$250 miljardia

'Time has come to correct historic injustice” (Gila Gamliel, Israel’s Minister for Social Equality)

$250 miljardia on summa, jota Israel hakee kaiken kaikkiaan seitsemältä arabimaalta (Tunisia, Libya, Marokko, Irak, Syyria, Egypti ja Jemen) ja Iranilta. Summa muodostuu näistä maista vuoden 1948 jälkeen karkoitettujen juutalaisten jälkeensä jättämästä omaisuudesta.

Juutalaisyhteisöjen sateenvarjo-organisaatio ”Justice for Jews from Arab Countries” (JJAC), on arvioinut, että noin 856,000 juutalaista karkoitettiin arabimaista ja Iranista kun nämä maat eivät hyväksyneet Israelin valtion perustamista. Juutalaisia karkoitettiin myös Algeriasta ja Libanonista mutta näille maille ei kompensaatiovaatimusta kuitenkaan ole tulossa. Israelin valtiota perustettaessa arabimaista paenneista liki 800 000 tuli Israeliin ja loput noin 56 000 puolestaan meni muualle, pääosin Yhdysvaltoihin, Ranskaan ja Italiaan.

 

Viimeisten 18 kuukauden aikana Israelin hallitus on, hyödyntäen kansainvälistä tilintarkastusyritystä, hiljaa tutkinut juutalaispakolaisten jälkeensä jättämän omaisuuden arvoa ja päätynyt mainittuun $250 miljardin loppusummaan.

Israel ei aiemmin ole muodollisesti vaatinut arabimaista karkoitetuille juutalaisille kompensaatiota eikä näille myöskään haettu kansainväliseltä yhteisöltä pakolaisstatusta. Tosin aiemmin maaliskuussa 2014 Kanada muodollisesti tunnusti arabimaista Israelin perustamisen jälkeen saapuneiden juutalaissiirtolaisten pakolaisstatuksen.

Palestiinalaishallinto on hakenut yli $100 miljardia kompensaatiota Israelilta siitä omaisuudesta jonka maan arabiasukkaat jättivät jälkeensä lähdettyään enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti Israelista maan syntyvaiheessa.

Yksi palestiinalaisten keskeinen vaatimus lukuisissa rauhanneuvotteluissa on ollut ns. ”paluuoikeus” joka on ulotettu koskemaan myös Israelista paenneiden jälkeläisiä usean sukupolven osalta. Tällaiseen vaateeseen suostuminen lopettaisi saman tien Israelin juutalaisvaltiona. Israel puolestaan on lähtenyt siitä, että rauhansopimuksen pohjalta palestiinalaispakolaisista tulisi Palestiinan valtion kansalaisia aivan kuten juutalaispakolaisista tuli Israelin kansalaisia.

On mahdollista, että kompensaatioiden esiinnosto nyt liittyy Presidentti Trumpin hallinnon pitkään valmistelemaan rauhansuunnitelmaan ja sitä mahdollisesti seuraaviin rauhanneuvotteluihin. Tällöin kyse olisi neuvottelukortista – vastatarjouksesta – mikäli palestiinalaisosapuoli edelleen pitää kiinni omista palestiinalaisten Israeliin jälkeensä jättämistä omaisuusvaateista.

Lähde: Times of Israel

Lisää Israelin itsenäistymistä seuranneista pakolaista:

Lähi-idän unohdetut pakolaiset

Israeli Vs Palestine Refugees – In, Out and No Return

Video <a href="The Truth About the Refugees”

Dokumenttifilmi

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu