Nimenomaan. Ukraina voisi nyt avata talouttaan ja madaltaa rajojaan niin Venäjän kuin EU:n suuntaan poliittisen jännityksen vähentyessä ja yhteistyömahdollisuuksien kasvaessa.
Tätä kehitystä toivoisi ennenkaikkea ukrainalaisten takia. Voisi olla varovaisesti optimistinen ja toivoa laajaa tukea myös EU:n taholta uudelle hallinnolle, jonka edessä on iso ongelmien vuori, ei vähiten hallinnossa, byrokratiassa ja korruptiossa, jotka ovat este kilpailun synnylle(investoinneille).
Ilman naapurien tukea ei Ukrainassa kyetä aidolle muutoksen tielle.
Kaikki vain tanssimaan Venäjän pillin mukaan, niin vain silloin hyvä tulee. Venäjän itsensä ei tarvitse tehdä suhteuiden hyväksi koskaan mitään. Riittää kun MUUT aina joustavat.
Ukrainan poliittinen järjestelmä on hyvin monimutkainen. Presidentti turvautuu parlamentin päätöksiin. Eli uusi presidentti tarvitsee taakseen parlamentin enemmistön, jotta uudistuksia voidaan toteuttaa. Toivottavasti se onnistuu – ukrainalaiset hyötyisivät vankasta poliittisesta tilanteesta.
Ukraina sai Neuvostoliiton perintönä vahvan venäläisväestön, joka äänestää Venäjän puolesta. On lievästi sanottuna liioiteltua vaahdota Ukrainasta USA:n temmellyskenttänä, kun maa on joutunut virumaan venäläisten julman ja verisen sorron alla vuosikymmeniä. Vaalitulos voi viedä maata taaksepäin takaisin mustille vuosikymmenille, mutta eiköhän vapauden maku ole jo sen verran ukrainalaisia hemmotellut, että sellainen ei käy ilman uutta oranssivallankumousta.

Ilmoita asiaton viesti

Ei EU:ta Ukraina kiinnosta. Tämähän on tullut selvästi nähtyä, joten taidetaan saada uusi Valko-Venäjä EU-rajalle.