Egyptin suunta vaakalaudalla
Egyptin 1919 vallankumouslippu
Tunisiasta
alkanut nyt Egyptissä jatkuva arabimaailman myllerrys on näiden
ensimmäisten tapausten osalta mielestäni hyvin kiinnostavia
lähtökohdiltaan: mellakoiden taustalla on sosiaalista epätasa-arvoa,
huima työttömyys, häikäilemätön turvakoneisto, demokratiavaje ja
korruptiokritiikkiä. Mielenosoituksissa varsinkin Egyptissä on vahvaa
vasemmistolaista leimaa monien aktivistien tullessa ammattiliittojen
piiristä ja vaatiessa poliittisten vankien vapautuksen sekä vapaiden
vaalien ohella mm minipalkkaa ja työttömyyskorvausta. Molemmissa
maissa sen sijaan toistaiseksi radikaalit islamistiset teemat eivät ole
vielä esillä; kuitenkin Egyptissä Muslimiveljeskunta on parhaiten
organisoitu oppositioliike omaten merkittävän rahoituksen ja voi
hyvinkin päästä määräävään asemaan muutoin sekalaisessa protestoijien
joukossa. Mainitun veljeskunnan on myös ajateltu voivan liittoutua
tarvittaessa taloudellisen eliitin kanssa jolloin kansalaisoikeuksia
vaatinut kumous muuntuisikin
uskonnolliseksi/konservatiiviseksi/porvarilliliseksi
vallankaappaukseksi.
Itse
näkisin tulevaisuudessa kolme pääskenaariota: Ensinnäkin armeija voisi
vielä pelastaa Mubarakin toistaiseksi, toiseksi armeijan pysytellessä
neutraalina sekulaari “vasemmistolainen” kansannousu voi johtaa kohden
demokraattisempaa yhteiskuntaa ja kolmanneksi muslimiveljeskunta voi
muodostaa Islamilaisen tasavallan. Ratkaiseva merkitys on armeijan tuki
ja kuinka hyvin hajanainen oppositio onnistuu yhdistämään pyrkimyksensä.
Suunnan
valinta vaikuttaa vääjäämättömästi myös naapurimaihin erityisesti
Israeliin. Muslimiveljeskunnalla on merkittävä asema Hamasin piirissä,
Islamilaistasavalta voisi häivyttää rajaa Gazaan ja tällöin
propagoimani “kolmen valtion” malli saisi aivan uuden ulottuvuuden
(mallista ja Israelilais-Palestiinalaisesta rauhanprosessita ks esim PaliLeaks, land swaps and desperate search of peace )
Joka
tapauksessa palolla on potentiaalia levitä, Libanon on jo Hizbollahin
käsissä, Jemen ehkä menee islamisteille nopeastikin jne. Egyptin
jälkeen Saudi Arabia olisi vaikutuksiltaan todella iso ruumis ja silloin
USAn liittolaiset arabimaailmassa olisivatkin vähissä ja geopoliittiset
asetelmat päälaellaan. Toivottavasti Suomi ja EU:kin löytävät oman
peruslinjansa demokraattisten voimien tukijana irtautuen USAn
lyhytjänteisen diktatuureja tukevan liittolaispolitiikan otteesta.
Kun tarpeeksi kauan lakaistaan ongelmia maton alle, niin joskushan siivouksen on tapahduttava.
Voisiko tämä olla 3.maailmansodan aatto?
Ilmoita asiaton viesti
Egyptissä kansanjoukkojen oikeutetut vaatimukset ylittävät huikeasti sen, mihin yhteiskunta pystyy. Suurimmat tulolähteet ovat turismi. Suezin kanava ja Punainen meri, jota käytetään öljykuljetusten välivarastona. Meren molemmin puolin on öljy- ja maakaasuesiintymiä, mutta niitä ei vielä hyödynnetä ainakaan riittävästi.
Pääelinkeinot ovat maatalous ja palvelut sekä erilainen kauppiastoiminta. Vain maatalous tuottaa jotain. Muu on jakelua. Elintarviketuotanto ei riitä lähellekään väestön ruokkimiseen. Tavallisen egyptiläisen elämä on tuontiviljan varassa.
Kuohunnan myötä tulovirrat tukkeutuvat, eivätkä omat varat ole riittäneet tähänkään asti. USA on ollut talouden suurrahoittaja. Huonosti käy, kun avun sijasta alkavat puhua aseet. Egyptillä olisi ollut 30 Mubarakin vuotta aikaa kehittää elinkeinotoimintaansa ja ohjata syntyvyys laskuun. Etsikkoaika on mennyt.
Edessä on vain huonoja vaihtoehtoja. Keskeisin kysymys on, miten voidaan estää uuden pakolaistulvan synty ja sen mukana radikaalin islamin leviäminen.
Ilmoita asiaton viesti