja toisaalta Palestiinalaishallinnon budjetissa samalla kun ne vaikuttavat terrorismia tukevasti. Verirahat ovat kuitenkin vain yksi, joskin suuri, osa väkivaltaa lietsovasta palestiinalaisten ekosysteemistä muiden osien muodostuessa esimerkiksi koulujen oppikirjoista ja vihakoulutuksesta sekä julkisilla tv-kanavilla tapahtuvasta vihaan yllytyksestä mm lastenohjelmien kautta.

Kun Suomessa nyt selvitetään kehitysrahojen käyttöä mm vihakoulutukseen ei mielestäni riitä keskittyminen vain oppikirjoihin, oppimateriaali ja jopa sen käyttö on vain osa Suomen Israelin vastaisen toiminnan rahoitusta. Uhkana on myös sisäisen selvityksen johtavan valkopesuun eli oman toiminnan oikeutukseen ja toisaalta avunsaajien korjausesitysten sinisilmäiseen uskomiseen. Edelleen tukien monimuotoisuuden ja -kanavaisuuden takia selvitys tulisi sen kattavuuden parantamiseksi tehdä myös vastaanottajapäästä lukien eli tutkia hankekohtainen rahoitus kentällä.

On helppo todeta ettei Suomi ole osoittanut varoja suoraan terroristien verovapaisiin autoihin.  Kun Suomi kuitenkin rahoittaa yhtä peruspalvelujen budjettikokonaisuutta antaa se Palestiinalaishallinnolle mahdollisuuden kohdistaa näin säästyvät varat tärkeiksi priorisoimiinsa kohteisiin kuten vaikkapa verirahojen maksuun. Kannattaa myös ottaa huomioon miten verirahojen maksua pyritään peittelemään Palestiinalaishallinnossa maksamalla ne muodollisesti ulkopuolisten rahastojen kautta.  The Commission of Detainees and Ex-Detainees Affairs  on PLO:n organisaatioon kuuluva instituutti huolehtien maksuista vangeille ja The Fund for Families of Martyrs and the Injured  puolestaan on PLO:n organisaatiossa oleva instituutti, joka keskittyy erityisesti marttyyrien ja haavoittuneiden terroristien perheiden tukemiseen.

Kattavaa selvitystä odotettaessa tulisi mielestäni avustusrahoitus Palestiinalaishallinnolle välittömästi katkaista ja palata asiaan sen jälkeen kun selvitys on laadittu ja toimenpiteisiin ryhdytty siinä mahdollisesti osoitettujen puutteiden korjaamiseksi.

 

34. "Paluumarssin" slogan: “Normalization is a crime and treason.”

 

Aiheesta aiemmin:

Tanska lopettaa BDS:n rahoittamisen

EU rajoittamassa Palestiinalaishallinnon vihakoulutuksen rahoittamista

Suomikin maksaa tapporahaa palestiinalaisille

Suomen tuki palestiinalaisten vihakoulutukselle selvitettävänä [Op-Ed]

Länsivallat rahoittavat edelleen palestiinalaisterrorismia


Kirjoitus on julkaistu ensinnä Ariel-Israelista suomeksi -verkkosivustolla.

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu