Libyan interventio

Gaddafin
onnistuessa pitämään merkittävän osan turvajoukoista tukenaan voi Libya
ajautua hyvinkin veriseen sisällissotaan. Mielestäni kannattaa
tarkkailla ottaako Gaddafi käyttöön sinappikaasun, jota hänellä on 9.5
tonnia tai ilmeisesti omaamiaan biokaasuja. Lisäksi hänellä on lienee
”yellow-cake” uraania sekä Scud-B ohjuksia. Tällöin YK:n turvaneuvoston
kaavaileman lentokieltoalueen ohella tulisi nopeasti harkita myös
”no-driwe” ja ”no-sail” vyöhykkeiden julistamista ja valvomista
opposition/siviilien suojelemiseksi kuin myös laajempaa interventiota.
Parhaillaan esikunnissa laaditaan operaatiosuunnitelmia, joilla
tilanteeseen voidaan vaikuttaa turvaneuvoston ja muun
diplomaattiyhteisön samalla väsätessä mitäänsanomattomia lausuntojaan.

Ns.
humanitaarinen interventio on rauhanrakentamisen suosikkitermi (ja
sodankäynnin kulissi) konfliktin ohjailemiseksi. Humanitaarista
interventiota voi pitää sotilaallisen kriisinhallinnan osa-alueena
kohdistuen merkittävään valtionsisäiseen kriisin. Julkilausuttuna
tavoitteena voi olla valtion pakottaminen sotilaallisella voimankäytöllä
lopettamaan alueellaan tapahtuvat vakavat ja välittömät
ihmisoikeusloukkaukset. Mainittua käsitettä käytettiin aikoinaan mm
Serbian pommituksissa perustelemalla kansanmurhan ehkäisy. (Faktisesti
päätös pohjautui tällöinkin manipuloituihin raportteihin ja itse
pommitus aiheutti suuremman hädän kuin vääristellyt syyt, mutta useinhan
julkilausumadiplomatialla peitellään todellisia motiiveja.) Balkanin
tapauksessa jenkit sylikoirineen päättivät asiasta keskenään joskin
hyviin tapoihin kuuluisi kysyä asialle kansainvälinen esim YK:n
oikeutus.

Gaddafilla
lienee noin 45.000 miehen erikoisjoukkojen tuki takanaan samoin kuin
palkkasotureiden niin kauan kuin rahaa riittää (ja sitä riittää). On
mahdollista, että nykyhallinto pyrkii valtaamaan takaisin oppositiolta
näiden valtaamia alueita; on myös tiedossa ettei lentokielto-alueella
juuri ole vaikutusta Gaddafin mahdollisesti aloittaessa maaoperaatiot.
Siksi läntiset esikunnat – lähinnä USA – valmistelevat myös no-drive (ja
no-sail) aluetta hallituksen joukkojen siirron estämiseksi.

Mainitut
alueet on helppo julistaa, mutta käytännön toteutuksessa tulee
harkittavaksi myös useita sivuvaikutuksia: Ensinnäkin USAn/Naton
aloittaessa operaation maassa vielä olevat ulkomaalaiset voivat joutua
vaaraan, toiseksi Libyan ilmapuolustus voi tipauttaa muutaman
länsikoneen alas, kolmanneksi jos maaoperaatioihin mennään niin
tällöinkin jokunen hyökkääjä voi kuolla. Eli laskelmissa tulee
huomioida kuinka monta jenkkien ruumissäkkiä kotimainen yleisö USAssa
sietää.

Kun
osa Gaddafin tukijoista on palkkasotureita ja kun tilanne muutoinkin on
kaoottinen ovat mahdollisuudet välillisiin tuhoihin hyvin suuret –
ystäviä ja vihollisia ei ole helppo erottaa toisistaan ja tapahtuu aivan
kuten aiemmin Balkanilla, Irakissa ja Afganistanissa: siviileitä kuolee
sotilaita enemmän. Tästä voi syntyä poliittisia ongelmia
(siviileillähän ei juuri muuta arvoa olekaan sotapeleissä) – USAta
voitaisiin syyttää kolonialismista, kansa saattaisi tulla
jenkkivihamielisemmäksi ja näin kriisin loputtua haluttomammaksi
yhteistyöhön läntisten öljy-ym. yhtiöiden kanssa jolloin tulot
putoaisivat. Edelleen on olemassa pieni epävarmuustekijä olisiko
lopputuloksena länsimyönteinen (nukke)hallitus vai saavuttaisivatko
radikaalit islamilaiset elementit merkittävän jalansijan tulevassa
hallinnossa.

Avoimen
intervention vaihtoehtona luonnollisesti on peiteoperaatio. Tässä
tapauksessa ohjusisku Gaddafin telttaan ei tulle kyseeseen koska iskun
tekijä olisi helposti jäljitettävissä. Sen sijaan USA voi käyttää
aiempia apulaisiaan kuten Ibrahim Sahadin johtamaa NFSL:aa (the National
Front for the Salvation of Libya). Mainittu järjestö yritti kaataa
Gaddafin jo 1984 CIAn kouluttamana ja rahoittamana. Vuonna 2005 Sahad
ja NFSL perustivat Lontoossa laajemman yhteenliittymän, NCLO:n (National
Conference of the Libyan Opposition) joka oli nyttemmin järjestämässä
Libyan “vihan päivää” 17 helmikuuta 2011 (PR:n kannalta sopivasti kun
median huomio Egyptiin alkoi laimeta).

Entäpä
humanitaariset tekijät? Olennaista diplomatiassa lienee se miltä
asiat näyttävät, minkä suuruusluokan operaatiot suhteessa omiin
tappioihin ovat markkinoitavissa äänestäjille ja miten ne vaikuttavat
öljyn hintaan, vaalirahoitukseen ja äänestyskäyttäytymiseen.
Humanitaarinen interventio on sopiva käsite jottei läntiselle yleisölle
tule teurastuksesta paha mieli ja mikäli sotapeli onnistuu niin aika
jona paikalliset mestaavat toisiaan, lyhenee. Paikalliset pahat saavat
palkkansa ja “ystävät” voittavat tavara- ja palveluntuottajien ja heiltä
hankkivien tahojen varmistaessa taloudellisen ja poliittisen hyödyn.
Parin vuoden päästä Hollywoodista tullee elokuva, jossa sankarillisella
toiminnalla jenkit pelastavat (jälleen) puoli maailmaa.

Arabikadun tapahtumia seuraan laajemmin pääblogissani Ari Rusila’s BalkanBlog!