UNRWA:n eettinen haaksirikko [Op-Ed]

YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA (United Nations Relief and Works Agency for Palestine Refugees in the Near East) koki jälleen uuden eettisen haaksirikon järjestön sisäisen joulukuussa 2018 valmistuneen raportin vuodettua julkisuuteen 29.-30.7.2019 Al Jazeera ja Agence France-Presse uutistoimistojen kautta.

Noin 10 sivuinen raportti esittää useiden UNRWA:n ylimpään johtoon kuuluvien henkilöiden väärinkäyttäneen virka-asemaansa mm epäsiveellisen käytöksensä mahdollistamiseksi, kritisoijien hiljentämiseksi ja nepotismin edistämiseen. Samalla järjestön johtaja Pierre Krahenbuhl on lennellyt ympäri maailmaa bisnesluokassa avustajakseen nimeämänsä rakastajatterensa Maria Mohammedin kanssa. Kaikki tämä tuhlaus on lisäksi tapahtunut UNRWA:n kohtaaman taloudellisen kriisin keskellä Yhdysvaltain leikattua merkittävästi järjestön rahoitusta parin viime vuoden aikana.

AFP:n haltuunsa saama raportti tuo UNRWAn johtajan ohella esiin useita muitakin vakavia eettisiä väärinkäytöksiä koskien mm seksuaalista hyväksikäyttöä, syrjintää, nepotismia, vallan väärinkäyttöä henkilökohtaisen edun saamiseksi ja painostusta väärinkäytöksiä vastustaneita kohtaan. Näihin väärinkäytöksiin on syyllistynyt lähinnä UNRWAn ylin ulkomaalainen johto (suurin osa järjestön työnterkijöistä on palestiinalaisia).

Pääjohtajan ohella hänen varajohtajansa [Sandra Mitchell] on nepotismisyytösten kohteena tämän järjestettyä aviomiehelleen hyväpalkkaisen viran kesken viime vuoden talouskriisiä; muut jo virasta eronnutta varajohtajaa koskevat syytökset koskevat väärinkäytösten peittelyä, sisäisten tarkastusten välttelyä, arvostelijoiden syrjintää ja painostusta.

Toinenkin seniorijohtaja [hallintojohtaja Hakam Shahwan] on jo saanut lähteä epäasiallisen käytöksen vuoksi, raportissa hänen käytöstään kuvattiin gangsterimaiseksi ja ja itse johtajaa varkaaksi. Pääjohtajan matkailu oli tarjonnut hallintojohtajalle vapaat kädet valtansa väärinkäyttöön.

Lähteet: BESA, Al Jazeera ja Agence France-Presse

Oma näkökulmani:

UNRWA:n määrittely perinnöllisestä pakolaisasemasta perustuu täysin toiselle kriteerille kuin YK:n pääasiallisen pakolaisapuviraston – UNHCR:n –  jonka toiminta tähtää pakolaisten asuttamiseen joko kohdemaissaan tai palaamaan entisille kotialueilleen olojen rauhoituttua. Palestiinalaispakolaisia ei edes yritetä integroida niihin maihin, joissa he asuvat, heidän työ- ja omistusoikeutensa on rajoitettu eikä heille anneta kansalaisuusoikeutta. (UNRWA:n roolista lähi-idän pakolaiskysymyksessä ks. esimerkiksi atikkelini Israeli Vs Palestine Refugees – In, Out and No Return , hyvä Honest Reporting taustoitus myös tässä:  The UNRWA Refugee Controversy Explained  )

Mainittakoon että Suomi on yksi järjestön 20 suurimmasta rahoittajasta. Suomen yleistuki UNRWA:lle on vuodesta 2019 lähtien €5 miljoonaa eli tuki näyttää nousseen aiemmalta €4.5 miljoonan tasolta. Sen sijaan mm Sveitsi, Belgia ja Alankomaat ovat jäädyttäneet rahoitustaan odottaen mm korruptiota koskevien tutkimusten valmistumista.

Aiemmin viime vuosina UNRWA:ta on syytetty mm terroristijärjestö Hamasin jäsenten palkkaamisesta ja antisemitisten oppikirjojen käytöstä kouluissa; edelleen sen tukemilla lasten kesäleireillä pienille lapsille opetetaan radikalismin ohella sotaleikkejä ja aseitten käsittelyä. UNRWA:n kouluja on myös useaan otteeseen käytetty ohjusvarastoina lasten viha- ja terrorikoulutuksen ohella. Ja tähän kaikkeen käytetään avokätisesti suomalaisia verovaroja.

Itse näkisin, että UNRWA hyvin voitaisiin lakkauttaa. Sen humanitaarista työtä – ainakin muodollisesti – tekevät noin 30 000 paikallista työntekijää voitaisiin hyvin Palestiinalaishallinnon alaisuuteen terveys, koulutus- ja hyvinvointisektoreille; UNRWA:n kalliin kansainvälisen johtokaaderin sekä tämän Washingtonissa ja Genevessä toimivat lobbaritoimistot voisi varsin harmittomasti erottaa/siirtää toisiin tehtäviin/lakkauttaa. Mitä taas tulee ns. palestiinalaispakolaisiin niin nämä oli hyvä viimeinkin kotouttaa nykysijoilleen vaikkapa suhteellisen tehokkaasti toimivan YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kautta.

Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel  -verkkojulkaisussa