IsraEl 2019: Vaalipäivän ennakkotunnelmia

Knessetin vaaleista Israelissa 9. huhtikuuta on tulossa äärimmäisen mielenkiintoiset ja samalla lopputulemaltaan hyvin vaikeasti ennustettavat. Viimeisimmän julkaistun mielipidetiedustelun mukaan Netanjahun oikeistoblokki voittaa 66 Knesset-paikkaa Israelin keskusta-vasemmiston saadessa 54 paikkaa. Toisaalta uudesta keskusta-vasemmistolaisesta aiempien puolustusvoimien komentajien vetämästä puolueesta saattaa tulla suurin parlamenttiryhmä. Epävarmojen äänestäjien suuri joukko voi heittää tuloksen suuntaan jos toiseenkin.

Noin 6.34 miljoonaa äänioikeutettua – liki puoli miljoonaa enemmän kuin v. 2015 – valitsee Israelin uuden parlamentin – Knessetin – 9. huhtikuuta pidettävissä vaalissa. 47 puoluetta kilpailee Knessetin 120 paikasta eli 61 paikan puolueen tai koalition enemmistö määrää seuraavan hallituksen kokoonpanon ja pääministerin. Ääniraja parlamenttipaikkaan on 3.25%. Aiemmin äänestysprosentti on ollut korkea – 71.8 % v. 2015 vaaleissa – ja tuskin on alempi nyt käytävissä ennenaikaisissa vaaleissakaan vaikkakin Israelin arabien äänestysaktiivisuuden oletetaan enakkoarvioiden mukaan alenevan.

Pääministeripuolue (Netanjahu/Likud) vs. haastaja (Gantz/Blue  White)  mielipidemittausten valossa

Viimehetken irtiottoja

Mielenkiintoisimpia poisjääntejä vuoden 2019 vaaleista ovat Laborin Sionistisesta Unionista erottama Tzipi Livni ja Hatnuah -puolue sekä vihreiden (Green Leaf) vetäytyminen 20.2.2019. Edelleen Israelin korkein oikeus poisti Jewish Power puolueen johtajan, Michael Ben-Arin, ehdokaslistoilta rasistisiksi tulkittujen lausuntojen takia.

IDF:n sotilas järjestelee liikkuvan äänestyskopin lippuja; sotilaat äänestävät kaksi päivää ennen muita

Pääministeri Benjamin Netanjahu näyttää jo painaneen paniikkinappulaa luvatessaan liittää osia Länsirannan alueesta C Israeliin. Kyseisellä alueella sijaitsevat israelilaisten “Kuuden-päivän-sodan” jälkeiset Länsirannan uudisasutukset. Useimmiten hän on jättänyt tällaiset viimehetken lupaukset täyttämättä valtaan päästyään. Netanjahu korosti myös valtiomiestaitojaan kun sai palautettua Libanonissa 37 vuotta sitten kuolleen israelilaisotilaan ruumiin Israeliin presidentti Vladimir Putinin ja Venäjän avustuksella. Toisaalta uusi häntä koskeva skandaali nousi esiin kun ilmeni hänen aiemmin valehdelleen hyväksyessään salaa kehittyneiden sukellusveneiden myynnin Israelista Egyptiin. Sukellusvenetapauksesta ei oikeuskansleri nostanut syytteitä toisin kuin kolmessa muussa tapauksessa.

Benny Gantz on Netanjahun päähaastaja ja hän on luvannut yhdistää Israelia joka nyt on hänen mukaansa jakautunut uskonnollisten, poliittisten ja etnisten linjojen mukaan. Gantzin uskottavuutta poliittisena johtajana saattaa heikentää paljastus, että hänen puhelimensa hakkeroitiin vaalien alla ja odotettavissa on “paljastuksia” puhelimen sisältämästä aineistosta. Gantz toimi puolustusvoimien komentajana vuosien 2012 ja 2014 Gazan sodissa. Tällöin Netanjahu kuvasi häntä erinomaiseksi upseeriksi, nyt vaalien alla hän luonnehtii Gantzia heikoksi vasemmistolaiseksi.

Viime viikkojen mielipietiedusteluissa huomiota herättävää on Moshe Feiglinin Zehut puolueen nousu. Feiglin on lupaillut Temppelivuoren uudelleenrakentamista ja marihuanan viihdekäytön laillistamista, edelleen puolue vaatii koko Länsirannan liittämistä Israeliin ja paljoa muutakin 344-sivuisessa vaaliohjelmassaan. Vastoin aiempia ennakkoarvioita Zehutin odotetaan nyt ylittävän äänikynnyksen ja saavuttavan jopa seitsemän Knesset -paikkaa jota voisi pitää vaaliyllätyksenä ja tehdä Feiglinista “kuninkaantekijän” hallitusta muodostettaessa.

Keskusta-vasemmisto vs oikeisto; Gantz vs Netanjahu

Jännitysnäytelmä odotettavissa

Vuoden 2019 vaalien ennakkoarviointia pidetään haasteellisimpana 23 vuoteen ja syitä tähän useita: mikä vaikutus on sillä että nykyinen pääministeri on syytteeseenpanouhan alla kolmesta rikoksesta, miten uudet koalitiot valtaavat asemia perinteisiltä puolueilta, miten Netanjahun valta-aikana toteutuneet viimeaikaiset USAn linjanmuutokset (suurlähetystö Jerusalemiin, Golan Israelin osana) vaikuttavat puoluevalintaan ja mikä merkitys on Israelin ja useiden arabimaiden välisen yhteistyön kehittymisellä.

Liikkuvia toisiinsa vuorovaikutteisia tekijöitä on nyt poikkeuksellisen paljon ilmassa samoin kantaansa ilmaisemattomia äänestäjiä, se mihin epävarmat valitsijat päätyvät, selviää tänään.

Lähteitä mm: Jerusalem Post ja Haaretz

 

Uusi hallitus voisi koostumukseltaan olla tämä

   —tai sitten vaikkapa tältä.

 

Aiemmin aiheesta:

IsraEl2019: Kahol Lavan kasvattaa eroa kun Netanyahu joutumassa syytteeseen

Kahol Lavan: Israelin uusi tuleva hallituksen johtopuolue?

IsraEl2019: Oikeiston ja Gantzin ero kärjistymässä, listat muodostumassa

Israelin vasemmiston ujostelematon militarismi [Op-Ed]IsraEl2019: Kyberhyökkäyksen uhka pieni


Kirjoitus on julkaistu ensinnä Ariel-Israelista suomeksi -verkkosivustolla

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu