Vaalit ovat aivan hyvää harjoitusta demokratian kehittämisessä ja moniin jenkkien arabiliitolaisiin verraten Irak tuntuu olevan huomattavasti pidemmällä. Kritisoin vain vaalien ylikorostunutta merkitystä siinä mielessä, että ns. tavallisen kansan vaikutusmahdollisuudet edelleenkin ovat rajatut.

Se, etteivät valtaajat päsmäröineen ylenmäärin vaalien aikana oli mielestäni pelkästään hyvä asia.

Kun kukaan ei saa enemmistöä parlamenttiin ovat kurdit kuninkaantekijöitä; heillä puolestaan on yhteisiä intressejä Basran Shiiojen keskuudessa – molemmilla kun on öljyä mittavasti. Uskoisinkin Irakin etenevän Bosnian malliin eli jakaantuvan Kurdistaniin, Shiastaniin ja Sunnistaniin, jotka voivat muodostaa enemmän tai vähemmän kiinteän federaation/konfederaation. Tämä tietysti voi tuoda hallintoa samalla alemmas – lähemmäksi paikallisia asukkaita.

Järjestely voi ehkä vakauttaa aluetta etnis-uskonnollisten ryhmien kaikkien saadessa jotakin. Sinänsä pitäisin Irakin kehittymismahdollisuuksia hyvänä koska öljy- ja kaasukenttien toisella tarjouskierroksella omistukset jakaantuivat melkoisesti Gazpromista Shelliin, monet investoinnit mahdollistuvat tuottaen rahaa heimopäälliköiden taskuihin muillekin ehkä jaettavaksi.