Historiahankkeet muokkaavat tulevaisuutta

Historiankirjahankkeet
ovat nähdäkseni yksi keskeisimpiä alueellisten konfliktien
pienimuotoisia aktiviteetteja rauhan rakentamisessa. Vaikka ylätasoilla
neuvottelut ja yhteistyö ylipäänsä voivat olla olemattomia niin
ruohonjuuritason kyky keskinäiseen vuorovaikutukseen voi ratkaisevasti
luoda pohjaa rauhanomaiselle yhteiselolle tulevaisuudessa. Seuraavassa
tuon esiin kaksi toisistaan poikkeavaa kirjahanketta; samalla kuitenkin
korostan, ettei kirjat kuuluvat osana laajempaan kokonaisuuteen, jonka
elementtejä ovat mm historianopettajien verkottuminen yli etnisten
rajojen ja muut koulutusta laajemmat aktiviteetit.

Israelilais-palestiinalainen historiankirja on yksi osa “Peace Research Institute in the Middle East’n” aloitteista.
Kirjaa valmisteli ensisijaisesti 18 historioitsijaa, joista kolmannes
muita kuin israelilaisia tai palestiinalaisia. Hankkeen hyödyntämisen
ongelmat puolestaan kuvastavat kuinka ylätason kommunikaatio-ongelmat
kuitenkin voivat hidastaa ruohonjuuritason yhteistoimintaa. Pohja on
kuitenkin olemassa enkä epäile sen leviävän nopeastikin kunhan tilanne
muuttuu. Myös länsimaiselle lukijalle kirja on antoisa monipuolisen
perspektiivinsä ansiosta ainakin lukemani tiivistetyn version pohjalta (“LEARNING EACH OTHER’S HISTORICAL NARRATIVE: Palestinians and Israelis” )

Saman
tyyppinen vaikkakin lopputulemaltaan hieman erilainen hanke on
toteutettu myös Balkanilla. Kroatiassa, Bosnia-Herzegovinassa ja
Serbiassa on aikaansaatu yhteisen projektin tuloksena yhteinen
historiakäsitys – tosin kattaen tällä erää vain vuodet 1945-1990.
Tuloksena aikaansaatu oppikirja “Ordinary People in an Extraordinary Country”
kuvailee yhteistä historiaa Jugoslaviassa ns. tavallisten kansalaisten
arkielämän tasolta nähtynä jolloin teoreettiset analyysit poliittisista
motivaatioista ym ylätason toiminnoista ovat taka-alalla. Hankkeeseen
on mainituissa maissa osallistunut yli 500 historianopettajaa. Kirja on
ladattavissa englanniksi esim. pääblogini dokumenttiarkistosta.

Israelilais-Palestiinalaisen
oppikirjan sisältäessä kaksi hyvin poikkeavaa perspektiiviä historiaan
on Jugoslavia kirjassa pyritty esittämään yksi yhteisesti hyväksytty
näkemys meneeseen aikakauteen. Oli lähestymistapa kumpi hyvänsä ja
vaikka itse kirjat mielestäni ovat erinomaisia ei niiden soveltaminen
käytäntöön pääse irti ympäröivästä yhteiskunnasta ja siinä vallitsevasta
kulloisestakin politiikasta. Niinpä esimerkiksi Bosnia-Herzegovinassa
kirjan käyttö ei ole toivotun laajuista johtuen mainitun valtion
viimeaikaisesta kehityksestä. Kansainvälinen yhteisö on pyrkinyt
pakottamaan Daytonin pohjalta etnisiä ryhmiä keskitetyn hallinnon –
valtion – alle kun taas liittovaltion osat ja etniset ryhmät yhä
voimakkaammin pyrkivät alueellisen (ja etnisen) autonomian lisäämiseen.
(Ks esim kirjoitukseni Bosnia on the road to the EU, sorry to Dissolution ja Rethinking needed after Bosnian elections )

Hankkeet
osoittavat prosessin kulttuurien väliseen dialogiin tai edes
sietämiseen olevan pitkä mutta mahdollinen. Lähi-idän kirjahankkeen
vetäjien (Dan Bar-On ja Sami Adwan) sanoin “Never doubt that a small
group of committed teachers—Palestinian and Israeli—can change the
world, or at least one part of it, when the time will be ripe.”